Niisk, krööh

Nyt se sitten iski, syysflunssa nimittäin. Heräsin siihen kun kurkku oli kipeä ja aurinko paistoi. How convenient, loppukesän yksi mahtavimmista päivistä eikä voinut täysin rinnoin nauttia. No, pakotin kuitenkin itseni lähtemään kävelylle, ja totesin taas miten älyttömän kaunista seutua tämä Heinpää oikeastaan on, ja se puistoreitti torinrantaan...mmmm. Kyllä Oulu on vain kesällä mahtava kaupunki asua :).
Ja sitten pitikin jo mennä töihin, blaah. Tavallista ja tylsähköä oli, joskin asiakkaita kävi just sopivasti ettei tarttenu seisoskella tai hinkkailla paikkoja turhaan. Nyt sitten taidankin mennä nukkumaan kun aamulla pitäisi jo 9.15 olla yhdessä kokouksessa, krääh. Olo on kyllä aikasten kamala, jospa Posivilit (vai mikä hiton nimihän niillä nykyään olikaan) ja VicksVaporub auttaisivat asiaa edes hieman...
Ainiin, ja tämän viikon odotettu ratsastusseuran sennuretki Pihkalaan peruuntui. Just my luck. No, onneksi ollaan menossa kuitenkin parin kaverin kanssa sennuviikonloppuleirille tossa syyskuun lopulla. Mutta nyt on sitten kalenterissa ammottavan tyhjä viikonloppu, tosin pääsee sittenkin kaverin tupareihin mikä on hyvä asia, mutta en tiedä jaksaako siellä nyt hirveenä bilestää jos tämä tauti tästä oikeen päälle kaatuu. Että sellaista, lisää myöhemmin.

The day after

Nonniin, juhlat on nyt juhlittu ja paluu arkeen suoritettu. Eilen illalla valitin kuinka olisi tehnyt sittenkin mieli päästä johonkin lihatiskibaariin..no, mission accomplished ;). Kävimmä ensin parisen tuntia istuskelemassa tuolla homobaari Becksussa, mutta siellä on alkanut nykyään käydä yhä enemmän ja enemmän heteroita joiden sole purpose tuntuu olevan kyylätä että mitä ne homot siellä oikeen puuhaa, which is quite annoying. Ei sillä ettäkö mulla olisi mitään heteroita vastaan, ei tietenkään kun itsekin sellainen olen, ja tottahan nyt homobaarissakin saa käydä kaikenlaista väkeä, mukavaakin se on, mutta jos sinne tosiaan tullaan vaan sillä asenteella että tullaan tuijottamaan että "kato, tuolla niitä homoja nyt on, how exotic" ja että bimbot heteroeukot pyörittää pyllyjään lesbojen edessä luullen ilmeisesti että vain sen takia että ne sattuu olevan lesboja ne haluaa naida kaikkea naispuolista mikä liikkuu, ja sitten heteroparit limoskelevat siellä oikein esittelynhaluisesti että katsokaa, näin tämän homman kuuluu mennä.

Huoh. Ei siis mukavaa siellä, ja DJkin soitti huonoa musaa, joten päätettiin Janniinan kanssa vaihtaa paikkaa. Eikun Hottiin siis, hyvin skeptisellä suhtautumisella varustettuna ainakin minä, mutta ei ollut paljon valinnanvaraa, kun Giggliniin ei vielä riitä ikä, ja Hevimestaan yllättäen Janniinaa en halunnut raahata, eikä se oikein kunnon bailumesta olekaan, vaikka muuten hyvä baari onkin. No, mentiin siis Hottiin. Ja olikin varsin hyvä päätös, alakerrassa soitettiin loistavaa ysärimusaa (kaikki iih ihanat teinibiletyshitit) höystettynä näillä kesän uutuuksilla kuten sillä ihme ukrainalaisella (?) Numa numa jee -renkutuksella, "Teeny weeny stringbikini" -viisulla sekä tietysti "Ooh, you touch my Shalala" -biisillä. Että bailattiin oikein urakalla, ja sitten huomasimme, että kummallisen vaahtoköhmän peitossa olevia ihmisiä alkaa valua alakertaan. Oltiin vissiin ainoat tyypit koko paikassa jotka ei tiennyt että menossa ovat -kuinkas muutenkaan- vaahtobileet!! Siitä sitten yläkertaan ihmettelemään, ja voi jessus mikä vaahtomeri siellä tanssilattialla oli! En ole ennen moisissa bileissä käynyt, joten pitihän se testata. Ensin tosin tanssittiin alakerran puolella sen verran että oli jo niin myöhä että viitsi mennä vaahtoon (ettei ois koko iltaa tarvinnut märkänä olla), ja olihan se huisin hauskaa :) Kengät ei ole vieläkään toipuneet, ja hiukset oli kyllä ikimuistoisen näköiset aamulla. Mutta aivan mahtava ilta meillä siis, otamma uudestaan heti kun kunto taas kestää ;)

Krapulapäivän vietimmekin sitten ruokaa mässyttämällä ja leffoja katsomalla, mikäs sen parempaa. Että lievästi pahoinvoivana, pallomahaisena mutta onnellisena täällä nyt kirjoittelen. Kyllä tyttöjenillat ovat elämän suola! :))

