Levotonta ja outoa

Jalka naputtaa ja katse harhailee. Nyt on vähän kummallinen olo. Ei oikein tiedä mitä odottaisi tulevalta parilta viikolta, syksyltä, loppuvuodelta. Vähän niinkuin juureton fiilis. Ehkä tämä johtuu vielä post-Pihkala -masennuksesta (tulin leiriltä eilen), tai sitten siitä, että mikään ei ole oikein vielä alkanut. Ei Oulu-hommat (voi Jeesuksen äiti että siitä hommasta ei tule muuta kuin sanomista ja sanomattakin selvää kaaosta), ei auskultointi (ottaa suuresti päähän kun missaa kaikkia tärkeitä juttua noitten pilipali-Ouluhommien takia.

Kaisa-kaverikin on poissa ja Janskuli ilmeisesti vielä Kemissä, ei ole sielunystävää (naispuolista) paikalla. Heidiliinin luona kävin sentään tänään jännäämässä MM-pituushyppyä josta suureksi pessimistin ihmetykseksi irtosi pronssinen mitali komialle Evilän Tonpalle. Oli mukava Heidin kanssa päästä pitkästä aikaa jutskaamaan, vaikka ei juteltukaan mitään erikoista. Senkin kanssa pitää yrittää pitää lähempää yhteyttä nyt kun se taas on kuvioissa Enkku-ajan jälkeen.

Kuitenkin, on omituinen olo. Tauti on vielä päällä niin ei pääse purkamaan energioita aerobicciin. Huomenna sentään pääsee tuttuihin kuvioille Saaralle ja ratsastamaan, sentään jotain on se. Ratsastuksestakin voisi valittaa vaan eipä ehkä jaksa, onhan tuosta jo avauduttu. Samalla voisi avautua siitä, miten haluttaisi vaihtaa työpaikkaa vaan on liian laiska luopumaan Hesen porukasta ja eduista mitä noin pitkästä työsuhteesta saa (kesälomat, ikälisät). Jos tekisivätkin musta Hesellä päällikön tai edes kouluttaisivat paistoon niin en kyllä lähtisi, mutta nyt tuntuu jotenkin taas taskulämpimältä tuo homma, vaikka tänään olikin oikein hauskaa olla töissä. Jospa kuitenkin jatkan, vaikka seinän takana houkuttelisi Amarillo. En tiedä mikä ihme mua siinä ravintolatyössä viehättää, jotenkin vaan tuntuu että se voisi olla aika hauskaa. Eihän se varmaan ehkä olisi, mutta sitäkin pitäisi koklata ennenkuin tietäisi. Ehkä, ehkä en.

Levottomuutta.