Minä ja mun pää
Ensinnäkin, wtf, bloggeri on muuttunu suomeksi? Ei tämmöstä osaa katella.
Sitten, pitää taas vuodattaa päänsä sisältöä. Alkuihanuuksien jälkeen rastapojan kanssa on koittanut arki. Sen myötä huomaan taas joutuneeni samaan oravanpyörään kuin exän kanssa loppuvaiheessa: kehitän päässäni itselleni kaikenlaisia ongelmia jotka sitten käyvät todeksi hiljalleen kun tarpeeksi kauan niitä siellä haudon ja todistelen itselleni että jotain on vialla. Mie oon niinkun sinkkuelämän Carrie, eilen katseltiin just semmosta jaksoa missä se sanoi että sitä alkaa friikittää ja ahistaa jos on liian smooth sailing suhteessa. Ehkä tämä on just semmoista. Kultsi osaa aina sanoa kaikki oikeet asiat. Se osaa lohduttaa mua ja puhua mulle järkee kun mua friikityttää. Sen kanssa voi puhua lähes kaikesta.
Mutta eihän sitä voi toiselle sanoa, että pään sisällä on alkanu kehittyä ajatus, onko tämä sittenkään oikeen. Tai ei, ei ehkä semmonenkaan, kyllä mie tiedän että tässä on asiat hyvin ja kaikkee ja kaikki muut vaihtoehdot tuntuu huonoilta, mutta jotenkin vaan en tiedä. Ahdistaa. Ja näkyyhän se sitten naamaltakin ja sitten ahdistaa vielä enemmän kun kultsi kyselee että mitä mietit, mikä sulla on, ja on vaan pakko vastata että ei mikään kun eihän sille nyt tommosista epäilyistä voi kertoo. Kyllä, I told you so-ihmiset, nyt on se tilanne että alan miettiä tuliko sittenkin tehtyä Virhe kun hyppäsi tähän suhteeseen niin pian exän jälkeen. Ehkä. Mutta silti, olen edelleen sitä mieltä, että jos hyväntuntuinen asia tulee vastaan, vaikkakin ehkä pikkuisen väärässä elämäntilanteessa (siis liian aikaisin edellisen suhteen jälkeen), sille kannattaa antaa mahdollisuus. Ja tässähän sitä annetaan. Ja hyvin on tähän asti mennytkin, eipä sillä, ei mitään valittamista.
Nyt kuitenkin kuherrusajan lopulla alkaa tulla todellisuus vastaan, ja asioita, missä me ollaan erilaisia. Ihan typeriä pikkuasioita mutta kuitenkin: se ei tykkää animesta, se ei tykkää käydä festareilla. Ihan teiniä ajatella että tuommoisista asioista tulisi muka suhteen koetinkivi, en kyllä anna niin tapahtua. Kyllähän mie tiedän että ihmiset on erilaisia ja tykkää eri asioista, ja onhan mulla kavereita joiden kanssa voin sitten harrastaa semmosia asioita mitä kultsin kanssa ei voi. Ja niin kai ne sanoo, että jos on suhteessa liian samanlaisen ihmisen kanssa, on se sitten tylsää, niin kuin peilin kanssa keskustelis. Meillä on ollu sentään ihan huippuja keskusteluja, tykätään toistemme seurasta, ja tulevaisuutta on kiva suunnitella.
Tai on ollu, tähän asti. Mitä ihmettä mie tämän pääni kanssa teen, kun se kehittää tyhjästä ihan ihmeellisiä ongelmia? Suurin vitutus tällä hetkellä on se, että exä on alkanu kummitella mielessä enemmän kun moneen kuukauteen. Johtunee ehkä siitä, että on kultsin kanssa puhuttu aika paljon nyt aiheesta kun oon yrittäny sille vähän selittää että miks pelkään että epäonnistun tämänkin suhteen kanssa yms. Viimeyönäkin exä tuli uniin. Ja mikä pahinta, mitä kultsi kammoa yli kaiken, mie oon alkanu vertaamaan niitä. Ihan hirveää, mie haluan vaan lopettaalopettaalopettaa tämmöisen ja olla yhtä onnellinen kun vielä kaks päivää sitten. Miten hitossa sitä voikin olla niin self-destructive, että pelkää hulluna sitä että tämä suhde menee vituilleen kun sen oikeesti haluaisi saada toimimaan kun se toinen osapuoli tuntuu oikeelta ja ihanalta, ja silti samalla sabotoi suhdetta ja kehittelee päässään mitä mielenkiintosempia ongelmia? Mikä mussa on vikana? Pitäsköhän tässä oikeesti mennä johonki kallonkutistajalle? Blaah.
