Liljen mussutuskolo

Oulussa 2010

2010-07-18T02:20:00.003+03:00

Tuntuu jotenkin järjettömältä
että vielä vuosi sitten asui täällä
Ehkä ei silloinkaan
pyörinyt kyllä näissä paikoissa joissa

Ihmiset vaikuttaa nauttivan siitä,
mikä mun korviin on paskaa musiikkia

Niitä ei haittaa, että niiden
kengänpohjat jää kiinni lattiaan
että
täytyy huutaa että kaveri kuulee
täytyy jonotaa tunti vessaan
menee viikon palkka siihen, että juo pahanmakuista kaljaa

Saattaa olla että musta
puuttuu jokin geeni
joka käskee
mennä sinne minne muutkin
joko ryypätäkseen sählätäkseen unohtaakseen
tai
hankkiakseen kaksi ja puoli lasta mersun velkaisen liian suuren omakotitalon särkyvän perheidyllin

Onko se väärin että
ei halua palata takaisin,
että ei tunne kuuluvansa
sinne missä veri on vettä sakeampaa

Ylihuomenna pääsen kotiin
mutta siihen tarvitsen lentokoneen

----

edit: Tällä en tietenkään halua morkata kotimaassa asuvia kavereita tai mitään, te olette ihania ja rakkaita, enkä millään tavalla puhu tässä teistä. Piti vain vähän avautua omista Suomi-fiiliksistä jotka joskus nostaa päätään...

Leaving on a jetplane...

2009-08-30T12:32:00.004+03:00

...don't know when I'll be back again. Or if I'll be back... On kyllä ihan ihana lähteä mutta hyvästien jättäminen on ihan kamalaa. Nyt on sitten ratsastettu ihanalla vuokratammalla viimeistä kertaa. Syöpötelty ja juopoteltu kaverien kanssa viimeistä kertaa. Aina kun juttelee jonkun kanssa viimeistä kertaa niin saa oikeasti tapella ettei ala vollottamaan. Tänään piti salilla jo vähän itkua tuhertaa kun hyvästelin lempiohjaajan ja kävin viimeistä kertaa lempijumpassa. Oh joy.

Ehkä se itku pitää vaan saada out of my system niin ehkä tässä pystyy taas menemään uusia maailman tuulia kohti pystypäin. Vaan onhan se surullista kun kaikki vanha, tuttu ja turvallinen jää taakse, niin ehkä sitä saa vähän itkuja tirauttaakin niiden asioiden puolesta. Toki kaverien kanssa pidetään yhteyttä ja yritetään raahata niitä meitä katsomaan Berliiniin, mutta ei se silti ole sama kun on niin paljon etäisyyttä välissä. Kuka mun vaitusta nyt Berliinissä jaksaa kuunnella, kuka jaksaa ymmärtää, kuka tykkää musta ihan minun itsenäni. No Kultsi tietenkin mutta jos nyt kavereista puhutaan... Kyllähän sieltä uusia kavereita varmasti löytyy, mutta tällä luonteenlaandulla ystävystyminen ei aina ole taskeja ihan sieltä helpoimmasta päästä. Pitää vaan yrittää ottaa ote, olla vähemmän yrmy, ulospäinsuuntautuneempi. Easier said than done, mutta aina saa yrittää. Mitäänhän ei saa ilmaiseksi.

Mutta tässä nyt hiljenee Liljen mussutuskolo ainakin väliaikaisesti, uusia kuulumisia saa käydä nuuhkimassa osoitteesta http://berliinihommia.blogspot.com. Jos asiat käy ylivoimaisiksi ja pitää valittaa ja avautua, niin ne ehkä tehdään kuitenkin tähän blogiin. Ehkä. Mutta kiitos kaikilla (?) jotka olette elämääni seuranneet, tulkaa mukaan, kun käännän uuden lehden. Tschüs!

Rento 2kk blogitauko

2009-08-09T17:41:00.002+03:00

Jaa, siinäpä se kesä sitten vierähti. Blogia ei oo tullut päiviteltyä kun ei ole ollut aikaa/huvitusta. Kaikenlaistahan sitä on kuitenkin tapahtunut, joten kerrataanpa suurimmat:

Kielikurssiliiduna oli taas kivaa. Hastings oli aikas masentava kaupunki kyllä, pieni ja täynnä paikallisia, jotka on jääny sinne kun ei oo ollu rahaa tehdä muuta. Sisäsiittoisen näköistä porukkaa ja nuoriso varsinkin puistattavaa myös käytökseltään. Kyllä tuolla juuri ja juuri tuon 3 vkoa oli mutta eipä tarvi mennä toistamiseen. Vanha kaupunki sentään oli kaunis. Lapset oli vähän huonokäytöksisempiä kuin viime vuoden satsi, ja muutama jouduttiin lähettämään kotiinki juopottelun takia. Silly girls... Heppahommat leirillä oli kans aika jänniä, tallithan on Englannissa melko eri tasosia mihin on Suomessa totuttu, mutta tytöt tykkäsi kuitenkin kun pääsi hyppeleen ja maastoileen enempi kuin kotosuomessa. Miekin pääsin pollen selkään pari kertaa, toinen jopa osasi jotain mutta toinen oli kunnon maastokaakki, ei minkäänlaista käsitystä mistään kouluhommista. Muttano, eihän sitä kaikki kykene.

Ja sitten jymyuutista: tässä tulee piakkoin maisemanvaihtro Berliiniin! Kultsi sai sieltä töitä, joten tämä sirkus viedään siis Saksanmaalle vähintään vuodeksi tässä muutaman viikon päästä. Berliinissä pitää sitten aloittaa uus blogi, laitan linkkiä tänne jahka sellainen syntyy.

Kondiittoria musta ei siis tule ainakaan ihan vielä, mutta täytyy jatkaa kakkuharrastusta Berliinissä. Ja kuka tietää, sitten kun kieli on hanskassa, jos sitä vaikka jotain kakkuilun suuntaista harrastais siellä ihan työnäkin. We'll just have to wait and see...

Siinäpä kai ne, tärkeimmät. Eilen vietettiin läksiäisiä kavereitten kanssa ja kieltämättä on kyllä haikeeta jättää kaikki ystävät ja heppakuviot, mutta kyllä silti kutkuttaa ajatus oikeassa suurkaupungissa asumisesta kaipuuta enemmän. Pysykää siis tutkalla, niin pääsette mukaan sitten virtuaalikierrokselle Berliiniin jahka itse ensin sinne asti päästään.

Elämä on critical mission failure...

2009-06-03T12:10:00.002+03:00

...elämä on katollaan oleva, savuava Mako. Nörttiläppää. Mutta tosi on, että nyt ei vaan jaksa naurattaa enää. Koko ajan tulee vaan lisää huonoja uutisia. Käytännössä ei ole mitään hajua, missä olen elokuussa. Talouslama on pistäny miehen työkentän niin uusiksi että mistään ei saa mitään töitä. Kaikkialla vaan irtisanomisia eikä missään avoimia paikkoja. Piti lähtä kaukomaille, vaan no such luck. Piti jäädä tänne vaan sekin näyttää haihtuvan savuna ilmaan. Ei ees jaksa enää odottaa mitään hyviä uutisia kun kuitenkaan mitään ei tapahtu. Mädännytään täällä ikuisesti limbossa kun mitään ei tiedä, mitään ei voi suunnitella, rahaa ei ole ja tulevaisuus vituttaa.
Itsekään ei tiedä mitä omalla elämällään haluaisi. Tuntuu vaan että on huono kaikessa. Paska kääntäjä, opettajaksi ei välttis huvita rueta, ja kouluunkaan ei oo vielä tullu hyväksyntää ja vaikka tuliskin niin mitä ihme haihattelua sekään on, mitä hyöytä jostain leipuri-kondiittorin tutkinnosta. No oishan se hauskaa vaan ei silläkään oikeen elämän menoja varmaan maksella sen enempää ku näillä käännöshommillakaan. Ja mitään ei jaksa oikeen ees miettiä kun vaan VITUTTAA ja kun edelleenkään ei edes tiedä onko Suomessa elokuussa. Ja pelottaa että koko ajan vaan valitsee väärin. Mitä jos sitä kuuluiskin olla opettaja? Vaan kun sitä ehtii tehdä koko loppu ikänsä! Kai. Mistä minäkään mitään tiedän.

Käpy on jäässä ja lelut patterin välissä. Tunnelin päässä näkyy lisää tunnelia. Palataan astialle kun on jotain positiivisempaa raportoitavaa.

Kevät, ihanuus <3

2009-04-27T10:32:00.002+03:00

On se vaan maailman ihaninta kun tulee kesä! Vaikka ei vieläkään ole tietoa, missä se said kesä vietetään. Kultsin työrintamalla ei mitään uutta siis. Ei tietoa, jäädäänkö tänne vai mennäänkö, ja jos, niin minne mennään. Kultsi on nyt virallisesti hobo ja vei kamansa varastoon ja rinkallisen vaatteita tänne meikäläisen luksuslukaaliin. Toivottavasti jotain suunnitelmia selviää pian niin päästään kämppää katselemaan, joko täältä tai muilta mailta.
Käännöksiä tippuu tasaiseen tahtiin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Se on kyllä vaan kivaa hommaa, vaikka sainkin melkoisen pussillisen pyyhkeitä tupaan kun kuulin, että en vaan osaa kääntää suomesta englantiin. Ei ole tullut sen vertaa tuota enkkua lähiaikoina kirjoitettua että on kuulemma melkoisen tökkösen kuuloista ja artikkelit vähän vinksallaan. Kyllä otti päähän! On se nyt saakeli että tyyppi lukee yliopistossa enkkua 7 vuotta ja voisi sitä vieläpä opettaa, ja siltikään sitä ei osaa niin hyvin että siitä olisi jotain käytännön hyötyä. No, jospa sitä vaikka muutetaan Britteihin niin pääsisi sitäkin puolta treenailemaan. Nyt siis vaan täytyy tyytyä olemaan en-fi kääntäjä. Prkls.
Muutapa kummaa täällä ei tapahdu. Vuokraheppa joutui sairaslomalle kun toinen hepsu monotti sitä kintereeseen, joten täällä nyt on yritetty kehittää muuta puuhaa kun ei tallillekaan kannata mennä. No, ensi viikolla sitä saa jo alkaa kävelyttämään, että onpahan jotain hommaa ainakin.

Vapputerveisin täältä tällä erää over and out, juhlikaahan reilusti mutta järki päässä :)

False alarms all the way

2009-04-08T22:23:00.001+03:00

Joo, Oulussa ollaan. Googlelle en päässy ja Ruottiin päätin olla menemättä ees haastatteluun kun ois tullu maksamaan niin paljo. Ketuttaa kyllä semisti tuo Google, mutta toisaalta en ees ehtiny kysyä mitä palkkaa ne ois maksanu, ja oishan se menny ihan sikavaikeaksi alkaa järkätä kaikkea asumista siellä ja maksaa tuplavuokria yms. Että ehkä parempi näin. Friikkukäännöksiä kuitenkin on piisannut sen verran että hengissä pysyy ja välillä tulee ihan mukaviakin palkkoja.

Kultsilla on haku päällä joka suuntaan, joten ulkomaakuvioista ei ole vielä(kään) mitään havaintoja. Myös saattaa olla pieni mahdollisuus että tännekin jäädään for now jos jotkut asiat Kultsin töissä natsaa, ja sekään ei kyllä ois huono vaihtoehto ni pääsis sinne kondiittorikouluun (en jaksa uskoa että ei mun lukiopapereilla sinne pääsis kun on liki kympin keskiarvo).

Mutta tässäpä nyt kasvatetaan luonnetta, ja yritetään oppia että kaikki elämässä ei tapahdu hetkessä. Hiljaiseloa siis. Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille vainen, lähdenpä tästä lusikkaleipien täyttöön :)

No ei nyt saatana, onpahan vientiä

2009-03-27T16:47:00.002+02:00

Noniin, tänään palasin sitten Googley-haastattelusta ja heti pamahti inboxiin uusi kutsu, tällä kertaa sinne Tukholman Booking.com-firmaan hotellikäännöksiä vääntämään. Mitähän hittoa tässä nyt tekisi? Ei saa vaaka-horoskooppiselle näin paljoa valintoja antaa käsiin, menee kuuppa ihan sekaisin! Oishan se kiva kävästä, mutta just tässä poltin satasen tuohon Google-haastatteluun kun en tajunnu että oishan siihen saanu työkkäriavustusta vaikka olenkin "opiskelija", kun se on tommonen lyhyt jobi. Ja ei viitti Googleltakaan inua, pitää sitten pyytää siitä seuraavasta haastattelusta jos semmonen vielä tulee.

MOL:in sivuilta katsottunahan ulkomailla tapahtuviin haastatteluihin ei saa minkäänlaista avustusta, joten siltä osin ois täysin ja ihan omakustannetta tuo Tukholman reissu. What to do, what a to-do... Enpä kyllä ihan rehellisesti tiedä. Toisaalta kiinnostais ehkä enemmän kuitenkin tehdä näitä Googlishommia nykyiseen tahtiin ja ehkä (jos ei tuu liian kalliiksi) käväistä heittämässä se haastateltu Googlen lokalisoijakeikka (jos nyt ikinä sitä tulen saamaan). Toisaalta oishan se ihan lepposaa jotain hotellien kuvauksia käännellä, mutta toisaalta en tiedä onko siinä nyt ihan tarpeeksi haastetta sitten, kun sitä nyt melkeen apinakin osaa tehdä. Mutta sitten taas toisaalta, jos nyt nielis vaan taloudelliset tappionsa ja kävis haastattelussa ja sais sen paikan (kolme meitä kuulemma haastatellaan), niin sitte tulis muutto Ruotsiin. Ja Kultsi ei sen kanssa nyt ihan niin superintona ole ollut, on sanonut että seuraa perässä ja yrittää hakea sieltä töitä jos mulle tuo napsahtaa, mutta on kuulemma liian "tavallista" muuttaa vaan Ruotsiin. Kun jos kerta ulkomaille lähtee, niin ei Ruotsia ehkä oikeen lasketa, kun siellä nyt on ihan samanlaista kuin Suomessakin. Ja tottahan se kyllä turisee.

Ja toisaalta, mie kun näistä friikkuhommistani nyt kovinkin tykkään ja nähtävästi nämä ei ihan hetkeen ole loppumassa, niin miksi ei sitten menisi Kultsin töitten perässä johonkin ehkä vähän eksoottisempaan mestaan ja friikkuilisi sitten sieltä käsin? Toisaalta tuolla Ruottissa ehkä sais jotain työkavereitakin, mikä on aina toki ihan hauskaa. Mutta kun taas toisaalta....

Eeeei. Ei osaa päättää. Apuva?

Tadaa! Se on elossa!

2009-03-25T22:34:00.002+02:00

Rasti seinään: blogia lukee joku muukin kuin tutut ihmiset! Päivityksiä pitäisi kuulemma saada, ja saamanne pitää. On ollut hiljaiseloa päivityksien suhteen kun elämä menee niin oudoilla urilla. Tai no, urat on kyllä ihan urillaan vielä tällä hetkellä, mutta tulevaisuus onkin sitten melkoisen avonainen.

Niinhän siinä sitten nimittäin kävi, että ulkomaille tulee lähtö. Paikkaa ja ajankohtaa ei ole vielä tiedossa, mutta Kultsin työtilanne on nyt semmoinen, että lähtö on mahdollista, suotavaa ja jopa pakollista. Ja mikäpä siinä, tätähän tässä on odotettu ja arvottu jo pidemmän aikaan. Vaan tämän pään tuntien ei ole helppoa tämäkään, tietenkään. Joka toinen päivä tuntuu että lähtee vaikka heti, joka toinen päivä taas vuokraheppa tuntuu kivalta, kämppä tuntuu kivalta, kavereita ei hentoisi jättää ja blaadiblaa. Totuushan on, että lähteminen on aika rok. Kuinka moni oikeasti täyttää sen unelmansa, että lähtee muutamaksi vuodeksi ulkomaan tuulia katselemaan? Monihan siitä puhuu ja vetkuttaa, vaan kuinka moni saa aikaiseksi? Tiedän kyllä että kaikkea tuttua ja turvallista tulee ikävä, mutta tiedän myös sen, että jos ei tulisi lähdettyä niin kyllä ketuttaisi. Että varokaa vaan kaikki ulkomaan elävät, saatamme laskeutua juuri *sinun* maahasi :D

Lisää jännitystä tarjoaa kehitys työrintamalla. Tässä juuri kaivelen lähtökuoppia häipyäkseni Pääkaupunkiin työhaastatteluun. Mitääh, eikö sitä ulkomaille pitänyt lähteä, I hear you ask. Paikka johon haastattelu on, on semmoinen Googlen lokalisaattorin pesti, 6-10 viikkoa, paikkana oli alunperin ilmoitettu Trondheim, mutta nyt näyttää ehkä Helsingiltä kuitenkin. Olisin lähtenyt hippulat vinkuen ja mielissään jos olisivat edes vähän tulleet vastaan, mutta tähän mennessä on ollut melko nihkeää: eivät aio maksaa matkoja eivätkö majoitustakaan, vaikka on näin väliaikainen pesti luvassa. Plaah. No, käydään nyt ainakin tässä toisessa haastattelussa (eka oli puhelimitse jenkkiläläisen rouvashenkilön kanssa), ja jos vielä yhteen kutsuvat, niin pitää jo alkaa neuvotella matkakulujen korvaamisesta (I'm not made of money!). Ei sitä nyt töistä työntekijän maksaa pidä. Vaikka oiskin komea merkintä CV:ssä. Ja vaikka oikeasti kuulostaa kiinnostavalta. Mutta no, enhän sitä paikkaa ole edes vielä saanut, joten katsotaan mitä käy.

Lisäksi vielä on vetämässä Tukholmaan vuoden pesti kääntämään booking.comille jotain hotellihässäköitä. Tähän oli eka testi eilettäin, tuloksia odotellaan. Että johan on taas tyttärellä monta rautaa tulessa ;).

Tässäpä tämä "lyhykäisyydessään". Ainiin, ja vielä loppukaneettina: mie oon ihan hurahtanut leivontahommiin! Menin jo hakemaan elintarvikealan perustutkinto-opiskelijaksi (leipuri-kondiittoriksi siis halajan, kakkosammattina), mutta nyt näyttää kovasti että syksyllä en enää ole täällämainkaan. Mutta no, voihan niitä kakkuja värkätä ilman koulutustakin... Pitäisi vaan löytää muitakin syöjiä ettei ihan omat linjat kurpsahda kakkuinnostuksen myötä. Tänään kävin jo ostamassa pari skrapaa kermavaahdon ja taikinoiden "koristeluun" ja haaveissa olisi mukava pikkusetti tylloja joiden kanssa voisi sitten alkaa harjoitella pursotuksia. Ja marsipaania pitäs ostaa että pääsis kokeileen miten se käyttäytyy. Jajaja. No, käydään nyt ensin siellä Helsingissä ja leivotaan vasta sitten :D

Tahdon tyttövoimaa!

2009-02-20T15:50:00.002+02:00

Tänään käväisin yliopistolla vanhoja kavereita moikkaamassa. Oli tosi kivaa, mutta kun kotiin palasi niin alkoi yhtäkkiä ahdistaa. Siis tiskaamaan ja imuri käteen ja musiikki soimaan. Mietiskelin siinä elämätä yleensä. Että niin, onko tämä nyt tässä? Tätäkö on olla aikuinen? Ei näe ketään ihmisiä yhtään niin usein kuin haluaisi (kun ei koko aikaa mitään tyttöjen iltojakaan viitsi olla ehdottelemassa), ei saa oikein mitään tehtyä ja koko ajan silti kiire.

Työt nyt on valittu itse kotona istumistyyppiseksi joten siitä ei vissiin saa valittaa, eikä tunnukaan kyllä siltä (vielä, give it time...) että pää räjähtäisi tähän kääntämishommaan. Silti vaan rupesi mietityttämään, mitä ylipäätään merkitsee kenellekään. Kultsille toki joo merkitsee ja varmaan kavereillekin, mutta silti on jotenkin semmonen oman elämänsä sivustakatselijan olo. Tietenkin asiaan vaikuttaa sekin, että kultsin töistä johtuen on kovasti epätietoinen olo mitä tulevaisuus pitää sisällään. Tuntuu, että istuisi ja katsoisi, kun ikkunan takana muut elävät.

Eihän mulla nyt huono elämä ole, en sano sitä, vaan mitenkähän tähän saisi jotenkin lisää? Ehkä se on se kaverikontakti mitä tähän tarvitsee. Pitää vissiin vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa soittelemaan ja viestittelemään kavereita läpi ja sopimaan kahvitteluja yms. Ongelma vaan tässäkin on vähän se, että meillä on nyt ollut tuolla tuommoinen "kaveriporukka" urkenemassa, ja monenkaan heidän kanssaan en ole oikeen aiemmin mitenkään "kahdestaan" ollut tekemisissä, ja tuntuu hölmöltä alkaa sitten pyytää semmoisia kahville tai jotain, entä jos ei löydykään puhuttavaa ja on vain kiusaantunut olo molemmilla?

Minä tahdon tyttövoimaa! Yhteisiä illanviettoja ja tyttöjen jutuista ja vähän vakavemmistakin asioista jutustelua porukassa. Kai niitä voisi järkätä muulloinkin kuin viikonloppuisin, ja ilman alkkomahoolia, eikö vain? Tästä yrittämään siis vain taas. Elämä käteen ja menoksi.

Tulipa sekava posti. Nojoo.

Onni on pienissä asioissa

2009-02-09T19:26:00.003+02:00

Tänään on ollut jokseenkin hyvä päivä. Sain käännöksen valmiiksi sen verran aikaisin, että ehdin katsella Emmerdale-putken. Lisäksi sain käytyä pacessa rääkkäämässä itseäni, mikä oli hienoa. Mikähän siinä onkin, että joskus urheilusta saa ihan älyttömästä kicksejä. Kun tulee vaan se vaihe, että haluaa tehdä kovempaa ja paahtaa hulluna ja tuntuu että jaksaa tehdä ihan mitä vaan. Toki tämä olotila sitten n. muutaman minuutin päästä vaihtuu täysiksi maitohapoiksi, mutta olipahan hetken Maailman kuningas -olotila :D.

Eka päivä ilman opetushommia reilun kuukauden säännöllisen kouluelämän jälkeen tuntuu vähemmän oudolta kuin oletin. Ei huutavia lapsia. Ei lumipyryssä pyöräilyä. Tuntuu että olen taas oman elämäni herra (tai rouva). Aika muksa fiilis. Vaikka tällä päällä tiedän, että viikon päästä taas kutkuttais joku muu, mutta aina on oltava meikäläisen mielentilavaihteluilla ja ahdistukseen taipuvalla mielenlaadulla hyvin tyytyväinen ja ottaa kaikki irti, jos hetken on aika tasapainoisen muksa fiiwis.

Toki pitäis tiskata. Ja Kela söi tonnin rahaa. Mutta ei sekään jaksa tällä hetkellä rasittaa. Nyt on ihan hauskaa, jatketaan harjoituksia :)

Paska ässä

2009-01-29T14:55:00.002+02:00

Hitto että S-market on paska! Aina vaan ja uudestaan kun sinne menee niin *mitään* ei löydy mitä tarttis mikä on vähänkään erikoisempaa, vaikka on iso kauppa ja neliöitä vaikka muille jakaa. Hunajaakin on hitto varmaan viittä eri laatua, mutta ei voi löytyä:

-muffinssivuokia. Ainoastaan ärsyttäviä, matalia pullavuokia on. Joskus ei niitäkään.
-karkkivuokia. Ks. edellinen.
-kurpitsansiemeniä
-pekaanipähkinöitä
-currytahnaa
-vaniljakreemiaineita
-vaniljauutetta

Ja taas pitää lähtä Stockalle. Huoh ja ärs.

Tasaista tallausta

2009-01-29T10:51:00.002+02:00

On vähän tylsää. Elämä junnaa tasaista rataa, eikä oikein ole mitään kohdetta mitä kohti pyristellä, niinkuin vaikka lomaa tai jotain muuta hauskaa. Koulusijaisuus päättikin sitten jatkua vielä helmikuun ekan viikon loppuun, joten se on vienyt leijonanosan ajasta. Koti näyttää tunkiolta. Käännöksiäkin on taas ollut niin että vapaa-aikaa ei ihan älyttömästi ole ehtinyt viettää. Enkä vieläkään ole yhtään viisaampi yhtälöstä käännös vs. koulu, molemmat on kivojaa.

Tauti taittui kuitenkin lopulta onneksi, ja käväisin tuossa alkuviikosta jo salillakin, tänään aikomus oikein jumppaamaan. Pitää yrittää pitää nyt vaan tiukasti käpälät pois nenän ja suun seudulta ettei tulisi imuroitua mitään uutta pöpötystä tuolta koululta.

Lauantaille kuitenkin tuli kivaa toimintaa, kun saatiin ystäväpariskunta houkuteltua Fondue-kyläilemään. Pitää tehdä jälkkäriksi oikeen suklaafondueta, naminam <3.

Eipä siis ihmeempää. Palataan taas jahka on jotain mullistavaa kerrottavana.

Pärsk ja yyh

2009-01-18T13:32:00.002+02:00

Flunssaa vieläkin, ei tänne juuri muuta kuulu. Luulin jo päässeeni pelkällä kurkkukivulla ja yleisellä ääh-ololla, mutta nyt sitten vissiin iski kunnolla, pää tuntuu tukkoiselta, kaulan rauhasia kivistää ja tekisi vain mieli kääntää selkä maailmalle. Kultsin porukoillekin olisi pitänyt mennä syömään vaan enpä kyllä nyt pysty raahautumaan. Ei musta mitään seuraa olisi, ja tartuttaisin vaan kaikki.

Ikävää ja apeaa. Perjantaina sain sentään imuroitua, ja eilen tehtiin niin hyvää ruokaa taas ettei mitään järkeä, käykääs tsekkaamassa uutuuttaan kiiltelevä ruokablogimme Pata & kattila. Haluttaisi niin ostaa uusi kamera kun tuolla vanhalla nysällä yrittää nyhrätä kunnon kuvia ruoista..paah. Tai saattaa toki olla kyse vain olemattomista kuvaustaidoista ;).

Ainiin, pitää vähän suitsuttaa sitä Suomen hevonen -näytelmää tässä: Oli kyllä mukava palata taas teatteriviihteen pariin! Hienosti näytelty ja mukiinmenevä tarina. Ei nyt mikään täyden kympin ja ruusunlehtisateen arvoinen, mutta varsin paljon mieluummin tuohon pisti kymmenen egeä kun johonkin turhaan Hollywood-räiskintään. Suosittelen!

Huomenna pitäisi jaksaa taas kouluun. Siis töihin. Ja minä kun luulin tässä viikonlopun aikana parantuvani. Kattia kanssa. Plääh ja yyh, katoan potemaan peiton alle.

Vieläkö mulla niitä surkeita onnellisuusmeemin osasia oli jäljellä? Laitetaan vaikka eilinen ruoka sitten tähän. Muuten ei onni tällä hetkellä hirveästi kolkuttele.

Plääh flunssaa...

2009-01-15T17:17:00.002+02:00

Hetihän se tauti iski kun meni taas koululle töihin. Eilen oli vähän kuumettakin, mutta tänään jo paremman oloinen päivä. Onneksi tällä viikolla ei oo ollu käännöksiäkään juuri lainkaan, niin on ollu aikaa vaan löhötä ja parannella. Ketuttaa silti, taas katkesi jumppaputki eikä heppailemaankaan köhässä huvita lähteä eikä kyllä kannatakaan. No, jospa sitä viikonloppuna tervehtyisi. Huomenna pitää vaan jaksaa vielä 5 tuntia pitää... uuh.

Illalla on ohjelmassa tänään teatteria pitkästä pitkästä aikaa, mennään kultsin kanssa katsomaan Suomen hevonen (kyllä, ei suomenhevonen vaan suomen hevonen, en ole noin yhdyssanavammainen ;)), toivottavasti on hyvä eikä nukahda kesken, melko lailla on väsy käpälässä vaikka nukuinkin aamulla myöhään.

Onnijuttua on kyllä aika vaikea tähän hätään keksiä, mutta sanotaan nyt vaikka että kaunis pakkasauringonpaiste, josta ei kylläkään jaksanut ollenkaan nauttia,

Flunssaääh

2009-01-12T18:30:00.001+02:00

Sinne meni taas viikonloppu. Olisi saanut kyllä vielä jatkua. On se kumma että koskaan ei voi nähtävästi olla vapaa-aikaa sopivassa suhteessa. Vaikka nyt niska limassa kääntäessäni ja opettaessani kyllä oon taipuvainen ajattelemaan että paljon helpompi on sopeutua siihen hiljakkoiseen käännösrytmiin ja rutiiniin taas jahka tämä sijaisuus loppuu. Ei siinä, ettäkö en tykkäis opettaa, tykkään kyllä. Ja tiedän senkin, ettei pitäisi /saisi valittaa tästä tilanteesta kun juuri pääsin valittamasta siitä, ettei ole tarpeeksi töitä. Mutta se vaan on meikäläisen henki että aina on jostain vähän nähtävästi valitettava. Että ehkä sitten tänne blogiin vain eikä kultsin ja muitten kuuntelijoiden savuaviin korviin. Tätähän onneksi ei kenenkään tarvitse lukea jos ei halua ;).

Eilen oli ihana löhöpäivä kultsin kanssa, tallilla kävin mutta siellähän ei saanut mitään järkevää tehtyä kun maneesissa oli estevalmennus ja kentällä tuli 10 sentin tierat. Huoh. Illalla laitettiin sitten hyvää ruokaa, lohkopottuja ja kalafileitä, kalat tosin ihan pakkasesta mutta hyviä olivat. Lisäksi kaurakeksejä joiden päällä suklaa-lemon curd-sekoitetta. Eipä niistäkään tullut ihan semmoisia kuin ois pitänyt vaan maistuivathan nuo. Ja illan päälle vielä sämpylöitä, jotka oli kyllä super nam :)

Tänään sitten onkin ollut (niin kuin vähän koko viikolopun) ikävän flunssainen fiilis. Piti olla pitkästä aikaa tuntikin vuokratamman kanssa vaan eipä tuonne vesisateeseen viitsinyt lähtä, kun nyt vaan ei taas kykenisi sairastumaan pahemmin. Täälä siis nyt teetä ja kaikenmaailman lääkkehiä särpien yritetään taas saada kroppa kuriin.

