Honestly, what does a girl have to do...
...to get well around here? Siis ihan oikeasti, vittu kolmas viikko ja ihan yhtä paha olo. Taino, olon tila vaihtelee päivästä päivään, tänään tuli taas uudestaan kurkku kipeäksi and all that other nice stuff. Sen lisäksi piti vielä juosta että ehtisin bussiin josta myöhästyin enivei ja sitten piti kävellä 2 kilsaa kun ei jaksanut talsia takas tallillekaan. Että sekin varmaan teki ekstrahyvää tälle terveydentilalle.
Välillä jo tuntuu että tämä on joku lääkärien tai joittenkin hiton terveyspirujen helvetillinen testi, että miten kauan voi tyttöä pitää sairaana ilman että sen pää räjähtää tai että se tekee jotain muuta kummallista. Mutta kun ei vain voi enää maata kotonakaan, koulussa on käytävä, tallilta olin jo 2 viikkoa pois, Anna jää kohta äitiyslomalle eli ratsastamassakin on vähän pakko käydä...
I know that tuo kaikki ei todellakaan välttämättä auta tätä paranemista, mutta mikä sitten auttaisi?? Olen yrittänyt kaiken tehdä oikeen kirjojen mukaan, on maattu sohvalla, on höyryhengitystä tehty ja juotu litroittain teetä josta en edes oletusarvosesti tykkää, on huuhdeltu nokkaa sarvikuonokannulla, on liotettu jalkoja kuumassa vedessä, on yritetty niistää ja on yritetty jättää nenä rauhaan, on syöty c-vitamiinia ja posivilia ja juotu finrexiniä ja syöty jo kohta 2 antibioottikuuriakin. Mitä vielä te haluatte että teen? Kierin ja leikin kuollutta? (Sekin on kyllä jo oikeasti aikalailla tehty...) Mie en kestä ennää!!!!! Anteeksi teinihuutomerkit.
Tuntuu kuin elämä vaan menis ohi. Toinen korva ei kuule kunnolla vieläkään, tuntuu kun eläsin jossain omassa sairaudentäyttämässä kuplassa, johon ei oikeen tule läpi muuta kun välillä satunnaisia kavereitten voivotteluja että etkö sää vieläkään oo parantunu, ja että kylläpä sä näytät sairaalta. Kultsikin painaa niin hiton pitkää päivää töissä että sitäkään ei näe juuri koskaan (vaikka se onkin tosi ihana silloin kun on paikalla...). Päässä vaan humisee eikä pysty keskittymään juuri mihinkään. Silti on pakko käydä koulussa. Mitenkähän mä saan ikinä sen prosemman tehtyä jos en parane tästä? Ei ole innostusta tehdä mitään, masentaa, vituttaa, ahdistaa. Ja ironian huipuksi ulkona paistaa aurinko ja on maailman ihanin ilma päivästä toiseen. Paljostako vetoa että sinä päivänä kun tervehdyn, alkaa taas olla pilvistä ja ikävää. Just my luck.
Anteeksi tämä ylenmääräinen mussutus, mutta jonnekin on pakko valittaa kun kavereille ei kehtaa ja kultsille on valitettu jo ihan liikaa. Eihän ne mitään voi oikeesti tehdä, muutaku antaa sympatiaa. Muttakun kaikilla muilla on kivaa ja minä vaan riudun räydyn odotan uutta parempaa huomista jota ei ikinä tule!