Bilehile

Nyt sitten ollaan menossa - eli bilettämässä :). Kännissä kun käki, tai ainakin melkein. Hullu biletysfiilis iski päivällä, ja alottelinkin punaviinillä ennenkuin Janniina tuli. Ja ostin Prodigyn uuden levyn, aina huippu inpi hän. Increasingly difficult to write...
Jostain syystä tekisi mieli tänään mennä johonkin lihatiskibaariin miehien kuolattavaksi (kahden tunnin meikkauksen jälkeen tunnen itseni jopa kohtuullisen kauniiksi ja itsetunto tarvitsisi kohotusta) homobaarin sijaan, mutta homobaariin taitaa tiemme silti käydä. Katsotaan sitten myöhemmin illasta mitä tapahtuu. Huomenna lisää juttua sitten, nyt more booze... :)

Ei huvita

En tiiä mikä masennus nyt yhtäkkiä iski, mutta iskipä kuitenkin. Kävin taas ratsastamassa, menin Farlella, sellasella jumalattoman massavalla jytkymatamilla. Se on kyllä yleensä aika tahmatassu, sain se ihan hyvin liikkeelle. Siihen ne hyvät asiat sitten loppukin, jarrut nimittäin oli sitten seuraavaksi hukassa. Mikähän se on tuossa minun ratsastustyylissä joka ajaa kaikki hevpset nykyään hulluuden partaalle ja juoksemaan alta pois. Huoh. Muutenkin tuo torstain tunti on liian täynnä ja suurin osa huonompia ratsastamaan kun me, opettaja sanokin että olisi hyvä jos voitaisiin tulla perjantain tunnille, kun siellä on parempia. Ihan niinkun minä jollekin paremmalle tunnille kuulusin, mutta onhan se hyvä jos on vähemmän sakkia, niin ehtiipähän opettaja paneutua näihin minun pikkuvirheisiin. Vaihdettiinkin sitten Anskun kanssa siihen
perjantain ryhmään, vittumaista vaan on se, että kuitenkin perjantaisin on aina jotain menoa joskus, ei pääse kummiskaan aina tunnille. Mutta ehkä parempi niin, ainakin niille hevosille ja opettajan mielenterveydelle (sekä omalleni) kun ei tartte yrittää rautalangasta vääntää kerta kerran jälkeen että mitenkäs se pidäte tulikaan sieltä istunnasta. Voi vittu, ampus ittensä. Enkä
varmaan ikinä saa enää millään Henkalla/Raimolla mennä kun joku Farle-liimakaviokin juoksee vaan silmät pyörien alta karkuun. I feel so low and useless.

Vein yliopistolle ilmotuksia tuosta sohva retukasta, ihan niinkun senkin joku ostaisi. No, toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Kultsillekin soitin, se oli siellä jossain Trattoriassa syömässä tiramisua ja espressoa. Tasan ei käy onnen lahjat.
Pitäs varmaan hankkia joku mielentasauslääkitys, että ei ois kokoajan tämmösiä vittumaisia piikkejä tässä mielialassa. Välillä on ihan huippua (joskis harvemmin nyt taas muutaman päivän aikana) ja välillä sitten taas rämmitään täällä surun alhon pohjamudissa. Vituttaa, ahdistaa, masentaa. Sain kuitenkin keittiön tänään laitettua ok-kuntoon, vaikka eihän se meiän ostama hieno bambumatto tietenkään sovi siihen saatanan siniselle muovimattolattialle. Mutta köyhän pitää ottaa mitä annetaan, niinkai se on.

Nyt tekee vaan mieli itkeä ja kiroilla. Teho-osastossakin oli surullinen jakso :( No, huomenna on (onneksi) töitä niin ei tartte keksiä mitään tyhjänpäivästä tekemistä yksinään. Mulla on ihan liian vähän kavereitakin, aina joutuu yksin olemaan just sillon kun eniten haluaisi seuraa. Mutta kukapa tämmösen epäonnistujan ja marisijan kanssa jaksaiskaan hengata, en minä ainakaan. Lauantaina kuitenkin edelleen bilestämään, valopilkku pimeydessä. Että kyllä tämä taas tästä. Jos.

Täydellinen epäonnistuminen

Se siitä yipittämisesta. Olin ratsastamassa, ja meni aivan täysin perseelleen. Raimo alias TeddyKillerillä menin, oli kamalaa. Hevonen puri kuolaimeen kiinni eikä kuunnellut pidätteitä, mikään ei auttanut, paitsi että käynnissä ohjan ravistus meni lopulta ihan ok perille, ja saatiin jopa muutama ihan siedettävä avotaivutus aikaan. Muuten menikin sitten niin männikköön kuin vain voi mennä. On se tämä vaan jalo harrastus, 8 vuotta on tahkonnut ja tuntuu että menee vaan alaspäin. No tuntuuhan se, kun on rima niin pirun korkealla, kun välillä jo menee niin kuin pitäisi mennä, ja sitä sitten tietenkin pyrkii niihin ultimaalisiin onnistumisen hetkiin kokoajan. Muttakun niitä tulee ehkä kerran kuussa jos silloinkaan, niin turhautuminen on valmis. Mutta tietenkin taas kaverini meni tunnilla varsin täydellisyyttä hipoen Hilto-suokilla. Joillain sitä on taito tassuissa, kun taas toisilla ei. Juhlinpa sitten mahtavaa ratsastustuntia tekemällä lohdutuspirtelöä ja ostamalla suklaavaahtovanukasta, rasvatonta tietenkin. Woe is me.

In Combo we trust!