Onnea voisi tähän väliin keksiä eilisistä hyvinonnistuneista sämpylöistä vaikka. Muuten ei ole kovin auvoinen olo tällä hetkellä :(

Kynttiläkutsuja ja tyttövoimaa!

2009-01-10T17:31:00.001+02:00

Menipäs eilinen kuin siivillä. Ensin opetushommia 5 tuntia jotka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan mutta jotenkin kuitenkin, sitten nopsakkaan kotia kääntämään, lunastamaan Opeth-liput Stockalta ja PartyLite-kynttiläkutsuille Kaijonharjuun. Olipas tosi tosi mukavaa taas nähdä tyttökavereita ja vanhoja opiskelututtuja, siitä sitten kynttilöiden ja Avon-meikkien ohella riitti asiaa senkin verran että kotona olin puoli kolmen aikaan yöllä ;). Nooh, kerrankos sitä näin. Yritettiin taas pyhästi luvata tytärten kanssa että nyt pidetään paremmin yhteyttä ja järkkäillään tyttöjen iltoja. Toivottavasti lupaus pitää... Nyt vain kynttilöitä ja meikkejä odotellaan, ja seuraavaa kokoontumista :)

Mummikin täytti taas vuosia, ja siellä käytiin kakkukahvilla. Mummerolainen on kyllä melkoisen sekaisin päästään jo ja muisti kuin kultakalalla mutta mitä sitä muuta 91-vuotiaalta voi odottaakaan. Ja sai äipältäkin samalla jouluna Kajaaniin unohtuneet DVD:t.

Ainiin, ja löytyi uusi laskettelutakkikin! So it's goodbye to the extralarge firetruck red Catmandoo-suit ;)

Tämän ja eilisen onnipisteet kerää kyllä ehdottomasti kynttilät sekä tyttökaverit <3

Eka koulupäivä, iih! Sekä 3.

2009-01-08T20:02:00.001+02:00

Ja hengissähän siitäkin selvittiin. Kuutoset oli varsin vilkkaita mutta myös lutusia, ja mikäpä siinä kun Hobittia pääsee opettamaan :). Ja hauskaa olla takaisin taas vanhassa tutussa ympäristössä, jopa tuttuja opettajia näytti olevan vielä aika liuta. Kivaa mutta mukavaa!

Mikä ei ole kivaa, on se, että näyttää pahasti siltä, että minusta on tulossa punaviinivammainen. Viime viikonloppuna join kahtena päivänä molempina lasin pari punkkua ja tuli aivan kammottava pääkipu. Tänään päätin urheana kokeilla lasillisella uudelleen, ja kyllähän sitä taas näkyy särkevän. Ei niin pahasti kuin viimeksi mutta semiärsyttävästi kuitenkin. En kyllä ala! Lempparijuoma! :(

Onnijuttuja tänään... hmmhmm. No ehkä lutuset kutosluokkalaiset :)

Taas muutoksen tuulia, ja onni 2.

2009-01-07T18:18:00.002+02:00

Juuri kun eilen pääsin lupailemasta että en ahdistuisi tästä pelkästä käännöstyöläisyydestä tulikin sitten taas käännettyä kelkkaa vähintään sen 360 astetta. Soittivat nimittän kv-koululta, että siellä nyt sitten on kuukauden ruotsin ja vähän enkunkin opetuspesti. Eikai se auttanu kun sanoa että kiitos ja kiitos kyllä. Nyt sitten ahdistaa taas :D. Tai no, ei nyt varsinaisesti. Mikäänhän ei koskaan ole hyvin ja kaikki on aina vähintään vähän hankalaa, ja hankaluutta on varmaan luvassa myös huomenna kun pitää mennä kylmiltään vetäsemään kutosille kaksoistuntia enkkua ilman minkäännäköistä tietoa siitä, mitä he ovat aiemmin tehneet ja ilman mitään kirjojen tukea. Että ei kun pelejä valmistelemaan tästä... Perjantaina onkin sitten jo tuhdit viitisen tuntia ruotsia. Oh joy. Ei tämän näin pitänyt mennä, vaan menipä kuitenkin. Elelläänpä taas sitten näiden rajojen mukaan ;).

Päivän onni oli pitkästä aikaa pumppi aamulla ja kaksi uutta jumppapaitaa Intersportin alesta :)

Uusi vuosi ja ihan vähän lupauksia, sekä onnimeemi 1

2009-01-06T21:18:00.003+02:00

Nyt se sitten on 2009. Ihan muutamia uuden vuoden lupauksia ajattelin tekemän, tässä yksikseni ja hiljaa koko internetin ihmeteltäväksi:

-bloggaan useammin. Voisi tähän alkuun vaikka yrittää ottaa spurtin ja kirjailla joka päivä jotain tai vähintään joka toinen. Liian usein tulee vaan mietittyä eikä kirjuutettua, eikä kaikkea tännekään viitsi toki laittaa.

-urkkaan useammin. Siis jumppaa ja salia. Vähintään kahdesti viikossa. I solemnly swear that I will try.

-yritän ottaa vähän chillimmin. Suuri osa töissä käyvistä ihmisistä inisee, kun ei ole vapaa-aikaa ja pitää istua toimistossa 8-16. Mie olen oman työaikani herra, ja mitä siitä vaikkei rahaa kuormakaupalla tulekaan, kunhan hengissä pysyy. Koitan siis olla ahdistumatta asioista, joista ei oikeastaan tarvitsisi ollenkaan ahdistua.

Siinäpä kai ne. Voisin lisäksi ottaa uudelta uljaan elämänsä sankarilta "8 asiaa jotka tekevät minut onnelliseksi" -meemin, eli rustaan joka päivä tänne jonkun kivan ja kutkuttavan asian, joka sinä päivänä on tuonut onnen pilkahduksen elämään.

Tämän päivän onniosio siis: Arttuparttuponikoni. Kävin pyörähtämässä entisen vuokrahepsukan selässä ja voi kun olikin mukavata! Alkusählinkien ja kiirehtimisen jälkeen oli paljon suorempi kuin viimeksi sen kanssa hommaillessani ja mikä parempaa, oikeasti venytti itseään pyöreäksi eteen alas eikä jäänyt päkittämään ja kerimään itseään läheskään niin paljon kuin ennen. Rokrok siis. En kuitenkaan aio palata Arpan tiimiin, vaan pysyttelen Pimu-tammassa jonka kanssa olen nyt tässä kesän lopusta asti tutustellut. Suokkityttö mikä suokkityttö.

Jep, enough of the horse talk, I hear you say. Loppukaneetiksi vaikka vielä ihastelua kynttilöiden koristelemasta olkkarista *hyrinää*.

Hutera tasapaino ja typerä mieli

2008-12-01T12:12:00.000+02:00

Olen tässä lähiaikoina tuumaillut omaa mielenlaatuani (yllätys yllätys).

Juttuhan on se, että olen Murehtija isolla M:llä. En vaan voi antaa asioiden olla, vaan vatvon jokaikistä pikkuseikkaa päässäni hulluuteen asti. Tämähän luonnollisesti johtaa myös siihen, että elämäni tasapaino on melko huteralla pohajalla, ja mikä tahansa pikkurisaus voi syöstä elämän radaltaan hetkeksi.

Otetaan vaikka eilinen. Oli vähän riitaa Kultsin kanssa. Kuitenkin jo (ilmeisesti) sovittiin, vaan minä en voi antaa asian olla. Vatvon ja valvon yömyöhään ajatusteni kanssa, nukun huonosti, herään ahdistuneena ja kärttyisenä ja "cloud of utter doom and destruction" pään päällä leijuen.

Miksi on näin? Miksi en osaa riidellä, antaa anteeksi ja unohtaa? Miksi pitää jäädä vatvomaan ja ahdistumaan typeristä pikkujutuista? Onko tämä aina ollut näin vaikeaa tämä elämä? Tai eihän se oikeasti vaikeaa ole, vaan itse siitä pitää ilmeisesti siitä itselleen sellaista tehdä.

Ehkä tämä juontaa juurensa edelliseen suhteeseen, jossa ei tapeltu. Kaikki oli sopivaa ja mutkatonta hyssyä ja yhteisymmärrystä (lähes) siihen pisteeseen asti, että alkoi ahdistaa sellainen hyssyttely ja tunteenpalon puuttuminen, ja piti lähteä lätkimään. Sitä edellinen suhde, ensirakkaus, olikin sitten sitäkin myrskyisämpi, ja jotenkin tuntui että jätetyksi tulemisen pelko oli aina läsnä. Ehkä tässä on siis sitäkin: jokainen pieni risaus pistää muka miettimään, onko taas tullut jotenkin tungettua itsensä väärään suhteeseen, onko elämä jotenkin viallinen. Ei osaa vain antaa olla ja nauttia silloin kun menee hyvin (98% ajasta).

Typerä typerä on ihmisen mieli. Olisipa vain semmoinen ihminen joka voi olan kohautuksella jättää taakseen kaiken ahdistavan ja muun kökön, joka itsessään ei ole suurikaan asia, vaan siitä suuren saa sitä märehtimällä. Kultsi on kyllä sinänsä juuri sopiva mulle, että se suurimman osan aikaan ymmärtää ja jaksaa aivan ällistyttävän hyvin mun skitsoiluja, arpomisia ja vääntelyjä. Ja sitten kerran jos se ei jaksa, niin tämä on tulos. Why oh why? Pitäsköhän sitä mennä johonkin kallonkutistajalle?

Ja vittu että voi olla vielä kaiken päälle masentava ilma. Vettä sataa, jokapaikka on peilijäällä ja päivämäärähän on 1.12 jolloin kuuluisi jo olla hanget korkeat nietokset. No such luck. No, lähenpä tästä syömään, hierottavaksi ja tallille liukastelemaan. Jospa tämä taas tästä. Rauhoitu, nainen!

PUG Halloween ja Proteus

2008-11-02T12:34:00.000+02:00

Olipas hauskaa käydä taas eilen tamppaamassa. Kuuska oli alakerrastaan hyytävän kylmä kuten viimeksikin, mutta eipä se haitannut kun tällä kertaa muisti jopa ottaa mukaan pitkähihasen paidan.

Tällä kertaa onnistuin myös siinä, missä viimeksi ikimuistoisessa Age of Lovessa feilasin: näin Proteuksen. Ja olihan se Paska! Ihan tosissaan. Kyllä jo uumoilin että muut DJ:t saattaa olla illan parasta antia niinkuin kävikin, mutta come on! Miten se on voinut saada semmosen symbolin aseman tommosella kakalla? No, kai se on joskus soittanu vähän jotain parempaa. Nyt ei ollut kyllä ei päätä eikä häntää. Miehän hardifanina kyllä tykkään kovasti ns. marssimusiikista, mutta rajansa kaikella. Ei tuossa Protskun suoltamassa kakkelissa ollut kyllä marssin häivääkään. Pelkkää *unts unts*-komppia eikä mitään melodioita. Voi kettu että otti päähän. Ja vielä kehtasi käyttää sitä peruspaskakikkaa mistä oon aina muitaki DJ:itä dissannu, eli että tekee jotain tosi hyvän kuulosia nostatuksia jonkun toisen biisillä ja sitten miksaa sen siihen samaan untsutuspaskaan. Huoh. No, onneksi Polly vs. Psydog-duo oli aivan loistelias, ja Trevize hyytävässä alakerrassa vielä parempi (kunnon gootti-hardia! Jei!). Ja MZA ja Tapp oli kanssa oikein näpäkkää settiä, sekä Noidi, vaikka kovasti valittikin settinsä jälkeen että oli kaiken maailman kanavat ollu ristissä ja mitä lie. Ei sitä tämmönen "pelkkä kuuntelija" tajunnu, vaan hyvältä kuulosti.

Mutjuu. Kiitokset järjestäjille ja ens vuonna uudelleen. Oli kyllä mukavasti porukkaa verrattuna viime vuoteen!

Mutta voi Proteus että olit huono. Eipä tarvi enää mennä kattomaan. Ever again.

Työn valinnan vaikeus

2008-10-27T10:00:00.000+02:00

Puuh,
tulipa taas pyörittyä eilen sängyssä hereillä kun mietin tätä töitten valinnan dilemmaa. Jospa vaikka listais tähän kaikki hyvät ja huonot puolet opetushommista ja kääntämisestä, niin vois vähän vertailla ja tuulettaa päätään:

Kääntäminen
+ Tosi kiinnostavaa suurimman osan aikaa
+ Ei vituta nousta aamulla kääntämään (paitsi joittenki paskaprojektien aikana)
+ Ei tarttis herätä seittemältä ja lähtä ulos rämpimään
+ Ei kiinteitä aikatauluja, voi tehdä kun ehtii ja käyä jumpassa/tallilla kans
+ Kielitaito pysyy paremmin yllä
+ Googlekääntäminen <3
+ Ei tartte yrittää saada kuriin laumaa 18-vuotiaita joita ei vois kielet vähempää kiinnostaa
- Ei kiinteitä aikatauluja, voi tulla hommaa tiukallakin dediksellä yks kaks yllättäen jolloin menee iltahommiksi
- Epävarmaa. Ei voi tietää miten paljo hommia kuussa tulee, vaikka nyt onkin tietyn verran lupailtu
- Rahaa ei tule yhtä paljon kun opetushommista
- Saattaa levitä pää pidemmän päälle kun ei ole oikein sosiaalista hommaa tuo

Opettaminen
+ Sosiaalisuus. Näkee ihmisiä eikä tartte yksin röhnöttää
+ Lapsoset/nuoret on aika mukavaa porukkaa
+ Pysyy mukana nuorison elämässä edes vähän, ei kalkkeudu
+ Parempi palkka, varmemmat tulot
+ Kivaa kun sujuu
- Vituttaa herätä
- Kun ei kulje niin vituttaa armottomasti ja tuntee itsensä maailman huonoimmaksi ihmiseksi kun ei osaa muka opettaa
- Nuoret ei aina kovin ihania
- Pakko pitää hyvää naamaa vaikka vituttais ja väsyttäs eikä yhtään huvittais
- Työmatkat ja se, että on pakko olla tiettyyn aikaan jossain
- Ammattikoulussa ei juuri tutustu keneenään kun vaan kyhjöttää yksin monistushuoneen nurkassa olevalla koneella. Ei opettajanhuone-ilmapiiriä
- Pitää yrittää saada aikaan tunteenpaloa ja motivaatiota siellä, missä sitä ei selvästi ole
- Ammattikoulussa on opetettava aines niin sairaan sekalaista, ja ois tarkotus käsitellä niin asia-aiheita ja vaikeeta sanastoa, että suurin osa porukkaa on ihan lumiukkona pihalla

Nojaa. Tiedä nyt selvensikö tuo sitten yhtään. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta ois ihan huippua vaan kääntää. Toisaalta sais ihan mukavasti rahaa jos vaan opettas. Mutta toisaalta opettaa voi aina. Käännöshommia ois tarjolla nyt. Ja kun se on niin hemmetin kiinnostavaa. Ja luovaakin. Joskus ainakin.

Ääh. Ei kai se auta kuin katsoa, suostusko ne antamaan mulle "silleen vähän" opetushommia. Mitäänhän ei ole vielä(kään) tarjottu vaikka kohta jo melkeen joulu tulla jollottaa. Hommia kuitenkin ihan järjellä ajatellen salettiin kevätlukukaudella on. Mutta niin. Ei kai se auta ku katsoa ja ihmetellä.

Asuntoa mä metsästän...

2008-10-26T12:02:00.000+02:00

...tahdon saada hienon/siistin/mukavan/persoonallisen/hyväsijaintisen.

That's not too much to ask, now is it? :D. Kolmea kämppää ollaan käyty Kultsin kanssa tsiigailemassa ja yksi oli "ihan jees", Uusikadulla 4 huonetta + k, siellä ois ollu sauna ja kaikkee, mutta kaikki makuuhuoneet oli ihan superpieniä. Toinen, "persoonallinen", oli Toivoniemessä, ja siellä kyllä olikin sitten ihan kaikkea, including kaamea punasävyinen keittiö, sininen vessa, lasitiiliseinä, tiiliseinä, mustakattoinen ja vihreämosaiikkinen matala eteiskoppero yms. Persoonallinen siis joo, käytännöllinen ei. Ja putkiremonttikin sinne oli tulossa. Joten nou thänks. Kolmas olikin sitten ihan silkkaa helvettiä, itä-Berliini meets Soviet union. Kajaaninkadulla oleva kolmio kyllä asettu standardin mikä on ehkä hirveintä kämppäskaalalla. No, tiedämmä ainakin nyt, että mitä EI haluta.

Maanantaina saattaa olla taas yksi mahdollisuus Rantakadulla. Pidetäänpä peukkuja :)

Syysmyrkyssä suhisee

2008-10-16T16:39:00.000+03:00

Vierähtipä se aika taas. Ehkä siksi, kun mitään superkummaa ei ole tapahtunut. Opettamista ja kääntämistä ihan mukavaan tahtiin, hengissä on pysynyt rahallisesti. Vuosiakin tuli täytettyä. Kultsin kanssa menee hienosti. Harrastuksiakin on kun olisi aikaa. Ja kävin yösukelluksella! Joka oli ehkä taas siisteintä pitkään aikaan.

Nyt tässä tuleekin sitten työdilemma, mitä pitää pohdiskella. Nimittäin tämä kääntäminen/opettaminen-yhtälö. Onhan se kiva että on vähän molempia mutta toisalata kuitenkaan sitten ei. Kumpaankaan ei tule keskityttyä kunnolla. Ja nyt tuli vielä kääntämisrintamalta sen mallin mukava juttu, että meikäläinen kääntelee parin toimiston kautta Googlelle juttuja :). Ja näistä luvattiinkin sitten sen verran mukavaa jatkuvuutta että noihin kun lisäisi vielä muita käännösjuttuja joita tipahtelee niin saattaisikin tällä hommalla jopa elää. Ei tarttis opetushommia. Niukempihan se elintaso olisi kuin opettamalla, mutta kamoon, GOOGLE! Ja sitten jos musta tykätään niin saattaisivat siirtää vielä lisääkin hommia tähän suuntaan. Haluaisin siis oikeesti keskittyä tuohon, ilman että pitää koko ajan miettiä koulua. Toisaalta hullua heittää hukkaan tuo koulukaan, jos sieltä vaikka tarjottas sitten pidempääkin tai täysiä tunteja kevääksi. Mutta kamoon, GOOGLE! Ja kääntäminen! Siispä: Dilemma! Ottaakko vähän tunteja koululta (jos mahdollista) ja tehdä taas kahta työtä niin että ressaa eikä jää oikeen vapaa-aikaa kun pitää töiden jälkeen vielä kääntää. Vai heittäytyäkö käännösten vietäväksi ja katsoa minne se vie?

Jää nähtäväksi. Pitää odotella ensin, että mitä ne tarjoaa tuolta koululta.

Mutta GOOGLE! Voiko olla siistimpää. Let's hope I don't mess this up...

Syystyytymättömyys

2008-08-18T11:51:00.000+03:00

Mistähän se johtuu,että aina kun syksy kolkuttelee ovelle, alkaa tällä tytöllä ahdistaa. Joka syksy hiippailee takaraivoon nalkuttava ja ahdistava tyytymättömyyden tunne, joka kestää aikansa kunnes menee ohi. Jos pysähtyy hetkeksikään ajattelemaan tai on luppoaikaa, alkaa heti kurkkua kuristaa ja tekee mieli vaikka mieluummin mennä ulos vesisateeseen kävelemään kuin jäädä paikalleen mähimään.

Kuitenkin kaikki on hyvin. Elämä rullaa radallaan, eikä pitäisi olla mitään valittamisen aihetta. Kumminkin ahdistaa. Yhtä aikaa on sellainen olo, että pitäisi hullunlailla metsästää uutta tekemistä, saada hinnalla millä hyvänsä jotain muutosta elämään. Tekisi mieli vain luuhata tallilla 24/7 tai hankkia uusi saliohjelma. Tekisi mieli olla aktiivinen. Samalla kuitenkin toinen puoli haluaisi vain lamaantua, jäädä sohvalle katsomaan telkkaria eikä tehdä mitään. Ristiriita siis vallitsee. Tekemisellekin tuntuu olevan joku pakko, ei vain ole tyytyväinen siihen, mitä nyt on.

Tämä vituttaa. Vielä kaksi viikkoa sitten oli ihan hyvä olo tulevasta syksystä. Töitä on, vaikkakaan ei liialti ja ehkä ei ihan sellaisia mitä olisi halunnut. Mies on, ja se on yksi asia mikä ei tällä hetkellä ahdistakaan. Tuntui, että oli kiva palata reissuilta kotiin ja alkaa taas arkinen aherrus.

Not so anymore. Nyt vaan ottaa päästä kaikki. Miehen kanssa tulee haastettua riitaa pienimmästäkin asiasta, vaikka ei olisi mitään syytä. Työt ärsyttää ja turhauttaa. Käännöksiä haluaisi tehdä vaan niitä ei ole, ja tästäkin taas yksi lisänalkutuksenaihe päähän: pitäisi metsästää lisää käännöshommia. Hevosista oli niin pitkä tauko, että nyt vain haluaisi olla minkä tahansa nelijalkaisen selässä/lähellä koko ajan, ja taas ärsyttää kun ei ole sitä omaa, että voisi tämmöisinä hetkinä vain haudata naaman silkkiturvan harjaan ja hengitellä lämpöistä ja rauhoittavaa hevostuoksua. Koti näyttää sikolätiltä, sinnekin haluaisi tehdä vaikka mitä muutoksia, laittaa uusia verhoja ja vaikka mitä vaan täytyy ajatella järkevästi että rahaa ei tänä vuonna tule sellaiseen malliin että turhuuksiin olisi varaa. Oma vartalo ällöttää, tekisi mieli hulluna liikkua ja syödä terveellisesti että näyttäisi (omasta mielestään) hyvältä, ja yhtä aikaa kokoajan tekee kuitenkin mieli makeaa tai leipoa jotain ja mässyttää, josta taas seuraa uusi ällötyksen noidankehä. Joko riittää vai vieläkö jatkan?

Kaverit on taas maailman tuulissa. Sekin on asia, joka ahdistaa: sosiaaliset kontaktit rajoittuu pitkälti mieheen, ja vaikka olisikin välillä satunnaisia tapaamisia kavereiden kanssa, ei niistä yksikään ole sellainen "sydänystävä" jolle voisi tämmöisellä hetkellä soittaa, että nyt tarttis keksiä jotain yhteistä tekemistä ettei hajoa tältä lapselta pää. Yhdestä tyttökaverista haluttaisi saada sellainen, mutta jotenkin tällä iällä vain on niin vaikeaa yrittää alkaa luoda "syvempiä suhteita", tuntuu että jos ehdottaa jotain muuta kuin satunnaista kahvittelua/sushittelua niin toinen alkaa pitää outona ja tungettelavana. Kaikilla on jo omat elämät joihin on hankalaa ujuttautua sisälle. Mutta silti minä kaipaan sitä sosiaalista verkkoa mikä oli ympärillä yliopistossa/lukiossa/missä ikinä.

Analysoin senkin mielessäni, että osaksi tämä syysmasennus/ahdistus varmaan johtuu vielä siitä, että tämmöinen "uusi" syksy on aika uusi asia. Ennen oli aina joku jatkumo elämässä: syksyä odotti, koska silloin palasi takaisin kouluun/yliopistolle ja näki taas kaikki vanhat kaverit, opiskelijaelämä ja bileet ja ainejärjestöpuuhaaminen pyörähti käyntiin. Nyt ei ole mitään sellaista. Töissä ei ole oikein ketään, kenen kanssa voisi jauhaa muusta kuin päivän säästä. Ei ole sellaista ympäröivää verkostoa, jonka kanssa olisi joku yhteinen tekijä. Ehkä sitä senkin takia tuntee olevansa niin erkaantunut kaikista kavereista, kun niiden kanssa ei enää ole mitään opiskelujuttuja/muuta yhteistä purettavana. Tallillakaan ei ole mitään sen kummempaa sydänystävää, yhden kanssa käydään kyllä tunneilla mutta senkään kanssa ei tule puhuttua kuin heppajuttuja, joka sinänsä on kyllä huippua, kun niitä juttuja ei sitten oikein kenenkään muun kanssa voi jauhaa. Vaan olisi paikka auki sellaiselle all-round -kaverille: joka olisi mukava myötä- ja vastoinkäymisissä, jolle voisi soittaa kun ahdistaa. Jolla olisi aikaa. Joka ei ajattelisi, että sitä jotenkin tungettelee. En vain tiedä, onko kenelläkään muulla tämmöistä tyhjiötä elämässä.

Mistähän vielä valittaisi? Ehkä tämä oli taas tässä. Palataan asiaan joskus aurinkoisemmalla hetkellä, tai kun on jotain uutta sanottavaa.

Kotia kohti kohta!

2008-08-01T18:20:00.000+03:00

Huuh hellettä. Berliinissä täällä kirjuutellaan. Takana ihanat ja helteiset Zürich ja Wien, ja sitä ennen kakkasateinen ja vitun kylmä Frankfurt (ei tartte mennä toiste) ja muut cityt. On ollu huippua reissata mutta kyllä tässä alkaa olla jo aika käytetty ja nuhjanen olo. Nyt pitää palailla kotiin, alottaa kaikki rutiinit ja alkaa taas sitten viikon päästä kyllästyä ja alkaa katsella uusia reissuja :). Syylomalla ois huisia päästä sukelluslomalle Egyptiin, saas nähdä kuinka käy.

Säiden puolesta ei kyllä liiemmin huvittais palata. Oulussa 15 astetta, eli n. 15 astetta vähemmän kuin täällä. Kyllä me *niin* muutetaan sinne Australiaan vielä joku päivä missä on ainainen helle tai jos ei helle niin ainaki aina yli 15 astetta.

Nyt siis suunnitelmana on mennä yöjunalla täältä Malmöön, sieltä sitten Tukholmaan ja Uppsalaan STS-Annaa moikkaamaan, ja sieltä sitten taas sunnuntaina yöjuna Luulajaan ja sieltä sitten Haaparannan kautta KOTIA!! Onkohan mun kaikki kukat kuollu? On varmaan...

Ens viikolla siis oon kotosalla, sen jälkeen pitää taas alkaa elvyttää kaikki kaverisuhteet henkiin. Siihen saakka: Tschüß!!

Damdidam, seka Amster- etta Rotter :)

2008-07-18T19:19:00.000+03:00

Amsen polyt on nyt karistettu jaloista. Kaupunkin oli yhta mukava ja ihana kuin muistelinkin, ilmat vaan vahan kokkoset. Pyorittiin ympariinsa, kaytiin vahan coffee shopissa chillaamassa ja FOAM valokuvagalleriassa ja Cannabis Collegessa kasveja ihastelemassa ja maailman parhaimmassa ja ihanimmassa ruokapaikassa La Placessa syomassa seka toki kerran Maozin falafeleja kanssa tankkaamassa... Oikein mukava reissun osa siis. Couch surfing hostimme Amsessa asui Westerparkin alueella joka oli tosi kivaa seutua, ei ollenkaan semmosta turistiskeidaa mita keskusta. Kaytiin taman Peterin kanssa syomassa Jordaanin alueella (sikakaunista!!) yhdessa peri-hollantilaisessa raflassa ja ai kun oli ehka taas parasta ruokaa ikina, ihan perus suomalaisia aineksia, lihaa ruskeessa kastikkeessa, ruusukaalia, kukkakaalia juustokuorrutteella,l pottumuusia, papuja, omenakastiketta ja aivan tajuttoman hyvaa. Namstitinam.

Nyt siis Rotterdamissa varmaan parisen paivaa, oikein hauskan oloinen on tamankin kaupunkin hosti, nuori kaveri joka santasi heti meidat kampalle kuljetettuaan toihin golf klubille.. Tassa on tarkotus vaan ilta chillailla ja ottaa rennosti, huomenna sitten katselemaan Rotterdamia enemmalti. Ilma on edelleen aika suomalainen, pilvista ja vahan viileaa, mutta jospa se siita parantuisi kun Rotterin jalkeen suunnataan Frankfurtiin ja sitten Zurichiin :).

Matkustus sairaana ei oo kivaa...

2008-07-15T22:41:00.000+03:00

Terveisia matkalta! Taalla ollaan Amsterdamissa talla hetkella. Matka ei tosiaan lahteny kayntiin ihan toivotulla tavalla, mutta nyt ollaan kuitekin jo tiukasti Euroopassa. Mainz oli ihan hauska kaupunki ja couch surfing isannat oikein mahtavan kivoja, joten ei valituksia sen osalta. Valituksia vain sen osalta, etta tauti ei tunnu ottavan taittuakseen. Eilen oli Mainzissa ihan ok olo ja tuntu etta limaa alkaa irrota yskimallakin ihan hyvin, vaan tanaan on ollu taas toisenlainen tarina... Limakalvot vissiin taas artyny niin tuhannesti tuosta nuhasumutteen kaytosta etta ovat ihan tukossa, varsinkin vasen puoli. Muutenkin on ollu ihan sika vasynyt ja kuumeinekin olo. Huoh... Pitaa nyt ottaa taas rauhassa huominen ja katella tassa pari paivaa etta mihin suuntaan tama menee, ei millaan haluttas menna vieraassa maassa laakariin mutta kai se on jossain vaiheessa pakko jos tama ei ala talttumaan. On taas sen verram poskiontelovibat etta liekohan sita on taas onnistunut taudin sinne vetaisemaan. Hope not!