Eikä tässä ole edes kyse siitä, että haluaisin exän takaisin. Ei. Kyllä mie vielä muistan ne huonotkin asiat mitä meillä oli ja ne asiat mitkä on paljon paremmin nykyisessä suhteessa kuin edellisessä. Ehkä sitä sen takia ois pitäny pitää pitempi tauko suhteitten välillä tuossa exän jälkeen että sen jäljet ois ehtiny haihtua sielusta ja päästä vähän paremmin, eikä hyppäis sieltä aina pahimpaan mahdolliseen aikaan esille. Ehkä. Vaan enpä niin tehny, enkä aio perkele antaa periksi tämän suhteen kanssa näin alkuunsa ihan vaan sen takia että exä häilyy vielä muistoissa ja päässä. Kai se häilyy aina, come on, sentään 5 vuotta elämästä sen kanssa vietti, ei kai sitä voi olettaa että sen jotenkin kokonaan unohtaa?
Miten muut ihmiset osaa hoitaa vanhan suhteen taakan taakseen aloittaessaan uutta?
Ääh. Tässä ei taas ole järkeä. Yritäppä nainen ottaa järki käteen nyt ja päästä taas ajatuksiesi ja pääsi käskijäksi.
Jospa tämä tästä. Sormet ristiin ja toivotaan (ja tehdään niin että se toteutuu!) parasta. Wish me luck.
Sitten, pitää taas vuodattaa päänsä sisältöä. Alkuihanuuksien jälkeen rastapojan kanssa on koittanut arki. Sen myötä huomaan taas joutuneeni samaan oravanpyörään kuin exän kanssa loppuvaiheessa: kehitän päässäni itselleni kaikenlaisia ongelmia jotka sitten käyvät todeksi hiljalleen kun tarpeeksi kauan niitä siellä haudon ja todistelen itselleni että jotain on vialla. Mie oon niinkun sinkkuelämän Carrie, eilen katseltiin just semmosta jaksoa missä se sanoi että sitä alkaa friikittää ja ahistaa jos on liian smooth sailing suhteessa. Ehkä tämä on just semmoista. Kultsi osaa aina sanoa kaikki oikeet asiat. Se osaa lohduttaa mua ja puhua mulle järkee kun mua friikityttää. Sen kanssa voi puhua lähes kaikesta.
Mutta eihän sitä voi toiselle sanoa, että pään sisällä on alkanu kehittyä ajatus, onko tämä sittenkään oikeen. Tai ei, ei ehkä semmonenkaan, kyllä mie tiedän että tässä on asiat hyvin ja kaikkee ja kaikki muut vaihtoehdot tuntuu huonoilta, mutta jotenkin vaan en tiedä. Ahdistaa. Ja näkyyhän se sitten naamaltakin ja sitten ahdistaa vielä enemmän kun kultsi kyselee että mitä mietit, mikä sulla on, ja on vaan pakko vastata että ei mikään kun eihän sille nyt tommosista epäilyistä voi kertoo. Kyllä, I told you so-ihmiset, nyt on se tilanne että alan miettiä tuliko sittenkin tehtyä Virhe kun hyppäsi tähän suhteeseen niin pian exän jälkeen. Ehkä. Mutta silti, olen edelleen sitä mieltä, että jos hyväntuntuinen asia tulee vastaan, vaikkakin ehkä pikkuisen väärässä elämäntilanteessa (siis liian aikaisin edellisen suhteen jälkeen), sille kannattaa antaa mahdollisuus. Ja tässähän sitä annetaan. Ja hyvin on tähän asti mennytkin, eipä sillä, ei mitään valittamista.
