Ravintolahommista

Uuden hienon blogin innoittamana, kertaanpas minäkin vähän ravintolahommien kokemuksia, vaikka niitä ei ole vielä hurjasti ehtinytkään kertyä (jos jätetään ne Hesejutut sikseen...).

Minä, kuten edellämainitunkin blogin pitäjä, ei voi koskaan lakata ihmettelemästä ihmisten kykyä pakkautua. Jos jossain on paljon ihmisiä, ja varsinkin jos tila on ahdas, on siellä saletisti hetken päästä vieläkin enemmän ihmisiä. Juurikin siis kulkuväylillä, baarin edessä (ne pöydät ois niinku sitä varten että niitä drinksuja vois mennä imemään sinne), ja varsinkin tiskin päässä missä viikonloppuisin jonotetaan pöytiin. Siinäkin pienessä tilassa, mistä meidän pitää ruokien kanssa pujotella röökipuolelle viemään annoksia ja jossa siis jonotellaan ja odotellaan hovimestaria viikonloppuisin, olisi varmasti mahdollista muodostauttaa ruhonsa sellaiseen sommitelmaan, että siitä mahtuisi tarjoilija kuumine ja painavine lautasineen tai täysine juomaprikkoineen ohitse, vaan ei. Eikä yleensä edes silloin, vaikka siinä yrittäisi vähän kovempaankin ääneen mumista, että anteeksi anteeksi, pääsiskö ohi. Nojoo.

Myös on hauska kuunnella ihmisten selityksiä sille, etteivät ota jälkkäriä tai alkuruokaa. Ehkä paras selitys alkupalojen pois jättämiselle oli, että ne vie yöunet. Ehkä kyse oli siitä, että ylensyöminen vie yöunet, mutta kuulosti vaan jokseenkin hauskalta tämä.

Nihkeät tippaajat ovat myös varsinainen riesa. Varsinkin jos näkee että porukalla on rahaa vaikka lehmät söisi, niin siltikään ei pysty kaivelemaan taskuistaan niitä pikkuropoja jotka siellä vaan pyörii muuten nukan seassa iät ja ajat, tai riipustamaan siihen pankkikorttikuittiin extran kohdalle jotain (ja mieluummin muuta kuin 20 senttiä, niitä kuitteja on sen verta ärsyttävää muutenkin korjailla, niin ei jonkun parinkymmenensentin takia viitsisi. Mutta kiitos kuitenkin). Varsinkin jos on isosta seurueesta kyse, ja niille yrittää antaa oikeen extrahyvää palvelua ja saakin porukan viihtymään ja tilaamaan lisää juotavaa, niin silti ei voi sitä tippiä jättää. Ei se sitten vissiin kuulu suomalaiseen kulttuuriin ei, mutta voisi alkaa kuulumaan. Ei se pari euroa niitten herrojen kukkaroista juuri olisi pois, mutta tarjoilijan pieneen palkkaan se toisi varsin mukavan lisän...

Mistäs vielä? Nojoo, sellaisista ihmisistä jotka selvästi tilaavat jonkun tietyn annoksen (esim. listalta osoittamalla), ja sitten kun se bongataan ja tuodaan pöytään niin alkaa kaamea avautuminen että en minä tämmöistä kyllä ole tilannut. No oletpas, mutta minkäs siinä teet muuta kuin hymyilet ja viet ruuan pois ja bongaat uutta. Voisi sitä listaa edes sen verran tavata, jooko, että oikeasti sitten haluaisi kanssa sitä mitä tilaa?

Ainiin, vielä yksi asia. Jos haluat tilata, ÄLÄ LAITA LISTOJA TAKAISIN TELINEESEEN ennen kuin joku on sen tilauksen sulta ottanut, please. Mistäs siinäkin sitten tietää onko asiakkaat uusia vai vanhoja, jos tyypit on laittanu listat jo pois, ja samalla asemalla on muutamakin tarjoilija, ja ei ehdi välttämättä rysän keskellä kyselemään koko aikaa kaikilta että hei, ootko ottanu noitten tilauksen? Varsinkin kiirepäivinä kun ei sitä ehdi painamaan jokaisen asiakkaan naamaa niin tarkasti mieleen, että huomaisi onko siinä nyt uudet mirja ja markku vai vielä edelliset. Sitten tullaan, ymmärrettävästi, napisemaan kun kukaan ei oo tullut ottamaan tilausta. No ei kai sitä, kun luultiin että on otettu jo, kun sitä istuskellaan vaan, parhaimmassa tapauksessa vielä likaisessa pöydässä, niin saattaahan siinä pöllömpikin luulla että ovat jo syöneet...

Tällaisia terveisiä tällä kertaa.