Tanaan oli matkustus taas vahan jannittavaa, kun pari paivaa sitten tassa oli Saksassa joku ICE-juna meni suistumaan raiteilta, ja nyt ovat sitten vetaneet kaikki sen tyypin junat pois liikenteesta ja tutkivat niita.. Taman paivainen Koln-Amsterdam vali siis ei mennyt ihan niin kuin suunniteltu. Ensin mentiin regional trainilla jonnekki minipaikkaan nimelta Monchengladbach, sielta toisella samanlaisellapikkujunalla Venloon Saksn ja Hollannin rajalle ja sielta sitten IC-junalla Eindhoveniin ja viela yhdella vaihdolla sielt Amseen. Nalka oli jo siina vaiheessa niin hirmuinen etta piti turvautua Burger Kingin antimiin...Namnam :(. Eilen onneksi kokkailtiin Mainzissa perisuomalaisia lihapullia ja pottumuusia niin tulipahan ainakin sentaan eilen syotya hyvin.

Taalla siis ollaan talla hetkella Amsessa Westerparkin liepeilla. Isanta vaikuttaa tosi kivalta ja menikion jo Samulin kanssa tutustumaan Westerparkkiin, mie jain teeta sarpimaan ja parantelemaan tanne. Ainut mutta tassa asunnossa on kissa joille Samuli on tosi allerginen, toivoa sopii vain eta antihistamiineilla saadaan jotenkin mussun olo pysymaan jarkevana ettei tarttis vaihtaa majapaikkaa kesken kaiken.

Nyt vaan siis peukut pystyyn reissulle, paranemiselle ja kaikelle mahdolliselle hyvalle. Taytyy yrittaa pysya positiivisin mielin vaikka se meikalaisen mielenlaadulla vahan vaikeaa onkin,varsinkin kun on sairaana niin meinaa hata ja epatoivo hiipia kapalaan aina valilla, mutta onneksi Samuli jaksaa olla aurinkopoika.

Toivottavasti huomenna on jo parempi paiva!

Saatanan Ruotti ja bussilakko!

2008-07-11T21:38:00.000+03:00

Ei ala kyllä onnellisten tähtien alla tämä meidän reilireissu. Alkusuunnitelmat meni totaalisen uusiksi kun ruotsalaiset päättivät laajentaa bussilakkonsa koskemaan myös Pohjois-Ruotsia, jolloin meiltä katkesi tie Haaparannasta Luulajaan josta juna Tukholmaan ois lähtenyt. Pitkän pähkäilyn jälkeen otimma käyttöön plan B:n ja varasimme lentoliput huomiselle Tampereelta Frankfurtin Hahnin lentokentälle, ja sieltä suihkasemme bussilla Mainz-nimiseen kaupunkiin josta onnistuimme jo bongaamaan couch surfing paikan. Että tämmöstä siis. 15.7 pitää olla sitten Amsterdamissa, saa nähdä hengaillaanko Mainzissa kaksi päivää vai mitä tehdään...

Lisää päivityksiä seuraa...

Kesän sadetta ja tukkoisuutta

2008-07-11T12:25:00.000+03:00

Huuh. Olipahan reissu Enkun maalla. Isle of Wight oli kaunis paikka mutta enpä ole toista kertaa lähdössä ainakaan samaan kohteeseen liideriksi. Järjestelyt tökki sen verran että jäi vähän paha maku suuhun, varsinkin näin ensikertalaisena. Muilta kokeneemmilta liidereiltä kuulin myös, että oli kyllä hankalin reissu mitä hekään olivan kokeneet. Ei siis ollut vain minun ongelma. Lapset oli onneksi ihania ja niin myös kanssaliiderit. Ei kai siitä sen enempää. Palkaksi jäi pari hassua satasta (ehkä) ja kammottava flunssa. Kiitti vaan.

Huomenna ois sitten lähtö reilille. Ärsyttää lähtä kipeänä vaan minkäs teet. Lääkärillä tai siis sairaanhoitajalla kävin purnaamassa vaan eivät sanoneet muuta kuin että pitäs levätä ja plaah. Not possible. Pitää yrittää ottaa rauhallisesti kuitenki ja toivoa että kyllä tämä tästä. Ei hotsittais ihan yhtään lähtä lääkäriin missään ulkomailla :(.

Sitten reililtä palattua alkaakin heti työt. Sain siis Oulun seudun ammattiopistolta Enkun ja Ruotsin (ja Latinan alkeet! OMG) paikan jouluun asti. Ei ole ihan täysipäiväinen homma joten käännöksiäkin ehtinee tehdä, which is nice. Saman porukan kanssa pääsen husaamaan kuin joiden kanssa olin tekemisissä silloin ammattikorkealla ollessani. Tosi kiva :). Ja jos kaikki menee hyvin, niin saattaapa olla luvassa myös syyslomasta lähtien mulle toisen opettajan tunnit, joita sitten jatkuiskin aika pitkään.. Pidetääs peukut pystyssä!

Taidanpa lähtä tästä pakkailemaan tähän hätään... Huomenna siis Ruotsiin, toivon mukaan saadaan paikka yöjunaan Luulaja-Tukholma, netin perusteella paikkoja ei toiseen junista enää ole, Ruotsissa nääs jyllää tietenkin juuri nyt joku bussilakko jonka takia vissiin junat on aikas täynnänsä... Toivotaan parasta kuitenkin että meille jotenkin joku paikka irtoaa. Sitten Tukholmasta Malmöön ja sieltä Hampuriin ja Amsterdamiin. Loppusuunnitelma on vielä vähän ilmassa... Koita päivitellä blogia tien päältä jos suinkin kerkeää, mutta jos ei, niin turistaan sitten taas syssymmällä! :)

Kesä oli kesä meni

2008-05-09T10:26:00.000+03:00

Siinäpä ne sitten taisi mennä, kesän kauniit ilmat. Vappuna ja sitä seuraavana viikonloppuna oli niin järjesttömän lämmin ettei mitään rajaa. Jopa minä tunnettu vilukissa pyöräilin keskustaan toppi ja hamonen päällä enkä edes saanut kuoleman tautia!

Siihenpä se sääilakointi sitten loppuikin, lyhyestä siis virsi kaunis, ja palattiin takaisin tuttuihin n. 10 asteen lämpötiloihin. Nooh, paistaapahan edes n. joka toinen päivä aurinko, which is better than nothing.

Elämä kulkee raiteillaan ja kesärientoja suunnitellaan. Kielikurssi Isle of Wightilla lähenee ja jänskättää aika lailla. Pitää vaan pitää sormet ristissä ja toivoa, että se menis hyvin eikä pennut juopottelis eikä nais puskissa. Ja osais opettaa. Kielikurssin jälkeen starttaillaankin sitten reilireissulle, joka näillä näkymin kulkee rataa amsterdam-rotterdam-frankfurt-münchen-zürich-wien-berliini tai jotain vastaavaa. Noissa paikoissa kuitenkin pitäisi käydä, järjestys ei välttämättä ole ihan tuollainen. Riippuu taas vähän kaikki siitä, millon mun pitää olla takasin oulussa töitten takia.

Töistä puheen ollen, tänään on työhaastattelu...*tantantaa...* Siikajoella! Kaikkialle sitä onkin tullut haettua.. Eniten jännittää sinne meneminen, haen nimittäin äidin veljeltä auton tossa tunteroisen päästä ja sitten pitäisi a) osata ajaa autoa ja b) yrittää löytää jonnekkin middle of knowhere... Wish me luck! Toisaalta ois tosi kiva saaha tuo paikka niin sais ostaa auton, mutta toisaalta tuolla on vissiin joko kokonaan tai sitten ainakin suurimmaksi osaksi alakoulun opetusta, mikä ei ehkä ole ihan se mun cup of tea... Vaan katsotaan mitä ne haastiksessa sanoo. On tässä vielä toinenkin hakemus vetämässä Siikajoelle, sekin on kiertävä enkun ope mutta se tais olla vaan kahella koululla, Ruukin ylä- ja alakoululla, eli siinä ois sentään yläkouluaki mukana. Lisäksi on vielä odottelemassa vastausta sekä Oulun että Kempeleen määräaikaset ens lukuvuodeksi avattavat paikat sekä long shot -hakemus Oulun ammattiopiston kielten opeksi. Kaikenlaista siis.

Muuten ei kuulu mitään kummaa, kävin vuokrahepalla koulukisoissa ja ihan hyvin meni, joskin tuomari suosi pikkulapsia poneillaan, mutta ei sinne voittamaan mentykään vaan pysymään aitojen sisäpuolella ja saamaan kokemusta. Ensi kerralla taas paremmin, nyt onkin kauhea kisakuume päällä :).

Äää ois jo kello niin paljo että voi lähtä auton hakuun, kammottavaa tämmönen odottelu!

Kevättä rinnassa

2008-04-22T10:27:00.000+03:00

Tulee se ehkä sittenkin, kesä nimittäin! Viikon verran on nyt ollut aivan mahtavan auringonpaisteista ilmaa, ja aurinkokin jo jopa lämmittää eikä vain katsella möllötä kylmältä taivaalta. Parhautta!

Työt OAMK:lla loppu, ja nyt öllötellään sitten työttömänä. Kovin kiireetöntä ei ole vielä kuitenkaan ollut, viime viikolla tein yhdelle mediatoimistolle vai miksikähän sitä nyt kutsuisi hieman freelancekäännöksiä, mikä oli kyllä aivan huippumukavaa ja tienasipa siitä vähän rahaakin. Nyt odotellaan sitten seuraavia käännösprojekteja, ja ulkomaillekin on sen suhteen monta rautaa tulessa. Fingers crossed!

Ensi viikonloppuna on sitten STS:n koulutuskin jossain ihme Kiljavanrannassa Helsingin lähellä. Mukava kyllä mennä sinne katselemaan, että mihinkähän sitä on päänsä pistänyt. Innolla odotan kesää ja Englannin reissua, mutts vähän kyllä kauhistuttaakin, että jos siellä vaikka on jotain kauhukakaroita jotka vaan karkaa ja ryyppää ja nai ympäriinsä.. No, jospa ei kuitenkaan.

Kielikurssin jälkeen painellaan sitten (toivottavasti) Konemetsän kautta Mussukan kanssa ulkomaille, tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona on reilaus Saksa-Kroatia-Itävalta-Sveitsi -sektorilla, sisältäen vähän sukeltelua Kroatiassa. Ois kyllä mahtavaa, mutta riipuskelee Mussun rahatilanteesta että päästäänkö muualle ku Kuhmoon tai Kuusamoon. Mullakaan ei kyllä tuota rahaa liikaa ole varsinkaan näin työttömänä, mutta sen verran on kuites jääny säästöön että kyllä sillä yhen reissun vielä tempasee :). Muita vaihtoehtoja ois Malesian sukellusreissu (vitun kallis), tai sitten joku Kanaria/tms. sukellusjuttu. Saas nähdä mihin päästään!

Syksyllä ei olekaan sitten mitään hajua mistään, kovasti oon yrittänyt hakea kaiken maailman opettajan hommiin, vaan saa nähdä kuinka käy. Jospa sitä aina jotain keksii/löytää...

Ei tässä elämässä tämän kummempaa. Lisää päivityksiä taas jahka jotain tapahtuu... Hyvää kevään edistystä ja kesän odottelua! :)

Kuulumisia, köhää ja kesäuutisia

2008-02-22T14:43:00.000+02:00

Aika sen kun kuluu ja kohta on jo kevät! Ammattikorkealla on mennyt opetushommat mukavasti, ruotsikin alkaa sujua jo kohtalaiseen malliin ja sitä on yllättäen ollu jopa kivempi opettaa kuin enkkua, tiedä sitten mistä johtuu. Vaikka ei sitä kieltä silti kyllä oikeasti voi osata, huomasin tässä kun yritin aineita tarkastaa... oh my god että sitä voi olla paljon asioita mitä ei tiedä! No, ei auta kuin yrittää ottaa selvää. Pitäis kyllä olla olemassa semmoinen ruotsin auttava puhelin/sähköpostipalvelu missä jotkut gurut istuis vastailemassa kun opeparat/oppilaat soittelee ja kysyy että mikäs hiton prepositio se nyt tulikaan besöka -verbin kanssa vai tuliko mitään... Huoh.

Taudissakin on taas tullut oltua, kovan kuumeen läppäsi että piti olla oikein töistä pois ja sitten tietenkin normiflunssan jatkeeksi. Sitäpä tässä on sitten podettu taas siihen pisteeseen että alkoi tuntua ah niin ihania poskiontelo-oireita vaihteeksi. Äsähti jopa niin kipeäksi pää että meinasi oksettamaan alkaa, nyt tiedän ehkä miltä migreeni-ihmisiltä tuntuu...kauhea fiilis kun ei mitkään särkylääkkeetkään auta. Ja tänään sitten kipaisin reippaana tyttönä työterveyslääkäriltä antiobioottikuurin. Ja pitänee taas vähän avautua aiheesta: mitä helvettiä ne lekuriopiskelijat tekee sen 7 vuotta siellä koulussaan?? Minäkin osaisin tommoista työterveyspuoskaria kyllä paikata: mikä olo? ai, poskiontelo-oireita. katsonpa kurkkuun. koputtelenpa poskionteloita ja otsaa. käskenpä purra hampaita yhteen ja kysyn että sattuuko johonkin. Aijaa, no se on varmaan poskiontelotulehdus, otappa tuosta tuju 750mg kahdesti päivässä viikon ajan penisilliinikuuri. No, sinänsä nyt olen sitä mieltä että ratkaisu oli varmaan oikea, mutta jotenkin sitä jää aina semmoinen huijatun oloinen fiilis kun noin heppoisilla tutkimuksilla saa tuommoiset norsulääkkeet. Miksei voi edes keuhkoja kuunnella jos on kerta flunssasta kyse? Miksei voi katsella onteloita sillä ultraäänilaitteella. Taino, ehkä kaikki tämä on turhaa, mutta miksei sitä voi edes tehdä potilaan mielenrauhan turvatakseen? Että tuntuisi, että sitä lääkäriä oikeasti kiinnostaa mikä on vialla, eikä vain kiinnosta sen 5 minuuttia mitä menee kirjoittaa resepti, ja heippa toivottavasti paranet. Baah. No, jospa tämä taas tästä. Mutta jos Minä olisin lääkäri niin tekisin kyllä asiat toisin, näin voin sanoa. Ja tuo oli vielä (aika hottis) nuori mieslääkäri, luulisi että noin alussa uraa olisi vielä kiinnostusta tutkia ihan perusasioitakin.... Vaan ehkä olen väärässä. Jatketaanpa seuraavaan aiheeseen.

Joka on siis kesäsuunnitelmat. Pääsin nimittäin STS-liideriksi kielikurssille kesällä, yip! :) Ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta luultavasti olen siellä heinäkuussa kolme viikkoa. Täytyy vain pitää sormia ristissä että ne tarjoaa sellaista viikkoa joka lähtee vasta sen 5-6.7 viikonlopun jälkeen, että pääsee konemetsään... Mutta kuitenkin, edes jonkinlaisia töitä näköpiirissä, which is always a good thing.

Jaaha, eikai tässä tällä hetkellä muuta, jatkanpas perjantailöhöilyä, voisi vähän tekstitellä tai siis oikolukea taas juttuja divxfinlandille ja illalla sitten Jussipojan kanssa mässäilyä tiedossa. Kultsia on kova ikävä kun hää onnellinen on Ameriikan mailla työmatkalla... Lucky him. Mutta kohta miekin pääsen taas, kun hiihtolomalla kaarretaan Wieniin viikoksi :)

Keväänjatkoja vaan kaikille!

2008!

2008-01-04T10:43:00.000+02:00

Vuosi vaihtui ja mikään ei muuttunut. Hyvä niin, koska elämä on aika mallillaan. Töitä on kohta alkamassa 3kk pompsi oamk:n terveysalalla enkun ja ruotsin opena, nykyään rastattoman rastapojan kanssa menee tosi hyvin, kaverit alkaa palailla kaupunkiin joulun jälkeen...mikäs tässä siis öllötellessä :).

Valmistujaisjuhlia vietettiin suvun kanssa viime lauantaina Sokerijussissa syömällä itsemme ähkyyn ja sen jälkeen vielä kahvittelemalla täällä meillä. Oli kyllä huisin kivaa tavata koko suku kerralla, ja lahjuksiakin sateli kyllä varsin hienoon malliin ;). Isä oli jostain kumman kautta löytänyt jopa tämän blogin käsiinsä ja printannut sen sitten kirjan muotoon mikä aiheutti kyllä hetkellistä hengenahdistusta ja punastelua mutta on lopulta ihan hauska idea. Harmi vaan, että kirjanen on nidottu aika päin sitä itseään, sivut on ihan missä sattuu järjestyksessä ja sitä on hankala lukea, mutta ajatushan se tärkein... Eilenkin valvoin kolmeen lueskellessani omia toilailujani monen vuoden takaa. Aika mielenkiintoisen kuvan kyllä saa meikäläisestä jos pelkän blogin perusteella tuomitsee, sinne kun tosiaan yleensä vaan on merkitty kaikki paska mitä elämässä sillä hetkellä ärsyttää, ainakin noina blogin alkuvuosina.

Ensi viikolla oisi sitten vielä toiset valmistujaiskinkerit, tällä kertaa kaveripiirille. Onpas kyllä kivaa saada taas porukkaa koolle pitkästä aikaa :).

Koirakuumekin vaivaa. Meillä on ollut Kultsin luona hoidossa iiiso newfoundlandinkoira Nemo joka on kyllä julmetun karvaava ja kuolaava mutta silti tosi söötti ja leppoisa yksilö. Sääli vaan että kultsi joutuu nappailemaan antihistamiineja että kestää allergiansa kanssa :(. Tässä onkin nyt kovasti surffattu (tai siis mie oon surffannu) netissä etsien allergiselle sopivimpia koirarotuja. Saas kattoo tuleeko meille joskus söötti pieni pentu, ei ole ihan tämän ajan murhe vielä mutta sormet ristiin, ehkä joskus tulevaisuudessa... Aika hukassa sitä kyllä tuon karvakuonon kanssa on ollut vaikka kaikenmaailman koulutusopuksia onkin lukenut, taitaa olla tässäkin aiheessa totta se, että tieto lisää tuskaa: tietää kyllä mitä pitäis tehdä, tavallaan, mutta ei vaan osaa kun ei ole kokemusta. Olisihan se tietty oman vovven kanssa ihan erilaista...

Mitäs muuta? Eikai kummallisuuksia. Ratsastukset sujuu ihan jees, vuokrapolle Artun kanssa menee mukavasti, ollaan jopa menossa centered riding-kurssille tässä tammikuun lopulla, which should be interesting... Mutta kaikenkaikkiaan, sillä rintamalla ei tällä hetkellä ahdista kovinkaan paljon.

Hyvät uudet vuodet vaan siis kaikelle kansalle ja vauhdilla uusiin haasteisiin ja eteenpäin :)

Joulua ja koulua

2007-12-21T16:01:00.000+02:00

Joulu se on kohta jo ihan oven takana, joten pitää kai sitä jotain tännekin välillä kirjoitella. Melkoisen kiireiset marras-joulukuu tässä on kyllä ollutkin: gradu tuli valmiiksi ja meni painoon sekä sieltä tiedekuntaan ja laitosneuvostolle. Arvosanaksi tuli M, johon olen erittäin tyytyväinen.

Lisäksi olen jopa tehnyt Oikeita töitä: sijaistanut enkun opettajaa Oulun kansainvälisellä koululla, eli käyttännössä katsoen opettanut äidinkieltä (englantia) natiivipuhujille, eli 7-9 luokkalaisille. On ollut kyllä tosi kivaa mutta myös hektistä, ja palkkaahan siitä ei jäänyt käteen juuri paskan vertaa kun a)en ollut vielä pätevä b)opetusvelvollisuus eli 2h/vko ei täyttynyt ja c)tyhmänä tyttönä oon jossain vaiheessa vuotta rukannut veroprosenttini naurettavan korkeaan 25%:iin ettei tulisi mätkyjä, joten verottaja vei lähes sen kaiken mitä tulikin. Nooh, toisaalta ihan hyvä, näin humanistipäällä laskeskeltuna mulla jäi n. 500 euroa väliä tämän vuoden tienesteistä Kelan asettamaan vapaan tulon rajaan, joten ei pitäisi näillä näkymin tulla yhtä synkkiä uutisia opintotukien takaisinkarhuamisen muodossa... Pidetään peukkuja että oon laskenut oikein.

Nyt sitten tänään jätin haikeilla mielin ihanat kollegat ja suurimmalta osin mukavat lapsukaiset ja on aika katsoa etiäppäin. Kv-koululle olisi voinut jäädä vielä marraskuuksi, mutta OAMK:lta tarjottiin 3kk enkun ja ruotsinopen sijaisuutta, joten sinne tässä nyt ollaan menossa. Jospa sitten sen jälkeen pääsisi joko johonkin tekniseksi kirjoittajaksi tai sitten jatkamaan tuonne kv-kouluun, täytyy pitää kaikki sormet ja varpaat ristissä.

Ainiin, ja tässä muuten kirjoittaa nyt maisterisnainen :). 18.12 kävin pokkaamassa publiikista filosofian maisterin paperit, kättelemässä varadekaanin ja opintoasiainpäällikön ja juomassa skumppalasista omenasiideriä (go, Humanistinen tiedekunta, you know how to do this in style!). Valmista siis tuli 7 vuodessa, ja nyt pitää vaan suunnata kokka kohti työmaailman haasteita ja toivoa että saisi kokeilla mahdollisimman monenlaista hommaa ja sitten lopulta löytää se kaikista kivin jota oikeasti haluaa tehdä vähän pidempään.

Hyvää joulua kaikille (ei kenellekään) lukijoille sekä itselleni, nyt huilataan ja tammikuussa sitten katsellaan mistä päästä se OAMK:n kana pissii.

Ja taas vierähti lähes kuukausi...

2007-11-16T17:00:00.000+02:00

Onpas ollut taas päivitystaukoa. Hengissä kuitenkin ollaan vielä. Gradu meni kansiin ja tänään tiedekuntaan. Sieltä se sitten lönköttää laitokselle laitosneuvostoon. Miettipä ohjaaja jopa että tämän vuoden puolella olisi mahdollista saada paperit ulos. Sehän kuulostaa hauskalta :)

Hauskalta joo, mutta stressaavalta. Sitten ei voi enää oikeasti vedota mihinkään vaan töitä on löydyttävä. Vähän helpottaa se, että tämän viikon olen pyöriny sijaisena Oulun kansainvälisessä koulussa yläasteella opettamassa enkkua. On ollut jopa ihan hauskaa, joten kai sitä pitää alkaa kääntämään päätään siihen suuntaan, että ehkä musta sittenkin tulee ope. Hui kauheaa. Utajärvellä olisi tammikuusta lähtien puoleksi vuodeksi 3-6 luokkien enkun opettajan sijaisuus. Kaipa sinne pitää sitten hakea, vaikka onkin kyllä melkonen ruljanssi lähtä Utajärvelle asti kulkemaan jos jostain kumman syystä sen paikan sattuisi saamaan. Enkä osaa opettaa enkkua noin pienille. Ja kaikkea muuta jaabaa. Mutta haenpa silti :)

Mitäs muuta elämään? Eipä kummempaa. Kaikki rullaa radallaan, miehen kanssa menee kivasti ja kavereitakin näkee silloin tällöin. Vähän kyllä kaipaisin jotain äksöniä vähän enemmän, pitäisiköhän huomenna yrittää raahata kultsi hohtokeilaamaan? :) Saattaisi olla vaikka lystiä...

Pariisi on paska maa ja muita kertomuksia

2007-10-22T22:39:00.000+03:00

Tulipa käytyä sitten Pariisissa. Olihan se ihan hieno. Eiffelin torni ja kaikki. Jotenkin vaan jäi aika huono maku siitä kuitenkin. Kaikki on aivan naurettavan kallista. Ihan sama oletko Champs Elyseellä vai jossain kulmakuppilassa, salaatti maksaa 15 euroa ja vesi 4-5. Siis 2,5dl Evian-pullo. 5 euroa. Siinä ei voi muuta kuin tuntea itsensä huijatuksi. Matkaseurakaan ei ollut ihan parasta mahdollista, vaikka äippä onkin toki mun rakas äippä niin voi raivo-omena että sen kanssa voi mennä hermot jatkuvalla syötöllä. Tiedän, tiedän, olen huono ihminen ja huono tytär kun en rakasta jokaista hetkeä äitini kanssa mutta mie en vaan Jaksa sitä jatkuvaa kaiken taivastelua ja jatkuvaa kommentaaria siitä, mitä tapahtuu. Kun silmätkin on mulla toki päässä ja itsekin varmasti näen. Toki ymmärrän että äippä ei ole hetkeen missään matkaillut ja varmasti oli jännää ja olihan toki mullekin mutta jotenkin sitä silti vielä on niin teini henkisesti, hävettää myöntää, että silti tuli osoitettua vähän mieltä ja äiskittyä ja tuiskittua. Hävettää. Mutta oli kyllä kivaakin.

Paitsi se perkeleen lakko. Julkisen liikenteen lakko. Joka tietysti pamahti juuri viimeiselle lomapäivälle ja kotiinmatkustuspäivälle. Siinäpä sitten iloisesti kiroiltiin korealaisen kuskin ajamassa taksissa reilusti yli tunti liikenneruuhkassa kun yllättäen kaikki pariisilaiset oli pakotetut tulemaan autolla töihin kun junat ja metrot ei workkineet eikä bussitkaan ilmeisesti kovin hienosti. Että haistakaa luomua ranskan julkisen liikenteen liitto tai wtf ever. Huoh.

NOjoo, avautumiset sikseen, reissattua tuli ja kotona ollaan. Ja gradun kanssa pitäisi taas vääntää. Tällä hetkellä se on tilassa, että ohjaaja on antanut vihreää valoa kansitukselle. Mutta kaveri, jolla gradu on vielä oikoluvussa, hengaa kotonaan Lapissa vielä tämän viikon joten hirveästi ei ole hetkeen kommentteja odotettavissa. Kuitenkin totesi jo hän, että gradu on täynnä liian pitkiä lauseita. Tiesihän tuon mutta eipä hirveästi jaksaisi enää viilata. Vaan minkäs teet. Viilattava on.

Lisää päivänpolttavia aiheita: leikatako otsatukka vai ei? Tässä nyt parisen vuotta arvottuani olen menossa perjantaina kampaajalle. Ja päättänyt, että takaisin ei ole tulemista ennenkuin tukka näyttää edes jonkin verran erilaiselta miltä se nyt näyttää. Saas nähdä miten äijän käy.

Perjantaina tulee myös lisää väriä nahkaan: alaselkä saa tribaalikuvionnin. Sitäkään en ole vielä osannut päättää jotta minkälainen häkkyrä sinne nyt hakataan, tatskaliikkeessä oli lehdessä hieno aika monimutkainen cyberpunk-henkinen tribaali ja netistä löytyi yksi toinen, paljon yksinkertaisempi mutta myös oikein muksa. Jälleen, saas nähdä miten äijän käy.

Ja haluttaa ihan hirveesti sukeltamaan! Blubblubblub....

Lomaltapaluu- ja synttäriblues

2007-10-04T15:13:00.000+03:00

Syksy masentaa. Enemmän vielä masentaa se, että vielä viikko sitten olin ulkomaan lämmössä vailla huolen häivää. Ja vielä lisäksi se, että tänään sattuu olemaan se vuoden päivä jolloin taas on vanhempi.

Ainahan sitä tulee semmoinen olo, kun tulee lomalta, että nyt se kaikki kiva sitten loppui ja pitää taas yrittää alkaa asennoitumaan arjen rutiineihin. Ok ok, onhan sitä tavallaan kiva olla taas kotona ja päästä taas heppaileen ja näkeen kavereita ja kaikkee mutta ois sitä silti ehkä huomattavasti mieluummin jatkanut palmujen katveessa löhöilyä ja sukeltamista. Ois ees jotkut rutiinit joihin tulla takas niinkun joku kiva työ niinku Kultsilla, vaan ei. Viikko on mennyt taas ihan tuuliajolla kun ei gradunkaan eteen ole oikeen voinut mitään tehdä kun vasta tänään (torstaina) pääsi ohjaajan luona käymään.

Eikä sekään tietenkään juuri ahdistusta lievittänyt tuo graduohjaajan luona käyminen. Ok, onhan se opus ihan hyvässä vaiheessa, varmaan parisen viikkoa kunnon töitä (jos semmosen putken saa vetästyä) niin pitäisi olla paketissa. Vaan mitä sitten? Sitten pitää alkaa stressaamaan kaikesta muusta mitä valmistuminen ja aikuistuminen pitää sisällään. Mistä töitä? Kuka tämmösen humanistin palkkaisi? Saahan sitä hakea ja tiedän että ei tällä vingunnalla ainakaan töitä saa, pitäisi vaan olla reipas ja uskoa itseensä ja blaadiblaa. Totuus vaan on se, että mulla on viitisen vuotta työkokemusta. Väärältä alalta. Ja vaikka ihan mikä tahansa työkokemus on hyvä juttu ja tyhjää parempi niin let's face it: aina siellä on joku toinen hakija jolla on soveltuvampaa työkokemusta vaikka kuinka mulla olisi intoa ja hyvä hakemus. Huoh. Kyllä alkaa taas tuntua aika raskaalta tämä tarpominen. Eikä auta yhtään se, että on syksy.