Halleluujaa, kaivakaa rukousmatot esille, olen löytänyt combo-uskonnon! Tai oikeammin tämä jumalainen combo löysi minut. Menin ihan tuhannen kipiänä ja paskana maanantain pumpin jälkeen tiistaina salille, aikomuksenani mennä latinofittiin. No, molemmat lattaripoijaatpa olivatkin sitten jossain tanssileirillä, ja sellainen tyttö tuli vetämään meille sitten combon instead. Ja oli kuulkaas mahtavaa!! Nyt sitten viimein löytyi se joku (latinofitin lisäksi) minkä takia kannattaa tuolla SATSilla käydä (ihan niinkuin siitä jäsenyydestä ois jotenkin eroon pääsytkään...). Aivan kerrassaan upea tunti, juuri sellaista käännöstelyä ja mielenkiintoista askeljuttuja, että pääsi aivan kympillä tanssimaan,ja tylsää ei ollut hetkeäkään. Ei ollut se perus-lattari-fitnespupu paikalla, mutta naureskelin partaani, kun muut lattarille tulleet stalkkasivat jossain vaiheessa hiljalleen kohti ovea ja livahtivat ulos. Hah! This is my class! ;) Harmi vain että noita on vain sunnuntaisin, koska kun tuo meidän auto lähtee takas Kultsin porukoille, enkä pääse siis enää Koivikkoon kahdesti viikossa, niin alan käymään joka toinen sunnuntai Saaralla Milkan tunneilla. No, pitää vaan purra hammasta ja missata joka toinen combo sitten. Mutta kuitenkin ilo on suuri edes siitä, että se tunti on olemassa :) Liikkumisen riemu löytyi taas...ja sen combo-riehumisen jälkeen olenkin sitten taas entistä kipeämpänä, miten ihmisestä voi edes löytyä näin paljon lihaksia...aargh :P.

Lisää yipitystä: sain valmiiksi sen ruotsin kirja-analyysin! Shamppanjapullot korkkaukseen! Tosi paskahan siitä tuli ja varmaan aivan hirveää kieltä, mutta minkäs teet, valmis on joka tapauksessa. Juuri sendin sen sille opettajalle, nyt vaan kädet ristissä odotellaan että meneekö läpi. Ei se nyt NIIN sukka voi olla, ettäkö ei menisi. At least let's hope so...

Ja kaverin erotilanteesta: miekkonen alkaa ymmärtää että on käyttäytynyt kuin itsekeskeinen pieni sika. Niillä on ilmeisesti tänään juttelutapaaminen illan keikan jälkeen (en muista kuka siellä nyt soittaa). Että toivoa on siis vielä, pidetään kaikki sormet ja varpaat pystyssä että he pystyisivät asiansa selvittämään, ja mies älyäisi alkaa ottaa huomioon kaverini tunteita ja mielipiteitä. Ei siitä muuten mitään tule jos se ei älyä itseään muuttaa..mutta toivotaan että myös vanha koira oppii uusia temppuja :)

Mutta nyt surffailemaan nettiin hyvällä omalla tunnolla. Ja illalla ratsimaan, yipyip :))

Kaikenlaisia asioita

Huuh, kaksi päivää töitä takana, pari lomaa edessä, yipyip :).
Eilen sattui ikäviä, kaverini tuli kylään kun sillä meni huonosti poikakaverin kanssa, ja siinä illan tummuessa sitten poitsu päätti että ero olisi hyvä vaihtoehto. Toisen kaverini kanssa sitten tuettiin itkevää kaveriparkaani, ja otin sen huostaani tänne yöksi ja kämppäämään hetkeksi. Kyllä tuli itselläkin pala kurkkuun ja tippa linssiin kun niin samanlaisia tuntoja kokee nyt raukka mitä minä silloin erotessani edellisestä suhteestani. Huoh, kamalaa... vielä ei ole tilanne seljennyt, että en tiedä eroavatko he tosissaan, vai vieläkö yritetään. Tilanne on sikäli hankala, että miekkosella on hirvittävästi omaa elämää, ja jättää kaverini aikalailla yksin, mutta ei ole valmis kuulemma muuttamaan mitään, vaikka kaverillani on paha olla yksin. Että ei näytä kovin hyvältä. Hankalaa mennä tietenkin toisia neuvomaan kun ei tilanteesta kaikkea tiedä, mutta minun mutuni sanoo, että kaverillani menisi paremmin ilman tätä miekkosta. Tietenkin hän rakastaa kovasti ja hirveän sydäntäsärkevää oli kuulla samaa vuodatusta eilen mitä itse silloin yksin kävin läpi: "Miten minä voin olla niin hirveä että se ei enää halua minua?". Painukaa suohon kaikki naisia näin loukkaavat miehet. Teki mieli kyllä mennä läpsimään sitä miekkosta että hei haloo, etkö yhtään ajattele miten itsekästä tuo sinun meno on, etä yhtään rakastamasi naisen tunnoille ole valmis tulemaan vastaan, ehei, vaan kaikki vapaudet on itselle saatava. Suhdehan on kompromisseja, ei tietenkään toisen tekemisiä saa sillä tavalla rajoittaa että käskisi toista olemaan menemättä, mutta siinäpä juuri pitäisi toisen älytäkin tulla vastaan, jos huomaa (tai sitten rautalangasta väännetään, niinkuin tässä tapauksessa), että toisella on paha olo, ja älytä itse olla menemättä, joskus edes.
Jotenkin tuntui ihan kummalliselta tuo tilanne, mikähän kohtalon oikku sekin on, että olen juuri lueskellut tuota Parisuhde-blogia, missä selvitellään eroasiaa. Valmistelikohan maailma minua heittämällä Parisuhteen tielleni olemaan olkapäänä tulevalle eroajalle? Jotenkin aika creepyä. No, nyt sitten lohdutellaan. Vaikka vaikeaa se on, en ole itse koskaan ollut lohduttajana, mutta tällä kertaa voin kuitenkin ihan vilpittömästi sanoa, että todella tiedän, miltä se tuntuu. Kaikkea voimaa kaverilleni siis toivotan. Ja olen itse elävänä esikuvana siitä, että erosta pääsee yli. Vaikka se onkin hiton hankalaa.

