Nonniin, olen selkä. Tässä seuraa lyhyt mutta ytimekäs selostus viimepäivien puuhailuista, eli toisin sanoen,
I SURVIVED GRASPOP (AND THE TRIP THERE AND BACK AGAIN)
Ti 21.6
Matkan piti alkaa aamulla puolen päivän maissa mutta tadaa, autopa ei toiminutkaan. Syyllinenkin löytyi, paskana oleva laturi. Erinäisten itku- ja raivokohtausten saattelemana (ja muiden hoitaessa asiaa eteenpäin), pääsimme lopulta Kajaaniin Aarne Mursun hoiviin (se Talo-ohjelmassa ollut Kajaanilainen!!), joka monien mutkaisten käänteiden ja sivupolkujen kautta sai kuin saikin taiottua meille uuden laturin ja laitettua sen autoon kiinni. Matka saattoi siis alkaa, ja puolen yön aikaan oltiinkin jo laukkaavan asuntoautomme Idefixin kyydissä matkalla kohti Oulua, ja siitä alkavaa Suurta Seikkailua.
Ke 22.6
Matka jatkui Oulustopin jälkeen Kemin ja Haaparannan kautta Ruotsiin. Ruotsia riittikin sitten ajeltavaksi, ja tahti oli kova: torstai-iltana pitäisi olla Eindhovenin leirintäalueella valmiina siirtymään Graspopin leirintäalueelle pe-aamuna. Eihän tästä muuten selviä kuin ajamalla, totesivat seuralaiseni raavaat uroot, ja Idefix juoksi henkensä edestä läpi sateisen ja viileähkön Ruotsinmaan. Yksi pidempi (tunnin verran) pysähdys tehtiin päivällä kun käytiin syömässä Max-hampurilaispaikassa, kaupunkia en enää muista, olisiko ollut Sundsvall? Kuitenkin, siitä jatkui taas matka myöhään yöhön ja etiäppäin. Ajovuorossa olemattomat viihdyttivät itseään stereoista raikaavalla musiikilla, Fluxxin ja erinäisten muiden korttipelien peluulla, ja tehokkaalla ameebamaisella koomauksella.
To 23.6
Yöllä ylitimme Juutinrauman hienon sillan ja tunnelin välityksellä. Idefixi ei järin pitänyt tästä siirtymisestä Ruotsista Tanskanmaalle, ja protestoikin pudottamalla pakoputkestaan osan Juutinrauman tunneliin. Voi tätä matkaihanuuden määrää. No, onneksi osa ei ollut mikään elintärkeä, joten Tanskalaisten naureskellessa pakkasimme pakoputken takakonttiin ja matka jatkui. Seiskan aikaan olimme jo Tanskan Rödbyn ja Saksan Puttgardenin välisellä lautalla, jossa nautin vallan hyvän mutta kalliin buffetaamiaisen (olin koomannut tehokkaasti keskiviikon iltakymmenestä lautalle asti, teleporttiloitsu onnistui varsin hyvin). Lautalta löytyi mukaan myös eräälle ryhmän jäsenellemme lavallinen ihmekaljaa Kajs Sommarböjeniä, joka oudosta ulkonäöstään ja nimestään huolimatta kuulemma toimi. Uskoo ken tahtoo.
Lopputorstai kuluikin sitten yhtä Saksassa tehtyä pidempää lounas- ja terassistoppia (Escalope=escaped Antilope ja hyvää Fransiskaner-kaljaa) lukuunottamatta ajon merkeissä aina Eindhoveniin saakka. Saksan autobahnilla oli hirveitä ruuhkia tietöiden takia, ja Antti-kuski joutui raukka yksin ajelemaan ruuhkissa muiden poikien taktisen menonesteen nautinnan jälkeen. Ruuhkassa tapasimme myös hauskan Suomalaisen rekkakuskin, joka oli myös jäämässä Belgiaan juhannuksen viettoon. Lopulta ruuhkissa räytyneenä pääsimme Hollantiin, ja Eindhovenin lähelle leirintäalueelle, jossa tapahtuikin pikainen suihkuttelusessio (ah ihanaa), ja sitten polkaisimme vielä Eindhovenin keskustan suuntaan hakemaan Lahdesta lentänyttä Rikua mukaan menoon.
