Onkohan minusta tulossa Aikuinen?

Mikähän tässä on kun päivät tikittää kohti 25-vuotissynttäreitä niin yhtäkkiä alkaa elämää katselemaan vähän toisin silmin.

Vielä viime vuonna tähän aikaan olin aivan paniikissa ajatuksesta että valmistuisin ja joutuisin töihin johonkin tylsään toimistoon rumia jakkupukuja pitävien, elämäänsä kyllästyneiden harmaavarpusten kanssa. Nyt vieläkin vähän ahdistaa ajatus tylsistä työkavereista, mutta oikestaan huomaan jo odottavani valmistumista. Ja Oikeita Töitä. Kahdeksasta neljään-työpäiviä. Viikonloppuvapaita. Olen jopa mennyt niin pitkälle että päätin ottaa loparit ravintolasta. Syksyllä se tapahtuu, joko elokuussa tai syyskuussa. Kyllä se nyt riittää, viiden vuoden viikonloputtomuus. (olipa hieno sana, viikonloputtomuus. Siitä voisi vaikka kirjoittaa jonkun runon). Ajatella, että saisi viikolla odottaa viikonloppua ja kaikkea kivaa mitä sen aikana ehtii tehdä: voi vaikka alkaa taas larppaamaan. Voi käydä reissuilla. Käydä kavereitten kanssa ehkä jopa joskus baarissa. Eihän sitä koskaan tiedä. Viikonloppuvapaata! Woo!

Toinen asia mikä on aina vähän ahdistanut tähän mennessä on ollut paikalleen jämähtäminen: sitoutuminen ja väljähtyminen. Se, ettei ympärillä enää tapahdukaan 24/7 jotain mielenkiintoisia asioita. Toisaalta aika ristiriitaista, samalla olen myös ollut aikalailla muutoksia pelkäävä ihminen: pelottaa, että kaikki vanhat kaverit jää unholaan, pelottaa että itsestä tulee tylsä. Mutta samalla joku pieni ajatus päässä potkii muuttumaan: tee jotain asialle, ethän sinä jämähdä jos et anna itsesi jämähtää! Outoa se on ihmisen elämä.

Parisuhdekin on tällä hetkellä aika lailla sellainen kuin sen haluaisinkin olevan. Ensimmäistä kertaa voin sanoa seurustelevani sellaisen ihmisen kanssa, että tuntuu että tässä voisi viihtyä vaikka loppuelämänsä. Aikuisten oikeasti. Aina ennen on ahdistanut ajatus että muuttaisi vaikka ulkomalle seurustelukumppaninsa kanssa ja jättäisi kaiken elämän, kaverit, harrastukset taakseen. Nyt ei enää. Tuntuu kutkuttavan innostavalta ajatus että voisi asua ihan jossain muualla, hakea uudet harrastukset tai soveltaa vanhoja uuteen maahan, saisi asua tämän ihmisen kanssa ja haistella uusia tuulia. Ehkä tämäkin on sitä aikuistumista ja aloilleen asettumista: ei enää pistä sitä kaikkea "vaihtuvaa hauskuutta" kuten kavereita, bileitä ja harrastuksia elämässä etusijalle. Toki ne vieläkin tärkeitä on, mutta enää ei ole kokoaikaa semmoinen rauhaton olo että pitäisi olla jossain, tekemässä jotain, elämässä.

On kaikenkaikkiaan aika rauhallinen mutta odottavainen olo. Puuseppää minusta ei nyt tässä vaiheessa tullut mikä on aika sääli, mutta ainahan on ensi vuosi ja seuraavat pääsykokeet jos silloin vielä huvittaa puun kanssa puuhailu. Nyt keskitän katseen graduun ja valmistumiseen.

Ja vapaisiin viikonloppuihin!!

Ja kohta juhannustöihin. Näitä ei kyllä tule ikävä, vaikka ravintola-alaa ehkä muuten vähän tuleekin. Kivaahan tämä on ollut, mutta kun kukaan kaveri eikä mies ole ravintola-alalla niin työajat on suoraan sanoen nyt aika perseestä. Ja opiskeluajanhan tätä piti vain tehdäkin. Ehkä on siis aikakin nyt sanoa adios!

Kesätuoksuja ja tunnelmia, jos joku tätä vielä lukee... <3