Nojoo, sitten muihin asioihin. Työmussutusta vähän: ottaa niin pirusti välillä kupoliin nuo asiakkaat tuolla. Kun ensin ne tilaa maat ja taivaat, ja sitten kun on lyönyt koneelle ostokset ja kertoo hinnan, niin *sitten* ne kaivaa esille sen alennuskupongin, että "noku mulla on tämmönen". Aaargh, miten se voi olla niin vaikeaa tajuta, että ne kupongit, niinkuin muuallakin kaikki alennukseen oikeuttavat jutut, pitää esittää *etukäteen*. Huoh, nojoo, no big deal. Piti vaan kirjata ärsyynnös muistiin.

Sitten kekkasin erään teorian. Kun tuossa toissapäivänä olin menossa nukkumaan, ja siinä ennenkuin nukahdin, niin hirveästi päässä pyöri kaikkia asioita, ja yllättäen kaikenlaisten kummallisten ajatusten välille alkoi löytyä yhteyksiä, ja asioille syitä, ja muunlaista jännittävää ajatuskikkailua. Yleensähän päivällä ei moista tapahdu, sitä jotenkin aina vaan yhdeltä kantilta kaiken hoksaa. Teoriani siis on, että todellisuus pitää sellaisia barrikaadeja meidän ajatusten ja itsensä välillä, niin ettei ihmiset vahingossakaan menis liian fiksuiksi ja huomaisi todellisuuden oikeata laitaa/ulkonäköä/vastaavaa. Mutta kun ihminen menee nukkumaan, tai siis menee sänkyyn (ja lopettaa lukemisen) ruvetakseen nukkumaan, todellisuus laittaa rajat alemmaksi, mutta sepä ei seuraakaan ihmistä tarkkaan, eikä siis kekkaa, jos ihminen ei nukahdakaan heti. Ja siinä sitten jääkin sellainen mukava rako jossa ihminen ehtii ymmärtää vaikkas ja mitä, ennenkuin sitten uni pukkaa päälle. No aika turha teoriapa tämäkin oli kahden päivän jälkeen, mutta piti nyt silti kirjottaa, kun se niin hyvältä idealta vaikutti sillon toissapäivänä.

Olikohan mulla muuta? Oli varmaan, mutta en nyt ainakaan muista. On sitä kyllä säälittävä, kun aina jos tulee jotain hyviä ajatuksia, niin heti ajattelee, että pitäs päästä äkkiä blogaamaan ne, ettei niitä unohda. Seulapää? Eikai! ;)

Ja yipyip vielä, lauantaina mennään bilestämään paikalliseen homobaariin, koska siellä on hyvvää tanssimusaa, ja saa olla rauhassa kopeloivilta limanuljaskamiehiltä jotka luulee kännissä että ne on taivaanlahja kaikelle naissukupuoliselle. Että homobaariin siis, ja nakit silmille! It's going to be so much fun :)

Kaukokaipuu

Tänään töissä iski ihan hirveä ikävä takaisin Exeteriin, Englantiin, jossa olin vaihdossa. Soittivat radiosta meidän Peten vetämän LatinoBlastin Scandalous-biisiä, ja muistot vain tulvahtivat mieleen. Melkein aloin jo laskeskella mielessäni, että miten paljon maksaisi jos hurauttaisi Tampereelle, Ryan Airilla Stanstedille ja bussilla Exeteriin. Ja kaikki vain yhden aerobicin takia...huoh. No, ei nyt aivan, onhan siellä monta muutakin asiaa mitä jäi ikävä, mutta karu totuus kyllä on, että ei siellä enää koskaan tulisi samanlaista olemaan, kun kaikki ihmiset ovat lähteneet. Vain ihana Paul-pubiopettajamme on enää paikalla. Toki olisi Paulia ihana tavata, mutta silti eniten houkuttelisi Clifton Hill Sports Centre, ja opettajat Tabby, Charlie(jokohan on pyöräyttänyt lapsensa), ja tietenkin Pete, maailmat räjäyttävän-mahtavan steppitunnin ja LatinoBlastin vetäjä. Tuntuu niinkuin olisi hylännyt vanhat kaverinsa, jotenkin. Vaikka enhän näitten tuntien vetäjien kanssa edes mitään koskaan jutellut, paitsi viimeisillä tunneilla kun kiitin kuluneista neljästä kuukaudesta. Kuitenkin niitä näki joka viikko monta kertaa, kun vähintään yhdessä aerobicissa kävin per päivä...tulee siinä naamat tutuksi. Ikävä on, ei voi mitään. Varsinkin näitten noihin verrattuinna ankeitten SATSin aerobiccien maailmassa. Voi, mitä maksaisinkaan vielä kerran päästäkseni Peten steppiin. Kuulostaako säälittävältä? No onhan se sitä. Mutta minkäs teet. Ja se saakelin surkean steppi2:en pitäjä KEHTASI vielä soittaa sen Scandalous-biisin omassa surullisen säälittävässä jumpassaa. Blaah. Eikai muuta voi sanoa, kuin että suorastaan scandalous!

