Eheyttä ja kokonaisuutta kohti?

Maailma kulkee sykleissä, olen varma siitä. Exän takaisen exän, eli ensirakkauteni kanssa on nähtävästi kuljettu kristallimetsän läpi ja nyt ollaan tässä. En ole pystynyt suhtautumaan siihen ihmiseen millään tavalla rakentavasti tai kaverimielessä viiteen vuoteen, niin pinnalla on ollu viha ja raivo ja kaikki pahat tunteet mitä se ero aikanaan mieleen jätti.

Eilen junamatkalla, kun tultiin samalla junalla joulunviettoon kotiseudulle, huomasin että viha on poissa. Juteltiin koko matka, tänään jatkettiin lähikuppilassa kevyellä viiden tunnin sessiolla. Jotenkin oli outoa, miten sen kanssa olikin yhtäkkiä taas helppo puhua, muisti miksi siihen silloin aikoinaan oli ihastunut ja rakastunut, mikä siinä ihmisessä on hyvää. Paljonhan sekin on tässä ajassa muuttunut niinkuin tietty minäkin, mutta ehkä se tarvitsi sitten sen viisi vuotta etäisyyttä ja mulle toisen eron, ennenku tuon kaukaisen asian pysty ottamaan mielen syövereistä uudelleen esille ja käsittelyyn. Tänään jo muisteltiin vanhoja, naurettiin, eikä sattunut yhtään! Eikä vituttanut eikä vihastuttanut.

Merkittäköön pöytäkirjaan: minusta on tulossa kokonainen, ehyt ihminen. Olen ehkä vasta varovaiset 30-40% valmis, mutta getting there. Päässä on jo pieni ajatus siitä, että onneeni en tarvitse muita. En piiloudu enää kenenkään selän taakse. Toki tarvitsen ihmisiä ja haluan ihmisiä (niitä mulle tärkeitä) elämääni, mutta tärkeää on huomata, että aurinko nousee edelleen, vaikka yksin, ilman parisuhdetta, eläsinkin. Se on hienoa huomata.

Käänteentekevänä päivänä, masennuksen hiljaa jättäessa ruumiin, huomasin pystyväni tiskaamaan. Se oli outoa fiilis, istuin sen jälkeen mykkänä sohvalla ja ihmettelin kuinka sitä nyt noin yhtäkkiä oli energiaa että ihan sai tiskattua.

Nyt tuntuu taas paremmalta, päivä päivältä jatkan kohti ehyempää itseä ja toivottavasti parempaa tulevaa. Matka on pitkä mutta tehtävissä. Ja mikäs sen hienompaa jos exä-exästäkin saisi taas uudelleen ystävän siinä sivussa :)