Kaiken kukkuraksi vielä tänään se yksi jonka kanssa en ilmeisesti taaskaan ole väleissä (partly because I really don't want to have anything to do with him anymore..) oli kutsunu tytöt syömään niille, eikä kyllä yllättänyt yhtään kun mua ei kutsuttu. Sekin asia ottaa niin päähän, mitä tälle meidän kaveruudelle tapahtu. Mutta en vain enää jaksanut. Saanko jauhaa pari lausetta? Saan, minun blogihan tämä on, hähhääh. Olen varmaan sanonu tämän jo sata kertaa täällä, mutta sadas yhdes tulee tässä: minä en vaan enää jotenkin kestä sen seuraa. En jaksa nauraa sen jutuille, jotenkin kaikki siinä mikä ennen oli kivaa ja mukavaa nyt ärsyttää suunnattomasti. En vain enää yksinkertasesti osaa olla kun se on lähistöllä, se meidän viime vuotinen tappelu ja mitä se sen jälkeen musta sanoi pisti kiilan meidän suhteen väliin, ja aika naputteli sen syvemmälle, ja erotti meidät. Tilanteessa ei ota oikeastaan päähän enää mikään muu, kuin se, että se ei varmastikaan ymmärrä miksi en ottanut opikseni kun se kerta niin selkokielisesti vaivautui mulle selittämään mikä mussa on vikana, se ei varmasti ymmärrä, että semmoisen sanominen jättää jäljen. Ja itsekin ärsytän itseäni, että vaikka en edes halua enää mennä niille enkä halua saada kutsua niihin sen järkkäämiin juttuihin, niin silti I can't help feeling että jään asioista paitsi kun se viihdyttää meidän kaveripiiriä miinus minua siellä. Mutta mitäpä minä siellä tekisin, kun en kerta tykkää sen seurasta enää. Luultavasti en senkään takia tykkää sen seurasta, että se kohtelee mua taas niinkuin ilmaa, vaikka tervehtiikin kyllä. Jäinen mies, se se osaa olla. Mutta jätänpä aiheen taas rauhaan, vaikka tästä voisi jatkaa tuntikaudet vatvoen ees ja taas, mutta mitä se auttaa. Me olemme historiaa kavereina, se kai on todettava. Ja mun vaan pitää elää sen asian kanssa, että muut vielä viihtyy sen seurassa. Niin.
Mutta joo, nukkumaan kai pitää mennä. Huomenna pitäisi mennä taas vakuuttelemaan Medivireen lääkäri, että en voi mennä perjantai-yönä töihin. Se luultavasti taas raivoaa mulle kun olen käynyt YTHS:n lääkärillä enkä siellä, mutta siinäpähän valittaa. Pitää kumminkin jollain konstilla saada se näkemään, että ei musta tässä fyysisessä eikä psyykkisessä tilassa oo olemaan mikään iloisen palvelun ammattilainen keskellä yötä humalaisille. Inhottavaa oikeasti, että pitää yrittää jotenkin yli-sairastaa aina kun menee sinne, ettei ne vaan kieltäydy antamasta saikkua. Ok, kerran ehkä olen käyny hakemassa saikkua silloin kun oisin ehkä voinut mennä töihin, mutta mun mielestä mielentila on ihan yhtä tärkeä kuin terveydentila: jos on kauhea olo sekä fyysisesti että psyykkisestä, ei silloin mitenkään voi jaksaa töissä, varsinkaan yöllä. Mutta huomenna taas ylisairastamisen kyvyt laitetaan koetukselle. Että köh köh vaan, kuolen, hyvää yötä.
Välillä jo tuntuu että tämä on joku lääkärien tai joittenkin hiton terveyspirujen helvetillinen testi, että miten kauan voi tyttöä pitää sairaana ilman että sen pää räjähtää tai että se tekee jotain muuta kummallista. Mutta kun ei vain voi enää maata kotonakaan, koulussa on käytävä, tallilta olin jo 2 viikkoa pois, Anna jää kohta äitiyslomalle eli ratsastamassakin on vähän pakko käydä...
I know that tuo kaikki ei todellakaan välttämättä auta tätä paranemista, mutta mikä sitten auttaisi?? Olen yrittänyt kaiken tehdä oikeen kirjojen mukaan, on maattu sohvalla, on höyryhengitystä tehty ja juotu litroittain teetä josta en edes oletusarvosesti tykkää, on huuhdeltu nokkaa sarvikuonokannulla, on liotettu jalkoja kuumassa vedessä, on yritetty niistää ja on yritetty jättää nenä rauhaan, on syöty c-vitamiinia ja posivilia ja juotu finrexiniä ja syöty jo kohta 2 antibioottikuuriakin. Mitä vielä te haluatte että teen? Kierin ja leikin kuollutta? (Sekin on kyllä jo oikeasti aikalailla tehty...) Mie en kestä ennää!!!!! Anteeksi teinihuutomerkit.
Tuntuu kuin elämä vaan menis ohi. Toinen korva ei kuule kunnolla vieläkään, tuntuu kun eläsin jossain omassa sairaudentäyttämässä kuplassa, johon ei oikeen tule läpi muuta kun välillä satunnaisia kavereitten voivotteluja että etkö sää vieläkään oo parantunu, ja että kylläpä sä näytät sairaalta. Kultsikin painaa niin hiton pitkää päivää töissä että sitäkään ei näe juuri koskaan (vaikka se onkin tosi ihana silloin kun on paikalla...). Päässä vaan humisee eikä pysty keskittymään juuri mihinkään. Silti on pakko käydä koulussa. Mitenkähän mä saan ikinä sen prosemman tehtyä jos en parane tästä? Ei ole innostusta tehdä mitään, masentaa, vituttaa, ahdistaa. Ja ironian huipuksi ulkona paistaa aurinko ja on maailman ihanin ilma päivästä toiseen. Paljostako vetoa että sinä päivänä kun tervehdyn, alkaa taas olla pilvistä ja ikävää. Just my luck.
