Tämä on ihan vitun ava.

En tiedä. Tänään on taas jotenkin niin hyödytön olo. Aamulla oli vielä ihan kivaa, ei krapulaa eikä mitään, kultsi oli ihanan söpöinen sekaisine hiuksineen ja unisen lämmin. Olisi tehnyt mieli jäädä vain kylkeen kyhnäämään...
Lähdin kuitenkin opistolle. Piti mennä Jussin, Miian ja Tonin kanssa syömään. Odoteltiin Tonin kanssa muita, turhaan. Soitin sitten Jussille, oli kuulemma vasta huomannut mitä kello oli, ja oli vasta lähössä kävelemään kämpiltä. Blaah. Ei sitten keksinyt aiemmin ilmoittaa.

Mua ärsyttää suuresti tuommoiset asiat ihmisissä, että sovitaan jotain, ja sitten ei viitsitä perua/ilmottaa, että myöhästyy.

Ja sitten se eilinen sen yhden käytös, kun oli niin innoissaan ensin lähdössä sinne ryyppäämään, ja sitten yhtäkkiä käänsikin kelkkansa ja alko vaan vänisemään. Vittu että otti päästä, minä olin just perunu ratsastuksen että saisin viettää aikaa niitten kanssa, ja sitten kehtaa alkaa äpisemään kun just olin kysyny että no onnistuuhan tämä nyt varmasti, että en turhaan peru tuntia. No, mentiinhän me sitten toki Jussille, ja kivaa oli, juteltiin kaikkee niinku eilisessä postissa sanoin, mutta silti oli vähän tunnelma pilalla.

En pidä tunnelmanpilaajista.

Ja yöksi pitää mennä taas töihin. Vittu että kiinnostaa. Nojoo, saahan siitä rahaa, ja varmaan onkin ihan jees taas olla siellä sit ku sinne pääsee, mutta siltikään ei kiinnostaisi. Ei masispäivinä saisi joutua menemään töihin, kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus jäädä makaamaan sohvalle kultsin kainaloon, jos tuntuu, että sitä nyt tarvitsee. Vaan ei vissiin aikuisilla ole. Kun aikuisilla on kaikenlaisia tylsiä velvollisuuksia ja god knows what else. Ei tee mieli tehdä mitään vaan on silti pakko. Ihan perseestä tämmöinen.

Ja arvatenkin ne huomisetkin absinttibileet peruuntuu kun se yksi taas keksii ettei haluakaan mitään bileitä, vaikka se eilen oli vielä niistäkin innoissaan, paitsi sitten illalla, kun sano, että voitas perua. Ahdistaa tuommoinen mielialanvaihtelu jolle ei näy olevan mitään syytä, sitten se vaan sulkeutuu kuoreensa eikä sen kanssa sitten enää voi oikeen jutella, en osaa kaivella sitä sieltä kuorestaan esille. Sitten vaan tekee mieli alkaa huutaa. Ja sehän ei ole koskaan kovin hyvä asia. Liian vaikeita ihmisiä. En minä osaa mitään. Lähdenpä muualle valittamaan.