Sukellustunnelmia ja pahoinvointia

17.9
Eilen sitten koitti hetki kun paastiin ekaa kertaa avoveteen suklailemaan. Merenkaynti oli kova, ja olin jo aivan merisairas kun paastiin Japanese gardenssin sukelluspaikalle. Vaivoin sain edes markapukua paalle ja laitteita kasattua. Olo kuitenkin parani kun paastiin veteen, paikka oli Koh Nangyanin saaren suojassa joten sinne ei tullut ihan niin paljoa, joten pinnalla kelluskellessamme ei ollut liian kovaa hoykkyytysta.
Sitten lahdettiin alas. Pelotti kylla vahan etta miten se paineiden tasaus workkii, mutta mentiin tosi hitaasti ja onnistuin tasailemaan ok, paastiin sitten tavoitteeseen eli 12 metriin ja hiemanko oli mahtava fiilis! :). Tehtiin siella pohjalla fin pivot-harjotusta, eli yritettiin saada kelluvuus semmoiseen neutraaliin tilaan etta ei uppoa eika nouse, pystyy vaan keuhkoilla saateleen korkeutta. Mulla oli soppelisti painoja ja ei tarttenu ollenkaan laittaa ilmaa liiviin, joten onnistui harkka aika hienosti. Sen jalkeen sitten uiskenneltiin ympariinsa katselemassa koralleja ja kalasia. Olihan hienoa kylla, eika tosiaan tullut paniikkia eika mitaan.
Pinnalle noustua sitten alkoikin heti ongelmat. Hullun paha olo jo siina vaiheessa kun paastiin veneeseen asti. Eipa siina sitten voinu paljo ku yrittaa pyyhe paalla varjotella ja koittaa olla oksentamatta. Tuntui, etta meni iaisyys siihen, etta muut seurueesta tuli takas ja paastiin lahteen kohti toista kohdetta, White rockia. Siina vaiheessa ei auttanut enaa muu kuin lahes hyperventilointi, enemman ilmaa sisaan kuin ulos ja silmat kiinni niin jotenkuten pysyi hengissa vaikka olikin aivan hirvea olo... White rockin site oli keskella avomerta, joten siella tuuli kylla kammottavasti. Ei auttanut vaikka mentiin veteen, silti oli viela hirvea olo ja paniikki etta miten tassa pohjaan paasee muka. Ja eihan sita sitten paassytkaan. Laivalla pahaa oloaan itkeminen ei kylla ainakaan auttanut, oli vahan tukkoinen fiilis, enka saanut ollenkaan paineita tasattua, loksautin vain korvat niin lukkoon ettei enaa mikaan auttanu. Siina sitten olin saanu itselleni jo laivalla niin huonon hengitysrytmin etta siina ei auttanut mikaan vaikka yritti regulaattori suussa hokea itselleen etta hengita rauhallisesti, tuntu vaan ettei saa tarpeeks ilmaa ja alko ahdistaa. Muutenkaan en paassy varmaan ku johonki 5 metriin, kaverit meni alhaalla, ja sitten oli jo pakko nayttaa instructorille kasimerkkia etta en saa tasattua paineita, menen pintaan. Miten naytetaan kasimerkeilla etta ahistaa ja on paniikki ja on pakko paasta pois? Se yritti kylla kovasti nayttaa etta ala mene, mutta sitten kuitenkin tuli mun mukana, sen verran kavi pinnalla mun kans etta kysyi etta enko voi tasata paineita, sanoin etta en, ja se kaski uida heti takas veneelle ja meni tietenkin takas muitten ryhmalaisten kanssa alas.
Hohhoi olipa hienoa. Siina sitten itkua nieleskellen yritin pyristella hirveissa aalloissa takas paatille, ja piti oksentaa kerran ennenkun paasin edes ylos, ja sitten tarista muita ootellen paatissa, ja jatkaa oksennuslinjalla kun lahdettiin takas kohti Taota. Oli kylla niin voittajafiilis etta oksat pois, ei mitaan jakoja etta olisin paassyt edes ylos etta oisin voinu laittaa omat kamat kasaan.
Aika kaamea fiasko siis, ja paatinkin kylla aika lailla heti etta en oo kylla menossa takaisin, tanaan loppuryhma lahti sitten Chumpoon pinnaclelle menemaan 18 metriin ilman mua. Sain osan rahasta takaisin ja sanoin moro. Ohjaaja Gavin oli kuitenkin niin kiva etta antoi mulle tunnustukset tuosta toisestakin suklista vaikka en mihinkaan paassytkaan, etta nyt sitten olen Scuba diver, saan menna 12 metriin mutta en saa sukeltaa ilman instructoria.
Kauheasti haluttais kylla tehda viela ne kaks puuttuvaa sukellusta etta saisin PADI Open water diver lisenssin. Saa katsoa etta jos tama saa tasta yhtaan lauhtuu ja tuuli laantuu niin voisin sitten menna ne tekemaan. Fingers crossed ja parempia tuulia odotellessa siis... nytpahan tietaa rajansa sitten.