Lisää hyviä asioita

Eilen illalla sain vielä puhelun siltä yhdeltä. Jutskattiin kaikenlaista, ja sovittiink ruokatreffit täksi päiväksi. Oli tosi kiva jutella taas sen kanssa pitkästä aikaa, vaikkakaan en kyllä varmaan osannut olla ihan normaalina vielä, all things considering.
Mutta nyt siis syömään, saa nähdä miten asiat tästä kehittyy. Olen kuitenkin taas positiivisella mielellä asian suhteen, se on ainakin hyvä :)

Kommentit sallittu!

Ohho, huomasinkin että en ollu sallinu kommentointia tähän blogiin. Ei sillä että tätä kukaan juuri varmaan lukee, mutta nyt on sallittu kuitenkin, jos joku tuntee halua kommentoida valitusta.. ;)

IHmettä!

Positiivisuusposti! Rasti seinään! Tätä ei kuulkaa joka päivä tapahdukaan.

Siis kuuluttakaamme kaikelle kansalle: mulla on tänään hyvä mieli, ja jopa postaan aiheesta! IHmetelkää ja kummastelkaa.

Olin kaupungilla metropojan ja tulevan (ehkä uskallan jo sanoa: nykyisen) uuden ystäväni kanssa, ja sitten kokkailimme ystävän kämpillä. Ja juteltiin. Oi että oli kivaa, sen kanssa on niin hirmu helppo ja mukava jutella. Ihanaa kun löytää tommosia ihmisiä! Heti ahdisti vähemmä tämän yhden suhtautuminen, eilinen keskustelu kultsinkin kanssa kyllä helpotti kummasti. Että siis nyt vain pikaisesti kävin postailemassa että hip hei hurraa, kivaa on. Ei sitä ehkä kauaa kestä, mutta onpas nyt kumminkin kirjattu historian kirjoihin, ettei sitten vanhana kurppana tartte pelkkää valitusta lukea.. ;). Ja kiitos, uusi ystäväni, että tuli elämääni :)

Elämä on.

Kyllä, elämä todellakin on.

Tulihan se ahdistus sieltä taas kun vähän potkii. Maanantaina aloitin taas uuden elämän, aloinm kuntoilemaan ja syömään terveellisesti. Toimi, oli hyvä mieli. Tänäänkin oli koulussa kivaa, ja oli hulvaton suunnittelupalaveri Valentine's day-bileistä (Saanko luodata sun rakkauden luolan?).

Kaikki olikin liian hyvin, ilmeisesti. Päätin, etten mene pumppiin tänään vaan huomenna aamulla, ja soittelin sitten tossa salkkareiden aikaan K:lle, mahdolliselle uudelle ystävälleni. Se oli sen yhden luona kahvilla eikä voinut lähtä kävelylle. No, eihän tässä mitään kummallista ole, mutta tulipa taas vaan mieleen kaikki ne asiat, mitä se yks musta sanoi sillon kun jutskattiin siitä meiän kriisistää. Että mun kanssa kun on, niin tuntuu että jää vaan luu kouraan. Että en ole henkilökohtainen enkä lämmin. Vaikka olin jo päättänyt että se on väärässä, ja että jos en kelpaa omana itsenäni sille yhdelle tyypille, niin saapi olla, en voi tästä miksikään muuttua suuremmassa määrin, eikä elämästä tule mitään, jos pitää kokoajan miettiä mitä tekee ja sanoo. (Disclaimer: tietenkin jossain määrin pitää ajatella ettei satuta ihmisiä, mutta ei siinä määrin, ettei tunne enää itse olevansa aito.) Että enpä muuten ole soittanut sille sen keskustelun jälkeen ja sopinut jotain kahvittelua tai muuta vastaavaa. Mutta eipä sekään ole soittanut mulle, mutta kuinka se nyt asian ilmaisis, eihän nyt ole kyse siitä ollenkaan vaan minusta...

