Pelkoa, kivuutta ja muuta
..en ole jättämässä lukijakuntaani toki ;). En edes tiennyt että mua kukaan jaksaa lueskella, kun lähinnä itseterapeuttisiin tarkotuksiin tämä blogi on aikoinaan luotu ja sitä tarkotusta se vieläkin palvelee.
Rastapojan kanssa on kivaa. Sen verta kivaa että vähän pelottaa. Eihän sitä sais ajatella pessimistisesti että tämä loppuu kuitenkin lyhyeen, mutta silti se aina välillä mieleen juolahtaa. No, eipä sitä voi muuta kun katsoa mihin tässä päästään vai päästäänkö mihinkään, pääasia kuitenkin että voidaan puhua asioista ja peloista ja kaikesta.
Toinen vitutuksen ja pelon aihe tällä hetkellä on alakerran naapuri ja kotipsykologi. Bestis. Jonka kanssa on taas välit jostain syystä ihan vitun tulehtunu. Hitto että on vaikeata kun on niin läheinen että kaikki mitä se tekee tai sanoo vaikuttaa. Ja nyt se ei taas kuulemma pysty luottamaan muhun asioiden takia mitä sanoin sille sillon kun oltiin molemmat paskana yhtä aikaa. Haluaisin vaan olla sille semmonen ystävä mikä se mun päässä ainakin on mulle, ja tuntuu vitun pahalta kun se sulkeutuu omiin maailmoihinsa, sanoo haluavansa olla yksin ja että se ei voi luottaa muhun niin että puhuis mulle pahasta olostaan. Kun se voisi. Kun en ikinä vois ees ajatella tekeväni tai sanovani tahallani mitään semmosta mikä sitä satuttais. Millä korjaat jotain sellasta mitä et oikeen ees pysty käsittämään? Mie nimittäin todella tarviin sitä ihmistä mun ystäväksi, se osaa kuunnella ja ratkoa mun asioita vaan olemalla paikalla. En tiedä oisinko ees tässä bloggaamassa jos se ei ois ollu olemassa syksyllä kun oli hirveintä ja vaikeinta. Jos se menee, menee mun koko turvaverkko. Ja mie haluaisin olla sille myös se turvaverkko, ja luulinkin jo olevani kun taas tultiin samaan tilanteeseen ku joskus ennen: se ei voi luottaa muhun, oon tehny jotain tai sanonu jotain tai vaan ollu jotenkin väärin. Kammo ja ärsytys ja vitutus.
Viehän se toki iloa tuosta rastapoikasysteemistäkin tämmöinen ystävän kanssa hankaloiminen. Ja käytiin tänään exän kanssa katsomassa Vares 2. Leffa oli ihan viihdyttävä ja sen jälkeinen kahvittelukin sillon kun puhuttiin jostain tyhjänpäiväsyyksistä, mutta oikeasti kamalaa edelleen nähdä miten sitä meinaa alkaa itkettää ja miten se on rikki. Ääh ja voih :(.
Että tuntuupa taas vaihteeksi pahalta. Kyllähän sitä voisi tietenkin vaan tuudittautua siihen kivuuteen mitä rastapojan kanssa on, mutta totuushan on että ei tuommosista jutuista koskaan tiedä miten ne päättyy, enkä halua ikinä semmosta tilannetta että huomaan yhtäkkiä, sitten jos/kun tuo loppuu, että mulla ei ookkaan ympärillä enää yhtään ystävää kun oon laiminlyöny niitä suhteen edistämisen takia. Tuossa alakerran naapurin hommassa on kyllä toki muutakin nähtävästi vialla kuin vaan se etten oo ehtiny sitä näkemään...huoh. Haluaisin vaan niin saada sen kanssa taas välit kuntoon vaan en tiedä miten jos se ei ees halua nähdä mua. On se vaan niin vaikeaa tämä muitten ihmisten kanssa eläminen.
Noniin, tulihan sitä valitustakin taas kehiin, rakkaat lukijat joita ilmeisesti on jopa pari. Ja for the record, olen tosi yllättynyt siitä, ettei kukaan oo (vielä) teistä tuominnut tuota mun uutta suhteenpoikasta sen varjolla että pitäisi nyt opetella sitä yksinolemista. Thanks for that.