Lauantain lätinöitä

Eli ei mitään kummia tapahtumia. Elinen yö töissä oli rauhallinen ja meni tosi nopeesti alun kauhean sävelradion pakkokuuntelun jälkeen, ja ennenkuin vuoropäällikkö laittoi KissFM:n pienemmälle. Kyllä minä ainakin vielä ihan hyvin kuulin asiakkaiden tilaukset, ja aika menee aina *paljon* rattosammin kun tulee musaa jota voi laulella mukana, Kissin yössä kun näemmä tulee ihan kohtuullisen monipuolista musaa eikä vaan sitä top-10 soittolistaa. Mutta kaikenkaikkiaan ihan OK yö siis.
Kultsi kömpi kotiin vasta yhdeltä tänä aamuna, siis päivänä, oli jäänyt nukkumaan kaverille läksiäisten jälkeen kun viimenen bussi oli jo mennyt. Ihan viisasta... Pelattiin sitten pitkähkö junnukerppisessio sunnuntain piristykseksi, oikein mukavaa oli, paitsi että välissä piti heittää Kultsi asemalle, ja se lähti sinne Firenzeen, niisk :(. Kotona tuntuu nyt aika tyhjältä ja yksinäiseltä, tämä on kuitenkin eka kerta kun olen yksin monta päivää täällä uudessa yhteisessä kodissa. No, onneksi on arjen rutiinit niin ei ehdi liikaa sureskelemaan.
Eli ei tässä muuta, nukkumaan, kun sain riuhtaistua itseni irti taas Parisuhde-blogin addiktoivasta maailmasta. Huomenna töihin puolilta päivin, blaah. Illaksi voisi vaikka vuokrata jonkun leffan.

Mitä on koreografia?

Kävinpäs tuossa salilla. Intoa puhkuen menin uudelle step2-tunnille jonka luvattiin olevan koreografinen step-tunti. Koko pari kuukautta kun olen ollut jäsenenä olen laittanut palautetta ja lähetellyt maileja että laittakaa nyt hitot jotain koreografista juttua tuonne, kun kesällä oli vain 1 säälittävä latinofitti viikossa ja miljoona jotain body pumppia sitten. No, nyt se sitten tuli, ja suuret oli odotukset. Englannissa vaihdoissa ollessani kävin siellä salilla ja siellä oli *aivan* mahtava steppitunti, semmoinen Pete-niminen ukko piti sitä, ja se oli kyllä NIIN koreografista että enpä ole ennen nähnyt. Hulluna pyörittiin laudan ympärillä ja sillä oli aivan omia askelia (baby mamboa, spideria, five point mamboa) että siinä sai todella miettiä mitä teki ja meni kauan ennenkuin sarjan todella oppi. Sen jälkeen homma olikin silkkaa nautintoa: sai vaan hymyillä ja tanssia ja antaa musiikin viedä. Sanomattakin selvää että hirviä hiki tuli.
No, suomalainen versio "koreografisesta" stepistä: niitä saatanan samoja juttuja mitä joka jumalan muullakin tunnilla: polvennostoa, kanta pakaraan, v-askelta, askel viereen. VITTU!! Vähänkö kiehui päässä. Sellaisia muutaman askeleenj minisarjoja tehtiin ja niitä sitten yhdisteltiin. No, kuumahan siinä tuli, mutta meinasin nukahtaa. Oliko tuo sitten SATS:in näkemys koreografiasta?? I hope not. Piti tunnin jälkeen käydä antamassa palautetta opettajalle että lisää lisää LISÄÄ koregrafiaa kiitos. Kyllä kai se otti onkeensa, muttakun oli annettu ohjeistus että ekakerralla ei liikaa ettei ihmiset pelästy pois. Voi hellanlettas, kyllä siellä on jo niille joilla on 2 vasenta jalkaa eikä mitään rytmitajua omia tunteja yli puolet lukujärjestyksestä. eli niitä joissa ei ole sarjoja nimeksikään! Meille joillekin vain sattuu liikunnan iloon kuulumaan muukin kuin mekaaninen polvennostelu ryhmässä. Jos siellä ei ole sellaisia ohjaajia jotka osaisivat tehdä mielenkiintoisia sarjoja ja keksiä muitakin askelia kuin nuo perukset niin palkkaisivat sellaisen! Blaah että meni taas hermo tuonkin puljun kanssa. No, jospa tuo tuosta kehittyy. Mutta nyt se vetäjä varmaan sitten ymmärsi että koreografiaa on se, että käytetään edelleen niitä saatanan samoja tylsiä askelia mutta hypitään enemmän ja kierretaan lautaa joilla hiton polvennostokavalkaadeilla. Ei kiitos!! Johan tyuo Englannissa huomattiin, että steppi voi olla niin paljon muuta. Ja että tehokkuus ei välttämättä tarkoita tylsyyttä. Jospa ne SATSillakin oppisivat. Vielä on "koreografinen" combo-tunti katsastamatta, en tiedä laittaakko uskoa vai ei. Aerobic-tuntikin oli niin kuiva että hoh. Toivo nousi jo kun sarja oli ihan mielenkiintoinen, mutta sittenpäs se loppuikin lyhyeen, ja sitä samaa saakelin sarjaa hinkattiin *koko* tunti. Eihän semmosta jaksa aivokuollut lahnakaan! Ja meidän pitää sitten vielä maksaa miljoonia kuukausimaksua siitä ilosta. Huoh. No, tulipahan urheiltua taas. Eipä tee mieli hetkeen mennä. Paitsi latinofittisuoritusta parantamaan ensi tiistaina. Jospa sitten ei enää mentäisi sambaa... *hrrr*.