Mutta jos totta puhutaan, mulla ei enää yhtään edes huvita sille soittaa, kun kuitenkin kokoajan kun olen sen seurassa päätyisin vaan katsomaan ja miettimään että mitä sanon ja miten käyttäydyn. Ettei herralle jää vaan luu kouraan. Oikeasti, vaikka olikin hyväksi kuulla mitä se ajatteli (vihdoinkin!), niin silti tuntuu vieläkin pahalta, että joku, jonka kanssa ajattelin olevani tosi läheinen ja jolle lähinnä ainoastaan mailailin englannin ajallakin hankalista asioista ja jolle puhuin kun ahdisti (tietty mussulle myös, mutta sille yhdelle jotenkin tuli vikistyä niistä pienistä mielialanvaihteluista enemmän kun mussulle, koska se itekki on sellanen ailahtelevainen ihminen). Ja tunsin, että oikeesti oltiin ystäviä sillon. Mutta se olikin sillon se, ja nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ymmärrän, että tietenkin juuri silloin tuntui siltä, koska me ei nähty face to face, ja kasvokkain tapaamisissahan meillä on ilmeisesti aina ongelmamme ollut. Kai. Mutta silti se sattuu, kun huomaa, että joku jota piti läheisenä ei oikeasti ollutkaan sitä. Joku, jota piti sellaisena jolle voi uskoutua, ei luottanutkaan minuun, vaan piti "epävakaana". Huoh, täytyy vaan jatkaa eteenpäin. Mutta onhan se kyllä juu vähän hankalaa, kun lopulta tästä päädytään taas samaan tilanteeseen, almost inevitably. Mutta voidaanpahan olla sentään samoissa bileissä ilman että täytyy kohdella toista kuin ilmaa. Ja who knows, ehkä tilanne vielä jopa tästä paranee. Ehkä menen jopa ensi viikolla kylään sen luo?

Huoh, ei tämä asia sittenkään vissiin ollut poissa mielestä jo ja käsitelty, kun se näinkin helposti taas pulpahti pintaan. Mutta kirjoittaminen helpottaa, as always. Ja Faithless...

Uuh, hommia kasautuu (oliko yllätys?)

Kääks. Prosemmaa pitäisi tehdä, tai siis kirjoja lukea. Kohta alkaa painaa päälle myös technical communicationin projekti. Puhumattakaan translation studiesin aivan ääliömäisen isosta työmäärästä josta jo laitettiin valitusviestiä kyllä eteenpäin kurssin pitäjälle. Siis wtf oikeasti, 2 ovarin kurssi, okok, on se syventävä joten jotain töitä pitää tehdä, mutta että luennot, luentopäiväkirja, 45 min. esitys pareittain luetusta hommasta, plus vielä n. 10 sivun kotiessee?? Haloo, mikä näihin yliopiston tyyppeihin on menny? Luulin, että se tieteellisen viestinnän tuskakurssi olis ollut poikkeus, mutta eipä. No, onhan se hyvä että aina voi Verban suulla laukoa kommentteja kursseista ohjaajille, eipähän ole oma ass on the line ;).

Muutenpa sitten ei olekaan juuri mitään tapahtunut. Kylppäriremontti etenee siihen tahtiin, että nyt olivat remppaukot kaivelleet suihkukaapinkin irti ja koko kylppäri on kuin pommin jäljiltä....että se siitä suihkun käytöstä sitten, toivoa sopii että saavat tuon homman tehtyä pikimmiten. Minä onneks käyn salilla aina suihkussa joten ei ole niin paha tuo homma, mutta VP:tä käy sääliksi. Onneks se läftee sinne Firenzeen taas kohta, niin jospa suihku olisi jo valmis kun se tulee.

Aerobiccihommista pitää taas vähän avautua: olivat vaihtaneet vetäjää comboon! Menin viimeksi sinne ja päätin, että tämän uuden tyypin on paras olla hyvä, tai all hell breaks loose. No, eihän se tietenkään ollut, ja helvetti alkoi. No, olin kyllä aika korrekti, mutta kumminkin kävin vähän kyselemässä tyypiltä, joka järkkää noita aikatauluja tonne, että voisikos sen Heidin combon saada takas kiitos ja vähän äkkiä...no, tänään niillä on ollu joku ohjaajapalaveri, että toivottavasti ne on onnistunu sumplimaan jonku semmosen ajan, että Heidille käy. Muuten kyllä lähtee järki.

Mutta eniveis, eikai tässä ihmeempiä. Palataan astialle taas jahka on mussutettavaa (ei varmaan kestä kauaa ;))

Pelottavan tasaista

Nyt on elämä urillaan jälleen. Ihmisten kanssa keskustelu auttaa, vaikka kyseiset ihmiset (tai ihminen) ei olisikaan mitenkään osallinen tilanteeseen. Kun olin itse päässäni selvittänyt ajatukseni ja päässyt siihen tilaan etten enää halunnutkaan syyttää itseäni huonoksi ihmiseksi, päädyin puimaan asiaa uuden naispuolisen ystäväni (voiko sitä vielä siksi kutsua?) kanssa. Ja kappas kummaa, se auttoi! Sen jälkeen saatoin jopa Kultsille mennä sanomaan, että voisin hänelle nyt kertoa asioista, jos hän haluaisi kuulla. Ei kuitenkaan vaatinut kuulla, vaan sanoi ymmärtävänsä. Mutta mieli parani kertaheitolla :). Olisi kyllä tosi hienoa, jos tästä uudesta naispuolisesti tuttavastani, kutsutaan häntä vaikka K:ksi kun nyt etukirjaimilla kerta ennenkin on pelattu, voisi tosiaan tulla ystäväkseni. Ei ystäviä ole koskaan elämässä liikaa. Nyt taas pelkään kuitenkin että tuputan itseäni kun olen niin innoissani uudesta tuttavuudesta, ja sitten kun pelkään tuputtamista, en teekään tarpeeksi aloitteita, ja ystävyys ei ehkä koskaan syvene. No, saas nähdä kuinka äijän käy, niinkuin sanotaan.

