Terveisiä hilpestä ravintolamaailmasta
Huhhuh. Onpahan ollut suorastaan hassunhauskat kaks päivää taas töissä. Yllättäen pyhän aatto ja pyhäpäivä. Ja ihan vitusti porukkaa. Ja ihan vitusti liian vähän työntekijöitä. Joten: me jotka raukat paikalla olemme juoksemme perse verillä koko vuoron (tupakallakävijät toki käy tauoilla, muilla hätäisesti se 10 min että saa ruokaa vähän kauhottua naamaan) ja eihän se ilo siihen lopu kun ylitöihinhän siinä on jäätävä.
No, toissapäivänä se ei ihan hirveästi ketuttanut kun ei ollu mitään suuniteltua, olin sitten yhentoista sijaan puol kahteen yöllä hommissa. Eilenpä ois pitäny nähä ukkoa melkein viimestä kertaa ennen Ruotsiin lähtöä. Piti päästä ysiltä. Sanottiin painokkaasti että "kyllä mekin joustetaan, voisit sinäkin nyt vähän joustaa työaikojen suhteen". Nojoo, tottahan tuo, mutta ei ketuttanut yhtään vähempää. Olin sitten kahteentoista. Ja aamulla ysiltä tentti.
Vittu että väsyttää. Ja meni tenttikin kyllä aika metsään. Ja tänään taas takasin. Neljästä yhteen. Voi suuri ilo olkoon kanssamme...
Kyllähän mie ymmärrän että sitä ei voi olla kristallipalloa että voisi katsoa vuorolistojen suunnittelija että miten paljo porukkaa tarttee töihin. Mutta voisi olettaa, huom. näin maalaisjärjellä voisi, että jos on pyhän aatto, ihmiset tulee ryyppäämään ja syömään. Voisi edes laittaa pari extraa hälylle että soittaa jos on tarvis. Ei olisi vissiin liian iso vaiva.
Ja eihän se toki asiakkaitten vika ole että meillä on liian vähän väkeä mutta nehän siitä kuitenkin loppupeleistä kärsii... Joutuvat istumaan paskasiin pöytiin (tässä taas huomio, että voisiko sitä mitenkään vaikka odottaa siinä pöydän vieressä että tullaan siivoamaan, niin ei sitten luultas että olette vanhoja asiakkaita kun istutte edellisten tavaroitten keskellä siellä), joutuvat oottamaan palvelua, saavat paskempaa palvelua kun ei ole aikaa höpötellä, ja en mie ainakaan ole niin superpalvelija että pystyisin pitämään hymyn naamalla ihan koko aikaa jos itellä on nälkä, väsy ja vituttaa. Ehkä muut on, mutta mie en.
Huohhoi. Mitenkähän tässä vielä kolme päivää jaksais, sitten on onneks Ruotsin reissu ja armoitettu tauko töistä.
Oi kuinka mie sen tarvitsenkaan...
No, toissapäivänä se ei ihan hirveästi ketuttanut kun ei ollu mitään suuniteltua, olin sitten yhentoista sijaan puol kahteen yöllä hommissa. Eilenpä ois pitäny nähä ukkoa melkein viimestä kertaa ennen Ruotsiin lähtöä. Piti päästä ysiltä. Sanottiin painokkaasti että "kyllä mekin joustetaan, voisit sinäkin nyt vähän joustaa työaikojen suhteen". Nojoo, tottahan tuo, mutta ei ketuttanut yhtään vähempää. Olin sitten kahteentoista. Ja aamulla ysiltä tentti.
Vittu että väsyttää. Ja meni tenttikin kyllä aika metsään. Ja tänään taas takasin. Neljästä yhteen. Voi suuri ilo olkoon kanssamme...
Kyllähän mie ymmärrän että sitä ei voi olla kristallipalloa että voisi katsoa vuorolistojen suunnittelija että miten paljo porukkaa tarttee töihin. Mutta voisi olettaa, huom. näin maalaisjärjellä voisi, että jos on pyhän aatto, ihmiset tulee ryyppäämään ja syömään. Voisi edes laittaa pari extraa hälylle että soittaa jos on tarvis. Ei olisi vissiin liian iso vaiva.
Ja eihän se toki asiakkaitten vika ole että meillä on liian vähän väkeä mutta nehän siitä kuitenkin loppupeleistä kärsii... Joutuvat istumaan paskasiin pöytiin (tässä taas huomio, että voisiko sitä mitenkään vaikka odottaa siinä pöydän vieressä että tullaan siivoamaan, niin ei sitten luultas että olette vanhoja asiakkaita kun istutte edellisten tavaroitten keskellä siellä), joutuvat oottamaan palvelua, saavat paskempaa palvelua kun ei ole aikaa höpötellä, ja en mie ainakaan ole niin superpalvelija että pystyisin pitämään hymyn naamalla ihan koko aikaa jos itellä on nälkä, väsy ja vituttaa. Ehkä muut on, mutta mie en.
Huohhoi. Mitenkähän tässä vielä kolme päivää jaksais, sitten on onneks Ruotsin reissu ja armoitettu tauko töistä.
Oi kuinka mie sen tarvitsenkaan...
posted by Liljetys at 11:12
0 Comments:
Post a Comment
<< Home