Nyt kuitenkin kuherrusajan lopulla alkaa tulla todellisuus vastaan, ja asioita, missä me ollaan erilaisia. Ihan typeriä pikkuasioita mutta kuitenkin: se ei tykkää animesta, se ei tykkää käydä festareilla. Ihan teiniä ajatella että tuommoisista asioista tulisi muka suhteen koetinkivi, en kyllä anna niin tapahtua. Kyllähän mie tiedän että ihmiset on erilaisia ja tykkää eri asioista, ja onhan mulla kavereita joiden kanssa voin sitten harrastaa semmosia asioita mitä kultsin kanssa ei voi. Ja niin kai ne sanoo, että jos on suhteessa liian samanlaisen ihmisen kanssa, on se sitten tylsää, niin kuin peilin kanssa keskustelis. Meillä on ollu sentään ihan huippuja keskusteluja, tykätään toistemme seurasta, ja tulevaisuutta on kiva suunnitella.
Tai on ollu, tähän asti. Mitä ihmettä mie tämän pääni kanssa teen, kun se kehittää tyhjästä ihan ihmeellisiä ongelmia? Suurin vitutus tällä hetkellä on se, että exä on alkanu kummitella mielessä enemmän kun moneen kuukauteen. Johtunee ehkä siitä, että on kultsin kanssa puhuttu aika paljon nyt aiheesta kun oon yrittäny sille vähän selittää että miks pelkään että epäonnistun tämänkin suhteen kanssa yms. Viimeyönäkin exä tuli uniin. Ja mikä pahinta, mitä kultsi kammoa yli kaiken, mie oon alkanu vertaamaan niitä. Ihan hirveää, mie haluan vaan lopettaalopettaalopettaa tämmöisen ja olla yhtä onnellinen kun vielä kaks päivää sitten. Miten hitossa sitä voikin olla niin self-destructive, että pelkää hulluna sitä että tämä suhde menee vituilleen kun sen oikeesti haluaisi saada toimimaan kun se toinen osapuoli tuntuu oikeelta ja ihanalta, ja silti samalla sabotoi suhdetta ja kehittelee päässään mitä mielenkiintosempia ongelmia? Mikä mussa on vikana? Pitäsköhän tässä oikeesti mennä johonki kallonkutistajalle? Blaah.
Eikä tässä ole edes kyse siitä, että haluaisin exän takaisin. Ei. Kyllä mie vielä muistan ne huonotkin asiat mitä meillä oli ja ne asiat mitkä on paljon paremmin nykyisessä suhteessa kuin edellisessä. Ehkä sitä sen takia ois pitäny pitää pitempi tauko suhteitten välillä tuossa exän jälkeen että sen jäljet ois ehtiny haihtua sielusta ja päästä vähän paremmin, eikä hyppäis sieltä aina pahimpaan mahdolliseen aikaan esille. Ehkä. Vaan enpä niin tehny, enkä aio perkele antaa periksi tämän suhteen kanssa näin alkuunsa ihan vaan sen takia että exä häilyy vielä muistoissa ja päässä. Kai se häilyy aina, come on, sentään 5 vuotta elämästä sen kanssa vietti, ei kai sitä voi olettaa että sen jotenkin kokonaan unohtaa?
Miten muut ihmiset osaa hoitaa vanhan suhteen taakan taakseen aloittaessaan uutta?
Ääh. Tässä ei taas ole järkeä. Yritäppä nainen ottaa järki käteen nyt ja päästä taas ajatuksiesi ja pääsi käskijäksi.
Jospa tämä tästä. Sormet ristiin ja toivotaan (ja tehdään niin että se toteutuu!) parasta. Wish me luck.
posted by Liljetys at 10:59
0 Comments:
Post a Comment
<< Home