Raivosambaa

Olinpas juuri taas latinofitissä. Piti mennä sinne rentoutumaan, ja sen jälkeen palkitsemaan itsensä vielä ihanalla saunalla. Vituilleenhan se meni tietenkin. Jalat oli solmussa ja mikään ei onnistunu, tuntui että kaikki muut vaan tuijotti säälivästi ja halveksivasti että vitun tahmatassu, eikö rondeet ja lukkoaskeleet luista? Vittusaatananperkele miten tuommosestakin voi tulla ihminen näin helvetin huonolle tuulelle?! Sitten vaan väänsin siellä raivosambaa, että vittu meneehän se kun menee muillakin. Ei mennyt, ei ainakaan kovin kehuttavasti. Ja sitten siellä*tietenkin* joka kerta on paikalla semmonen saatanan pupu joka tanssii niin täydellisesti täyteläinen lantio pyörähdellen erehtymättömästi tanssin tahtiin..voi että teki mieli sekin taas kuristaa. Ja kaikki muut hikoili mutta minä en, kun meni vaan jalkoja selvitellessä koko homma. Lopputunnista vielä seuraavalle tunnille tulijat pältsäsivät oven takana kun siellä sekoilin, ja se pupu pyörähteli seksikkäänä ja täydellisenä siinä hurmioitunut ilme naamallaan. Onpas taas tässä pienessä eläimessä paljon aggressiota...
Sain kuulla senkin, että nyt ne on nostanut tuon kertamaksunkin (kun on saman ketjun eri salille kortti) eurosta seitsemään euroon!! Vitun byrokraattipaskat. Eikai se auta sitten vaan kun alistua ja ottaa se kalliimpi kortti että saa taas käydä molemmilla saleilla itseään häpäisemässä. Ja yleensä kun minä kuulun niihin jotka ylistävät koreografisten aeribiccien ihanuutta, ja opin ensimmäisten joukossa kaikki vaikeammatkin sarjat. Ja voi sitä onnistumisen iloa sitten kun se sarja menee, kun saa vaan tanssia ja antaa mennä täysillä. Nyt ymmärrän niitä, jotka eivät tykkää aerobiceista. Aivan kammottavaa tuommoinen, olla tien tukkona ja kokoajan joku tönii johonkin suuntaan, vaikka menisi oikeinkin niin silti on jonkun tiettä. Voi helevetin elämä. Aaagh. Nyt jos menee vielä ratsastus illalla metsään niin onpas taas mukavasti eletty aurinkoinen päivä. Miksi aina silloin kun onkin tämmönen harvinainen ilma että aurinko paistaa niin tulee tämmönen multivitutsolo?? Onko siihenkin joku sääntö.

Ja sitten piti vielä käydä tuo autokin tankkaamassa, ja eihän siitäkään meinannut tulla taaskaan lasta eikä paskaa, tankin korkki ei ollut lähtä irti ja taaskaan se pistooli ei toiminu niinku ois pitäny ennenku sitä piti ihan kummassa asennossa ja puristi käsi puutuneena monta minuuttia...
Huoh. No, eikai tässä. Hengitä sisään, hengitä ulos. Sainpahan aamulla aloitettua tuota ruotsin kirja-analyysia. Vaikka paskahan siitä tulee taas, ja pitää pinnistää että jotain saisi ruotsiksi edes ulos kun on tässä tehokkaasti englantia käyttänyt vaihdossa sen 4kk, 5 sivua pitäisi vääntää, 2 vasta on koossa. No, aloitettu on kuitenkin. On sekin jotain. Nyt tallille sitten, toivottavasti siellä edes vähän helpottaa tämä vitutus. Eihän sitä voi enää vituttaa kun pallokorva katselee suloisesti mutalaitumelta. Kuitenkin sitten lyövät alle jonkun paskaelukan jonka kanssa ei pelaa yhteen ihan mitenkään. No, illalla luultavasti ratsastuksen jälkeen vielä lisää avautumista odotettavissa...että vi ses!

Hiton koomahamsteri!

Blaah, tänään tuli sitten taas lyötyä ei-yövuoronjälkeinen nukkumisennätys. Eli heräsin 5 yli yhden. Taas meni siis hukkaan lähes koko päivä, ei tässä mitään työhommia ehdi enää alottaa kun kolmelta pitää jo olla tallilla. No, säästyipähän taas ruotsinjutskan kirjoittaminen myöhemmäksi, muah.
Ratsastus meni eilen ihan ok, Henrulla menin taas, ja aika samoja harjoituksia kuin keskiviikkona. Vähän vaan otti päästä, kun olin siinä yrittänyt monta kierrosta Heneä saada vähän rauhallisempaan tahtiin, niin opettaja sitten totesi jossain vaiheessa että voisit vähän yrittää kyllä tuota Henrin tahtia rauhoittaa. Argh, mitähän se sitten luuli että mää siellä yritin tehdä?? Oli kyllä niin sekalaista seurakuntaa taas meidän sennu4:lla joka pitäs olla niinku parhaimman tasonen tunti...ihme kiikkujia, istunnat aika plörinää ja hevosiin vaikuttaminen kanssa. Ja sitten kun siellä vielä on hirveet tökkökannukset jalassa osalla...huoh. No, jospa ensi viikolla vähän eri porukkaa sitten, ja oma opekin palajaa takaisin, se on kuulemma Kyproksella lekottelemassa...lucky her!
Tänään pitää taas sitten vääntäytyä yövuoroon myymään kännisille ukoille ja eukoille meggha athherioitha tai kherrosh athherrioita. Huoh. No, ihan muksaa hommaa se on, känniläiset on ihan rentoja, mutta nyt vaan vituttaa aika armottomasti mennä, kun samalla missaa sen Lontooseen lähtevän kaverin läksiäiset, ja kultsinkin kanssa olisi ollut viimeinen ilta ennen kun se huomenna starttaa sinne Firenzeen. No, it CAN rain all the time, despite what the Crow says. Että eikun päätä vastatuuleen ja tarpomaan. Lisää mussutusta myöhemmin.