Eikä se, että on synttärit. Synttärit pitäisi olla kiva päivä ja kaikkea, mutta jotenkin siitä aina onnistuu sukeutumaan tämmöinen masennus. Viime vuonna synttäreinä käytiin vielä exän kanssa syömässä ja juhlimassa ja puistattaa muistellakin minkälaiset fiilikset silloin oli: piti olla kivaa ja nauttia vaikka sisimmässään tiesi että seuraavat muutama kuukausi elämästä olisi suurinta helvettiä minkä läpi tähän mennessä on rämpinyt. Enpä siis muistele sitä. Tänään onnitteluja on tarjonnut Kultsi aamulla, iskä tekstiviestitse, ja äipän tiistaina lähettämä paketti varmaankin on postissa mutta eihän ne nutipäät siellä saa mitään pakettikorttia kahden päivän aikana toki lähetettyä niin eipä sitten saa sitäkään (mikäli äippä ei satu muistamaan seurantakoodia kysyneensä). Jotenkin sitä yrittää aina uskotella itselleen synttäriaamuna että tämä on ihan tavallinen päivä, tämän ei tarvitse olla mitenkään erikoinen. Ja silti sitä aina päätyy jossain ihme alitajunnan sopukoissa toivomaan, että sittenkin tapahtuisi jotain erikoista. Joku vanha kaveri olisi lähettänyt kortin. Jotainjotainjotain. Ja vaikka itse sabotoinkin tehokkaasti tämän päivän juhlintayrityksen menemällä ratsastamaan, niin sittenkin jotenkin itsekkäästi tuntuu siltä, että jotain enemmän olisi pitänyt olla. Kultsikin on sanonut synttäriyllärinsä tulevan vasta seuraavalla viikonlopulla, joten tietenkään se ei ole sitten järkännyt mitään muuta kivaa, eikä saisi tietenkään toivoakaan että olisi, mutta miksimiksimiksi silti aina on tämmöinen tyhjä ja lässähtänyt olo silloin kun pitäisi ehkä olla kivaa.

Syytän kyllä silti syksyä. Pitäisi vissiin olla joku syksyn lapsi kun on syksyllä syntynyt vaan mielestäni kyllä ko. vuodenajalla voisi heittää kuikkaa. Ok, onhan siellä ehkä ne kaksi kivaa päivää kun sattuu paistamaan aurinko ja on kuulasta ja kaunista, ja tuoksuu kivalta. Mutta entäs sitten ne 3 kuukautta siihen lisäksi? No thanks! Ahdistus.

Jospa tästä johonkin parempaan suuntaan oltaisi taas menossa. Ei varmaan auta että ostin hilpeääkin hilpeämmän Husky Rescuen vanhemman levyn itselleni synttärilahjaksi. Ei ole edes semmoinen hyvä-surumielisen-haikea-syksyfiilis vaan ei vaan huvita. Mikään. Taaskaan. Ahdistaa tämmöinen tuuliajolla oleminen ja mihinkään kuulumattomuuden tunne.

Olis jo kesä.

Someday we're all gonna dive...

2007-09-24T13:27:00.000+03:00

Eli lisaa sukellusta :). Tanaan kaytiin meidan oman hostellin sukelluksella aamulla. Ensin Southwest pinnaclella, jonne oli lahes tunnin matka paatilla, mutta matkapahoinvointilaake tepsi talla kertaa, ja oli mahtavaa lekotella auringonpaisteessa laivalla vaikka vahan aaltoja olikin. Sukellus itse oli melko fiasko, nakyvyys oli ihan paska, jotain viitisen metria, eli tarkasti piti olla kaverissa kiinni ettei mennyt hukkaan. Paadyttiin sitten kiertamaan samaa pienta korallilamparetta ees taas kun dive masterikaan ei uskaltanut lahta suunnistaan mihinkaan kun oli niin sameaa. Virtaukset oli lisaksi aika kovat, etta valilla piti tosissaan potkia etteiu ajautunut koralleihin pahki, ja tosiaan ei mitaan kovin hienoja kalasia nakynyt, mutta pitipahan tuokin kokeilla. Kovasti kehui dive master etta hienosti meni mulla vaikka olikin aika extreme olosuhteet. Ilmaakin jai taas 100 baria mika on melkoisen hyvin :).
Toinen dyykki oli sitten Hin Pee Weella, aika lahella meidan Sairee beachia. Siella sitten nakyvyys olikin aivan upea, varmaan parisenkymmenta metria. Ei virtauksia, oli aivan mahtavaa uiskennella menemaan ja katsella kalasia. Hienoja kaikkia siella taas olikin, nyt nakyi mullekin giant grouper ja titan triggerfish ja toinen samanmoinen hirmu iso vahan kauempaa. Myos white eyed moray eel naytti paataan. Valashaita tai riuttahaita ei vielakaan nakynyt, mutta mulle tuo kalapaljous ja varien maara on viela niin paata huimaavaa kun on muutama dyykki vasta takana, etta ei sita edes alya mitaan semmoisia isoja motkaleita viela kaivata.

Kaikenkaikkiaan hienoa siis oli. Haikeat fiilikset on pinnassa kun huomenna pitaa lahtea taalta paratiisista, helposti olisi vierahtanyt viela viikko jos toinenkin...Tanne taytyy tulla viela takaisin! Nytpa sitten viela viimeisen illan massailyt edessa kun pitaa syoda kaikea hyvaa mita taalta saa viela viimeisen kerran... etta syopotelyterveisin! Ehka seuraava posti onkin sitten taas kylmasta suomenmaasta....ewwwwwwww.

OWD!!!

2007-09-23T10:12:00.000+03:00

22.9

Jeejee. Ei ole Liltsi mikaan luovuttaja. Eilen oli aivan mahtavan tyyni ja aurinkoinen paiva, ja lahdinpas sitten uudelle yritykselle suorittaa puuttuvat 2 suklia open water diver-tutkinnosta. Ja olihan hienoa ja mahtavaa! Ei tippaakaan merisairautta, lamminta, onnistuneet sukellukset, onnistuneet skilssitreenit merenpohjassa ja hiphei, mie oon OWD elikka Padin mukainen Open Water Diver. Saan menna 20 metriin nyt ja ei tartte olla instructoria mukana. Oli kylla aivan huippua meren pohjaa katsella, hienoja kalasia nakyi ja komea parvi barracudia (ehka, kun en ole oikeen kalaekspertti), ja upeita koralleja. Oli kylla vaivan arvoista :)
Kaytiin sitten juhlistamassa tittelia intialaisella illallisella joka oli kylla aivan liian tulista mulle mutta valkosipuli-naan ja tandoorikana oli hyvaa. Sitten viela drinksuteltiin saksalaisen pariskunnan kanssa illalla meidan resortin raflassa.

23.9

Kultsi kavi tanaankin sukeltamassa Sairee Hut resortin dyykkiporukan kanssa, mutta mie en, vaan nukuin pitkaan, soin taas aivan loistavan aamupalan (voiko olla parempaa kuin hyvaa myslia, banaania, ananasta, vesimelonia, maitoa, maustamatonta jugurttia ja hunalaa? you tell me) ja juttelin sitten englantilaisen Deanin kanssa joka oli palannut Koh Phanganilta tyttokaverinsa perassa vaikka niilla oli mennyt poikki..hankalaa tuntui olevan. Mutta mukava tyyppi, mikas siina. Kultsi tulikin sitten sukeltamasta, ja sovittiin huomiselle sitten etta miekin lahen aamulla matkaan sukeltaan, mennaan Southwest pinnaclelle joka kuulemma on tosi hieno paikka.

Valihuomiona: taalla on vahan fiiliksia vienyt yhden sukeltajan hukkumiskuolema. Ilmeisesti espanjalainen fun divella ollut sukeltaja oli panikoinut pinnan alla, tullut pintaan liian nopeesti (vaarallista, tulee sukeltajan tauti kun typpi muodostaa kuplia verenkiertoon), sitten ei saanut liiviaan taytettya pinnalla, horpannyt vissiin vetta ja vajonnut takas pohjaan :/. Aika kammottava juttu, ruumista ei olla vissiin vielakaan loydetty, Chumphon pinnaclella on melkoisen kovat virtaukset joskus... Onneksi tommoisia juttuja sattuu kuitenkin tosi harvoin, viimeisen 8 vuoden aikana vissiin vaan 2 on kuollut, mika on kylla aika ihme toisaalta, kun miettiin miten sarjatuotantona taalla sukeltajia koulutetaan... Mitapa siina yksi instructori tekee jos neljan hengen ryhmasta kolme paattaa panikoida eri tavalla? Eipa juuri mitaan. Onneksi kumminkin sattuu tapaturmia harvoin. Onhan tama vahan extremeurheilua mutta kun tietaa omat rajansa eika yrita tehda liikaa tai liian syvalla tai liian vahalla hapella alkaa kikkailemaan, niin kylla tama aika turvallista kuitenkin on.

Mutta se siita ikavyydesta, taalla paistaa vihdoinkin aurinko ja on hienoa. Kohta pitaa vaan valitettavasti jo lahta pois, eipa liiemmin houkuta suomen 0 astetta ja rantasade..brrrr. Vaan pitaa nauttia viela jaljella olevasta ajasta.

Half moonia ja taksihurjastelua

2007-09-20T06:47:00.000+03:00

19.9
Tuli aika jattaa Tao paivaksi ja tulla Koh Phanganille half moon-bileisiin. Laivamatka meni ok, kirottiin vaan sita kun meri naytti juuri nyt tietekin tyyntyvan kun lahdettiin muualle eika siis voitu sukeltaa...noo, sormet ristiin etta on viela yhta hyva kun mennaan takaisin.
Phangan nayttaa melkomoiselta helvetilta kylla. Teneriffameininkia, kannisia brittitolloja, bucketteja (eli ampari + viinaa ja vahan lantrinkia) myytiin pitkin beachia illalla. Checkauduttiin sisaan ehka maailman hirvittavimpaan hostelliin, vaaleanpunaista kaakelia koko paikka ja peilit ympari huonetta seka katossa..varmaan kaytetty jonkun pornoleffan kuvauksiin? Kylla kai tuolla yhden yon nukkuisi kuitenkin.
Illalla ennen bileisiin lahtoa nukuttiin paikkarit ja kaytiin istuskelemassa biitsilla, ihailemassa poikia jotka pyoritteli tuli-poita ja tulikeppeja. Joillain loytyy kylla skillzzeja!
Bileisii sitten taas taksilla. Paikka oli jokseenkin konemetsamainen laakso keskella viidakkoa. Hieno paikka, ja toinen dj jopa soitti oikein tanssittavaa mussiikkiakin. Liian tayteen vaan tuli tuokin mesta, ja verenpainetta alkoi taas nostattaa brittiurpot jotka kirkui ja keekoili menemaan. Huoh. Taksimatka takaisin olikin melkoisen mielenkiintoinen, kun puoli neljan aikaan lahdettiin kotia kohti, nii olikin kyydissa jotain porukkaa joilla ei a)ollut tarpeeks rahaa matkaan ja b) porukkaa (Israelilaisia), jotka muuten vaan paatti etta he ei meinaa maksaa pyydettya 100 bahtia (2,2 euroa) 20 minuutin matkalta keskella yota. Vittu mita urpoja. Siinapa sitten tappelivat, ja meinas jo tulla kasirysy thaimaalaisten ja urpojen kanssa ja lopulta kyydissa ollut irkkumies sai huudettua muut hiljaseks ja lopettamaan. Kun matkaan lopulta paastiin, sekin meni lahinna muitten matkalaisten tapellessa. Hohhoi, ei jaksanut kylla ollenkaan huvittaa moinen show keskella yota. Kotiin (kaameaaan hostelliin) kuitenkin paastiin ja saatiin unta aamuun asti.

20.9
Jee tanaan paasee takaisin Taolle :). Ensin pitaa kuitenkin yrittaa tappaa muutama tunti Phanganilla, onneksi sentaan paistaa vahan aurinko ekaa kertaa viikkoon, niin voi vaikka chillata biitsilla. Palaillaan myohemmin taas asiaan, jos olisi vaikka sukellusuutisia (prkl kun haluan tehda ne kaks vikaa suklia!)

Sukellustunnelmia ja pahoinvointia

2007-09-18T06:02:00.000+03:00

17.9
Eilen sitten koitti hetki kun paastiin ekaa kertaa avoveteen suklailemaan. Merenkaynti oli kova, ja olin jo aivan merisairas kun paastiin Japanese gardenssin sukelluspaikalle. Vaivoin sain edes markapukua paalle ja laitteita kasattua. Olo kuitenkin parani kun paastiin veteen, paikka oli Koh Nangyanin saaren suojassa joten sinne ei tullut ihan niin paljoa, joten pinnalla kelluskellessamme ei ollut liian kovaa hoykkyytysta.
Sitten lahdettiin alas. Pelotti kylla vahan etta miten se paineiden tasaus workkii, mutta mentiin tosi hitaasti ja onnistuin tasailemaan ok, paastiin sitten tavoitteeseen eli 12 metriin ja hiemanko oli mahtava fiilis! :). Tehtiin siella pohjalla fin pivot-harjotusta, eli yritettiin saada kelluvuus semmoiseen neutraaliin tilaan etta ei uppoa eika nouse, pystyy vaan keuhkoilla saateleen korkeutta. Mulla oli soppelisti painoja ja ei tarttenu ollenkaan laittaa ilmaa liiviin, joten onnistui harkka aika hienosti. Sen jalkeen sitten uiskenneltiin ympariinsa katselemassa koralleja ja kalasia. Olihan hienoa kylla, eika tosiaan tullut paniikkia eika mitaan.
Pinnalle noustua sitten alkoikin heti ongelmat. Hullun paha olo jo siina vaiheessa kun paastiin veneeseen asti. Eipa siina sitten voinu paljo ku yrittaa pyyhe paalla varjotella ja koittaa olla oksentamatta. Tuntui, etta meni iaisyys siihen, etta muut seurueesta tuli takas ja paastiin lahteen kohti toista kohdetta, White rockia. Siina vaiheessa ei auttanut enaa muu kuin lahes hyperventilointi, enemman ilmaa sisaan kuin ulos ja silmat kiinni niin jotenkuten pysyi hengissa vaikka olikin aivan hirvea olo... White rockin site oli keskella avomerta, joten siella tuuli kylla kammottavasti. Ei auttanut vaikka mentiin veteen, silti oli viela hirvea olo ja paniikki etta miten tassa pohjaan paasee muka. Ja eihan sita sitten paassytkaan. Laivalla pahaa oloaan itkeminen ei kylla ainakaan auttanut, oli vahan tukkoinen fiilis, enka saanut ollenkaan paineita tasattua, loksautin vain korvat niin lukkoon ettei enaa mikaan auttanu. Siina sitten olin saanu itselleni jo laivalla niin huonon hengitysrytmin etta siina ei auttanut mikaan vaikka yritti regulaattori suussa hokea itselleen etta hengita rauhallisesti, tuntu vaan ettei saa tarpeeks ilmaa ja alko ahdistaa. Muutenkaan en paassy varmaan ku johonki 5 metriin, kaverit meni alhaalla, ja sitten oli jo pakko nayttaa instructorille kasimerkkia etta en saa tasattua paineita, menen pintaan. Miten naytetaan kasimerkeilla etta ahistaa ja on paniikki ja on pakko paasta pois? Se yritti kylla kovasti nayttaa etta ala mene, mutta sitten kuitenkin tuli mun mukana, sen verran kavi pinnalla mun kans etta kysyi etta enko voi tasata paineita, sanoin etta en, ja se kaski uida heti takas veneelle ja meni tietenkin takas muitten ryhmalaisten kanssa alas.
Hohhoi olipa hienoa. Siina sitten itkua nieleskellen yritin pyristella hirveissa aalloissa takas paatille, ja piti oksentaa kerran ennenkun paasin edes ylos, ja sitten tarista muita ootellen paatissa, ja jatkaa oksennuslinjalla kun lahdettiin takas kohti Taota. Oli kylla niin voittajafiilis etta oksat pois, ei mitaan jakoja etta olisin paassyt edes ylos etta oisin voinu laittaa omat kamat kasaan.
Aika kaamea fiasko siis, ja paatinkin kylla aika lailla heti etta en oo kylla menossa takaisin, tanaan loppuryhma lahti sitten Chumpoon pinnaclelle menemaan 18 metriin ilman mua. Sain osan rahasta takaisin ja sanoin moro. Ohjaaja Gavin oli kuitenkin niin kiva etta antoi mulle tunnustukset tuosta toisestakin suklista vaikka en mihinkaan paassytkaan, etta nyt sitten olen Scuba diver, saan menna 12 metriin mutta en saa sukeltaa ilman instructoria.
Kauheasti haluttais kylla tehda viela ne kaks puuttuvaa sukellusta etta saisin PADI Open water diver lisenssin. Saa katsoa etta jos tama saa tasta yhtaan lauhtuu ja tuuli laantuu niin voisin sitten menna ne tekemaan. Fingers crossed ja parempia tuulia odotellessa siis... nytpahan tietaa rajansa sitten.

Thaimaa!

2007-09-16T14:09:00.000+03:00

Tannepa sitten hieman matkapaivakirjaa:

11.9 Oulu-Hki-Bangkok

Oulusta starttailtiin Blue onen siivin neljan tienoilla, ja Helsingissa oltiin siita sitten tuntia myohemmin. Hkista lahti kone kohti Taikamaata kasilta, ja siellapa sitten lennettiinkin rapiat kymmenen tuntia jetilla pitkin taivaita, kunnes Bangkokin maata saatiin jalkojen alle kymmenen aikaan aamulla.

12.9

Nyt siis oltiin jo taman paivan puolella. Lentoasemalta hommattiin liput bussiin kohti keskeisempaa Bangkokkia, ja bussissa ihmetellessa menikin varmaan yli tunti, mutta oli kylla tosi mielenkiintoista seurailla uuden maan maisemia. Kaikkea on paljon! Hulluna taloja, ransistyneita ja uusia rintarinnan, varirikkaus aivan eri luokkaa kuin kotosuomessa. Hirvean kaunista vaikkakin paikka paikoin melko rapistuneen nakoista.
Hostellikin sitten loydettiin, nimeltaan Suk11, todella kaunis paikka rakennettu vanhan Bangokilaisen tyylin mukaan, puinen ja hirveasti kasveja ja kaikenlaisia koristeita jokapaikassa. Vieressa vahintaan yhta kaunis samantyylinen ravintola. Oi onnea. Lamminta oli, ja pienien paikkareitten jalkeen kaytiin pallistelemassa hieman ostoskeskuksia joissa kylla katselemista riittaa monelle paivalle, loytyi myos etela-Aasian suurin ostoskeskus Central World, jossa seitsemassa kerroksessa ihan jarjeton maara kauppoja ja ruokapaikkoja. Aivan kasittamattoman kokoinen paikka ja hieno kuin mika!
Ilta menikin sitten katsellessa, ja nukkumaan mentiin aikaisin, viela aikalailla jetlagin painamana.

13.9
Toinen Bangkok-paiva aloitettiin suuntaamalla Hua Lamphongin juna-asemalle hommaamaan lippuja huomista Chumpoonin matkaa varten. Asemalla olikin hyvin auttavainen infotatonen joka vei kadesta pitaen oikealle tiskille, ja saatiinpa samalta luukulta hommattua liput myos Chumpoonista Koh Taolle menevalle Lomprayah-lautalle.
Asemareissun jalkeen nokka suuntautui kohti backpackereitten suosimalle Khao San roadille, jossa on myyntikojua ja kapakkaa jos minkalaista. Sielta tulikin tehtya varsin hyvia ostoksia, muutama paita ja hame tarttui mukaan, seka taydellinen bile-rahavyo, semmoinen kunnon reivaajan kaveri :) Khao Sanin jalkeen sitten takaisin ostoskeskusten ihmeelliseen maailmaan hostellin kautta, ja siellapa sitten ilta kuluikin. Illallista kaytiin syomassa Lumba lumba-meriravintolassa jota en voi kylla suositella kenellekaan, sinne mentiin hummerin perassa jota niilla ei edes ollut, ja lisaksi laskuttivat liikaa, ruoka oli ihan tavallista, ja lattialla oli torakka. Etta tulevat Thaimaanmatkaajat pistakaahan mieleen, alkaa ainakaan tuonne rahojanne vieko.

14.9
Viimeista viedaan ennen Koh Taon matkaa. Aamusta kaytiin ihmettelemassa Siam Paragon-ostoskeskuksessa olevaa Ocean Worldia joka oli kylla tosi hieno mesta. Ainoastaan monet lapsiryhmat aanekkainen mikrofoni-tarhantateineen vahan pisti arsyttamaan. Sen jalkeen lounasta, ja Kultsi meinasi tappaa itsensa ja suunsa thaimaalaisella chililla. Sita ei ehka kannata laittaa ruokaan yhta paljoa kuin suomalaisia chilijauheita...yllattaen. Syotiin nuudelikeittoa jossa oli sekalaista lihaa seassa, suuri osa kylla jai meikalaiselta syomatta, sen verran allottavan nakoista oli, mutta nuudelit ja vihannekset ja itse keitto kylla varsin maistuivat namilta.
Sitten oli aika elaintarhavisiitin. Sitakaan en voi kylla suositella. Hirvean pienet ja karut hakit, joissa aivan liikaa elukoita. Likaisen ja rotteloisen oloinen paikka. Alkaa kayko. Taksimatka sinne kesti taas rapiat puoli tuntia (mielettomia liikenneruuhkia!), mutta kun paikallisilla paremman vaen kulkuneuvoilla eli metrolla ja skytrainilla ei sinne paassyt niin taksia oli kaytettava. Takaisin zoosta tultiin Tuktukilla, eli pikkuisella karrymopolla mita thait ajelee. Tuktuk-kuskien kanssa pitaakin olla tarkkana, ne kylla lupailee auliisti vieda halvalla mihin vaan, mutta loppupeleissa ne kayttaa kaikenmaailman ruokapaikoissa ja raataleilla joilta ne sitten saa provikkaan kun vievat sinne kuljetettaviaan... eli jamyna saa olla, tinkia maksun valmiiksi ja sanoa etta nyt mennaan sitten suoraan eika mitaan raataleita. Taksien kanssa sama, mittaritaksit on ainoita luotettavia, ja niillekin kannattaa kylla muistuttaa etta laittavat mittarin paalle, ennenkuin lahdetaan. Muuten taksilla ajelu on kylla halpaa, lahes tunnin ajelustakin koyhtyy vain n. 100 bahtia eli semmoiset 2,2 euroa.
Sitten olikin jo aika lahtea kohti juna-asemaa. Yritettiin menna taksilla, mutta kuski sanoi jo kattelyssa etta ei kannata, perjantairuuhkat on niin jarjettomat. Ahtauduttiin siis rinkkojen kanssa skytrainiin ja siita vaihdettiin metroon, ja aika nopsasti sitten juna-asemalla taas oltiinkin. Pienen snacksien mussuttelun jalkeen (tuoretta ananasta! eurolla aika paljon! vahanko ehka parempaa kuin mikaan karkki ikina!) istuttiin sitten junaa odottamaan katettuun raidehalliin. Juteltiin hetki saksalaisen Pascalin kanssa joka oli samalla junalla menossa Koh Phanganin saarelle Muay Thaita treenaamaan. Juna tuli, ja mentiin istumaan, meille oli ylapetin paikat varattu, ja saimme kuulla etta sangyt pedattaisiin sitten joskus ysin tienoilla (juna lahti puoli kasilta). Istuttiin siis ja ihmeteltiin nahkapenkeilla siihen asti. Kaikki siis nukkuu samassa vaunussa taallapain, punkat on pitkittain kahdessa kerroksessa seinia pitkin. Ja ylapedilla on kylma!! Jarjetonta, etta vaikka ulkona on 30 astetta, oli junassa varmaan siella ylhaalla ilmastoinnin vieressa jotain 15. Hrrrr... eikun vaatteet paalla nukkumaan siis, peittona vain ohut pyyhkeen tyyppinen ratkaisu.
Untahan ei yllattaen kolisevassa ja kylmassa menopelissa hirveasti tullut, ja kahdelta lopulta torkahdin hetkeksi, kunnes puhelin halytti sitten puoli neljalta heratysta. Perilla piti olla 3.44, mutta sitten saatiinkin tietaa etta ollaan 40 min myohassa. Great. Koomattiinpa siina sitten viela kylmissamme ja nalissamme hetki, ennen kuin Chumpoonin asema vihdoin tuli kohdalle. Sielta meidat ohjattiin hyvin nopsasti ja katevasti lauttojen mukaan omiin laumoihin, ja sitten paastiin lava-autolla seuraavaan odotuspisteeseen, josta lahtisi kuljetus sitten lauttasatamaan. On se kylla hyva, etta nama osaavat nain turisteille jarjestaa hommat, melkoisen hukassa saattaisi pieni ihminen olla, jos pitaisi tuhannen vasyneena neljan aikaan sysipimeassa Thaimaan aamuyossa lahtea itse selvittelemaan, etta mihin pitaa menna ja mita tehda. Pisteet siis palvelusta thaimaalaisille.

15.9
Odottelupaikasta startattiin sitten bussilla kohti satamaa. Matka kesti taas melkein tunnin, pitkan matkan paahan namakin on satamansa rakentaneet, mutta maisemat oli kylla superkauniit sitten kun niita kuuden jalkeen nousseen auringon valossa paasi katselemaan.
Lautta oli siis nopsempi versio kahdesta vaihtoehdosta, Lomprayahin katamaraani, jolla kesti matka Koh Taolle vajaat pari tuntia. Matkan aikana olisi mielellaan nukkunut, mutta sen esti tehokkaasti taysilla kaiuttimista pauhannut Batman Beginsin aaniraita. Kultsi kertoi, etta samaa leffaa oli kuulemma naytetty jo 2 vuotta sitten, kun se viimeksi kavi Taolla. Vissiin suosittu filmi.
Taolle paastiin kuitenkin. Pelkkaa paratiisia. Aivan mielettoman kauniit maisemat, vehreaa, palmuja, meri, hiekkarantaa... jos ei olisi ollut niin taydellisen toot jo matkan tuossa vaiheessa, olisi varmaan hihkunut innosta koko matkan lavataksin lavalla Had Rinin satamasta Sairee beachille, jonne mentiin majoittumaan. Ei valitettavasti saatu Kultsin muistelemaan 400 bahtin (8 euroa) halppisbungalowia, mutta vastikaan rakennetut saman lafkan rivihuoneistot kylla kelpasi, 600 bahtia yo, uusi huone tuulettimen kera, ei ilmastointia. Kaytiin viela syomassa ja ilmoittamassa mut suomalaisten vetaman Koh Tao Diverssien sukelluskurssille ennen kun yritettiin vahan tasata univelkaa. Oli totuttelua nukkumiseen tuulettimen kanssa kun se sipaisi kylmyytta iholle aina parin sekunnin valein, joten torkkujen jalkeen olin lahes yhta toot kuin ennenkin...
Kuitenkin ilta meni siita sitten ihan jouhevasti, vahan kierreltiin saarta, syotiin lisaa loistavaa ruokaa (ateria lahtee semmoisella parilla eurolla juomineen, lankkarisafkat eli ranskisjutut ja pizzat ja pastat sun muut vekotukset kalliimpia) ja chillailtiin. Kultsi ilmoittautui meidan majoituslafkan Saireen Hutsin sukelluskouluun advanced-kurssille, niin saatiin viela huoneen hinta tiputettua kahdelle seuraavalle paivalle 400 bahtiin. Youni maistui toisen suomalaispariskunnan seurassa nautitun nami-illallisen jalkeen kylla tuulettimesta huolimatta vallan mainiosti.

16.9
Aamu alkoi Kultsilla syvasukelluksen merkeissa jo seiskalta, itsekin herasin varsin pirteana jo seitsemalta, suihkuttelin kylmalla suihkulla, soin aamupalaksi namia mysli-jugurtti-hedelmasekoitusta (n. euron verran hintaa) ja tallustelin sukelluslafkalle. Siella aloitettiin kahden muun suomalaisen kanssa peruskurssi teorioilla. Kurssia vetaa Gavin, syntyperainen kanadalainen, nykyaan vaimokkeensa ja tuoreen 9kk penskansa kanssa asustelee taalla Taolla. Aamuteorioiden jalkeen soin yksinani lounasta (toiset kurssikaverit oli vahan nihkeita ja lahtivat omille teilleen), ja katselin vahan mainstreetin shoppailutarjontaa. Yhden jalkeen oli aika lahtea suorittamaan suljetun veden treenit, oli tarkoitus menna mereen jo mutta tuli niin kova tuuli ja aallokko, etta mentiinkin altaaseen suklailemaan. Jannitti ja panikoitti mutta kaikki harjoitukset tuli tehtya, ja toivottavasti huomenna kun paastaan oikeasti mereen on jo vahan helpompaa muistaa mita kaikista napeista tapahtuikaan ja yrittaa pysya vahan paremmin tasapainossa, nyt oli melkoista hakemista ja satkimista ja potkimista kylla viela tuo homma... Mutta kivaa kaikenkaikkiaan, paineentasauskin onnistui vaikka olin siita valmiiksi huolissani huonojen Raatin sukellusdemo-kokemusten jalkeen ja jannityksella odotamme mita huominen tuo tullessaan.
Tanaan iltasuunnitelmissa on viela teorian itseopiskelu huomisia tunteja ja tenttia varten samalla kun odottelen Kultsia pois sen yosukellukselta. Sitten taas ruokaa potsiin ja unia.

Stay tuned, lisaa seuraa...

Tauti ja sen kaveri

2007-09-07T11:59:00.000+03:00

On se kyllä kumma homma miten elämä osaakin aina laimentaa iloa. Mikään ilon aihe ei voi kestää sitä paskaa, mitä elämä nakkaa niskaan yleensä melko välittömästi iloisuuden alun jälkeen.

Olen järkeillyt, että kun viime vuoden loppupuolisko oli niin järjetöntä paskassa kahlaamista että tämä vuosi olisi sitten aurinkoisempi. Ja onhan se ollutkin, ja tämä tämänhetkinen vastoinkäyminenkin on kyllä aika lievässä kategoriassa viime vuoden tuskein jälkeen.

Mutta siis, sairautta sairautta vaan. Sitähän se aina. Ensin oli mystinen poskiontelokipuhomma joka ei ees liittynyt flunssaan. Kävinpä sitten lääkärissä ihmettelemässä että mitä hittoa tämä tämmöinen. Eihän sieltä ontelosta mätää löytynyt, mutta sanoi lekuri että on ontelot ja tiehyet niin hiton tukossa että otappa tästä antihistamiinia sekä kortisonisuihketta sekä vielä varalta antibiootit jotka myös laskee turvotusta. Ja minähän otin. Ja olo parani. Kunnes loppui antibioottikuuri ja tuli uusi tauti.