Tromssan leffafestarit kutsuu huomenna jälleen, yay. Tuntuu, että sinne vaan menee vuosi vuodelta enemmän rahaa, nytkin 200 egeä pitää ilmeisesti varata, ja bussi 50 euroahan on jo maksettu. Miksei voi ikinä muistaa, että se maksoi noin paljon viimeksikin?

Asia, josta olen märehtinyt tässä hetkittäin, on uhkaava painon nousu. I know it sounds silly and immature, mutta silti ahdistaa kasvava maha. Ja tietenkin koko ajan tulee vielä telkkarista kaikenlaisia viekoitusmainoksia, kun juuri taas palasin rytmiin, että viikolla ei syödä herkkuja... No kumminkin, olen alkanu taas käymään aerobicissa enemmän, ja tänään on ekaa kertaa pitkään aikaan oiken vatsalihakset kipeät kun eilen kävin sairaan tehokkaassa Bosussa (siis vatsalihasosuudeltaan tehokkaassa) sekä vielä vatsoihin keskittyvässä kuntosali-Pilateksessa sen perään...olinpas ahkera :). Tänään en sitten jaksanutkaan mennä mihinkään, kun satoi vettä ja oli ihan pirun liukasta...No, samanlaista on varmaan huomennakin, mutta silti olen päättänyt huomenna mennä Comboon taas pitkästä aikaa, se on sentään aina yhtä huippua ja mukavaa. Vaikka sitten vedellä höystetyllä jäällä luistellen, mutta menen. Pitää yrittää väsyttää itseään että pystyis sitten nukkumaan yön bussissa...se on aina yhtä hankalaa :(.

Mutta nyt, pois. Palaamme reissun jälkeen astialle, jos jotain kerrottavaa ilmenee.

Selviytyjät, part X

No niin. Nyt on sen yhden kanssa välienselvittely suoritettu. Monimutkaisemmista asioistahan siinä oli kyse kuin ajattelin, tietenkin. Mutta it's done, that's the main thing. Nyt on sitten itsetutkiskelun aika, sain kuulla aika painavaa tekstiä siitä, millainen hänen mielestään olen. Ja vaikka tekikin mieli väittää vastaan, niin oikeassahan tuo kai oli, en vaan ollut ymmärtänyt että olen sellainen. Masensi. Ja masentaa osin vieläkin, mutta I will survive. Nyt vaan pitää taas miettiä miten tätä elämäänsä oikeen elää...uudelleen.

No, oltiin kuitenkin hohtokeilaamassa ja sitten meillä pelaamassa Craniumia ja sitten baarissa sen yhden, tyttölapsen ja Vp:n kanssa. Oli oikein mukavaa, joskin välillä aina tuli taas nuo ajatukset mieleen ja sitten masensi. Vp-raukan on vaikeaa ymmärtää, kun sanoin, etten halua puhua sille siitä. En vain oikeasti halua kellekään tuosta kertoa, en halua mitään vakuutteluja että en minä oikeasti tuollainen ole, kun kumminkin tietää, että niitten mielestä saatan kuitenkin olla. En usko, että Vp:n mielestä tosin, mutta en silti halua kenellekään enää siitä puhua. Se on nyt historiaa, olen ottanut opikseni (toivottavasti) ja elämä jatkuu. Ja tiistaina sushille :) (ehkä)

Ja taas.

Ahdistaa. Mikähän mussa on vikana, että en osaa ottaa asioita rennosti, niinkuin ne tulevat, vaan aina jaksan huolehtia ja murehtia tulevaisuudessa. Nytkin on sata ja yksi asiaa mielessä painamassa, kuten:

Löytyykö ainejärjestön kirjkanpitovihko? Olenko minä voinut sen hukata? Muistanhan varmasti nähneeni sen vielä pikkujoulujen jälkeen?

Osaankohan tehdä ainejärjestön veroilmoituksen? Voinko joutua syytteeseen jos teen jotain väärin? Voiko se ilmoitus olla jo myöhässä?

