Eron korjuu/ suhteettomuuden taju
On hienoa herätä viiden vuoden suhteen savuavista raunioista.
Eilen sitten lopulta nurkkaan ahdistettuna kerroin vp:lle miltä musta tuntuu. Ei tunnu hyvältä. Ei tunnu siltä miltä pitäis parisuhteessa tuntua. Ei ole sinänsä mikään vikana, on ihan kivaa ja silleen ja välitän siitä kovasti, mutta en vaan tunne sitä kohtaa miehenä enää semmosia tunteita mitä ilmeisesti parisuhteessa pitäisi olla. Se on mulle tosi tärkee ja hirmu hyvä kaveri, mutta jos muut kaverihommat ja harrastukset ja ryyppääminenkin alkaa ajaa ohi arvoasteikossa on aika puhaltaa peli poikki. Kaverilta tuntuvan ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa silloin kun on ollut 50 vuotta naimisissa, mutta en ole vielä siihen valmis. Haluan jotain enemmän. Haluan vielä ilmeisesti sitten kokeilla ja seikkailla. Tiedän että tätä kadun enkä luultavasti saa koskaan yhtä hyvää miestä kuin vp suhteeseen, mutta asiat on vaan nyt näin ja kelkkaa ei enää voi kääntää. Enkä haluakaan.
Nyt olen tyhjä. Itkin jo syyskuun alussa niin paljon että nyt vain lillun jossain ihme välitilassa tuntematta mitään. Välillä tulee mieleen muistoja välähdyksenomaisesti. En tiedä miltä pitäisi tuntua. Pohdin edellisestä pitkästä suhteesta erotessa onko helpompaa olla jättäjä vai jätetty. Nyt olen kyllä sitä mieltä että jätetyn osa on helpompi, vaikka se sattuukin ihan vitusti enemmän. Siinä ei tarvitse itse tehdä päätöksiä. Kaikista vaikeinta on varmaankin lähteä tämmöisestä suhteesta jossa päällisin puolin näyttäisi kaikki olevan kunnossa ja mieskin on mukava ja kaikkea mutta kun vaan ei enää nappaa sillälailla. Hirveää tuottaa noin tärkeälle ihmiselle se tuska minkä itse kesti silloin edellisen suhteen loppuessa, vaikka se oli kyllä ehkä vielä pahempaa kun menetti sen rakkaan toiselle ihmiselle ja oli käytännössä katsoen ajanut sen vielä sen toisen syliin.
En vielä ymmärrä kaiken tämän seurausta. En tiedä mihin elämä nyt vie. Sen kai näkee sitten myöhemmin. Nyt vain pitää vissiin keskittyä etsimään kämppää ja pahvilaatikoita.
Voisiko elämä olla joskus vähemmän raskas?
Eilen sitten lopulta nurkkaan ahdistettuna kerroin vp:lle miltä musta tuntuu. Ei tunnu hyvältä. Ei tunnu siltä miltä pitäis parisuhteessa tuntua. Ei ole sinänsä mikään vikana, on ihan kivaa ja silleen ja välitän siitä kovasti, mutta en vaan tunne sitä kohtaa miehenä enää semmosia tunteita mitä ilmeisesti parisuhteessa pitäisi olla. Se on mulle tosi tärkee ja hirmu hyvä kaveri, mutta jos muut kaverihommat ja harrastukset ja ryyppääminenkin alkaa ajaa ohi arvoasteikossa on aika puhaltaa peli poikki. Kaverilta tuntuvan ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa silloin kun on ollut 50 vuotta naimisissa, mutta en ole vielä siihen valmis. Haluan jotain enemmän. Haluan vielä ilmeisesti sitten kokeilla ja seikkailla. Tiedän että tätä kadun enkä luultavasti saa koskaan yhtä hyvää miestä kuin vp suhteeseen, mutta asiat on vaan nyt näin ja kelkkaa ei enää voi kääntää. Enkä haluakaan.
Nyt olen tyhjä. Itkin jo syyskuun alussa niin paljon että nyt vain lillun jossain ihme välitilassa tuntematta mitään. Välillä tulee mieleen muistoja välähdyksenomaisesti. En tiedä miltä pitäisi tuntua. Pohdin edellisestä pitkästä suhteesta erotessa onko helpompaa olla jättäjä vai jätetty. Nyt olen kyllä sitä mieltä että jätetyn osa on helpompi, vaikka se sattuukin ihan vitusti enemmän. Siinä ei tarvitse itse tehdä päätöksiä. Kaikista vaikeinta on varmaankin lähteä tämmöisestä suhteesta jossa päällisin puolin näyttäisi kaikki olevan kunnossa ja mieskin on mukava ja kaikkea mutta kun vaan ei enää nappaa sillälailla. Hirveää tuottaa noin tärkeälle ihmiselle se tuska minkä itse kesti silloin edellisen suhteen loppuessa, vaikka se oli kyllä ehkä vielä pahempaa kun menetti sen rakkaan toiselle ihmiselle ja oli käytännössä katsoen ajanut sen vielä sen toisen syliin.
En vielä ymmärrä kaiken tämän seurausta. En tiedä mihin elämä nyt vie. Sen kai näkee sitten myöhemmin. Nyt vain pitää vissiin keskittyä etsimään kämppää ja pahvilaatikoita.
Voisiko elämä olla joskus vähemmän raskas?
posted by Liljetys at 16:13
1 Comments:
Tosi ikävä kuulla että näin on nyt käynyt. Silti, itselle pitää uskaltaa olla rehellinen senkin uhalla että loukkaa muita. Jaksamista kovasti!
Post a Comment
<< Home