Ja menoahan siitä syntyi, make no mistake. Pizzapaikan ja erinäisten baaristoppien jälkeen (tulos=kaikki muut tuhannen päissään paitsi kuski-Kultsi parka ja minä-the-kartanlukija) lähdinne Idefixillä suunnistamaan takaisin kohti leirintäaluetta. Suunnistimmekin mallikkaasti pikkuteitä ja ajo-ohjeita noudattaen, muttas ylläri pylläri, emme päässeetkään samalle leirintäalueelle, vaan johonkin ihan toiselle. Minun kiroilun ja auton takaosasta kantautuvan karmean älämölön ja sähkökärpäslätkän vauhdittamien sadomasokiljaisujen säestämänä käänsimme automme kokan takaisin Eindhovenia kohti, heitimme onnistuneen suunnistusheiton liikenneympyrässä ja pääsimme kuin pääsimmekin takaisin oikealle leirinäalueelle. Fiksut ja ihanat leirintäalueenpitäjä-ystävämme olivat vain unohtaneet kertoa, että puomit menevät kiinni kymmenen aikaan, joten ärräpäitä sinkoili taas Lilje-the-vittuuntuneen suusta kun puomit olivat alhaalla, ja infon seinässä vain hätäpuhelinnumero, joka päivysti yön ajan. Kultsi sitten kiltisti uhrautui soittamaan hyvin kiukkuiselle leirintäalueihmiselle joka kirosi nuorison alimpaan helvettiin, mutta suostui kuitenkin lopulta tulemaan avaamaan puomit. Vielä kerran sai älämölöseurueemme varoituksen liian kovasta metelistä, kunnes poijaat päättivät turvautua perisuomalaiseen juopotteluun: hiljaa nurmikolla, ja alastoman kreikkalais-roomalaisen painin säestämänä. En voi muuta sanoa kuin että onneksi oli korvatulpat ja sen veroinen väsymys, ettei tarvinnut poikain ähellystä kuunnella. Yö vaihtui aamuksi.
Pe 24.6
Juhannus on meillä herttainen! Tai krapulainen ja turvonnut, jos suureen osaan porukastamme oli uskominen. Eindhovenista startattiin kiitos-ja-anteeksi mentaliteetilla kohti Belgiaa ja pikkukylää Desseliä, jossa tulisimme ördäämään seuraavat kolme päivää Graspoppauksen merkeissä.
Belgiaan päästiin sen suuremmitta ongelmitta, ja kauppakin (Aldi, damn you) löytyi. Ostoskärryt täyttyivät hillittömän halvalla menovedellä (Karslquell 33 senttiä/tölkki, viiniä 7 euroo/kolmen litran tankki), sekä mielenkiintoisilla grillauseväillä (Valkoista siskonmakkaran näköistä ällömakkaraa ja Struitsvogel (strutsi) pihvejä, jota kukaan ei kyllä tiennyt ennen paketin avaamista päivää myöhemmin), unohtamatta tietenkään Riverin limppareita ja sporttijuomia, joita autoon kannettiin suorastaan herjaavan is0 määrä. Kaupan pihalta matkaan festareille oli enää n. 5 kilsaa, joka kuluikin iloisissa ja helvetin helteisissä merkeissä (30 astetta varjossa), ja camper/caravan-campingalueellekin päästiin suuremmitta jonoitta, saavuimmehan kuitenkin kohtuuaikaisin, ennen puolta päivää. Idefixi punnersi hiekka-aavikon laitaan ketterästi kuin Mursu, ja saimme loistavan paikan heti suihku- ja vessasektorin viereen. Siinä sitten aloimme korkkailla menovesiä, ja viihdytimme itseämme nauramalla muille onnettomille jotka yrittivät samaa stunttia kuin Fixi, vaan jäivät armottomasti kiinni hiekkaiseen upotusmaahan. Hahhaa.
Grillailu siirtyi huomiselle maan kuivuuden ja palovaaran takia, ja suuntasimme festarialueelle bändejä tarkkailemaan jossain kahden tienoilla. Antti oli superheikossa hapessa johtuen ilmeisesti viehättävästä yhdistelmästä krapula-nestehukka-lämpöhalvaus, ja sektori Riku-Toni-Antti luovuttikin ensimmäisten bändien jälkeen ja lähti keräämään voimiaan autolle. Bändejä nähtiin mm. Immolation, Enslaved ja Alter Bridge, jonka jälkeen me loputkin patikoimme näännytävässä helteessä 15 min matkan autolle, palataksemme vasta illalla Within temptationia katselemaan.
Autolla ördättiin, koomattiin, syötiin hieman, ja valiteltiin kuumuutta. Porukkaa kaatuili kuin pipoa koko päivän ajan, ja ambulanssit ulisivat kiireissään raahaten porukkaa paareilla sinne sun tänne. