Kaivan auki rakkauden haudan/ Uskottelemisen voima

Minä vihaan itseäni. Vihaan tätä vuoristorataa joka on mun tunne-elämä. Eilinen oli yhtä helvettiä, itkettiin kilpaa. Illalla tuntui ja nytkin tuntuu taas, että haluaisin kuitenkin olla tämän toisen puoliskon kanssa. How sick is that? Millainen ihminen alkaa haluta taistella suhteensa puolesta kun on itse kaivamassa sille hautaa? Miksi ei voi pysyä päätöstensä takana?

Näin on nyt kuitenkin taas näreet. Ehkä se johtuu vain siitä, että pelkään yksin elämistä ja yksinäisyyttä ja siksi takerrun menneeseen. Ehkä se johtuu siitä, että välitän toisesta puoliskosta niin paljon että sen kärsiminen vaikuttaa omiinkin mielipiteisiini.

Ehkä se johtuu siitä, että nyt vasta näen mitä kaikkea olen menettämässä enkä haluakaan siitä eroon.

Olen mestari itsesuggestiossa. Saan lähes vaikka itseni sairastumaan jos tarpeeksi sitä ajattelen. Saan itseni uskomaan mihin vain haluan itseni uskovan. Voiko olla siis taas tilanne jossa olen itse itselleni kehitellyt nämä möröt päähäni jotka suhdetta nakertavat? Voiko olla, että meillä ei oikeasti olekaan niin suuria ongelmia kuin ajattelin meillä olevan? Voiko olla, että tämä nykyinen kumppani on sittenkin Se Oikea?

Liikaa kysymyksiä ja liian vähän vastauksia. Olen niin rikki että rikkinäinen lasikin näyttää ehjältä minun rinnalla. Pitkällisten eilisiltaisten keskustelujen jälkeen aion kuitenkin ottaa vastaan sen Domuksen kämpän, ja miettiä siellä sitten yksinäni syntyjä syviä kunnes oikeasti osaan päättää haluanko pitää tämän suhteen vai en. Yhteenpaluuta ei siis ole vielä suljettu pois kuvioista. Emme kuitenkaan sano irti tätä nykyistä kämppää vielä, toinen osapuoli päätti että hän haluaa vielä aikaa kämpän etsintään ja siis maksaa itse sitten joulukuun vuokran tästä.

Voihan toki käydä niinkin, että kun sitten muutan yksikseni niin onnistun taas uskottelemaan itselleni että näin on hyvä, ja kun välimatka kasvaa niin vieraannumme entisestään ja sitten suhde on lopullisesti kuopattu. Se riski on nyt vain ilmeisesti otettava, vaikka minä voisinkin tähän jäädä asumaan (mitä en kyllä oikeastaan voi), niin sitä toista osapuolta en tahdo enkä pysty rikkomaan enää kolmatta kertaa uudestaan vakuuttamalla nyt että tahdonkin jatkaa ja taas vuoristoradan seuraavassa alamäessä sanomalla haluavani erota. Domukseen siis matka käy, mutta huomattavasti vähemmän hilpeissä tunnelmissa kuin eilen.