Anteeksi tämä ylenmääräinen mussutus, mutta jonnekin on pakko valittaa kun kavereille ei kehtaa ja kultsille on valitettu jo ihan liikaa. Eihän ne mitään voi oikeesti tehdä, muutaku antaa sympatiaa. Muttakun kaikilla muilla on kivaa ja minä vaan riudun räydyn odotan uutta parempaa huomista jota ei ikinä tule!
Kaiken kukkuraksi vielä tänään se yksi jonka kanssa en ilmeisesti taaskaan ole väleissä (partly because I really don't want to have anything to do with him anymore..) oli kutsunu tytöt syömään niille, eikä kyllä yllättänyt yhtään kun mua ei kutsuttu. Sekin asia ottaa niin päähän, mitä tälle meidän kaveruudelle tapahtu. Mutta en vain enää jaksanut. Saanko jauhaa pari lausetta? Saan, minun blogihan tämä on, hähhääh. Olen varmaan sanonu tämän jo sata kertaa täällä, mutta sadas yhdes tulee tässä: minä en vaan enää jotenkin kestä sen seuraa. En jaksa nauraa sen jutuille, jotenkin kaikki siinä mikä ennen oli kivaa ja mukavaa nyt ärsyttää suunnattomasti. En vain enää yksinkertasesti osaa olla kun se on lähistöllä, se meidän viime vuotinen tappelu ja mitä se sen jälkeen musta sanoi pisti kiilan meidän suhteen väliin, ja aika naputteli sen syvemmälle, ja erotti meidät. Tilanteessa ei ota oikeastaan päähän enää mikään muu, kuin se, että se ei varmastikaan ymmärrä miksi en ottanut opikseni kun se kerta niin selkokielisesti vaivautui mulle selittämään mikä mussa on vikana, se ei varmasti ymmärrä, että semmoisen sanominen jättää jäljen. Ja itsekin ärsytän itseäni, että vaikka en edes halua enää mennä niille enkä halua saada kutsua niihin sen järkkäämiin juttuihin, niin silti I can't help feeling että jään asioista paitsi kun se viihdyttää meidän kaveripiiriä miinus minua siellä. Mutta mitäpä minä siellä tekisin, kun en kerta tykkää sen seurasta enää. Luultavasti en senkään takia tykkää sen seurasta, että se kohtelee mua taas niinkuin ilmaa, vaikka tervehtiikin kyllä. Jäinen mies, se se osaa olla. Mutta jätänpä aiheen taas rauhaan, vaikka tästä voisi jatkaa tuntikaudet vatvoen ees ja taas, mutta mitä se auttaa. Me olemme historiaa kavereina, se kai on todettava. Ja mun vaan pitää elää sen asian kanssa, että muut vielä viihtyy sen seurassa. Niin.
Mutta joo, nukkumaan kai pitää mennä. Huomenna pitäisi mennä taas vakuuttelemaan Medivireen lääkäri, että en voi mennä perjantai-yönä töihin. Se luultavasti taas raivoaa mulle kun olen käynyt YTHS:n lääkärillä enkä siellä, mutta siinäpähän valittaa. Pitää kumminkin jollain konstilla saada se näkemään, että ei musta tässä fyysisessä eikä psyykkisessä tilassa oo olemaan mikään iloisen palvelun ammattilainen keskellä yötä humalaisille. Inhottavaa oikeasti, että pitää yrittää jotenkin yli-sairastaa aina kun menee sinne, ettei ne vaan kieltäydy antamasta saikkua. Ok, kerran ehkä olen käyny hakemassa saikkua silloin kun oisin ehkä voinut mennä töihin, mutta mun mielestä mielentila on ihan yhtä tärkeä kuin terveydentila: jos on kauhea olo sekä fyysisesti että psyykkisestä, ei silloin mitenkään voi jaksaa töissä, varsinkaan yöllä. Mutta huomenna taas ylisairastamisen kyvyt laitetaan koetukselle. Että köh köh vaan, kuolen, hyvää yötä.
posted by Liljetys at 21:55
0 Comments:
Post a Comment
<< Home