Nyt siis on ihan vanha kunnon flunssa. Ainoa mikä tekee asian enemmän kuin normaalia kettumaisemmaksi, on se, että ensi tiistaina klo 16.30 starttaa lentokone Oulusta Helsinkiin ja sieltä sitten Thaimaan lämpöön. Ja minä *en* *aio* *olla* *sairas* *siellä*!!!!! Varsinkaan kun on tarkooitus mennä sukellukurssillekin, ja sinnehän ei luonnollisesti ole asiaa jos on ontelot täynnä köhmää tai muuten tukossa koko tyttö. Paineet kun on semmoiset siellä vetten alla ettei sitä sitten pää kestä jos on tiehyet tukossa.

Että tässäpä nyt sitten neljän seinän sisällä yritystä parannella. Tänään jo tuntuu vähän paremmalta, onneksi on vielä muutama päivä aikaa. Pitäkää peukkuja ja toivottakaa hyvää lomaa!

Lomallelomalleeee!

2007-08-27T21:24:00.000+03:00

Tulihan se kultsillekin loma-aika ja mulla nyt ei muuta olekaan kuin lomaa lopareitten jälkeen. Gradukin on edennut ihan hienosti, eli siis: Thaimaa here we come! :) Kaksi ja puoli viikkoa Taikamaan lämmössä on luvassa, sisältäen Bangokissa pärtsäilyä ja sukeltamista Koh Taolla, sekä bileet Koh Phanganilla. Ei voi muuta kun pitää peukut pystyssä ja toivoa että kaikki menee hienosti, nyt on kuitenkin jo lennot ostettu, rokotukset aloitettu ja aamut senkun vähenee. Huippua!

Tautijuttujakin vähän oli. Tai oli tosi kummaa: alkoi poskiontelosäryllä. Sitten oli pari päivää lämpöä ja nuhainen olo. Sitten se meni ohi, mutta särky jäi. Kävinpä sitten lääkärillä ja eihän siellä taaskaan mitään mätää näkynyt, mutta kuulemma kovasti turvonneet ja tukkoiset limakalvot, sainpa kuitenkin antibioottia että laskee turvotusta, lisäksi eri antihistamiineja sekä kortisoni-nenäsuihketta. Kummallisuusjuttuja kyllä nämä mut taudit. Nooh, nyt on siis tropit ja olo on prantunutkin. Jospa sitä näillä sitten ulkomaillekin jaksaisi :).

Gradukin tosiaan. Sitähän on tullut tehtyä ja teoriaosa on nyt plakkarissa. Sivujakin alkaa olla jo 60, tosin niistä paljon on vielä suoraan litteraatinpätkiä copy-pastettuna...eli analyysi tekemättä. Mutta nyt kumminkin loppui litteraattien kanssa nysväys ja alkoi analysiointi, mikä sujuu aika nopsaan ja on jopa mielenkiintoista.

Muutenkin elämä on ihan ok, jokseenkin vain on vähän irrallinen olo. Yliopistolla ei enää ole mitään, kaverit on maailman tuulissa, ja minä jaan päiväni tallin, jumpan, gradun ja kultsin välillä. Töitäkään ei ole staffin kautta tullut kuin yksi rillovuoro, seuraavat listat mun tuurilla alkaa juuri kun lähtään reissuun.

Mutta enpä valita. Tämmöistähän tämä nyt on, välivaihe kunnon opiskelun ja töiden välillä. Kestettävä on, ja keskitettävä ajatukset eteenpäin. Kyllä se elämä on silti aika kiva ja kyllä tämä tästä. Mitenkähän olen silti näin positiivinen vaikka onkin vähän seisahtunut fiilis?

Lisäilin myös metkan Meez-figuurin tuohon sivupalkkiin. Olisi ehkä pitänyt vähän enemmän puoligootin varusteet laittaa kun en mie nyt kokoaikaa noin mustissa kulje mutta ehkä miellän itseni kuitenkin vielä mustanpuhuvana enemmän kuin kirjavien värien ihmisenä. Tummuus pysyy sielussa vaikka enää ei ahdistakaan. En valita.

Konemetsää ja muuta kesäistä

2007-07-09T15:14:00.000+03:00

Olipas kerrassaan mahtavat festarit. Kannatti kyllä ajella Oulusta asti paukutusta ja jytkettä kuuntelemaan. Uusia hienoja dj-bongauksia olivat mm. Ephexis joka soitteli ennen Proteusta sekä Takomo jonka setin missasin silloin kun kävivät täällä Oulussa soittelemassa. Metsän ehdottomasti parasta antia olivat kuitenkin Miazun ja Pollyn setti sekä Milla Lehdon loistava junkkapläjäys! Kylläpäs tanssitti eikä haitannut vesisade tai paahtava aurinkokaan <3. Proteus kuitenkaan ei ollut niin hyvä kuin olin toivonut, kannattihan sitä odottaa ja kiva oli tanssata ja kuunnella mutta jotenkin silti jäi vähän sieluttomaksi ja yksitoikkoiseksi. Sääli. Samoin Orkidean setti oli suoraansannottuna paska. Mutta eipä se mitään. Kaikenkaikkiaan aivan loistava reissu kyllä, kultsin kanssa oli aivan mahtavaa reissata, ei tarttenut tapella mistään, ja tämän "koereissun" jälkeen onkin hyvä sitten joskus lähteä jonnekin kauemmas. Jahka on rahaa. Ja aikaa.

Mutta aikaahan on kohta. Työt lähenee loppuaan uhkaavasti ja niin myös siis rahantulo. Toisaalta elättelin vähän haavetta että jäisin roikkumaan työlistoille ja tekisin jonkun vuoron silloin, toisen tällöin, kun olisi aikaa ja halua. Mutta sitten meikäläisen kohtuu-tunnollisella luonteella olisi vaan huono omatunto aina kun kieltäytyy töistä tai ei halua mennä. Ja ei se kuitenkaan olis niin kivaa jos kävis vaan joskus, menisi tatsi eikä tuntis itseään kuuluvan sinne työporukkaan. Että ehkä se on vaan parempi ottaa clean cut ja repäistä itsensä tuosta irti kokonaan. Pääseehän sitä aina ravintoloihin työhön tämänkin jälkeen jos vielä joskus huvittaa. Kirjoittelis tuon gradun ja katselis sitten uudestaan. Näin oon nyt päättäny :)

Vuokraheppa-asiakin alkaa ilmeisesti ratketa, ex-hoitopolle Suikkuvan omistaja kertoi kaveristaan jonka hepo on muuttamassa Suikkuvan ex-talliin ja joka tarvitsee pollelleen vuokraajaa. Sopimus on tällä hetkellä että käyn Artulla (oikea nimi Armas Riiviö, voiko söpömpää olla :D) Annan valmennuksessa kerran viikossa ja kerran ratsastelen itsenäisesti, ja vuokraa menee vain 50 egee kuussa mikä on tosi vähän, joskin maksan sitten valmennukset itse. Mutta tosi hyvä fiilis on vaikka heppaa en ole vielä nähnytkään, tarkoitus olisi käydä sitä laitumella morjestamassa tällä viikolla, ja elokuun alusta se sitten muuttaa kaupunkiin. Katsellaan kuinka meidän kemiat alkaa natsaamaan kohdalleen :)

Lisää heppailuja on luvassa ens viikolla kun pääsee Pihkalaan! Aivan huippua päästä taas sinne lököttelemään ja lomailemaan. Jospa tällä viikolla saisi ihan vähän gradua edistettyä niin ei olis niin huono omatunto senkään kanssa sitten leirillä. Vaikka tänäänkään en ole kyllä pistänyt tikkua ristiin koko möhkäleen kanssa. Phah. Ehtiihän sitä ;)

Onkohan minusta tulossa Aikuinen?

2007-06-22T13:59:00.000+03:00

Mikähän tässä on kun päivät tikittää kohti 25-vuotissynttäreitä niin yhtäkkiä alkaa elämää katselemaan vähän toisin silmin.

Vielä viime vuonna tähän aikaan olin aivan paniikissa ajatuksesta että valmistuisin ja joutuisin töihin johonkin tylsään toimistoon rumia jakkupukuja pitävien, elämäänsä kyllästyneiden harmaavarpusten kanssa. Nyt vieläkin vähän ahdistaa ajatus tylsistä työkavereista, mutta oikestaan huomaan jo odottavani valmistumista. Ja Oikeita Töitä. Kahdeksasta neljään-työpäiviä. Viikonloppuvapaita. Olen jopa mennyt niin pitkälle että päätin ottaa loparit ravintolasta. Syksyllä se tapahtuu, joko elokuussa tai syyskuussa. Kyllä se nyt riittää, viiden vuoden viikonloputtomuus. (olipa hieno sana, viikonloputtomuus. Siitä voisi vaikka kirjoittaa jonkun runon). Ajatella, että saisi viikolla odottaa viikonloppua ja kaikkea kivaa mitä sen aikana ehtii tehdä: voi vaikka alkaa taas larppaamaan. Voi käydä reissuilla. Käydä kavereitten kanssa ehkä jopa joskus baarissa. Eihän sitä koskaan tiedä. Viikonloppuvapaata! Woo!

Toinen asia mikä on aina vähän ahdistanut tähän mennessä on ollut paikalleen jämähtäminen: sitoutuminen ja väljähtyminen. Se, ettei ympärillä enää tapahdukaan 24/7 jotain mielenkiintoisia asioita. Toisaalta aika ristiriitaista, samalla olen myös ollut aikalailla muutoksia pelkäävä ihminen: pelottaa, että kaikki vanhat kaverit jää unholaan, pelottaa että itsestä tulee tylsä. Mutta samalla joku pieni ajatus päässä potkii muuttumaan: tee jotain asialle, ethän sinä jämähdä jos et anna itsesi jämähtää! Outoa se on ihmisen elämä.

Parisuhdekin on tällä hetkellä aika lailla sellainen kuin sen haluaisinkin olevan. Ensimmäistä kertaa voin sanoa seurustelevani sellaisen ihmisen kanssa, että tuntuu että tässä voisi viihtyä vaikka loppuelämänsä. Aikuisten oikeasti. Aina ennen on ahdistanut ajatus että muuttaisi vaikka ulkomalle seurustelukumppaninsa kanssa ja jättäisi kaiken elämän, kaverit, harrastukset taakseen. Nyt ei enää. Tuntuu kutkuttavan innostavalta ajatus että voisi asua ihan jossain muualla, hakea uudet harrastukset tai soveltaa vanhoja uuteen maahan, saisi asua tämän ihmisen kanssa ja haistella uusia tuulia. Ehkä tämäkin on sitä aikuistumista ja aloilleen asettumista: ei enää pistä sitä kaikkea "vaihtuvaa hauskuutta" kuten kavereita, bileitä ja harrastuksia elämässä etusijalle. Toki ne vieläkin tärkeitä on, mutta enää ei ole kokoaikaa semmoinen rauhaton olo että pitäisi olla jossain, tekemässä jotain, elämässä.

On kaikenkaikkiaan aika rauhallinen mutta odottavainen olo. Puuseppää minusta ei nyt tässä vaiheessa tullut mikä on aika sääli, mutta ainahan on ensi vuosi ja seuraavat pääsykokeet jos silloin vielä huvittaa puun kanssa puuhailu. Nyt keskitän katseen graduun ja valmistumiseen.

Ja vapaisiin viikonloppuihin!!

Ja kohta juhannustöihin. Näitä ei kyllä tule ikävä, vaikka ravintola-alaa ehkä muuten vähän tuleekin. Kivaahan tämä on ollut, mutta kun kukaan kaveri eikä mies ole ravintola-alalla niin työajat on suoraan sanoen nyt aika perseestä. Ja opiskeluajanhan tätä piti vain tehdäkin. Ehkä on siis aikakin nyt sanoa adios!

Kesätuoksuja ja tunnelmia, jos joku tätä vielä lukee... <3

Moikka Ruotsinmaalta

2007-05-27T19:54:00.000+03:00

Nonniin, Uumajassa ollaan. Huomenna alkaa kouluhommat kunnolla, tähän asti ollu vaan tutustelua ja reissu Saxnäsiin Ruottin lappiin. Porukkakin on ihan mukavaa, meikäläinen vaan ei ole niin kovasti ihmis-ihminen että jaksaisi jatkuvasti tuntemattomien ihmisten seuraa. No, onneksi täällä on vapaatakin, tänään viettäny päivän ihanasti lenkkeilemällä ja lueskelemalla omissa oloissa. Luksusta tämmöiset viikonloppuvapaat kun ei oikeen taviselämässä tämmösiä ole näkynyt kun on aina töissä.

Silmätulehus meinaa pukata päälle uuestaan, ainaki vähän tuntuu siltä. Toivottavasti se ei sen enempää äidy, en haluais täällä lääkäriin lähtä ja tyhmänä jätin tietty ne silmätipatki Ouluun mitä sain sillon pari viikkoo sitten silmätulehdukseen... Sormet ristissä!

Nettijuttujakaan ei oikeen voi harrastaa kunolla, omassa huoneessa ei oo konetta ja yliopistolla ei päässyt irkkiin. Pitää tulla tässä tutun kämpässä käymään nettailemassa aina kun sitä kehtaa vaivata.

Eikai tässä muuta, kesäilmaa on pidelly, ja meinaan kävästä ostaan rullaluistimet tässä että vois sitäkin harjotella täällä kun ei tuo juokseminen ole ihan mun juttu vaikka ei se enää niin tuskaa oo ollutkaan kun yleensä. Ei näyttäny olevan pahan hintasia paikallisessa Stadiumissa, jotain 70 egee oli aika hyvän näkösten luistinten hinta ja tosi harvat oli yli 1000 kruunua eli sata egeä. Pitänee lähtä yrittään taas ruotsin sönkkäämistä kauppaan... Ärsyttää kun sitä ei osaa!

Nojoo, mutta tills vidare, puss och kram...

Terveisiä hilpestä ravintolamaailmasta

2007-05-18T11:12:00.000+03:00

Huhhuh. Onpahan ollut suorastaan hassunhauskat kaks päivää taas töissä. Yllättäen pyhän aatto ja pyhäpäivä. Ja ihan vitusti porukkaa. Ja ihan vitusti liian vähän työntekijöitä. Joten: me jotka raukat paikalla olemme juoksemme perse verillä koko vuoron (tupakallakävijät toki käy tauoilla, muilla hätäisesti se 10 min että saa ruokaa vähän kauhottua naamaan) ja eihän se ilo siihen lopu kun ylitöihinhän siinä on jäätävä.

No, toissapäivänä se ei ihan hirveästi ketuttanut kun ei ollu mitään suuniteltua, olin sitten yhentoista sijaan puol kahteen yöllä hommissa. Eilenpä ois pitäny nähä ukkoa melkein viimestä kertaa ennen Ruotsiin lähtöä. Piti päästä ysiltä. Sanottiin painokkaasti että "kyllä mekin joustetaan, voisit sinäkin nyt vähän joustaa työaikojen suhteen". Nojoo, tottahan tuo, mutta ei ketuttanut yhtään vähempää. Olin sitten kahteentoista. Ja aamulla ysiltä tentti.

Vittu että väsyttää. Ja meni tenttikin kyllä aika metsään. Ja tänään taas takasin. Neljästä yhteen. Voi suuri ilo olkoon kanssamme...

Kyllähän mie ymmärrän että sitä ei voi olla kristallipalloa että voisi katsoa vuorolistojen suunnittelija että miten paljo porukkaa tarttee töihin. Mutta voisi olettaa, huom. näin maalaisjärjellä voisi, että jos on pyhän aatto, ihmiset tulee ryyppäämään ja syömään. Voisi edes laittaa pari extraa hälylle että soittaa jos on tarvis. Ei olisi vissiin liian iso vaiva.

Ja eihän se toki asiakkaitten vika ole että meillä on liian vähän väkeä mutta nehän siitä kuitenkin loppupeleistä kärsii... Joutuvat istumaan paskasiin pöytiin (tässä taas huomio, että voisiko sitä mitenkään vaikka odottaa siinä pöydän vieressä että tullaan siivoamaan, niin ei sitten luultas että olette vanhoja asiakkaita kun istutte edellisten tavaroitten keskellä siellä), joutuvat oottamaan palvelua, saavat paskempaa palvelua kun ei ole aikaa höpötellä, ja en mie ainakaan ole niin superpalvelija että pystyisin pitämään hymyn naamalla ihan koko aikaa jos itellä on nälkä, väsy ja vituttaa. Ehkä muut on, mutta mie en.

Huohhoi. Mitenkähän tässä vielä kolme päivää jaksais, sitten on onneks Ruotsin reissu ja armoitettu tauko töistä.

Oi kuinka mie sen tarvitsenkaan...

Kevätsää ja hyvä mieli

2007-05-09T14:20:00.000+03:00

Elämä rullaa raiteillaan ja kesä tekee tuloaan. Ruotsiin lähtöön on enää vajaa 2 viikkoo, alkaa vähän jänskättää.

Rastapojan kanssa menee loistavasti. Se ymmärtää mun friikkailuja eikä lähde karkuun vaikka välillä pitääkin puida vanhan elämän asioita että saadaan taas uusi elämä urilleen. Niinkuin eilen. On tosi outoa, että en oo kuunnellut mitään metallimusiikkia moneen kuukauteen. Eilen sitten ostin Dark Tranquillityn ja Painin uudet levyt ja rupesin kuuntelemaan. Ihan sairaan hyviä. Sitten tuli kuitenkin jotenkin tosi outo olo siitä, että nämä kuuluu mun entiseen elämään, tämä musiikki on ollu semmonen asia joka yhdisti mua ja exää. Ei tullut ikävä exää niinkään, vaan jotenkin vain kummallinen tunne kun on niin täysin elänyt tätä uutta vaihetta nyt konemusiikkeineen ja rastapoikineen että on vähän päässyt unohtumaan ne entisen elämän asiat mistä oikeasti nautti tosi paljon, niinkuin metalli ja roolipelit. Asiasta kuitenkin voitiin taas puhua, ja tänään on taas ihan erilailla mahtava ja hyvä fiilis, jotenkin tuntuu nyt että on jo niin selvillä vesillä entisen exäajan angsteista, että voi alkaa liittämään niitä hyviä osia siitä elämästä tähän nykyiseen. Siispä metalli soimaan ja nauttimaan kevätsäästä :)

Flunssakin oli tässä välissä, vaan nyt jo vähän parempi. Tänään meinaan ekaa kertaa jumppahommia kokeilla flunssan jälkeen, tosin löysä alku pilateksen merkeissä on luvassa. Katsotaas kuinka käy.

Hepparintamalla menee huonosti. Suikkuva-hoidokki ja ratsu (a.k.a maailman vaikein hevonen) häippäsi paremmille laidunmaille Yli-Iihin, joten siihen loppui meidän yhteinen taival :(. Hirveän sääli kun juuri alkoi edes jotenkin päästä selville sen aivoituksista ja ongelmista, ja sai sen siihen tilaan että se ei panikoi uusista asioista ja avuista vaan jaksaa kuunnella ja yrittää. Perseestä tämmöinen. Nyt sitten olisi uusi hoidokki etsinnään alla vaan tuntuu olevan aika lailla vaikeaa kun ei ole autoa millä kulkea jonnekkin hevonjeeran Kiiminkiin tai Oulunsaloon tai sinne Iihin heppoja hoitelemaan. No, pitää alkaa tuon Ruotsin reissun jälkeen sitten ihan tosissaan aloittaa etsintä, ei sitä nyt pelkästään ratsikouluheppoihin enää oikeen pysty tyytymään. Ei sillä ettäkö niitäkään pääsisi kyllä nyt juuri katsomaan tai ratsimaan, kun on töitä ja kaikkee kakkaa ja Koivikkoon ei edes mahtunut kesätunneille joten saattaapi aika vähälle jäädä hevostelu ylipäätään. Ja sekös ketuttaa. Mun mielenrauha tarvitsee hevosia! Plaahk...

Siinäpäs tämän hetken kuulumisia. Lisää joskus taas kunhan jaksaa...

Pilvet pois auringon tieltä

2007-04-20T23:33:00.000+03:00

Noniin. Asiat on juteltu ja selvitetty ja aurinko paistaa taas suhteen yllä. Ihan huippu päivä ollut tänään kultsin kanssa, en ois kyllä oikeen uskonu että se voi olla noin ihana että sille oikeasti voi kertoa tommosista epäilyksistäkin mutta nähtävästi vaan on. Oikean kultakimpaleen oon kyllä löytäny <3

Tänään oli myös amiksen pääsykokeet. Meni ihan kohtalaisesti, joskaan en oo kauheen optimistinen että pääsisin sisälle. Sinänsä sääli, kun alko taas hulluna innostaa päästä sinne kun jo pääsykokeissa oli niin kivaa. No, heinäkuussa varmaan selviää sitten että kuinkas äijän käy. Sormet ja varpaat ristiin mun puolesta :)

Sinkkuus/suhdemietteitä

2007-04-19T15:46:00.000+03:00

Vielä tuossa aloin tallimatkalla miettimään sitä, miten vaikeeta oikeesti suhteeseen opn ryhtyä. Miettiipä nyt sitten sitä, että on tämmönen vastaeronnu nutcase niinku minä. Ongelmiahan siinä syntyy kun uuteen suhteeseen lähtee exän muiston vielä kolkutellessa takaraivossa.

Mutta eipä ole helppoa ikisinkuillakaan, jotka sitten jostain kumman syystä löytääkin jonkun, jonka kanssa vähän kauemmin haluaisi olla. Sitä on sitten jo niin pinttynyt omiin tapoihinsa että tuntuu vaikeelta löytää tilaa päästä ja vapaa-ajasta sille toiselle ihmiselle, ja on hankalaa antaa periksi niistä omista tavoista ja joustaa.

Että vaikeeta on, miten vain. Eikai tässä muu auta ku taaplailla ja katsoa mitä tuleman pitää. Sen ainaki sanon että yhteen en kenenkään kanssa ihan heti kyllä ole muuttamassa, sen verta tuskasta sitä on sitten erotessa alkaa niitä tavaroita jakamaan. Oma kämppä, paras kämppä <3

Ja tällä hetkellä tuntuu jo hepan kanssa touhuttua ja pistettyä ajatukset narikkaan jo omakin elämäntilanne taas paljon paremmalta. Mikäs tässä ollessa. Kesä tulee ja kultsi on. Ei pitäis paljo olla marinan varaa <3

Lisäys edelliseen

2007-04-19T11:14:00.000+03:00

Ainiin, piti vielä paljastaa yksi revelation mikä mulle tuli tuossa pari päivää sitten kun puhuttiin kultsin kanssa mun ex-parisuhteesta ja kaikenlaisesta mikä nykyään vaikuttaa mun friikkailuihin ja muutenkin käytökseen.

Mie huomasin, että oikeesti olen syyttäny itseäni siitä, että exän kanssa meni hommat puihin. Että se oli jollain tavalla mun vika, mun faili, että en osannu olla sen kanssa enää onnellinen. Kultsi sai mut huomaamaan, että hei, ihmiset kasvaa, koko ajan ja vielä sen 18 vuoden rajapyykin jälkeenkin, ja että mie olin vaan vissiin jotenkin muuttunu eri suuntaan mitä olin ollu sillon 5 vuotta sitten. Ja kavereiden kanssa muutenkin juteltu, että se on vissiin aika yleistä että tässä 23-25 ikävuosien vaihteella jos on pitkässä suhteessa niin alkaa väkisinkin miettimään että onko tämä nykyinen kumppani nyt se jonka kanssa oikeasti haluaa elää loppuelämänsä vai pitäisikö vielä harkita. Niin. Oli aika hyvä kyllä huomata että ehkä mun ei tarttekaan itseäni syyttää edellisen suhteen romuttumisesta.

Mitä vielä halusin sanoa? Mua vähän pelottaa sekin ajatus, että mulla on semmoinen tendenssi, että romuttuneen suhteen jälkeen tarraan aina heti ensimmäiseen hyväntuntuiseen mieheen ja yritän saada siitä suhteen aikaiseksi. En tiedä, yritänkö jotenkin tiedostamatta korvata edellisen ihmisen tyhjäksi jättämää paikkaa. En haluaisi moista ainakaan itselleni tunnustaa. Kyllä, varmastikin niin tein silloin aikoinaan kun ex-exä jätti ja exä tuli mukaan kuvioihin. Ehkä jopa nyt. Mutta oikeasti, jos tulee vastaan joku semmoinen ihminen jonka kanssa haluaa yrittää jotain rakentaa, niin eikö siihen pidä tarttua? Onko se väärin? Olenko mie taas vaan paha ja epäonnistunut ja itsetuhoinen ihminen? En suostu. Enhän me ees ole yrittäny tunkea nykyistä exän muottiin, päinvastoin, olen ollu iloinen kun se on erilainen ja kattelee elämää vähän eri näkökulmasta. Ok, tykkään olla suhteessa, olen suhde-ihminen, mutta en mie pelkästään siitä suhteesta tykkää, tykkään ihmisestä kenen kans mie siinä suhteessa olen. Mutta miksimiksimiksi tämä nyt sitten takkuaa.

Pah. Aion päästä tästä yli. Just wait and see.

Minä ja mun pää

2007-04-19T10:59:00.000+03:00

Ensinnäkin, wtf, bloggeri on muuttunu suomeksi? Ei tämmöstä osaa katella.

Sitten, pitää taas vuodattaa päänsä sisältöä. Alkuihanuuksien jälkeen rastapojan kanssa on koittanut arki. Sen myötä huomaan taas joutuneeni samaan oravanpyörään kuin exän kanssa loppuvaiheessa: kehitän päässäni itselleni kaikenlaisia ongelmia jotka sitten käyvät todeksi hiljalleen kun tarpeeksi kauan niitä siellä haudon ja todistelen itselleni että jotain on vialla. Mie oon niinkun sinkkuelämän Carrie, eilen katseltiin just semmosta jaksoa missä se sanoi että sitä alkaa friikittää ja ahistaa jos on liian smooth sailing suhteessa. Ehkä tämä on just semmoista. Kultsi osaa aina sanoa kaikki oikeet asiat. Se osaa lohduttaa mua ja puhua mulle järkee kun mua friikityttää. Sen kanssa voi puhua lähes kaikesta.

Mutta eihän sitä voi toiselle sanoa, että pään sisällä on alkanu kehittyä ajatus, onko tämä sittenkään oikeen. Tai ei, ei ehkä semmonenkaan, kyllä mie tiedän että tässä on asiat hyvin ja kaikkee ja kaikki muut vaihtoehdot tuntuu huonoilta, mutta jotenkin vaan en tiedä. Ahdistaa. Ja näkyyhän se sitten naamaltakin ja sitten ahdistaa vielä enemmän kun kultsi kyselee että mitä mietit, mikä sulla on, ja on vaan pakko vastata että ei mikään kun eihän sille nyt tommosista epäilyistä voi kertoo. Kyllä, I told you so-ihmiset, nyt on se tilanne että alan miettiä tuliko sittenkin tehtyä Virhe kun hyppäsi tähän suhteeseen niin pian exän jälkeen. Ehkä. Mutta silti, olen edelleen sitä mieltä, että jos hyväntuntuinen asia tulee vastaan, vaikkakin ehkä pikkuisen väärässä elämäntilanteessa (siis liian aikaisin edellisen suhteen jälkeen), sille kannattaa antaa mahdollisuus. Ja tässähän sitä annetaan. Ja hyvin on tähän asti mennytkin, eipä sillä, ei mitään valittamista.

Nyt kuitenkin kuherrusajan lopulla alkaa tulla todellisuus vastaan, ja asioita, missä me ollaan erilaisia. Ihan typeriä pikkuasioita mutta kuitenkin: se ei tykkää animesta, se ei tykkää käydä festareilla. Ihan teiniä ajatella että tuommoisista asioista tulisi muka suhteen koetinkivi, en kyllä anna niin tapahtua. Kyllähän mie tiedän että ihmiset on erilaisia ja tykkää eri asioista, ja onhan mulla kavereita joiden kanssa voin sitten harrastaa semmosia asioita mitä kultsin kanssa ei voi. Ja niin kai ne sanoo, että jos on suhteessa liian samanlaisen ihmisen kanssa, on se sitten tylsää, niin kuin peilin kanssa keskustelis. Meillä on ollu sentään ihan huippuja keskusteluja, tykätään toistemme seurasta, ja tulevaisuutta on kiva suunnitella.

Tai on ollu, tähän asti. Mitä ihmettä mie tämän pääni kanssa teen, kun se kehittää tyhjästä ihan ihmeellisiä ongelmia? Suurin vitutus tällä hetkellä on se, että exä on alkanu kummitella mielessä enemmän kun moneen kuukauteen. Johtunee ehkä siitä, että on kultsin kanssa puhuttu aika paljon nyt aiheesta kun oon yrittäny sille vähän selittää että miks pelkään että epäonnistun tämänkin suhteen kanssa yms. Viimeyönäkin exä tuli uniin. Ja mikä pahinta, mitä kultsi kammoa yli kaiken, mie oon alkanu vertaamaan niitä. Ihan hirveää, mie haluan vaan lopettaalopettaalopettaa tämmöisen ja olla yhtä onnellinen kun vielä kaks päivää sitten. Miten hitossa sitä voikin olla niin self-destructive, että pelkää hulluna sitä että tämä suhde menee vituilleen kun sen oikeesti haluaisi saada toimimaan kun se toinen osapuoli tuntuu oikeelta ja ihanalta, ja silti samalla sabotoi suhdetta ja kehittelee päässään mitä mielenkiintosempia ongelmia? Mikä mussa on vikana? Pitäsköhän tässä oikeesti mennä johonki kallonkutistajalle? Blaah.

Eikä tässä ole edes kyse siitä, että haluaisin exän takaisin. Ei. Kyllä mie vielä muistan ne huonotkin asiat mitä meillä oli ja ne asiat mitkä on paljon paremmin nykyisessä suhteessa kuin edellisessä. Ehkä sitä sen takia ois pitäny pitää pitempi tauko suhteitten välillä tuossa exän jälkeen että sen jäljet ois ehtiny haihtua sielusta ja päästä vähän paremmin, eikä hyppäis sieltä aina pahimpaan mahdolliseen aikaan esille. Ehkä. Vaan enpä niin tehny, enkä aio perkele antaa periksi tämän suhteen kanssa näin alkuunsa ihan vaan sen takia että exä häilyy vielä muistoissa ja päässä. Kai se häilyy aina, come on, sentään 5 vuotta elämästä sen kanssa vietti, ei kai sitä voi olettaa että sen jotenkin kokonaan unohtaa?