Pääsenkö proseminaarin läpi, kun en ole vieläkään alkanut lukea yhtäkään lähdekirjaa? (Syyllistän Tuotetta joka lukee yhtä aikaa lähdekirjoja sataan asiaan. Miksen minä voi olla yhtä kiinnostunut ja innostunut aloittamaan uusia kouluhommia?

Saanko tarpeeksi opintoviikkoja tältä lukukaudelta, ettei Kela ala perätä tukiaan takaisin? Lähes kaikki kurssit ovat päällekkäin keskiviikkoaamuna, tai sitten juuri niitä kursseja ei järjestetty jotka minä olisin tarvinnut.

Edelliseen liittyen: Pääsenkö kaikille niille enkun kursseille (2 kpl) joille pitäisi mennä, kun pitää mennä bussilla kouluun huomenna ilmoittautumisaamuna, ja eka bussi lähtee vasta 6.05? (Asiaa tuntemattomille: Kyllä, meillä on tällainen järjestelmä kieliaineissa, että ekana tullut pääsee ekana kurssille. Ja kaikkihan eivät mahdu ryhmiin. Siispä ihmiset aloittavat tulonsa viiden aikaan, jolloin on vielä hälyt päällä --> joku lainaa joltain avaimen --> vartija tulee häätämään takaisin ulos --> kaikki palaavat hetken päästä takaisin --> vartija tulee taas etc...)

Vieläköhän jotain? Ehkä tässä taas oli hetkeksi aikaa...

Loppuuko joku loppiaisena?

No, ei nyt ehkä ihan. Vuosi alkoi oikeinkin mukavissa merkeissä Kerppiporukan 10-v juhlamien kanssa. Syötävää ja juotavaa riitti, ja kriiseiltäkään ei tietenkään vältytty.

Joululoma oli oikein rentouttava siihen asti kunnes tulin kotiin. Heti kun jäin yksin, ahdistus iski. Nyt se on jo aisoissa taas, ja olo on jopa aika hyvä. Johtuu ehkä siitä, että sain tänään käytyä koululla, ja sain hoidettua taas prosemma-asiaa eteenpäin, perjantaina kouraani ilmestyy Valkoparta Karjupukki, eli Hogfatherin suomennos josta teen prosea. Hienoa. Samalla kävin sekoilemassa toisessa kirjastossa yrittäen epätoivoisesti varata kirjaa, joka mulla jo on lainattuna kotona ;). Tollo mikä tollo.

Sen yhden kanssa asiat edistyy myös. Soitin, ja sovittiin, että jutellaan pikimmiten. Odotan tätä juttutuokiota perjantailta jolloin on kursseille ilmottautuminen. Saas nähdä onnistuuko vai pitääkö vielä odotella. Toisaalta koko kriisistä on jo muutama viikko aikaa, että en enää edes ajattele sitä, mutta toisaalta aina kun ajattelen, niin alkaa vituttaa koko asia. Miten tässä näin kävi, taas kysellään. No, jospa me saatais asiat selvitettyä ja kaikki vois olla niinkuin enne. Se on mulle kuitenkin tosi tärkeä ihminen enkä haluaisi sen kanssa olla huonoissa väleissä, vaikka se ei enää minua ykköskaverikseen tarvitsisi/haluaisikaan.

Huomenna on loppiainen. Silloin pitäisi vissiin virallisesti ottaa joulukoristeet pois, puhaltaa joulunhenki pois sisuksista ja siirtyä arjen harmaaseen tallaukseen takaisin. Minä en olisi kyllä vielä valmis, haluaisin vielä vaan olla ja tehdä kaikkea kivaa, enkä huolehtia koulusta. Heti nousee ahdistuksen pala kurkkuun, kun ajatteleekaan, että pitäisi jotain alkaa tehdä. Vaan toisaalta, ainahan se on niin ollut mun tekemisien kanssa.

Muttajoo. Uuteen vuoteen uusilla kujeilla, niin kai sen pitäisi olla. Nähtäväksi jää, onko nämä kujeet hyviä vai huonoja. Hyviä uutisia kuitenkin on, että mut valittiin sittenkin liaisoniksi sinne Oulu 400-vuotta juhlaa. Jee. Saatan vielä päästä aikamatkaankin jotain hienoa hahmoa esittämään, jos oikein hyvin käy. Samalla aikaa tekis vaan mieli kovasti ulkomaille kyllä, juuri kolahti mailiin mainos USAssa olevista kesätöistä.. No, ehkä seuraavana vuonna, nyt on kesä kyllä jo buukattu täyteen.

Yritän jaksaa postailla vähän useammin...mutta katsotaan kykenenkö. Että siihen asti...