Leffoja ja elämää

Katselinpa tuossa pari leffaa, Johnny Deppin uusimman Libertinen ja Nicholas Cagen Säämiehen. Molemmat oli kyllä hyviä, onnistunut leffailta siis.

Elämääkin tuli vähän tässä mietiskeltyä. Mitenkähän sitä onkin vielä tunteiltaan niin teini ja ailahtelevainen? Oon vissiin jauhanu samaa asiaa täällä moneen otteeseen, mutta taas alko vaivaamaan. Niinku tuo edellinen postikin. Kavereilla oli bileet ja otin nokkiini kun mua ei kutsuttu. Päätin jo melkeen että en sano niille siitä että tuli paha mieli mutta kuitenkin kun käytiin syömässä ja tuli puhetta miten pitää olla enempi tämän porukan kanssa kun se on hyvä porukka ja ihmisillä (mulla ja Janskulla) alkaa olla viimenen opiskeluvuosi käsillä niin sanoin sitten että ja minuakin saa kutsua jos on illanistujaisia ja muita... Niinpä niin. Säälipisteet kotiin. Tai whatever. Huoh. Sitä vaan jotenkin tuntee olevansa niin oikeutettu niihin tunteisiin mitä tuntee, niin vihassa, ilossa kun surussa. Vaikka ainahan asioihin on toinen puoli: kaverit vaan sattu jäämään rötväämään ja aukaseen pari kaljaa ja viihtymään keskenään. Kukaan ei aatellu että soitetaanpa Liljelle. Big deal, sattuuhan näitä. Muttakun se ei ole vaan pienelle mielelle big deal. Elämässä on niin vähän mulla semmosia ihmisiä joista oikeesti välitän ja joiden kanssa oikeesti haluan aikaani viettää että sitten otan kaiken niiltä ihmisiltä melko henkilökohtasesti. Mukaanlukien tuommoset tyhmät asiat millä ei pitäs olla mitään väliä ja mille ei oo mitään oikeutusta suuttua. Vaan kun suutun. Ja petyn.

Mutta totuushan on se, ettei kukaan tykkää roikkujasta. Kukaan ei tykkää syyllistäjästä. Miksi siis teen sitä aina ja aina uudestaan vaikka tiedän ettei sillä mitään hyvää saavuta? Tunnen olevani oikeutettu tunteisiin vaan en ole! Tiedän etten ole mutta silti se teini vaan haluaa huutaa esille että hei, mua on käytetty väärin, pyytäkään anteeksi. Ei aikuisten maailmassa tehdä niin. Aikuisten maailmassa ihmisillä on omat menonsa ja pitäisi olla kiitollinen niistä hetkistä jolloin kutsutaan eikä valittaa niistä kun ei kutsuta. Kun eihän kukaan enää halua kutsua jos sillon aina kun törmätään niin alkaa valitus: ai teillä oli kivaa, ai miks ette kutsunu mua?. Hohhoi. Teinix mikä teinix.

Totuus on kumminkin että mie tykkään teistä ihan hirveästi minun posse-murut ja myös sinä nimeltämainitsematon Oblivionin pelaaja, pliis kestäkää mua vaikka oonkin välillä narttu ja takertuja, teen sen vaan sen takia kun teillä on mulle oikeesti väliä. Muille saatan narttuilla huvikseen mutta teille lupaan yrittää olla parempi. Jookoskookos?