Miten muut ihmiset osaa hoitaa vanhan suhteen taakan taakseen aloittaessaan uutta?

Ääh. Tässä ei taas ole järkeä. Yritäppä nainen ottaa järki käteen nyt ja päästä taas ajatuksiesi ja pääsi käskijäksi.

Jospa tämä tästä. Sormet ristiin ja toivotaan (ja tehdään niin että se toteutuu!) parasta. Wish me luck.

Kevätkevätkevät!! <3

2007-03-26T10:38:00.000+03:00

Kuukausi mennyt ja ylikin etten ole saanut postailtua. Paha minä, paha.

Muttakun ei vain ole oikeen ollut asiaa. Elämä on kiva. Rastapoika on kultsi. Töissä menee ihan jees. Ainoa asia mikä aiheuttaa vitutuksen ja turhautumisen tunteita tällä hetkellä on koulu. Tuo pirun laitos joka pitää mua sisällään nähtävästi ikuisuuksiin asti kun en vaan saa värkättyä kaikkia hommia ikinä valmiiksi. Suurinta ahdistusta tuottaa tällä hetkellä enkun seminaari. Ei vaan saa aikaiseksi. Ei kiinnosta. Ei huvita. Jopa siivoaminen tuntuu sata kertaa hauskemmalta puuhalta kuin semman kimppuun käyminen. See, nytkin jopa blogaan mieluummin kuin luen/kirjotan. Perseestä tämmönen pakkopullarämpiminen. Ois jo ohi. Vaan eihän se ole ikinä ohi kun mitään ei saa nähtävästi tehdyksi. Huoh ja voih.

Mutta kevät tulee ja kesä, ihan mahtavuutta! Aurinko paistaa ja jo ysiltä aamulla on niin lämmin ettei tartte pitkiksiä pihalla. Kohta voi mennä biitsille makoilemaan ja ostaam torinrannasta mansikoita ja jätskiä! <3

Että joo, tämmöisiä meikäläisen elämään tällä hetkellä. Amis ei ole vieläkään kutsunut mua pääsykokeisiin mikä vähän ahdistaa, mutta vissiin ysiltä pääsevillä on vielä tää maaliskuu aikaa hakea, että kaipa ne sitten kutsuu kokeisiin vasta huhtikuun alussa. On se nyt kumma jos ei ysin keskiarvolla pääse edes pääsykokeisiin, kun koulumenestyksen perusteella sinne kuitenkin kutsutaan. Sormet ristiin vaan...

Ja kevätaurinkoa kaikille! :)

Valmistumishaaveita

2007-02-17T10:34:00.000+02:00

Hah, joku kyseli kommentissa oonko jo valmistunu. Fat chance. Oisinkin. Aattelin nyt tässä kevään aikana saaha puristettua tuon seminaarin valmiiks ja alottaa gradua, tuskailla kesän gradun kanssa ja toivottavasti saada sen valmiiks ennen ens joulua. Kaverikin pääsi musiikkia opiskelemaan eikä ollut vielä gradua tehnyt, että mie uskon vakaasti myös mun pystyvän jotenkin tykittämään sen gradun ulos jossain välissä vaikka/jos pääsisinkin ammariksi ammarin paikalle.

Ja enpä nyt tiedä siitä tienaako ne ammarit kovinkaan paljoo enemmän, ei ainakaan puuartesaanit varmaankaan. Oispahan siistiä kun ois joku tommonen käsillätekemisammatti akateemisen ammatin sivussa :) Vois aina lähte vaikka vuoleen puuta jos alkas muut hommat kyrsiä...

Plaah espanjaa pitäs lukea maanantaina olevaan tenttiin ja 10 tunnin työvuoro odottaa tekijäänsä parin tunnin päästä... Sen jälkeen onneksi näkee Rastapoitsua niin vähän helpottaa oloa <3 Alettiin nyt sitten oikein "virallisesti seukkaamaan" tossa ystävänpäivänä, aika ällösöpöä mutta ihan sairaan huippua :)

Ammariksi?

2007-02-15T17:14:00.000+02:00

Meninpäs sitten ja hain yhteishaussa ammattikoulun puu-ja palikkalinjalle eli virallisemmin esinevalmistuksen ja -suunnittelun koulutusohjelmaan. Eli puuartesaaniksi. Tuli himo tuohon kaikenlaiseen puusta näpertelyyn jo Aikamatkan aikana ja sitten kun käytiin exän kanssa puutyökurssilla, niin ajattelinpa nyt kopasta kepillä jäätä josko sitä meikän kroppaan mahtuis niin paljon luovaa solua että pääsisin oikeen amikseen :D. Että maisteriksi ja ammariksi tieni vie...toivottavasti ainakin.

Fingers crossed.

Soljuvaa elämää

2007-02-02T10:24:00.000+02:00

Elämä rullaa radallaan. Vuosijuhlat on ohi, thank god, ja jos joku vielä joskus näkee meikäläisen ilmoittautuvan vapaaehtoisesti vetämään tuommoista projektia niin saa viedä saman tien ladon taakse ja lopettaa. Olihan se ihan hauskaa joo ja juhlista tuli hienot, mutta god sitä stressiä ja paniikin määrää mikä ei päästäny otteestaan vielä ees juhlan aikana vaikka sillon oli enää aika pienet tsäänssit että joku ois kussu tai menny vituralleen. Humalassakin siellä tuli oltua, mutta jatkojen aikana tapahtuneesta luovasta aikahypystä eli muistinmenetyksestä silti syytän stressin ja alkoholin yhteisvoimia, en nyt tietääkseni tai tunnusta ainakaan että olisin ollu niin humalassa että ois pitäny kaiken järjen mukaan muisti menettää, varsinkaan kun en juuri koskaan aiemmin ole niin tehny. Nooh, pääasia tosiaan että on ohi. Pheew and good riddance.

Rastapoika on edelleen elämässä ja sen kanssa on huippua :). Sekin oli vuosijuhlissa ja sai ensimmäisen kuvan meikäläisen kaveripiiristä, ja tulevana lauantaina se ehkä jopa tulee tupareihin. Fingers crossed, mutta meikä on aikast ihastunut, ja taitaa olla vastapuolikin ainakin kommenteista päätellen. Vähänkö siistiä ja ihkua <3

Kouluhommia pitäisi alkaa vääntämään hiljalleen aika apinan raivolla. Teon alla olis siis enkun semma ja ruotsin prosemma, lisäksi espanjan kurssi ja tollilta meen vielä OSOKkiin eli oliosuuntautuneen ohjelmistokehityksen kurssille. Tänäänkin olin oikein super-yyber-reipas ja heräsin jo kympiltä vakaana aikeena lukea taas vähän lähdekirjallisuutta. Go me! Tässä on tosin roikuttu koneella jo puolisen tuntia ilman aiettakaan tehdä mitään järkevää, mutta ehkäpä tästä kohta saa vääntäydyttyä aamupalan laittoon ja otettua kirjan kauniiseen käteen.

Eikai tässä tällä erää kummempia, sorry guys, ei valitusta eikä skandaalinkäryä. Tykkään elämästä aika lailla right now, ja toisen tyttökaverini paluu Venäjältä vaihdosta aiheuttaa vielä lisää parhauden tunnetta. Palataan, cheerio!

Lähes täydellistä

2007-01-20T12:23:00.000+02:00

Ihan mahtava päivä. 15 astetta pakkasta ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Rastapoika oli yötä, sen vierestä on aina ihana herätä <3. Eilen katteltiin Brokeback uudestaa ja kokkailtiin tortilloja ja juotiin vähän punkkua. Parhautta.
Ihmiset varmaan katto mua vähän kieroon kun kävelin äsken tuolla pakkasessa hirmuinen virne naamalla. Kävin kaupassa ja oli vaan niin superihana ilma ja loistofiilis että tempasin siinä sitten varmaan kilsan lenkin ylimäärästä kauppakassin kanssa. Mikäs siinä, loistomusaa Zenistä, tarpeeks vaatetta, aurinko kasvoilla ja lumi jalkojen alla. Tuli vaan semmonen fiilis että god I love life. (Ja samaan aikaan, god I'm manic-depressive ;)). Mie vaan tunnen kaiken niin hurjan vahvasti, jos menee hyvin on ihan täydellisen huippua ja mahtavaa, jos on kurjaa niin sitte rämmitään niin syvällä ettei mitään jakoja, niinkun ehkä ootte saattanu huomata ;). Minkäs teet, tällä hetkellä kaikki on hyvin ja elämä hymyilee.
Ja illalla vielä töihin, sekin tuntuu kivalta, eilen oli hurjan kiva työpäivä ja tänään pitkästä aikaa lauantai-iltavuoro, joissa on aina äksöniä eli kiirettä pitää mutta kiireessä on mun koti.

Ihanaa viikonloppua kaikille lukija-palleroille, mie tykkään teistä, Rastapojasta, kavereista, maailmasta ja jopa itsestäni. <3

Pelkoa, kivuutta ja muuta

2007-01-17T23:42:00.000+02:00

..en ole jättämässä lukijakuntaani toki ;). En edes tiennyt että mua kukaan jaksaa lueskella, kun lähinnä itseterapeuttisiin tarkotuksiin tämä blogi on aikoinaan luotu ja sitä tarkotusta se vieläkin palvelee.

Rastapojan kanssa on kivaa. Sen verta kivaa että vähän pelottaa. Eihän sitä sais ajatella pessimistisesti että tämä loppuu kuitenkin lyhyeen, mutta silti se aina välillä mieleen juolahtaa. No, eipä sitä voi muuta kun katsoa mihin tässä päästään vai päästäänkö mihinkään, pääasia kuitenkin että voidaan puhua asioista ja peloista ja kaikesta.

Toinen vitutuksen ja pelon aihe tällä hetkellä on alakerran naapuri ja kotipsykologi. Bestis. Jonka kanssa on taas välit jostain syystä ihan vitun tulehtunu. Hitto että on vaikeata kun on niin läheinen että kaikki mitä se tekee tai sanoo vaikuttaa. Ja nyt se ei taas kuulemma pysty luottamaan muhun asioiden takia mitä sanoin sille sillon kun oltiin molemmat paskana yhtä aikaa. Haluaisin vaan olla sille semmonen ystävä mikä se mun päässä ainakin on mulle, ja tuntuu vitun pahalta kun se sulkeutuu omiin maailmoihinsa, sanoo haluavansa olla yksin ja että se ei voi luottaa muhun niin että puhuis mulle pahasta olostaan. Kun se voisi. Kun en ikinä vois ees ajatella tekeväni tai sanovani tahallani mitään semmosta mikä sitä satuttais. Millä korjaat jotain sellasta mitä et oikeen ees pysty käsittämään? Mie nimittäin todella tarviin sitä ihmistä mun ystäväksi, se osaa kuunnella ja ratkoa mun asioita vaan olemalla paikalla. En tiedä oisinko ees tässä bloggaamassa jos se ei ois ollu olemassa syksyllä kun oli hirveintä ja vaikeinta. Jos se menee, menee mun koko turvaverkko. Ja mie haluaisin olla sille myös se turvaverkko, ja luulinkin jo olevani kun taas tultiin samaan tilanteeseen ku joskus ennen: se ei voi luottaa muhun, oon tehny jotain tai sanonu jotain tai vaan ollu jotenkin väärin. Kammo ja ärsytys ja vitutus.

Viehän se toki iloa tuosta rastapoikasysteemistäkin tämmöinen ystävän kanssa hankaloiminen. Ja käytiin tänään exän kanssa katsomassa Vares 2. Leffa oli ihan viihdyttävä ja sen jälkeinen kahvittelukin sillon kun puhuttiin jostain tyhjänpäiväsyyksistä, mutta oikeasti kamalaa edelleen nähdä miten sitä meinaa alkaa itkettää ja miten se on rikki. Ääh ja voih :(.

Että tuntuupa taas vaihteeksi pahalta. Kyllähän sitä voisi tietenkin vaan tuudittautua siihen kivuuteen mitä rastapojan kanssa on, mutta totuushan on että ei tuommosista jutuista koskaan tiedä miten ne päättyy, enkä halua ikinä semmosta tilannetta että huomaan yhtäkkiä, sitten jos/kun tuo loppuu, että mulla ei ookkaan ympärillä enää yhtään ystävää kun oon laiminlyöny niitä suhteen edistämisen takia. Tuossa alakerran naapurin hommassa on kyllä toki muutakin nähtävästi vialla kuin vaan se etten oo ehtiny sitä näkemään...huoh. Haluaisin vaan niin saada sen kanssa taas välit kuntoon vaan en tiedä miten jos se ei ees halua nähdä mua. On se vaan niin vaikeaa tämä muitten ihmisten kanssa eläminen.

Noniin, tulihan sitä valitustakin taas kehiin, rakkaat lukijat joita ilmeisesti on jopa pari. Ja for the record, olen tosi yllättynyt siitä, ettei kukaan oo (vielä) teistä tuominnut tuota mun uutta suhteenpoikasta sen varjolla että pitäisi nyt opetella sitä yksinolemista. Thanks for that.

Ihan friikkiä

2007-01-16T13:50:00.000+02:00

Elämä on outo. Niin outo että ei ole mitään järkeä. Ensin se heittää kaks kuukautta niin hulluna paskaa niskaan että meinaa hukkua ja sitten päättää mennä ihan toiseen äärilaitaan.
Irkkikaverista on kehkeytynyt uusi hahmo meikän näytelmään, Rastapoika. Ollaan ihan friikisti samoilla linjoilla asioista ja mielipiteistä. Sen seurassa viihtyy ihan hurjan hyvin. Ja silläkin on samansuuntaiset fiilikset. Voi ihqutus.
Kumpikaan ei kyllä suunnitellu missään vaiheessa että meistä jotain tämmöstä ihmetystä kehkeytyisi, vaan niinpä vaan kävi. Minkäs teet.

Ne harvat jotka tätä blogia lukee on varmaan huomannu että en useinkaan paljon postaile silloin kun menee hyvin. Se on syynä lähiaikojen hiljaisuuteen. Kun menee hyvin ja elämä hymyilee niin tykkään pitää sen hyvän fiiliksen omana, vaalia sitä enkä jakaa kenenkään kanssa. Nyt uskaltauduin vihdoin aiheesta blogaamaan. Tiedän tiedän, tulihan tuossa oltua sitä mieltä ennen Rastapoikaa että nyt ollaan sitten yksin. Mutta mikä minä oon sanomaan ei jos elämä nakkelee tuommosia helmiä syliin. Luultavasti kuitenkin loppupeleissä katuisin huomattavasti enemmän semmosia hyvältä tuntuvia asioita joihin en ois lähteny sen takia että pessimisti sisällä sanoo ettei tästä voi mitään tulla tai sen takia että pelottaa.

Että ihquillaanpa nyt sitten taas. Hitto että on kivaa. Hiljaa (toivottavasti) hyvä tulee, hurjan hyvä olo kun ei ole semmonen fiilis että ois kiire johonkin tai paniikki jostain ihmissuhdeasiasta
. Katsellaan mitä tästä tulee ja pidetään hauskaa siinä samalla <3

Sushia ja loistavaa seuraa

2007-01-07T00:11:00.000+02:00

Olipas kyllä hurjan mukava ilta uuden ystävän kanssa. Kateltiin leffoja ja kokattiin sushia. Ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ei ahdista tällä hetkellä mikään oikeestaan, kiva olo :). Tuo on kyllä semmoinen tyyppi mihin voisi aikas helposti ihastua sitten kun tässä pääsee tolpilleen ja itsensä kanssa sinuksi, mutta mun tuurillahan sitten tuollakin on jo taas joku tytsä... ;). No, that is life, nautitaanpas vaan nyt uudesta ystävyydestä ilman sen kummempia planeja. Nyt alakerran naapurille jätskille <3

Jäi sanomatta

2007-01-06T01:57:00.000+02:00

Vielä mainittakoon: vähän ihana asua tämmösessä kämpässä missä voi liota kuumassa suihkussa vaikka tunnin eikä mee viemäri/suihkukaapin putki tukkoon. Luksus <3

Lisää ruusuja PSOASille: tänään täytin netissä vikailmotuslomakkeen jossa valitin että keittiön tiskipöydän yläpuoleiseen loisteputkeen ei tule valoa vaikka vaihdoin putken. Kesti n. puoli tuntia ja ovikelloa soitteli korjausukko sinisine työhousuineen joka toi uuden lampun ("Minäpä nyt jätän tämän tänne kun en jaksa enää poiskaan viedä") ja korjasi vian (vaihtoi jonkun ihmesysteemin sieltä lampun kannasta) n. 5 minuutissa. Mittauttipa vielä lohjenneen päällysmuovinkin ja sanoi tuovansa siihen uuden tilalle. Sitä ei tosin tapahtunut vielä tänään, mutta melkoisen nopeaa toimintaa kyllä PSOASilla, rispekt!

Nyt siis kuuman suihkun ja sarvikuonokannun käytön jälkeen nukkumayrityksiä. Toivottavasti paremmalla onnella kuin eilen, ainakin vähemmällä angstin määrällä :)

Alas ja ylös

2007-01-06T01:24:00.000+02:00

Eilisen luhistelun jälkeen taas parempi päivä. Mietin tuossa, että onkohan tuommoisten pohjamutaraapasujen jälkeen oikeasti-oikeasti parempi olo, vai meneekö keho vaan jonkunlaiseen shokkitilaan ettei tunne oikeen mitään? Beats me, mutta ihan kiva kun vaihteeksi taas tekee mieli tehä muuta kuin itkeä. Tiskasin ja hain sitä saikkua, kurkku kaamean kipeä ja kuumettakin vähän, vaikka ei mulla koskaan paljoa. Eipä antanu hoitsu sunnuntaille asti, tämän päivän vain ja huomisen, mutta katselee sitten su onko olo parempi vai hakeeko vielä senkin päivän sitten. Ens viikolla onkin vapaata perjantaihin asti, saapi parannella kunnolla.
Tämän päivän hyvyysasioista mainittakoon uusi irkkiystävyys tyypin kanssa joka myös eroillut ja kipuillut, oikeasti vaikuttaa semmoselta tyypiltä (ja ihan itsekin sanoi niin) että koska on itse kokenut samat, niin haluaa kuunnella, tukea ja olla kaverina. Huomenna hänen kanssa sushin laittelua ja leffailtaa luvassa. Ihan kaveritasolla vaan, ei luvassa minkäänlaista draamaa. Hyvä niin, en tartte semmosta nyt kyllä enää yhtään. Mutta ei kannata nähtävästi olla nyt ihan hulluna vaan yksinkään kun sillon vaan nähtävästi tapahtuu tuommosia reiluja downfalleja niinku eilen. Totuttelee taas tähän arkeen ystävien avulla. Lisäilee yksinäisyysannoksia sitten sen mukaan miltä tuntuu ettei luhistuisi enää.
Myös olin taas b-rapun naapurilla kattelemassa ozia ja sekopäistä animesarjaa josta ei vielä kuudennenkaan jakson jälkeen ole oikeen kärryillä. Vaan hauskaa oli, kehittelimmä mm. ensi joulun hittituotteen, laulavan punaisen dildon, vilkkuvalolla. Varma menekki ;). Ja syötyä on tullut taas enemmän kuin tarpeeks...huoh. Oispa lyhyt tämä tauti niin pääsis taas salille.

Huomatkaa, ei yhtään valitusta koko viestissä! Rasti seinään ja hyvää yötä. Ja hienoa että on ystäviä jotka välittää <3.

Eikä ei ei ei taas

2007-01-05T02:16:00.000+02:00

Nyt on aika kaikkien pikku kommentoijien astua kehiin ja sanoa: sanoinhan, I told you so. Vissiin olikin taas liian hyvää ollakseen totta tuo hetkellinen hyvä olo. Huijasi itseään, niinhän sitä jo kommentoitiin. Hitto kun olis osannu huijata vähän pidempään.

Nyt sitten taas itketään. Väsyttää ihan vitusti vaan ei uskalla mennä sänkyyn kun pelottaa ettei uni tulekaan vaan tulee ajatukset. Ne kaikki samat vanhat jotka on täällä jo sataan kertaan raavittu esiin ja käännelty ympäri. Tämä ei oikeasti lopu ikinä. Miten pystyin olemaan niin tyhmä että otin vastaan sen mitä se vanha kaveri auliisti antoi. Miksen pystynyt tunnustamaan että olen rikki, kiitos ei, haluan parantua rauhassa. En halua mitään vanhojen muistelua, en uusia tunteita. Koska niitähän siitä tuli. Ja tuntui ihan helvetin hyvältä. Voi vittu sentään.

Nyt on vielä kaiken lisäksi flunssa nähtävästi tulossa. Just kun oli niin huippua käydä jumpassa toissapäivänä. Tekisi mieli huutaa mutta tiedän ettei kukaan kuule. Nyt ymmärrän miltä sellaisista ihmisistä tuntuu jotka ottaa itseltään hengen, kun on niin onneton ja väsynyt ja toivoton olo että oikeasti tuntuu siltä ettei tästä tule mitään. Ja kun vielä tietää että huomenna pitäisi mennä töihin. Ja ylihuomenna. Ja sunnuntaina. Ja ei ees voi kirjoittaa kunnolla kun silmät on niin sumeina kyynelistä, niin miten vitussa tässä johonkin töihin menet, varsinkaan flunssassa. Huomenna aamulla voisi olla vaikka kuumetta niin saisi soittaa saikkua.

Minä en jaksa. En todellakaan pysty tähän. Ja kaikesta saa syyttää vaan itseään, itse on valinnut ensin yksin jäämisen, sitten tämän saatanan säädön josta ei todellakaan seurannut ihan yhtään mitään hyvää. Melkein jopa toivon että se ihminen ei olis koskaan mun elämään uudelleen tullutkaan, että ois pysynyt siellä aivojen pimeässä huoneessa missä se oli 5 vuotta. Melkein, jos se ei taas olisi niin tärkeä kuin silloin ennen. Mitä minä tällä elämälläni oikeen teen? Miten tässä tilassa pystyy järjestämään mitään vuosijuhlia? Miten käymään töissä, miten jotain seminaaria edes ajattelemaan? Tiedän, alakerran kotipsykologi sanoisi ettei pitäisikään ajatella mitään semmoisia nyt, ei ahdistaa itseään enempään. Meinasi tulla jo itku ja hengenahdistus siitäkin kun pyysin taas seminaarille lisäaikaa päivällä.

Miksi miksi miksi minä teen näin elämälläni, miksi ei pysty olemaan asiat hyvin. Voisiko palata vanhaan, sekin ahdistus ja tyytymättömyys oli niin pientä tämän täydellisen, totaalisen, luhistumisen tunteen alla. Oikeasti, edes silloin kun viimeksi marisin aiheesta ei ollut näin rikki, ehkä. Tai sitten sen vaan on unohtanut.

Voisipa unohtaa tämänkin. Voisipa nukkua. Voisipa olla heräämättä enää.

Pahaksi/hyväksi

2007-01-03T12:58:00.000+02:00

Olipas taas vanha ystävä yötä. Ja nyt kun se lähti niin taas kauhea yksinäisyysahdistus. Tämä on kyllä mulle samalla niin hyväksi ja pahaksi, sillä on toinen tytsä kiikarissa kenen kans se haluais suhteen, joten tämä yökyläily loppuu varmaankin aika lyhyeen. Pitäis oppia nauttimaan tästä semmosena kun tämä on, ilman mitään tunteiluja, pelkkänä läheisyytenä. Vaan silti on aina yksin aamulla ihan kamala olo. Toisaalta on hyväksi että oppii tuommoista läheisyyden ja tunteiden yhdistämisen säätelyä, toisaalta vaan tuntuu niin pirun kivalta sillon kun se on täällä että on helvetin hankalaa saada aivojaan sen asian ympärille että ei, se ei ole minun ihminen, ja tämä ei tule jatkumaan näin.

Voi saatana. Onneksi on töitä loppviikko. Ja sitten tulee kotipsykologi/bestis takaisin reissustaan. Mie niiiin tarvitsen sitä.

Lisäys eiliseen

2007-01-02T03:26:00.000+02:00

Ainiin,

eilisen iloisuus- ja hauskuusaktiviteettina erosin myös yön pimeinä tunteina kirkosta. Suosittelen lämpimästi kaikille asiaa miettineille.

Vilken färg har själen?

2007-01-02T03:18:00.000+02:00

Päivänä paskan päivän jälkeen olo on...parempi. Ehkä 12 tuntia unta auttoi, ehkä sen teki joku muu. Ehkä vaan ei oo enää tarkotus mun mennä noille pohjamutareiteille (toivottavasti ei!). Tänään siis ollut uusi päivä joka kului kohtuullisen rattoisasti katsomalla varsin hyvän Equilibrium-leffan, jutellessa irkissä uuden tuttavuuden kanssa, odotellessa ftp:ltä valuvia leffoja, ja illalla käymällä b-rappunaapurin (kuulostaa aina yhtä perverssiltä) luona telkkarikylässä ja syömässä liikaa. Kylmää rinkiä tuli taas katseltua urakalla ja parannettua vähän maailmaakin siinä sivussa.

Tänään on taas ollut enemmän asioiden tasalla. Osannut ottaa maailman sellaisena kuin se on surkuttelematta itseään liikaa. Toisaalta on taas nyt illalla haikea olo, Kentin Pärlor valui juuri muulilta ja nyt sitä tässä repeatilla kuunnellessa ja Aukealle muutama yö kirjoitetun runon laiteltuani on taas jotenkin...katkeransuloinen olo. Mitä ikinä huomenna tapahtuu, se on vasta huomenna ja eilinen on eilen, nyt on välitila. Väliaika. Kuka tarjoaisi kahvia ja pullaa?

Menis nukkumaan ja katselisi taas huomenna uusien silmien kautta. Parempaa uutta vuotta 2007. Toivottavasti, ei se ainakaan kovin helposti voi paskempi olla kuin 2006.

Musta uusi vuosi

2006-12-31T20:18:00.000+02:00

Jep, tämä on ihka ensimmäinen uusi vuosi yksin. Vastustan koko paskaa juhlaa niin, etten viitsi edes lähteä mihinkään sitä viettämään. Osaksi varmaan johtuu siitäkin, että olo vaihtelee taas äärimmäisen masennuksen ja turran ei-mikään-olon välillä, eikä halua lähteä ihmisten ilmoille olemaan hiljainen ja ahdistunut. Olenpa siis sitten sitä täällä ihan kotosalla, kuuntelen kun ihmiset ampuu pihalla rahaa ilmaan ja syön suklaata. Kauppaan mennessä oli vielä semmoinen olo että kuolen ja alan itkemään jos pitää yrittää ostaa jotain "bilesafkaa" niinkuin perunasalaattia ja nakkeja jotka sopii uuteen vuoteen kai, mutta kaupassa pystyinkin hallitsemaan itseni ihmeen hyvin ja jopa ostamaan sitten sitä bilesafkaa. Vaikka olenkin yksin eikä tänne tule ketään sitä syömään. Syönpä siis itse.

Tällä hetkellä taas itkettäisi, mutta onneksi ysiltä alkaa leffa johon voi uppoutua. Housen kaksi jaksoa jotka oli valunut netistä on jo katsottu, samoin nauhalla olleet Emmerdalet. Katsonpa siis telkkarileffan, ja toivon että sen jälkeen on sen verran väsy että voi jo mennä nukkumaan. Vaikka periaatteessa olisi kyllä kiva katsoa ilotulitukset, vaikka ei olekaan järin iloinen olo.

On ikävä olo. Ikävä ihmisiä, ikävä sitä huoletonta ja kelluvaa oloa mikä vielä vähän aikaa sitten oli. Kun tuntui, että selviää, ja että on tulossa parempi huominen. Että ei ole yksin. No, järjellä ajateltuna tiedän että selviän, tiedän jopa ehkä että huominen saattaa olla parempi ja että en ole yksin. Se ei silti helpota ollenkaan tämä hetkistä olemisen tuskaa, tietenkään. Ahdistunut ihminen on hyvin taitava perustelemaan itselleen miksi asiat ovat huonosti, miksi ne on ansainnut, ja vaikka joku kuinka yrittäisi järkeillä, sitä vaan inttää vastaan kun tuntee niin syvästi.

Se jännä puoli tässä angstissa on, että tulee kirjoitettua. Illalla kun yrittää mennä nukkumaan ei saa unta kun niin paljon asiaa pyörii päässä, se on pakko saada paperille. Paskaahan se on, mutta silti sitä on tullut Aukealle jonkin verran laitettua. Tiedä sitten miksi.

Nojoo, parempaa uutta vuotta kaikille niille ehkä kahdelle blogin lukijoille. Lopetetaanpas valitus aiheeseen sopivalla runonpätkällä:

Yksinäinen uusi vuosi
Tekee vain mieli käpertyä
nurkkaan niin pieneksi ettei
suru saavuta
(mahdotonta)
Paeta vuorille
kirjoittaa itsensä unohduksiin

Tämä päivä ei ole vuoden pahin
mutta aika lähellä
Sataapahan sentään
-joulukuun viimeinen syysmyrsky
pitää minulle seuraa

Tie helvettiin ja helvetin portit

2006-12-30T23:39:00.000+02:00

Mikähän se on ihmisen päässä mikä kääntää aina kaikki hyvät ja kauniit asiat huonoiksi? Joko konkreettisesti pilaamalla ne, tai vain mustaamalla kauniit ajatukset, kehystämällä ne likaisilla ja nuhruisilla reunuksilla.
Ajattelemalla ne ahdistaviksi, yrittämällä viedä jo menetettyjen puolelle. Tolkuttamalla itselleen, että kyllä kauneus kohta menee pois, kauneus loppuu ja tilalle jää taas pimeys ja pölyiset nurkat.

Miksei osaa elää hetkessä, arvostaa kauneutta silloin kun sitä on tarjolla, itkemättä sen perään illalla yksinäisyydessä?

