Wednesday, March 25, 2009

Tadaa! Se on elossa!

Rasti seinään: blogia lukee joku muukin kuin tutut ihmiset! Päivityksiä pitäisi kuulemma saada, ja saamanne pitää. On ollut hiljaiseloa päivityksien suhteen kun elämä menee niin oudoilla urilla. Tai no, urat on kyllä ihan urillaan vielä tällä hetkellä, mutta tulevaisuus onkin sitten melkoisen avonainen.

Niinhän siinä sitten nimittäin kävi, että ulkomaille tulee lähtö. Paikkaa ja ajankohtaa ei ole vielä tiedossa, mutta Kultsin työtilanne on nyt semmoinen, että lähtö on mahdollista, suotavaa ja jopa pakollista. Ja mikäpä siinä, tätähän tässä on odotettu ja arvottu jo pidemmän aikaan. Vaan tämän pään tuntien ei ole helppoa tämäkään, tietenkään. Joka toinen päivä tuntuu että lähtee vaikka heti, joka toinen päivä taas vuokraheppa tuntuu kivalta, kämppä tuntuu kivalta, kavereita ei hentoisi jättää ja blaadiblaa. Totuushan on, että lähteminen on aika rok. Kuinka moni oikeasti täyttää sen unelmansa, että lähtee muutamaksi vuodeksi ulkomaan tuulia katselemaan? Monihan siitä puhuu ja vetkuttaa, vaan kuinka moni saa aikaiseksi? Tiedän kyllä että kaikkea tuttua ja turvallista tulee ikävä, mutta tiedän myös sen, että jos ei tulisi lähdettyä niin kyllä ketuttaisi. Että varokaa vaan kaikki ulkomaan elävät, saatamme laskeutua juuri *sinun* maahasi :D

Lisää jännitystä tarjoaa kehitys työrintamalla. Tässä juuri kaivelen lähtökuoppia häipyäkseni Pääkaupunkiin työhaastatteluun. Mitääh, eikö sitä ulkomaille pitänyt lähteä, I hear you ask. Paikka johon haastattelu on, on semmoinen Googlen lokalisaattorin pesti, 6-10 viikkoa, paikkana oli alunperin ilmoitettu Trondheim, mutta nyt näyttää ehkä Helsingiltä kuitenkin. Olisin lähtenyt hippulat vinkuen ja mielissään jos olisivat edes vähän tulleet vastaan, mutta tähän mennessä on ollut melko nihkeää: eivät aio maksaa matkoja eivätkö majoitustakaan, vaikka on näin väliaikainen pesti luvassa. Plaah. No, käydään nyt ainakin tässä toisessa haastattelussa (eka oli puhelimitse jenkkiläläisen rouvashenkilön kanssa), ja jos vielä yhteen kutsuvat, niin pitää jo alkaa neuvotella matkakulujen korvaamisesta (I'm not made of money!). Ei sitä nyt töistä työntekijän maksaa pidä. Vaikka oiskin komea merkintä CV:ssä. Ja vaikka oikeasti kuulostaa kiinnostavalta. Mutta no, enhän sitä paikkaa ole edes vielä saanut, joten katsotaan mitä käy.

Lisäksi vielä on vetämässä Tukholmaan vuoden pesti kääntämään booking.comille jotain hotellihässäköitä. Tähän oli eka testi eilettäin, tuloksia odotellaan. Että johan on taas tyttärellä monta rautaa tulessa ;).

Tässäpä tämä "lyhykäisyydessään". Ainiin, ja vielä loppukaneettina: mie oon ihan hurahtanut leivontahommiin! Menin jo hakemaan elintarvikealan perustutkinto-opiskelijaksi (leipuri-kondiittoriksi siis halajan, kakkosammattina), mutta nyt näyttää kovasti että syksyllä en enää ole täällämainkaan. Mutta no, voihan niitä kakkuja värkätä ilman koulutustakin... Pitäisi vaan löytää muitakin syöjiä ettei ihan omat linjat kurpsahda kakkuinnostuksen myötä. Tänään kävin jo ostamassa pari skrapaa kermavaahdon ja taikinoiden "koristeluun" ja haaveissa olisi mukava pikkusetti tylloja joiden kanssa voisi sitten alkaa harjoitella pursotuksia. Ja marsipaania pitäs ostaa että pääsis kokeileen miten se käyttäytyy. Jajaja. No, käydään nyt ensin siellä Helsingissä ja leivotaan vasta sitten :D

2 Comments:

Anonymous Anonymous said...

Jee, se on päivittänyt:) Salaahan minäkin tätä blogiasi olen lueskellut, liekö ikinä kommentoinut. Tokkopa mua enää muistatkaan.
Mikä maa, mikä valuutta teillä on kohteena?
Olet muuten toteuttanut sen, mitä minä olen pitkään harkinnut. Leipuri-kondiittori, se taitais olla mun unelma-ammatti. Vieläköhän ehtis?

Minna

8:58 AM  
Anonymous Anonymous said...

Google, vau. You go girl! Terveisin lokalisoija, niidenkin pestejä joskus kattellut ;)

Hanna S.

9:12 AM  

Post a Comment

<< Home