Muuten, vielä loppukommentiksi. Aloin tässä miettimään kun olen lukenut ihmistne blogeja, että pitääkö aina elämän mennä ihan helvetin perseelleen ennenkuin siitä saa valittaa? Kun ihmiset eroaa, ja miettii itsemurhaa, ja nappailee ties mitä stuffia, niin katsovatko ne nenänvarttaan pitkin meitä tavallisia mundiksia jotka valittavat perseelleen menneestä latinofittitunnista tai liian kalliista, ihanista kengistä? Onko se heidän mielestään väärin mussuttaa näin arkisista, pienistä asioista?
No, minusta ei, enivei. Minä saan mussuttaa mistä haluan, mulla on licence to whine. Ei elämässä minusta niin pientä vastoinkäymistä olekaan että jos siitä tulee paha mieli niin siitä ei saisi valittaa. Hyvähän sitä on sitäpaitsi mussuttaa tänne blogiin, niin ei tartte kanssaihmisiä vaivata.

Että sellaista, I rest my case eli lepuutan laukkuani. Peace, out.

Kenkienostamisen problematiikkaa

Kävin eilen kenkäshoppailemassa toivossa löytää uudet talvikengät. Olen koko pienen ikäni ollut sinänsä kummallinen nainen, että kaapissani ei ole miljoonaa ja yhtä paria kenkiä. Itseasiassa olen inhonnut kenkäshoppailua, lähinnä sen vuoksi että mulla on jotenkin niin kummallisen malliset jalat että harvat kengät niihin mukisematta sopivat. Ja kun kengät vielä ovat niin kalliita, niin yleensä en osta, vaikka kaupassa tuntuisivatkin hyvältä. Kumminkin kotona sitten kun niillä yrittää ensimmäisen päivän kävellä on rakkoja jokapuolella.
Nyt olen sitten vihdoin alkanut päästä mukaan tähän kenkäinnostukseen. Edelleenkään en mitään osta, mutta nyt jo antaumuksella sovittelen ja ihailen. Eilenkin löytyi aivan ihana pari syyssaappaita, tosin olivat niin ohuenoloiset pohjasta, että tämä vilutassu ei kyllä ainakaan talvea niitten kanssa pärjäisi. Ja maksoivatkin pirulaiset 55 euroa, että sinne kauppaan jäivät.
Kenkien kanssa on semmoinen kumma juttu vielä, että niitä ostaessa tunnen itseni jotenkin perverssillä tavalla aikuiseksi. Jokainen kenkienostokerta muistuttaa minua siitä, kun henkeäni pidätellen ostin Ruotsista luokkaretkeltä ensimmäisen omaostavani vaatteen: sinisen t-paidan joka maksoi ehkä 50 kruunua tai jotain sinnepäin. Se oli niin jännää, muistan vieläkin kuinka mielessäni pyörittelin paidanostoa, että entä jos äiti onkin vihainen kun olen tuhlannut (!) rahaa tällaiseen...
Moinen asenne on vieläkin jäljellä noissa kenkäostoksissa. Pitäisiköhän siis soittaa äidille, ennenkuin uskallan käydä talvikenkiä myöhemin syksyllä etsimässä? :)

Iltajorinaa

Ah, mie olen aivan koukussa muitten ihmisten blogeihin. Juuri tuossa olen lähes koko päivän käyttänyt Parisuhde -nimisen blogin lukemiseen, aivan huippua kamaa, ja jotenkin kuin minun elämästä, viimeisen eron aikaan. Välillä ollaan niin OK ja maailma hymyilee ja välillä sitten taas ulistaan peiton alla omaa turhuutta ja kaiken paskuutta. On tämä naisen elämä vaan sitten ihanaa.

Ratsastamassakin kävin, vaikka the best opettaja ei ollutkaan pitämässä niin silti oli ihan muksaa, Henkka-pallokorvalla ratsastelin. Onnistuinpas sitten laitumelta pollea hakiessani mulathatamaan ihan kunnolla mutakuoppaankin, nyt on toinen kenkä ja minichapsi ihan liejussa. Hevonen vain katseli kauniilla silmillään pallokorvat hörössä ojan toiselta puolelta kun yritin sitä maanitella hyppäämään yli, että tuletule vaan mamma täältä hakemaan, niin saa taas nauraa sisäistä hevosennaurua kun ryvetä jossain mutakuopassa. Muah ;). On ne hevoset varsin lystikkäitä elukoita.

Sitten käytiin kultsin kanssa juhlistamassa "viimeistä kunnon yhteistä iltaa" ennen sen Firenzeen lähtöä syömällä porhojen lailla Istanbulissa, nannaa ruokaa oli, katkarapu-Fetajuustoruukkua. Vaikka kultsin ruoka olikin taas parempaa...mikähän sääntö siinäkin on, että aina toisella on parempaa ruokaa ;). Se on varmaan taas se "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella" -syndroomaa. Nyt sentään sitä vihreämpää ruohoa pääsee vähän närppimään, kun kultsin silmä välttää, muah ;).