Rastapojan kanssa on kivaa. Sen verta kivaa että vähän pelottaa. Eihän sitä sais ajatella pessimistisesti että tämä loppuu kuitenkin lyhyeen, mutta silti se aina välillä mieleen juolahtaa. No, eipä sitä voi muuta kun katsoa mihin tässä päästään vai päästäänkö mihinkään, pääasia kuitenkin että voidaan puhua asioista ja peloista ja kaikesta.
Toinen vitutuksen ja pelon aihe tällä hetkellä on alakerran naapuri ja kotipsykologi. Bestis. Jonka kanssa on taas välit jostain syystä ihan vitun tulehtunu. Hitto että on vaikeata kun on niin läheinen että kaikki mitä se tekee tai sanoo vaikuttaa. Ja nyt se ei taas kuulemma pysty luottamaan muhun asioiden takia mitä sanoin sille sillon kun oltiin molemmat paskana yhtä aikaa. Haluaisin vaan olla sille semmonen ystävä mikä se mun päässä ainakin on mulle, ja tuntuu vitun pahalta kun se sulkeutuu omiin maailmoihinsa, sanoo haluavansa olla yksin ja että se ei voi luottaa muhun niin että puhuis mulle pahasta olostaan. Kun se voisi. Kun en ikinä vois ees ajatella tekeväni tai sanovani tahallani mitään semmosta mikä sitä satuttais. Millä korjaat jotain sellasta mitä et oikeen ees pysty käsittämään? Mie nimittäin todella tarviin sitä ihmistä mun ystäväksi, se osaa kuunnella ja ratkoa mun asioita vaan olemalla paikalla. En tiedä oisinko ees tässä bloggaamassa jos se ei ois ollu olemassa syksyllä kun oli hirveintä ja vaikeinta. Jos se menee, menee mun koko turvaverkko. Ja mie haluaisin olla sille myös se turvaverkko, ja luulinkin jo olevani kun taas tultiin samaan tilanteeseen ku joskus ennen: se ei voi luottaa muhun, oon tehny jotain tai sanonu jotain tai vaan ollu jotenkin väärin. Kammo ja ärsytys ja vitutus.
Viehän se toki iloa tuosta rastapoikasysteemistäkin tämmöinen ystävän kanssa hankaloiminen. Ja käytiin tänään exän kanssa katsomassa Vares 2. Leffa oli ihan viihdyttävä ja sen jälkeinen kahvittelukin sillon kun puhuttiin jostain tyhjänpäiväsyyksistä, mutta oikeasti kamalaa edelleen nähdä miten sitä meinaa alkaa itkettää ja miten se on rikki. Ääh ja voih :(.
Että tuntuupa taas vaihteeksi pahalta. Kyllähän sitä voisi tietenkin vaan tuudittautua siihen kivuuteen mitä rastapojan kanssa on, mutta totuushan on että ei tuommosista jutuista koskaan tiedä miten ne päättyy, enkä halua ikinä semmosta tilannetta että huomaan yhtäkkiä, sitten jos/kun tuo loppuu, että mulla ei ookkaan ympärillä enää yhtään ystävää kun oon laiminlyöny niitä suhteen edistämisen takia. Tuossa alakerran naapurin hommassa on kyllä toki muutakin nähtävästi vialla kuin vaan se etten oo ehtiny sitä näkemään...huoh. Haluaisin vaan niin saada sen kanssa taas välit kuntoon vaan en tiedä miten jos se ei ees halua nähdä mua. On se vaan niin vaikeaa tämä muitten ihmisten kanssa eläminen.
Noniin, tulihan sitä valitustakin taas kehiin, rakkaat lukijat joita ilmeisesti on jopa pari. Ja for the record, olen tosi yllättynyt siitä, ettei kukaan oo (vielä) teistä tuominnut tuota mun uutta suhteenpoikasta sen varjolla että pitäisi nyt opetella sitä yksinolemista. Thanks for that.
posted by Liljetys at 23:42
8 Comments:
Hei, jos kolahtaa kohdille sellainen jota ei voi päästää hyvällä omallatunnolla menemään, niin silloin kannattaa antaa mennä, vaikka ajankohta ei muuten olisikaan paras mahdollinen. Pitää vaan pitää huolta siitä, ettei kohtele uutta laastarina vanhalle, koska se ei ole kauhean reilua.