Miten eheyden hetkistä saisi pidettyä kiinni? Ettei huomaisi taas yhtäkkiä palanneensa mahalleen pohjamutiin, siihen samaan painanteeseen jossa ennenkin makasi. Miten muistaisi mustina hetkinä sitä tunnetta, leijuvaa ja kevyttä, kun tuntui että asiat on hanskassa, että on matkalla kohti kokonaisuutta?

Ehkä kuitenkin edistystä on tapahtunut: hervottoman itkemisen sijaan pystyn bloggaamaan. Ja mielen pohjalla on kuitenkin ajatus siitä, että tämäkin aallonpohja menee ohi. Että huomenna, tai jos ei vielä huomenna niin ainakin lähiaikoina, on taas paremmin. Että tämäkin ajatus on vain itseni kehittämä, ja tästäkin pääsen eroon ja yli.

Ei se silti tämän hetkistä oloa helpota.

Astraaliolemista

2006-12-30T23:07:00.000+02:00

On se kumma miten ihmisen mieleen vaikuttaa eron jälkeen tehdyt ensimmäiset haparoivat askeleet uusien läheisyyssuhteitten luomiseen. Ne kaksi säätöä jotka oli ja jotka meni niinkuin meni (eli vituilleen) jätti sellaisen hienon jäljen mieleen, että nyt kun on saanut tuon vanhan ystävän uudelleen elämään, niin senkin kanssa on semmoinen olo (kun on kivaa) että kohta se menee pois. Että pitäisi jotenkin yrittää olla kiintymättä, koska kohta tämä taas loppuu. Ja sitten sattuu.

Saattaahan olla, että täytän tässä taas vaan yksinäisyyttäni toisen ihmisen läsnäololla ja läheisyydellä mikä ei ole välttämättä taaskaan hyvä asia kun en ole yksin vielä oppinut olemaan. Että takerrun, ja jos se toinen ei ole paikalla niin on kokoajan edellämainittu kalvava olo, että ok, nyt oli sitten viimeinen kerta kun näin sen. Että ensi kerralla se ei ole tuntevinaan, tai sitten vaan tulee tylyä viestiä että joo ei mua oikeestaan huvitakaan sun kanssa olla tekemisissä. Toisaalta olen äärettömän iloinen ja ylpeä siitä, että on saanut tuon ystävän kanssa asiat tällaiseen järjestykseen, että kumpikin muistaa taas miksi silloin aikoinaan oli toisen kanssa kivaa. Toisaalta kammottaa taas vähän. Miksei osaa vaan olla ja nauttia silloin kun asiat menee hyvin? Miksi pitää aina alkaa epäillä ja sekoittaa asioita.

Huomenna on vielä uusi vuosikin. Pitäis vissiin kehittää jotain tekemistä mutta mikään ei oikeen huvita, paitsi huvittaisi tuota ihmistä nähdä, mutta toisaalta taas toivoisi ettei haluaisi sen näkemistä näin paljon. Pitäisi pystyä olemaan cool. Pitäisi pystyä menemään johonkin bileisiin ja sanomaan sille että sori, on muuta tekemistä. Mutta kun haluaisi nähdä sitä. Ja on mustasukkainen. (On sekin kyllä outoa miten kavereista ja ystävistä on niin hirvittävän mustasukkainen, ehkä sekin johtuu siitä yksinäisyyden pelosta ja siitä, että pelkää että ne karkaa jos ne päästää silmistään).

Astraalikauhua, perkele. Nyt pitäis vaan pitää hanskat tiukasti kädessä ja pitää tämä tilanne tassussa. Ettei kohta taas kaavita pohjamutia.

Läheisyyttä puun takaa

2006-12-25T13:06:00.000+02:00

Onpahan ollut taas erilainen joulu. Toisaalta haikea ja vähän masentavakin kun exän paikka joulupöydässä on tyhjä ja kun sille soitti niin kuuli taas miten todella pois jaloiltaan ja tolaltaan se on. Toisaalta tulee ihan huikeita uusia/vanhoja kokemuksia, kokonaisuuden ja kasvamisen tuntemuksia.

Ja läheisyyttä, aika lailla puun takaa. Tulipa murrettua sitten taas yksi tabu ja istuttua baarissa aattoiltana tappiin asti. Tai, oikeastaan kolmessakin baarissa joissa kahdessa loppuun saakka. Jonka jälkeen yhden, voisiko sanoa lapsuuden ystävän, kanssa muisteltiin menneitä. Melko läheisissä merkeissä. Oli aikas hurjaa, nostalgista ja kivaa yhtä aikaa. Ja mikä jännintä, ei tullut edes missään vaiheessa mitään semmoisia roikkumisfiiliksiä mitä nyt lähiaikoina on miesten puolikkaitten kanssa tullut, että tästä nyt olisi saatava suhde, tai jotain vastaavaa diibaa. Ei. Oli vaan kiva olla siinä hetkessä, sillon, sen kanssa. Vaikka olikin pirun kuuma olla patteria vasten villakangastakki päällä rappukäytävässä monta tuntia ;). Ja kotiin piti mennä niinkun teiniaikana konsanaan, muistellen miten sen oven sai laitettua äänettömästi kiinni ku hiippaili sisälle kuuden aikaan. Kinda fun.

Luulen ja voin ehkä jopa väittää, että tätä uudelleen löydettyä läheisyys-ystävyyttä pystyn käsittelemään juuri sellaisena kuin se on, ilman odotuksia, ilman lupauksia. On vain jotenkin ällistyttävää ja hurjan hienoa miten yhtäkkiä kaikki se välimatka mitä meilläkin on ollut on vaan jossain poissa. Ollaanhan me edelleen aika outoja vaikka tunnettiinkin aikoinaan niin hyvin, mutta mikäs tässä uudelleen opetellessa, varsinkin jos sivutuotteena saa joskus hyvää pussailua ja ehkä hyvää ruokaakin. Ja vaikka ei saisikaan pussailua tai muuta läheisyyttä, niin uskon silti, että meille ei enää tule näin pitkää ja syvää kuilua välille mikä tähän saakka on nuoruusvuosista ollut. Aika hieno tunne.

Kokonaisuusprosentti tänään ehkä jopa 42%. Hyvää joulua :)

Eheyttä ja kokonaisuutta kohti?

2006-12-24T00:23:00.000+02:00

Maailma kulkee sykleissä, olen varma siitä. Exän takaisen exän, eli ensirakkauteni kanssa on nähtävästi kuljettu kristallimetsän läpi ja nyt ollaan tässä. En ole pystynyt suhtautumaan siihen ihmiseen millään tavalla rakentavasti tai kaverimielessä viiteen vuoteen, niin pinnalla on ollu viha ja raivo ja kaikki pahat tunteet mitä se ero aikanaan mieleen jätti.

Eilen junamatkalla, kun tultiin samalla junalla joulunviettoon kotiseudulle, huomasin että viha on poissa. Juteltiin koko matka, tänään jatkettiin lähikuppilassa kevyellä viiden tunnin sessiolla. Jotenkin oli outoa, miten sen kanssa olikin yhtäkkiä taas helppo puhua, muisti miksi siihen silloin aikoinaan oli ihastunut ja rakastunut, mikä siinä ihmisessä on hyvää. Paljonhan sekin on tässä ajassa muuttunut niinkuin tietty minäkin, mutta ehkä se tarvitsi sitten sen viisi vuotta etäisyyttä ja mulle toisen eron, ennenku tuon kaukaisen asian pysty ottamaan mielen syövereistä uudelleen esille ja käsittelyyn. Tänään jo muisteltiin vanhoja, naurettiin, eikä sattunut yhtään! Eikä vituttanut eikä vihastuttanut.

Merkittäköön pöytäkirjaan: minusta on tulossa kokonainen, ehyt ihminen. Olen ehkä vasta varovaiset 30-40% valmis, mutta getting there. Päässä on jo pieni ajatus siitä, että onneeni en tarvitse muita. En piiloudu enää kenenkään selän taakse. Toki tarvitsen ihmisiä ja haluan ihmisiä (niitä mulle tärkeitä) elämääni, mutta tärkeää on huomata, että aurinko nousee edelleen, vaikka yksin, ilman parisuhdetta, eläsinkin. Se on hienoa huomata.

Käänteentekevänä päivänä, masennuksen hiljaa jättäessa ruumiin, huomasin pystyväni tiskaamaan. Se oli outoa fiilis, istuin sen jälkeen mykkänä sohvalla ja ihmettelin kuinka sitä nyt noin yhtäkkiä oli energiaa että ihan sai tiskattua.

Nyt tuntuu taas paremmalta, päivä päivältä jatkan kohti ehyempää itseä ja toivottavasti parempaa tulevaa. Matka on pitkä mutta tehtävissä. Ja mikäs sen hienompaa jos exä-exästäkin saisi taas uudelleen ystävän siinä sivussa :)

Pieni pala Zeniä

2006-12-21T15:25:00.000+02:00

Onkohan sitä jotenkin jo osannut taas rakentaa itselleen semmoisen siilikuoren sielun päälle kun tänään ei olekaan taaskaan niin paha päivä kuin olisi voinut olettaa? Bussimatkalla jopa hymyilin taas, ja oli hetken sellainen pieni aavistus mielessä, että mun elämän onni ei oikeasti ole mistään miehistä kiinni. Oli hieno fiilis. Tälläkin hetkellä on aika jees olo, huomenna pääsee kotiin, saa laittaa hyvää ruokaa ja chillailla, näkee roolipeliporukkaa (myöskin exää kylläkin, mutta ei se onneksi ole yhtä rikkinäisen oloinen sillon kun on kavereita ympärillä, ymmärrettävästi) ja jotain lahjojakin on vissiin tulossa.

Mikäpä tässä siis, eläessä. Hauntedin mahtava uusi levy lohduttelee tuossa myös. Kaipa sitä on sitten jotenkin jo päässyt tämän tilanteen herraksi, kun vaikka käväisee angstit mielessä väliin niin ne menee jo aika äkkiä pois. Loistavata.

Muutama asia mitä on pitänyt kirjoittaa ylös vielä, eli muistilistaa:

1. älä koskaan usko mitään mitä joku sulle humalassa selittää. Ihmiset nähtävästi voi laittaa kännin piikkiin mitä vaan, vaikka itse aina seisonkin kaikkien asioiden takana mitä olen tehnyt, vaikka kuinka humalassa.

2. tämä on vähän kyseenalainen: älä kysele. toisaalta, on parempi tietää alkuunsa mitä toinen ajattelee, mutta onhan se itseään huiputtaminenkin ihan kivaa jos antaa vaan asioiden kulkea miten kulkevat eikä turhaan ressaa, saattaa jopa roikkua joku miehenpuolikas mukana vähän pidempään. Tätäpä en kumminkaan pysty luonteeni vuoksi noudattamaan, joten tämän voi ehkä suosiolla unohtaa.

3. älä odota selityksiä. nähtävästi nykyajan miehet on sellaisia (ainakin Äijät), että niistä ei heru selityksiä eikä syitä teoilleen vaikka miten päin olisi ja kysyisi. Pitää siis vissiin tyytyä vähän vähempään.

Olikohan muuta? Eipä kai. Over and out tällä kertaa, palaamme astialle. Ja kiitokset kommentoijalle, kommenttisi auttoi taas vähän eteenpäin :)

Päivästä toiseen

2006-12-21T00:17:00.000+02:00

Hengissä ollaan vielä. Lähiaikoina (äijän homman mentyä vituilleen) valtasi joku kummallisen zenmäinen tila ja tuntui jopa että elämä alkoi olla mallillaan. Kunnes tuli toinen säätö joka sekin meni vituilleen. Noh, se nyt oli tiedettävissä että se menisi, mutta vaikka odottaa iskua, ei se sen mukavammalta tunnu. Kaiken lisäksi kotipsykologini ja paras ystäväni lähti jo kotikonnuilleen joulunviettoon eikä palaa sieltä ennen kuin tammikuun alussa. Vielä vielä lisäksi hän on nyt ilmeisesti saanut sitten yhteyden erääseen kiikaroimaansa naisolentoon ja alkavat tässä treffailla. Kaiken onnen maailmassa suon kyllä hänelle, mutta tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että meidän yya-sopimusta ei ainakaan voi virvoittaa henkiin, eli siis mulle ei heru läheisyyttä enää mistään suunnalta. No, opetellaanpa nyt sitten olemaan ilman.

Oikeastaan nyt kauhistuttaa ehkä taas vähemmän kuin olisi voinut kuvitella. Nyt kun molemmat säädöt voi katsoa vituilleen menneiksi (väärä elämäntilanne on ehkä vittumaisin syy ikinä, vaikka kai ihan validi syy onkin), ei ole enää optioita mihinkään suuntaan miesrintamalla, siis täytyy oikeasti opetella olemaan yksikseen. Ei haikailuja mutta ei mitään turhia toiveitakaan toisaalta.

Toisaalta vanha pelko perseessä nostaa taas sitten rumaa päätään. Käytiin exän kanssa tänään kahvilla ja leffassa ja voi hyvä isä että se oli rikki. Ei ilmeisesti todellakaan hyvä idea vielä näin aikaisin virvoitella meidän ystävyysvälejä, mulle tulee yllättäen ihan saatanan paha olo kun näkee miten siihen sattuu, kun sattuuhan minuunkin, ja aina palaa mieleen ajatus: entä jos tein väärin? Entä jos jätin sen turhaan? Entä jos ja entä jos. Miksei tämä noidankehä jo lopu, miksei tuosta ajatuksesta voi päästä eroon? Piiri pieni pyörii.

Minä haluaisin semmoisen miehen joka pitäisi huolta, joka olisi hyvä, hellä mutta ei lepsu, ei tylsä eli siis huumorintajuinen, ja jota katsoessa aina jaksaisi sydämen pohjassa lepattaa sellainen liekki että tuo on minun, tuon kanssa haluan olla. Sellaisen, jota katsoessa (edes alussa) tekisi mieli repiä siltä vaatteet pois ja tehdä asioita. Ja sellaisen, joka myös tuntisi samoin mua kohtaan. Ja olisi vielä rehellinen eikä pettäisi.

Onpa taas toiveita. Mutta nyt totuttelen siis itseeni taas kerran. Tai yritän. Onneksi kotipsykologi on vain puhelinsoiton päässä, jos tulee suuri halu syöksyä parvekkeelta alas.

Mistä ihmiset löytää ylipäätään elämänkumppaneita? Pitää vissiin pysyä ikuisesti yliopistossa niin saattaa törmätä uusiin ihmisiin...

Hei, kiitti vaan vitusti

2006-12-14T13:28:00.000+02:00

Noniin, nyt sitten äijähommat on totally finished. Eilen sille soitin ja kysyin että onko tulossa baariin, ei ollu, kysyin haluaisko nähä torstaina, ei halunnu, kysyin haluaako nähä ikinä, sano että ei. Ja taas kerran samat syyt kun viimeksi, että elämä vituttaa niin paljo että ei jaksa mihinkään keskittyä eikä mistään kiinnostua. Fuck, fine. Oleppa sitte. En oiskaan susta mitään muuta halunnu..kun ehkä sut. Oli vaan kivaa. Tunnuit hyvältä. Ja jäi kaivelemaan ihan pirusti että miks välillä sitten näytti ja tuntu siltä, että sustaki oli kivaa.

Mie en ikinä opi ymmärtämään miehiä.

Mutta tuntuu ehkä vähän vähemmän pahalta kuin eilen vielä ajattelin sen tänään tuntuvan. Vaan eiköhän se jossakin vaiheessa tässä hyökkää vielä niskaan...sitä odotellessa.

Hetken rauha

2006-12-12T20:31:00.000+02:00

Onpas taas ollu hektiset pari viime päivää. Launtaina kaverien synttisbileet, su töitä ja sitten taas maailma risaseks juomisen riemulla (ja Äijä meillä yötä vaikkei siitäkään paljon iloa irronnut kun puoli yötä meni vessanlattialla...:/), ma sitten maailman kammottavin krapula sekä töitä (ei koskaan hyvä yhdistelmä) ja Äijällä yötä.

Sunnuntai oli sinänsä varmaan ihan jees ilta, jutskattiin Äijän kanssa baariloisissa vaikka sun mitä, sääli vaan ettei läheskään kaikkea muista. Sen verta mie luulen saaneeni siitä kuitenkin irti että joo, sitä kiinnostais tää mun/meidän viritys mutta kun se ei yhtään tiedä muusta elämästään tällä hetkellä että mihin menee ja mitä tekee niin ei haluas välttämättä alkaa mitään säätämään kun ei haluaisi satuttaa. Mikä on kyllä sinänsä ymmärrettävää joo vaikka ei olekaan kivaa. No, saa nyt nähdä miten tämä tässä etenee. (Ja rasti seinään, seksiä ei vieläkään).

Tänäänpä sitten olikin taas vittupaska-ahdistusta ilmassa ja piti käydä avautumassa alakerran kotipsykologin luona (olet niin enkeli ettei mitään rajaa <3) ja nyt on taas vähän seesteisempi fiilis ja rauhallisempi olo, kun sain päätettyä ensinnäkin että en koske noihin seminaarikirjoihin ennenkun Kajaanissa joululomalla tulee niin helvetin tylsää että meinaan muuten hypätä parvekkeelta, ja senkin ehkä päätin, että saattaa olla mahdollista antaa itselleen anteeksi. Koska se kai tässä mun ahdistuksessa ja masennuksessa nyt on se perimmäinen syy kumminkin, että ei osaa antaa itselleen anteeksi sitä, millainen on, ja sitä, miltä milloinkin tuntuu. En vieläkään kyllä osaa antaa anteeksi, mutta nyt siihen on ehkä jo pieni mahdollisuus.

Huomenna pitäisi sitten jälleen lähteä radalla rokkikokki-kaverin kanssa, toivottavasti siitä edes tuleepi kivaa. Huomista odotellessa...

Deittailusäännöt?

2006-12-08T14:50:00.000+02:00

Miten nykyään menee deittailusäännöt? Saako treffailla kahta ihmistä samaan aikaan vai leimautuuko heti lutkaksi? Muuttuuko deittailu seurusteluksi automaattisesti jossain vaiheessa vai pitääkö siitä erikseen sopia?

Meikä on ollu niin kauan varattuna että en mie tämmösiä enää tiiä...

Pitäisköhän olla rehellinen?

2006-12-07T14:11:00.000+02:00

Jaahah. Oiskohan päivän "olenpa itselleni tuskallisen tehellinen"-postin aika?

Asiahan on nyt nähtävästi näin, että olen todella sössinyt elämäni perusteellisesti vituilleen. Ei kai tässä nyt muusta voi olla kysymys kun on näin saatanan tasapainoton olo. Kokoajan pyörii mielessä vanha elämä verrattuna tähän uuteen, mihinkään ei osaa keskittyä, ja kun tulee kotiin yksin alkaa ahdistaa koko elämä taas niin että ei tiedä miten päin olisi.

Kysytäänpä taas itseltään sitten, että olenkohan tehnyt ihan helvetinmoisen virheen tuon exän kanssa kun sen jätin. Tätähän mie mietin kyllästymiseen asti silloin jo kun asia oli akuutti, mutta en ole vieläkään aiheesta varma. Ei, mulla ei ollu sen kanssa niin hyvä olo kuin ois pitänyt, haikailin vapauden ja muiden miesten perään. Jopa odottelin (tapojeni vastaisesti) siinä kuukauden verran ennenkuin tein/sanoin mitään peruuttamatonta. Ja senkin jälkeen vielä pari viikkoa yriteltiin. Vaan kun veri veti muualle niin minkäs teit, ei sitä sinnekään voinut jäädä.

Nytpä sitten on yksin. Ja make no mistake, olen tykännyt kyllä yksin asua. Kämppä on kiva ja kiva kun saa olla rauhassa sillon kun haluaa. Mutta läheisyydenkaipuu on kova, ja sillä kai sitä tässä kaksilahkeisten perässä juostaankin. Ei varmasti ole fiksuin veto, johan sitä on kommenteissakin ihmiset suositelleet ja itsekin sen kyllä tiedän että nyt jos koskaan pitäisi olla ihan yksinään ja miettiä. Vaan kun en voi! Ahdistaa, vituttaa, tuntuu että seinät kaatuu päälle! Miksi ei siis etsisi lohtua jonkun sylistä jos se kerta hyvältä tuntuu? Äh en tiedä. Väärin menee kumminkin taas kaikki niinkun meikäläisellä nyt yleensä. Sattuu vaan ja pelottaa. Ja tupla-ahdistaa vielä nuo kaikki kouluhommat tähän päälle kun en saa keskityttyä mihinkään. Jospa se joululoma vähän helpottais jos otan nuo kirjat messiin ja lähden Kajaaniin äipän luo relaamaan. Tai sitten ei. Voi kettu kun ei tiedä mikä olisi oikein.

Sitkeyden palkka?

2006-12-07T13:48:00.000+02:00

Juu, olinpas kyllä melkoisen rikki tuosta Äijän säädöstä, mutta sitten päätin että ei hitto miehän en näin helpolla luovuta, ja soitin sitten sille kysyäkseni että mitä vittua. Olin aivan satavarma ettei se ees vastais puhelimeen vaan vastasihan se. Selvitti jotain, että ois outoo muka alkaa säätään jotain kun ei tiiä missä se on tammikuussa ja jaadajaa. Mie sanoin sille, että se sen kotipaikkakuntakaan ei oo mitenkään tuhansien kilsojen päässä jos se sinne nyt työn perässä muuttaa, ja että en miekään tässä nyt mitään sormuksia ole yllättäen ostelemassa, vaan sen kanssa oli vaan kiva olla ja vituttais jättää se tähän vaan jonkun ajanpuutteen takia. No, melko äkkiäpä sen pää siitä sitten kääntyi ja sanoi, että no tule sitten tänne halaamaan ;).

Miehän tein talleilun jälkeen työtä käskettyä ja menin. Jutskattiin siinä sitten vielä vähän aiheesta, sanoin sille että mie en oo oikeen hyvä tämmösissä luovuttamis- ja periksiantamishommissa, että voisin kyllä sen hyväksyä jos se sanois etten kiinnosta sitä ollenkaan, mutta jos jostain pelkästä ajanpuutteesta on muka kyse niin ei kyllä suostu näin helpolla luovuttamaan. Kyllä siitä nyt sen verran sai irti että sitä vissiin kiinnostaa, ja että nojoo, kyllä kait sitä aikaakin löytyy. Että niin. Siinäpä sitten vähän pussailtiin ja halailtiin ja kateltiin leffoja loppuilta ja oli oikein kotoisaa. Jäin vielä yöksikin kun en jaksanu kotia enää yöllä lähtee ja olipas kyllä superkivaa sen kainalossa nukkua :).

Kyllähän tässä nyt sellainen on ilmassa että tulee *niin* siipeen sitten jossain vaiheessa kun tämä loppuu, mutta niin kai se aina on. Tässä nyt peukut ja varpaat pystyssä odotellaan kun se on työhaastattellussa tänne paikkakunnalle...hitto kun sais sen työn ni ei tarttis mitään etäjuttua alkaa harrastaan!

Sepä siitä sitten. Kiitti ja moi.

2006-12-05T18:38:00.000+02:00

Noniin, olipahan sitten hauskaa taas tämäkin. Äijä jopa vastasi kun kysyin siltä että huvittaako sitä ollenkaan, sanoi että sillä ei ole aikaa millekään, ja että se tietää että mua vituttaa mutta vituttaa kuulemma sitäkin, ja että ei kuulemma kannata antaa kylmälle paskiaiselle lämpöä. Otin tuon nyt silleen että se tarkoitti kylmällä paskaisella itseään ja kirjotin, että entä jos haluaa kumminkin antaa, ja että tykkäilen siitä kumminki ja että ainahan sitä aikaa nyt jostain löytyy jos yhtään huvittaa. Tämähän sitten siihen, että eiköhän ole parempi että nähdään töissä jos sielläkään.

Että reilujen kerho. Ei saanut vissiin ees yrittää. Miksipä sitä toisaalta mua kukaan haluaisikaan, ainakaan kukaan ketä mie haluaisin. Voi helvetti että on taas voittajaolo. Eipä kauheesti enää huvittas bilettämäänkään mennä tänään mutta kai se täytyy kun kerta on luvattu. Hyppäis sillalta.

Voi vitun äijä

2006-12-05T17:59:00.000+02:00

Joo, hienoja uutisia taas Äijärintamalta. Eilen oli jo kohtuumukava olo kun (taas) pistin sille viestiä että misä se on, ja vastasi jopa kohtuu nopeesti että tulee vasta tänään ja että joo tänään vois nähdä tai sit viimestään huomenna.
Noh, eipä taaskaan mitään kuulunut niin miehän kysymään että mikäs aikataulu. Huomenna kuitenkin ois niinku itsenäisyyspäivä ja oli eilen vähän puhe että sitä vietettäs yhessä, mutta nytpähän tuo sitten vastasi että saattaapi olla krapulassa, pitää sitten katella. Perkele. Ei vissiin siis todellakaan kiinnosta ainakaan meikäläistä nähdä, vittuako se siellä kotiseudullaankaan kuppaa koko ajan. Kysyin sitten, että no pitääkö mun nyt tehä sitten muita suunnitelmia huomiselle ettei ihan vaan yksin tartte oottaa että se ilmottelee itestään. No, äijähän vastasi (ihme kyllä), että joo, on hän Oulussa ja juopottelee siellä glögiä jonkun kanssa, ja että ei tarvi kuulemma häntä miettiä, että nähhään sitten ku molemmille sopii, jooko? VOI ELÄIMEN KÄSI, eikö sinne paksuun äijäkaaliin mahdu, että jos sovitaan että ilmottaa sitten kun tulee Ouluun niin voisi kanssa ilmoittaa? Voi kettu ja ketun vittu. Nytpähän sitten kysyin siltä että eikö sitä niinkun ollenkaan kiinnosta tämä systeemi kun ei näy koskaan sopivan, tähänhän tämä nyt tietenkin kaatuu mutta hermot menee jos mie sitä ihan turhaan piiritän....

Miksi oi miksi noitten pitää olla noin saatanan vaikeita??

Kevyt kenttäangsti

2006-12-04T10:16:00.000+02:00

..on ehkä kyllä vähän aliarvioitu ilmaus. Että osaakin olla taas paska olo, alkaa lähes hipoa jo taas niitä akuuteimpia suhteen perseelleenmenemispäiviä tämä ahistus ja vitutus. Tulee aika raikkaan pirteitä runoja rustattua, ei huvittaisi nousta sängystä, ja nyt vielä superbonuksena nähtävästi sitten on (ainakin väliaikaisesti) sössiintynyt välit tuohon ystävään jonka kanssa nukuskeltiin vierekkäin tuossa pari yötä. Ja tämähän ystävä tietenkin silloin viime suuren angstin aikoihin oli juurikin se ainoa ihminen jonka kanssa oikeasti asiasta pystyi juttelemaan. Nytpä sitten jutellaan blogille joka tunnetusti on aika hiljainen juttukaveri. Kylläpä onkin taas hauska elämä, voi hyvä helvetti.

Vittu että sitä osaakin olla tämmöinen royal fuckup. Narun jatkeeksi kelpaisi, ei juuri muuksi.

Elämää suurempia kysymyksiä (tai juuri elämän kokoisia)

2006-12-03T16:47:00.000+02:00

Voiko antaa itselleen anteeksi sen, että on sössinyt oman elämänsä? Voisiko yrittää hyväksyä sen, että elämä ei ole välttämättä sössitty vaan juuri alkanut uudelleen? Miksi aina välillä tulee hirvittävä ajatus mieleen, että ehkä onkin valinnut väärin? Miksi ei osaa elää omien valintojensa mukaan? Miksei voi olla koskaan mihinkään tyytyväinen? Miksi kaikki valinnat tuntuu lopulta vääriltä?

Miksi väärät ihmiset sanoo oikeita asioita? Miksei oikeat ihmiset tee tai sano mitään oikein?

Miksei kaikki tapahdu heti ja nyt? Miksi pitää tuntua aina välillä ihan helvetin pahalta ja yksinäiseltä? Miksei voi tietää mitä haluaa ja sitten toimia sen mukaan? Miksei voi olla helpompi ihminen? Miksi pitää tuntea itsestään vain kaikki huonot puolet ja rajoitukset? Miksei voi tyytyä siihen mitä on?

Miksei puhelin soi?

Miksei kellään ole vastauksia?

Tyttö jonka tuska vei vihille sekä poika joka pyrki ymmärtämään kosmosta

2006-12-03T16:03:00.000+02:00

Miksei vois olla aina bileet ja zero morkkis, niinkuin kaamea kokismainos sanoo. No, ei ollut bileitä oikeastaan eikä ole edes varsinaisesti morkkis, mutta semmoinen vaguely epämiellyttävän ahdistava fiilis. Eilen harrasteltiin taas sinkkuystävän kanssa läheisyyttä mikä ei varsinaisesti tuntunut fyysisesti ollenkaan pahalta, mutta henkisesti sitten sen verran ongelmalliselta kumminkin että sanoin lopulta että tämä yya-sopimus on nyt tässä ja palataan takaisin vain platoniseen ystävyyssuhteeseen, kiitos. Ymmärsihän se onneksi ja siinä pitkähkön jutustelun ja yleisen hiprittämisen jälkeen sitten nukuttiin tyytyväisinä vierekkäin. Aamulla hieman ahdisti läheisyys jälleen ja vahvisti päätöksen oikeellisuutta. Ystävä lähti kotiin ja that's it.

Kaiken pitäisi siis olla ookoo. Miksi tuntuu sitten taas tällä tavalla ahdistavalta, niinkuin olisi tehnyt jollekin vääryyttä? Eihän tässä ole keneenkään sattunut, ja tuon systeemin alkuunsa lopettaminen mielestäni takaa ettei satukaan. Äh kun on taas vaikeata.

Lisäksi Äijää on kovasti ikävä. Se ei vaan tekstaa. Menetin jo taas itsehillintäni ja kysäisin siltä meinasiko se jäädä asustamaan sinne kotiseudulleen ja miten sillä on töitä ensi viikolla. Oikein kaksi kysymystä, ja silti vastaus viipyy. Olen jo lähes varma että puhelimessani on joku vika, siksipä näytänkin sille kieltä aina tasaisin väliajoin.