Kokopäivänä siis en ole mitään hyödyllistä saanut tehtyä, heppojen kanssa vain pyörittyä kahdellakin tallilla ja tämän riivatun internetin kanssa ryvettyä. Kauhulla odotan sitä, kun koulu alkaa ja pitäisi tehdä hommia, kun menee vaan kumminkin nettailuksi sekin. Vaikka niinhän se menee jo nyt tuon ruotsin kirja-analyysin kanssa, että eipä sillä.

Mutta nyt jopa välillä muille nettisivuille, kyllä se blogi siellä vielä huomennakin on ;). Että kauniita unia :)

Keskiviikko kaiken korjaa?

Vai oliko se Puuha-Pete. No, anyhow. Täysin vetämätön olo, pitäisi alkaa kirjoittaa koko kesän ja kevään rästissä ollutta perhanan ruotsin kirja-analyysiä ja kiinnostaa suunnilleen yhtä paljon kuin pesäpallonpelaaminen pikkukiviä. Huoh. Ja olin oikein mehuissani että tänään pääsee ratsastamaankin taas, kunnes muistin että oma opemme on lomalla ja tunnit pitää joku muu...no, parempi sekin kun ei mitään, I quess.

Ja kultsimussukin lähtee viikonloppuna Firenzeen ja jättää minut tänne syksyn kouriin mätänemään, enkä ole saanut perjantain paska-yövuoroa vaihdettua kenenkään kanssa että pääsisin kaverin läksiäisiin (muuttaa Lontooseen...lucky him!)

Että mussutusta mussutusta. Mutta sitävarten kai tämä blogi on, eh? :) Kuitenkin Pihkalaan ratsastusleirille saatiin ilmoittaudutta kavereitten kanssa, että jotain valoa pimeässä sentään!

Tiistain mussutusta

Tiistai on aika turha päivä. Se ei ole niinkun viikon kummasakaan päässä, vaan roikkuu siinä tyhmästi välillä. Tiistain toiminnoista ei oikeen koskaan muista mitään, mutta toisaalta tiistai on taas yliopistomaailmassa semmoinen päivä että kaikki luennot pukkaa sille päivälle, yleensä päällekkäin klo 10-14 aikaan. Mikähän liene maaginen aikavyöhyke siinäkin.

Sain tänään raahattua itseni jopa opistolle, yllättäenhän laitoksella ei ollut tapahtunut ihan mitään. Kursseilleilmoittautumisajan kuitenkin jo tiesivät, suuri ihme. Onneksi ei enää noille englannin kursseille tartte niin hulluna ryysiä kun meitä nelosvuotisia ei niin hirveesti enää roikkumassa ole, ruotsin kursseille kyllä saa taas sitten mennäkin viiden aikaan ryskämään oven taakse ja muuttumaan pieneksi pedoksi konsanaan. Kukahan muka väitti että yliopistossa on sivistyneitä ihmisiä...

Muutakin raahautumista tänään: sain käytyä latinofitissä. Ai että sillä ohjaaja-poitsulla on maagisen hyvä pylly kun se sitä siellä ketkuttaa. Huippusen mukavaa hommaa onpi nuo tunnit aina, kyllä sitä tällaisenkin pökkelön kroppa pystyy kummallisiin suorituksiin toisinaan.

Sitten olen tänään ollut myös sitä mieltä, että sade tietää aivan varmasti, milloin juuri minä olen lähdössä pyörän kanssa ulos. Tänään on ollut kyllä harmaata koko päivän, myönnetään, mutta pisaraakaan vettä ei tullut kun liikuin autolla, mutta loiskis heti kun pullahdin ulos salin ovesta niin taivaan täydeltähän sieltä taas tuli.

Ja vielä loppuun yksi tunnustus: tilasin taas Cosmon. Shaaame on me... muttakun on niin hirvittävän hauskaa lukea kun ihmiset ottaa sen lehden ihan tosissaan...heehee. Muttajuu, taas on siis tullut repsahdettua. Kirjattakoon ylös moinen kauhun teko.

Kaikella on oltava Alku ja Juuri?

Tästäpä tämä sitten alkaisi niinkun. Vaikutteille altis tyttöhän minä olen, se oli tiedossa, joten päätinpäs sitten tässä yön pimeinä tunteina muitten blogeja lueskellessa (miksi kaikki on niin fiksuja/sanavalmiita/hauskoja) yrittää vähän jotain itsekin. Hauskahan tätä olisi myöhemmin sitten lueskella ja omille toheltamisilleen naureskella. Jos joku muu tätä eksyy lukemaan niin eksyy, mutta omiin tarkoituksiin kai tämä on kuitenkin noin niinkuin ensisijaisesti.
Tänään ei tapahtunut kummia, töissä olin ihanaisessa Hesburgerissa iloisen palvelun ammattilaisena taas monia liian pitkiä tunteja, eilen tuntui pukkaavan flunssa päälle, mutta nyt tuntuu jo vähän paremmalta. Postimyynnistä tilatun matonkin saimme kultsin kanssa haettua, ja kultsi oli myös kiinnitellyt kiltisti toisen hyllynkin olkkariin, niin sain sitten laitettua liian ison cd-kokoelmamme oikein näytille kaikelle kansalle joka olkkarissamme tulee käymään. Muutenkin öö mitähän muutenkin, ajatus katkesi. Ehkä nyt tästä nukkumaan kuitenkin, järkevämpiä ja ehkä jopa kiinnostavampiakin mietteitä myöhemmin.