(Nimim. jätin avomieheni parin vuoden suhteen jälkeen, tapasin kuukauden sisään toisen, rakastuin, ja nyt eletään onnellisina yhdessä jo kolmatta vuotta. Joskus niin vain käy, vaikkei se helppoa ollutkaan.)
", enkä halua ikinä semmosta tilannetta että huomaan yhtäkkiä, sitten jos/kun tuo loppuu, että mulla ei ookkaan ympärillä enää yhtään ystävää kun oon laiminlyöny niitä suhteen edistämisen takia."
Joten pidät exästä kiinni itkettäen sitä, koska se tietää sun olevan toisen kanssa, mutta samalla se ehkä toivoo teidän joskus palaavan yhteen?
Oliko joskus puhetta yksin olemisesta? Tarraatko nyt kaikkiin mahdollisiin suhteisiin kiinni?
Olen toiminut niin, että kun olen pitemmästi ja vakavasti ollut jonkun kanssa yhdessä ja ollaan tultu siihen pisteeseen, ettei se homma toimi niin bye bye. Miksi yrittää olla jotain muka ystäviä eron jälkeen, kun todennäköisesti molemmilla on toista kohtaan jotain hampaankolossa? En siis usko ystävyyteen eron jälkeen.
t:lle vastaukseksi, etten tarkoittanu tuolla postauksella exää vaan tuota alakerran naapuria, ystävää. Ja muitakin ystäviä, en ex-miehiä.
Eikä ex tiedä että mulla on toinen, ja olisin halunnut pitää sen kanssa jollain tasolla linjat auki ihan siksi että ois voinu olla kavereita sitte joskus kun se on paremmassa kuosissa. Eilen oli kyllä sen verta ahdistavaa sitä tavata taas, että saattaapi olla että ei ihan hetkeen tuu soiteltua.... Uskon ystävyyteen eron jälkeen, mutta toisaalta ex-exänkin kanssa siihen meni 5 vuotta ennenkun siihen kykeni...saa nähdä miten tässä käy. Erottiin kuitenkin exän kanssa vähän paremmissa merkeissä kuin ex-exän kanssa silloin aikoinaan.
Ja emmalle kiitos rohkaisevista sanoista :)
Tiedoksi vaan, että kyllä se ex tietää ja tietää tästä blogistakin, mutta aika outoa reagointia siltä, kun näyttää hänelläkin olevan uusi säätö.Gentlemen never kiss and tell.
No höh,katso vähän lähemmäs ja tarkemmin missä piirissä pyörit. Kuulin että kajjaanin kiertopalkinnosta tulee Oulun POKAali.Jätä hännänheiluttajat ja auervaarat omaan arvoonsa.
Ole kunigatar älä prinsessa.
Oho oho, onpahan kommentteja. Enpä ois arvannu että meikän vikinää jaksaa näin moni lueskella. Kyllä ex tietää blogista ja jos on lukenut niin tietää muutakin, ja jos hällä joku sattuisi olemaan niin olisin vaan puhtaasti iloinen.
Ja vai että kuningattareksi pitäisi ruveta. Jännää hommaa tämmönen oman blogin kommenttipalstan seuraaminen ;)
kannattaisiko exä jättää rauhaan hetkeksi? sehän vaikuttaa iloisemmalta kun aikoihin, suuntaa sinäkin nenä uusille urille...
Niin, se exän uus säätö ei ehkä ole niin vapaa-ajattelija, että diggaa hirveesti uuden tuttavuutensa elämässä pyörivästä exästä.Tai voi olla että ei edes piittaa.Me ollaan niin erilaisia naisia kaikki.Tulee vaan sellainen ajatus mieleen, että jos olet kaikkien exien kanssa edelleen kaveri, niin voi sanoa että olet "ollut" kaikkien nykyisten (mies)kavereiden kanssa.Puuttuis vaan että olisivat vielä keskenään kamuja.Heh heh.Olis jo huono tuuri.
Post a Comment
<< Home