Lisäksi aamun hyvä olo vaihtui nenähuuhtelun jälkeen sairauden fiilikseksi, perkele. Ja illalla piti lähteä työkaverin kanssa viihteelle. Saattaa jäädä kyllä lähtemättä, tai saa nähdä jos kuuma suihku ja finrexin tekevät ihmeitä sen verran että vähän jaksaisi lähteä pyörähtämään. Olisi kyllä viisaampi veto jos en lähtisi. Paras skenaariohan olisi että Äijä nyt jostain kumman syystä päättäisi juhlistaa päivääni viestittämällä että on tullut takaisin ja haluaisi puuhata jotain, sitten voisi vain käpertyä kainaloon katsomaan leffaa... No, meikäläisen onnella no such luck.

Mitähän mie edes haluan?

2006-12-02T15:10:00.000+02:00

Tulipa tuossa suihkutellessani mieleen muutamia kysymyksiä. Mitenkähän mie voin olettaa tulevani joskus tyytyväiseks mun elämän suhteen kun olen näin hiton ristiriitainen ihminen. Tuossa tuumin, että en siis halua suhdetta (vielä) mutta en halua semmoistakaan ukkoa joka samaan aikaan naisi tai piirittäisi kaikkea liikkuvaa. Haluan läheisyyttä mutta ahdistun liiasta lääppimisestä. Haluan jutella asioista mutta ahdistun, jos multa koko ajan kysellään miltä nyt tuntuu. En halua kilttiä tossukkamiestä mutta tuommoinen Äijäilykin ilmeisesti käy vähän hermoille.

Melkoinen ihmemies saisi ilmeisesti olla että mulle kelpaisi, hah :D. Ja ehkä myös näiden huomioiden valossa kannattaa jättää tuo Äijältä asioiden tenttaaminen väliin, jos kerta jo itseänikin ahdistaa se jos liikaa kysellään niin chances are että tuskin se Äijäkään siitä sen enempää tykkää. Nooh, katsotaas miten asiat etenee.

Elämä on ja silleen.

Elämä-update

2006-12-02T14:40:00.000+02:00

..jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua. Äijä on edelleen kotiseudullaan työhaastattelureissulla, ja vastasi jopa viestiin kun kysyin että miten meni, viestissä oli jopa hymiö. Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Saapas nähdä milloin se sieltä kotiutuu ja muistaako/jaksaako sitten ilmoitella liikkeistään. Tässä eräältä kaverilta saatuani sinkkujenkesken-lohduttelua eli vieressä nukkumista ja pienimuotoista hellimistä ei ole enää ihan niin epätoivoinen olo tuon Äijänkään suhteen, eli nyt aion malttaa mieleni ja odottaa sieltä sitä seuraavaa muuvia, tai ainakin nyt vähintään ilmoitusta milloin meinaa takaisin kaupunkiin palata.

Muuten ei mene ihan niinkään hyvin, ainejärjestön pikkujouluissa tuli vissiin hilluttua vähän liian ohkaisissa sukkiksissa ja lyhyessä hameessa näin säätilaan nähden, ja nyt sitten ollaan eilisen työpäivän rämmittyä saikulla ja flunssassa, eilen käväisi jopa lämpö 37,5:ssä mikä on jo aikas harvinaista tämmöiselle yleensä kovin kuumeettomalle helnkilölle. Ei ollenkaan auta asiaa tietenkään että täällä rakkaassa Domus Botnicassa on kylmä kuin antarktiksella.... Menispä kuumaan suihkuun puoleksi tunniksi.

Miesten ja naisten välinen kommunikointi

2006-11-30T00:57:00.000+02:00

Nojoo, elämä on ja silleen. On uusi elämä ja kaikkea. Ja se säätö mistä viime postissa mainitsin. Pitääpäs avautua siitä nyt sitten vähäsen. Tai ehkä aika paljonkin.

Minähän olen tunnetusti (ainakin nyt, kun olen sen itselleni tunnustanut) ihan helvetin kärsimätön, kontrollifriikki, enkä osaa antaa asioiden olla tai antaa periksi. Tältä pohjaltahan on ihan hiton hyvä lähteä sinkkuna kruisailemaan uusien tuttavuuksien perään. Olen myös aina ollut sitä mieltä tähän saakka, että miesten ja naisten välinen kommunikointi ei ole mikään henkimaailman asia, eikä sitä varten tarvita mitään cosmon oppaita eikä "opi kommunikoimaan vastakkaisen sukupuolen kanssa" -opuksia.

Todistinpa että olen ollut väärässä. Nyt on tuo kuvioihin astunut tuttavuus saanut huomaamaan että on todellakin olemassa toinen laji ihmiskunnassa ja sen nimi on Äijä. Äijä isolla äällä. Ei tarvi odottaa ovien aukomista eikä varmasti kynttiläillallisia. Ei tarvi odottaa että huomattaisiin milloin naisen mieli pahoittuu. Ei tarvi odottaa että kerrottaisiin onko naisen kanssa kivaa vai ei. Ei tarvi odottaa että tekstiviesteihin vastattaisiin jos niissä ei mitään suoraan kysytä eikä aina silloinkaan. Kysymys kuuluu, mitä helvettiä sitä tuommoisessa Äijässä sitten näkee?

Beats me. Joku ihme alfaurossignaali sieltä vaan lähtee. Ja sitten on piuhat ja pasmat niin tehokkaasti solmussa ettei tiedä miten päin olisi. Varsinkin tällä luonteella. Tekisi mieli tentata, vaatia vastauksia. Onko tämä systeemi menossa mihinkään (kahden viikon tutustelun jälkeen! vittu että mie olen naurettava)? Onko sulla mun kanssa kivaa? Miksi sie et pussaa? Etkä varsinkaan puhu?

No, pitää ottaa huomioon että Äijä on aiemmin baarissa avautunut vähän aiheesta ja sanonut että sänkyseuraa hälle yllättäen riittäisi (surprise surprise tuolla ulkonäöllä ja karismalla) mutta jos hän haluaisi enemmän niin hän ei haluaisi kiirehtiä (tai jotain sellaista, mitä hatarat muistikuvat tuo mieleen). Lähti jopa silloin baarista kotiin yksinään vaikka oltiin siinä vähän pusuteltu ja sanoi että ehkä se on näin vielä parempi, meikäläisellä kun oli erosta todella ehkä päivä aikaa. (Toim. huom. tiedän että siitä ei vieläkään ole yhtään aikaa juurikaan että voisi uutta suhdetta rakentaa mutta en mie suhdetta välttis haluaisikaan, kunhan jonkun tiedon edes siitä miltä toisesta tuntuu jos hengaillaan.)

Voisiko siis olla, että tältä pohjalta katsellen Äijä saattaa olla vielä varovainen asioiden suhteen? Sillä ei ehkä olekaan yhtä lyhyt pinna ja odotuskyky kuin meikäläisellä? Tai voisiko olla, että Äijä on ujo? Jos siitä poistaa kaiken sen kouhotuksen ja alfailun niin sieltä altahan saattaisi löytyä hiomaton timantti, jos näin niinkun kliseillä alettiin pelaamaan.

Että kyllähän sitä voisi piirittää ja kaikkea jos tietäisi vaan, ettei aivan mene effortit hukkaan. Mikä määrä piiritystä on liikaa? Kai tuommoinenkin Äijä kertoo jos sitä ei oikeasti kiinnosta, vai kertooko? Voisiko sitä kysyä tämmöisiä tuommoiselta Äijältä vai juoksisiko se heti mailin karkuun? Meinasin jo tänään menettää hermoni ja lähettää sille viestiä mutta maltoin onneksi mieleni uuden mantrani mukaan: "Odota viikko tekemiesi päätösten jälkeen ja jos vielä olet samaa mieltä, toimi sitten." Nytpä sitten odotan. Ainakin sunnuntaihin asti. Tein kyllä melkoisen selväksi eilen viimeisessä viestissä että odotan hänen ottavan yhteyttä kun selvittää kotipaikkakunnalla vierailun aikataulunsa, että millon tulee takaisin, jos tekee mieli tavata. Sanoin myös, että mulla oli eilen kivaa, ja että siitä on aika vaikea ottaa selvää että oliko sillä, mutta toivottavasti oli. Eihän tuommoinen nyt voi olla millään tavalla liian pahasti sanottu? Vai voiko? No, jos se voi niin sitten vissiin pitää unohtaa koko homma tällä mielenlaadulla. Mie en vaan osaa antaa asioiden olla. Mistä saataisiin varapäre?

Huh. Avautuminen päättyy tähän. Raportoinpas taas asioiden etenemisestä...jos semmoista ihmettä pääsee tapahtumaan. Huomenna ois ainejärjestön pikkujoulut, toivottavasti ei tule angstikänniä, vähän on pahat merkit ilmassa...

Uudet raiteet

2006-11-27T01:38:00.000+02:00

Nonniin. Erottu on ja muutettu. Kämppää on laitettu niin että on hienosäätöä vaille valmis. Ja aikas kiva tuli vaikka itse sanonkin. Kaamea sininen päätyseinä on maalattu hienon violetiksi. Rikkoontuneelle Ikea-lampulle on tehty uusi varjostin. Verhoja on laiteltu (liimanauha on superkätsää) ja mattoja.

Viikonloppuna käytiin roolipeliporukan kanssa Hailuodossa pelailemassa. Myöskin nykyinen ex-mies oli mukana. Ei herättänyt suuriakaan tunteita, mies tuntui kaverilta. Hyvä näin. Oikeastaan nyt on tosi hyvä. Kun vielä saisi kouluhommat luistamaan tästä niin eiköhän tämä allikko ala olla aika lailla koluttu. Upwards and onwards!

Pienenä sivuhuomautuksena paljastettakoon vielä että elämässä on tällä hetkellä sellainen pieni uusi miesprojekti myös. Kovin pieni eikä mikään vakava mutta aikas mukava :). Pitää kai sitä sinkkuudesta nyt ottaa ilo irti...

Väliaikatietoja

2006-11-07T18:34:00.000+02:00

Nyt on sitten muuttoauto varattu ja kaikki. Kokoajan uusi elämä Toivoniemessä lähestyy. Samalla kokoajan huvittaa vähemmän. Taino, huvittaa oikeastaan paljonkin se uusi kämppä ja sijainti ja kaikki mutta suhteen puolesta tällä hetkellä on aika optimistinenkin olo. Eilen oli hyvä olla kun katselin toisen osapuolen kainalossa telkkaria. Tänään meinasi tulla itku kun pakkasin piparkakkumuotteja.

Noh, eihän se erilleen muutto toisaalta tarvi tarkoittaa sitä että suhde katkeaa. Sitähän tässä lähdetään miettimään. Kyllähän sitä osattiin yhdessä olla silloinkin kun ei vielä asuttu yhdessä. Että ehkä this is for the best kumminkin.

Muu elämä on kyllä ollut aika lailla katkolla nyt tämän tunnemyllerryksen aikana, siis koulua lähinnä tarkoitan, tänään jopa sain haettua pari kirjaa ruotsin prosemmaa varten. Enkun semma lähinnä vaan pyörii ahdistavana möhkäleenä takaraivossa ja vatsan pohjalla kun ei saa mitään tehtyä ja esitysaika vain lähenee. Jospa Toivoniemessä olisi toivoa näillekin asioille?

Ja jälkihuomautuksena vielä: hitto että tätä tavaraa on. Hukun laatikoihin.com...

Tyhjyys ja outous

2006-11-03T22:58:00.000+02:00

Onpas kummallinen olo kun on vapaa viikonloppu eikä mitään tekemistä. Piti lähtä sinne Jyväksylään kerppiporukan kinkereihin mutta jotenkin I didn't feel up to it, ja saapahan tuo toinen osapuoli olla nyt sitten vähän aikaa rauhassa ilman mun naamaa pällistelemässä joka hetki. Ihan kivaahan tuolla vaikutti olevan kun soittelin äsken.

Laatikot valtaa alaa. Kohta on työhuone kokonaan pakattu. Elämäni laatikoissa.com. Onkohan se jotenkin ihmisen arvon tai luonteen mitta miten moneen laatikkoon sen elämä mahtuu? Jos on vähän laatikoita on joko tosi köyhä tai sitten tosi itsevarmasti boheemi "mä en tartte mitään krääsää ympärilleni"-tyyppi. Jos on paljon laatikoita on materialistikakka. Mie oon sitte vissiin semmonen kun näitä näkyy kertyvän.

Omituinen olotila on myös tuon parisuhteen kanssa. En tiedä miltä tuntuu. Ei oikein miltään... Kun se toinen osapuoli on paikalla, tuntuu että sen kanssa on ihan kiva hengata (paitsi silloin kun se itkee silmiään päästään which has been quite often recently. Kun on yksin, tuntuu että on ihan kiva muuttaa ja katella muita elämän suuntia. Mitenkähän tässä ikinä pääsee mihinkään päätökseen? Onko julmaa antaa toiselle toivoa paremmasta huomisesta? Eikai se ole jos itsekin vielä jollain tasolla siihen uskoo...

En vain tiedä uskonko. En tiedä oikein mitään. Toivon vaan, että asiat ja päänsisältö järjestyy johonkin suuntaan kun menen Toivoniemeen. Toivottavasti sieltä löytyy toivoa.

Kaivan auki rakkauden haudan/ Uskottelemisen voima

2006-10-31T11:23:00.000+02:00

Minä vihaan itseäni. Vihaan tätä vuoristorataa joka on mun tunne-elämä. Eilinen oli yhtä helvettiä, itkettiin kilpaa. Illalla tuntui ja nytkin tuntuu taas, että haluaisin kuitenkin olla tämän toisen puoliskon kanssa. How sick is that? Millainen ihminen alkaa haluta taistella suhteensa puolesta kun on itse kaivamassa sille hautaa? Miksi ei voi pysyä päätöstensä takana?

Näin on nyt kuitenkin taas näreet. Ehkä se johtuu vain siitä, että pelkään yksin elämistä ja yksinäisyyttä ja siksi takerrun menneeseen. Ehkä se johtuu siitä, että välitän toisesta puoliskosta niin paljon että sen kärsiminen vaikuttaa omiinkin mielipiteisiini.

Ehkä se johtuu siitä, että nyt vasta näen mitä kaikkea olen menettämässä enkä haluakaan siitä eroon.

Olen mestari itsesuggestiossa. Saan lähes vaikka itseni sairastumaan jos tarpeeksi sitä ajattelen. Saan itseni uskomaan mihin vain haluan itseni uskovan. Voiko olla siis taas tilanne jossa olen itse itselleni kehitellyt nämä möröt päähäni jotka suhdetta nakertavat? Voiko olla, että meillä ei oikeasti olekaan niin suuria ongelmia kuin ajattelin meillä olevan? Voiko olla, että tämä nykyinen kumppani on sittenkin Se Oikea?

Liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Olen niin rikki että rikkinäinen lasikin näyttää ehjältä minun rinnalla. Pitkällisten eilisiltaisten keskustelujen jälkeen aion kuitenkin ottaa vastaan sen Domuksen kämpän, ja miettiä siellä sitten yksinäni syntyjä syviä kunnes oikeasti osaan päättää haluanko pitää tämän suhteen vai en. Yhteenpaluuta ei siis ole vielä suljettu pois kuvioista. Emme kuitenkaan sano irti tätä nykyistä kämppää vielä, toinen osapuoli päätti että hän haluaa vielä aikaa kämpän etsintään ja siis maksaa itse sitten joulukuun vuokran tästä.

Voihan toki käydä niinkin, että kun sitten muutan yksikseni niin onnistun taas uskottelemaan itselleni että näin on hyvä, ja kun välimatka kasvaa niin vieraannumme entisestään ja sitten suhde on lopullisesti kuopattu. Se riski on nyt vain ilmeisesti otettava, vaikka minä voisinkin tähän jäädä asumaan (mitä en kyllä oikeastaan voi), niin sitä toista osapuolta en tahdo enkä pysty rikkomaan enää kolmatta kertaa uudestaan vakuuttamalla nyt että tahdonkin jatkaa ja taas vuoristoradan seuraavassa alamäessä sanomalla haluavani erota. Domukseen siis matka käy, mutta huomattavasti vähemmän hilpeissä tunnelmissa kuin eilen.

Iski.

2006-10-30T11:20:00.000+02:00

Mietinkin, että milloin se iskee, tietoisuus siitä, että nyt tämä loppuu. Nyt se iski. Siihen tarvittiin konkreettinen tieto uudesta kämpästä ja printattu nykyisen kämpän irtisanomissopimus. Nyt itkettää. Ja panikoittaa. Ihan tosissaan. Minä oon kyllä muutenkin semmoinen ihminen joka ei osaa mitään päättää, miksi pitää siis tehdä päätöksiä näin vaikeista asioista? Mitä jos valitsenkin väärin? Miten voin elää itseni kanssa siellä Botnican kaksiossa jos huomaankin kuukauden päästä että haluaisin sen toisen osapuolen takaisin? Mutta minähän mietin jo nämä asiat. Miksi en voi pysyä päätöksessäni?

Onpa hirveä olo. Taidan mennä vessaan itkemään. Mutta ensin vuosijuhlakokous.

Voi helvetti

2006-10-30T10:51:00.000+02:00

Nyt tuli katuma-ajatuksia. Entä jos teenkin ihan hirvittävän virheen tämän suhteen lopettamisen kanssa? Meneekö tämä nyt liian nopeasti? Paranisiko tämä vatvomalla (on kyllä yritetty). Domus Botnican kämpän saamisesta johtunut ilo katosi se siliän tien kun jutteli sen toisen osapuolen kanssa ja kuuli sen itkuisen äänen. Mitenkähän se meikäläisen entinen ikinä kesti sitä mun vetistelyä? Tarkoittaako se, että mulla on ihan hirvittävän paha mieli toisen osapuolen surusta sitä, että haluaisin jatkaa suhdetta? Eeeh en tiedä. En usko. Ehkä se vaan tarkoittaa sitä, että välitän siitä tottakai vielä 5 vuoden suhteen jälkeen ja se on mulle todella hyvä ystävä ja on hirveän paha olo sen takia etten voi sitä tuossa surussa oikeen mitenkään auttaa. Paitsi menemällä takaisin suhteeseen. Tässä kirjoittaessani en kyllä usko että se olisi se paras vaihtoehto. Minä haluaisin sen mulle ystäväksi, en mieheksi. Vai mistä tietää miehen ja ystävän rajan viiden vuoden suhteen jälkeen? Haluaisin ehkä samanlaisen suhteen kun meillä oli pari vuotta sitten, mutta voisiko sitä vielä elvyttää? Eeh. Ei se niin mene. Eihän? Miksi pitää olla näin vaikeaa? Voisinko yrittää nyt vain pysyä päätöksessäni?

Pingo, pango, pongo, kotini on Domus Botnica!

2006-10-30T10:32:00.000+02:00

Teinpä sitten porhon ratkaisun ja otin sen Botnican kaksion jo marraskuun puolivälistä. Maksaahan se joo mutta pääsin jonon ohi ja se on oikeesti niin hyvällä paikalla ja kaverit asuu ja hintansakin puolesta että nyt on taas vähän helpottuneempi olo. Kun sais vielä sen toisen puolikkaan suostumaan irtisanomiseen tässä tämän päivän aikana...huoh.

Kämppähommia

2006-10-29T11:48:00.000+02:00

Psoas on aika ärsyttävä pulju. Yritän epätoivosesti kärkkyä Domus Botnicasta vapaana olevaa kaksiota itselleni (390 egee kuussa sis. vesi + netti ja siis kaksio, ei paha), mutta kun se on heti vapaa niin eihän ne sitä mulle voi luvata 1.12 alkaen. Oishan se ihan kiva jos ois joku muu aika ku tämmönen kuun vaihde, mutta kun jotain päätöksiä pitäs tehdä tässä viim. tiistaina että sanooko irti tämän kämpän nyt vaiko vasta marraskuussa. Toisaalta tekis mieli tehdä se nyt, eipähän tarttis venyttää tätä hommaa ja mikä ehkä vielä parempi, ei tarttis muuttaa uutena vuotena ja sais siis olla joulun rauhassa Kajaanissa.

Mutta, vp on vissiin muutamassa eteläsuomeen enkä tiiä viitinkö olla niin vittumainen että sanon irti tän kämpän ennen ku sillä on mitään varmuutta että se saa katon päänsä päälle siellä. Eipä sillä, ei mullakaan mitään varmuutta vielä ole. Pitää vissiin taas soittaa tiistaina sinne Psoasille ja kysellä että jos se kämppä ei vielä oo menny 1.11 alkaen niin miten pitkään ne meinaa sitä tarjota heti vapaana vai voisko sitä nyt millään sitten varata 1.12 alkaen jos soittas vaikka heti 1.11 aamulla kun niiden puhelinvaihde aukeaa. Eikai kukaan tee puolen kuun vuokrasopimuksia?

Melkeen tekis mieli porhoilla ja vaan ottaa se kämppä nyt ja maksaa ittensä kipeeks tuplavuokralla mutta ehkäpä se ei oo ihan sen arvosta. Ketuttaa vaan suuresti jos (ja kun) tuota en nyt saa, sitten pitää mennä johki ylihintaseen miniyksiöön johon vuokraan ei saletisti kuulu edes vesi, saati sitten netti. Ääh Psoas, tee jo oikea päätös ja anna se kämppä mulle!

Eron korjuu/ suhteettomuuden taju

2006-10-26T16:13:00.000+03:00

On hienoa herätä viiden vuoden suhteen savuavista raunioista.
Eilen sitten lopulta nurkkaan ahdistettuna kerroin vp:lle miltä musta tuntuu. Ei tunnu hyvältä. Ei tunnu siltä miltä pitäis parisuhteessa tuntua. Ei ole sinänsä mikään vikana, on ihan kivaa ja silleen ja välitän siitä kovasti, mutta en vaan tunne sitä kohtaa miehenä enää semmosia tunteita mitä ilmeisesti parisuhteessa pitäisi olla. Se on mulle tosi tärkee ja hirmu hyvä kaveri, mutta jos muut kaverihommat ja harrastukset ja ryyppääminenkin alkaa ajaa ohi arvoasteikossa on aika puhaltaa peli poikki. Kaverilta tuntuvan ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa silloin kun on ollut 50 vuotta naimisissa, mutta en ole vielä siihen valmis. Haluan jotain enemmän. Haluan vielä ilmeisesti sitten kokeilla ja seikkailla. Tiedän että tätä kadun enkä luultavasti saa koskaan yhtä hyvää miestä kuin vp suhteeseen, mutta asiat on vaan nyt näin ja kelkkaa ei enää voi kääntää. Enkä haluakaan.

Nyt olen tyhjä. Itkin jo syyskuun alussa niin paljon että nyt vain lillun jossain ihme välitilassa tuntematta mitään. Välillä tulee mieleen muistoja välähdyksenomaisesti. En tiedä miltä pitäisi tuntua. Pohdin edellisestä pitkästä suhteesta erotessa onko helpompaa olla jättäjä vai jätetty. Nyt olen kyllä sitä mieltä että jätetyn osa on helpompi, vaikka se sattuukin ihan vitusti enemmän. Siinä ei tarvitse itse tehdä päätöksiä. Kaikista vaikeinta on varmaankin lähteä tämmöisestä suhteesta jossa päällisin puolin näyttäisi kaikki olevan kunnossa ja mieskin on mukava ja kaikkea mutta kun vaan ei enää nappaa sillälailla. Hirveää tuottaa noin tärkeälle ihmiselle se tuska minkä itse kesti silloin edellisen suhteen loppuessa, vaikka se oli kyllä ehkä vielä pahempaa kun menetti sen rakkaan toiselle ihmiselle ja oli käytännössä katsoen ajanut sen vielä sen toisen syliin.

En vielä ymmärrä kaiken tämän seurausta. En tiedä mihin elämä nyt vie. Sen kai näkee sitten myöhemmin. Nyt vain pitää vissiin keskittyä etsimään kämppää ja pahvilaatikoita.

Voisiko elämä olla joskus vähemmän raskas?

Hyväelämä.com

2006-10-17T13:53:00.000+03:00

Paskojen uutisten toimistosta hyvää päivää! Täten ilmoitan että meille saapui juuri eilen lappu joka kertoi talon menevän peruskorjaukseen 1.5.2007 alkaen jolloin kaikkien vuokralaisten vuokrasopimukset irtisanotaan. Ja huoneenvuokralain mukaanhan vuokran antajalla ei ole mitään velvollisuutta hommailla uusia asuntoja vuokralaisille. Jopa sentään iloisesti ilmoittivat että mahdollisesti pääsisimme asumaan sitten syksyllä samoihin kämppiin, toki korotetulla vuokralla. Ja että myöskin mahdollisesti vvo tarjoaa 1.5 vapautuvia asuntoja meille irtisanotuille. Mutta että mikään ei ole varmaan ja haistakaa paska, kiitos hei.

Tässäpä nyt sitten taas elämäänsä miettimään: haluaako muuttaa Kultsin kanssa vai haluaako muuttaa yksikseen. Milloin haluaa muuttaa. Milloin on pakko. Ahdistaa. Äidillekki tuli kerrottua näistä aatoksista, nyt sekin on sitten huolissaan ja vaan lisää ahdistusta kaiken maailman kyselyillä. Oh joy ja muut ihanan tunteet. Miten voi yhtä aikaa haluta olla yhdessä ja haluta olla erikseen? Kuka se päättäisi minun puolesta mikä on mulle ja mun mielenterveydelle parasta? Miksi ei ole hyvältä tuntuvia vaihtoehtoja? Voisiko vaan lopettaa olemisen vähäksi aikaa. Jo tunnen kuinka alkusyksyn mahassa asustanut tiukka möykky on palaamassa. Angsti oi angsti, tervetuloa takaisin.

Onneksi viikonloppuna on excu niin saa juoda ajatuksensa unohduksiin vähäksi aikaa ja tutussa sekä turvallisessa seurassa.

Long time, no post

2006-10-13T13:17:00.000+03:00

Noniin. Alkaskohan se elämä olla taas sen verta järkässä että vois tännekin kirjotella? On ollu kyllä niin vuoristoratainen syksyn alku että huhhuh. Miesasia-ahdistuksia, kouluahdistusta, yleistä ahdistusta. Hiphei, ja hauskaa kuin hautajaisissa. Nooh, nyt ollaan vissiin Kultsin kanssa taas niinku olemassa yhdessä, sekin oli katkolla jo tässä hetken kun mulla oli sinkkuiluhaluja.. Ja onhan niitä kyllä vieläkin, muut miehet mielessä ja vaikka ei olisi niin silti tuntuu aina väliin että mitä jos olisikin yksin. Pärjäiskö sitä. Olisko parempi. En oo kumminkaan ollu sinkkuna pitempään kun joskus viimeks varmaan seiskalla tai kasilla. Eli en niinkun "aikuiselämässä" juuri ollenkaan. Nyt on kumminkin kyllä taas sen verta hyvä olo tässä Kultsin kanssa että taidanpa tähän jäädä öllistelemään ja katsomaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pitää vaan pitää näpit erossa niistä muista miekkosista...
Kouluhommat ei oikeen ota alkaakseen tai sujuakseen, pitäs tehdä enkun seminaaria vaan ei saa aikaseks, pitäs alkaa oikeesti siirtää ajatuksia valmistumiseen. Ei huvita. Huvittais vaan bilettää ja mennä. Ja senhän oon kyllä tehnytkin, voi hitto että onki tullu biletettyä, nyt piti olla ekat 2 viikkoo syyskuun alun jälkeen ettei ois ollu mitään ryypiskelyjuttuja mutta pitipähän silti lähtä työkaverin kanssa kun se pyysi. Jospa nyt pystyis oleen ens viikonloppuun ilman viinaksia ja bileitä? Sitten ois Verban syysexcu, 2 päivää kännissä. Oh joy. Salillekin pitäs mennä kun on niin löysistymistä ilmassa ja taidanpa sen tänään tehdäkin, menen pumppiin vaikka väkisin, vaikka onkin tämmönen perus-pikkusyysflunssanen olo, ei kuitenkaan niin paha etten jaksais mennä. Vähän kurkkua karheena ja semmosta. Ei varmaan oo hyvä idea ehkä mennä mutta tuntuu että pää hajoaa tähän syömiseen ja saamattomuuteen jos nyt jo ei ala jotain tekemään itselleen. Että pumppiin siis. Ja sitten kiinalaiseen mässäämään :P. Paha nainen.

Eksistentialistinen kriisi ja muuta jännittävää

2006-09-18T12:49:00.000+03:00

Olemassaolon kriisi. En tiedä mitä haluan elämältäni. Ahdistaa. Vituttaa. Pelottaa. Itkettää. Pää räjähtää. En tiedä kenen kanssa haluaisin elämääni viettää. En ainakaan ehkä itseni kanssa. En halua että mikään muuttuisi mutta silti haluan muutosta. Pelkään itseäni ja ajatuksiani. Haluan vääriä asioita väärien ihmisien kanssa. En tahtoisi opiskella, sekin ahdistaa. Eihän ole pakko jos ei tahdo? Entä jos en koskaan valmistu? Entä jos valmistun ja se on elämän loppu ja tylsän, ikuisen ja harmaan vanhuuden alku? Entä jos tarraudun kiinni varjoihin ja olemattomuuksiin ja uskottelen itselleni niiden olevan oikeita ja konkreettisia asioita? Miksi en osaa päästää irti asioista ja ihmisistä jotka ovat pahaksi mulle? Miksi en osaa lopettaa ajattelemasta ja jossittelemasta? Miksi en osaa olla vähään tyytyväinen? Miksi en osaa olla tyytyväinen siihen mitä jo on? Entä jos teen vääriä valintoja joita kadun loppuelämäni? Entä jos en tee ollenkaan valintoja ja kadun sitä loppuelämäni? Miksi pitää hymyillä jos ei hymyilytä? Miksi en voi jättää itseäni rauhaan? Miksi teen kaikesta itselleni niin vaikeaa? Kuuluuko elämän olla näin hankalaa? Miksi on niin paljon kysymyksiä mutta niin vähän vastauksia?

Olenkohan tulossa hulluksi?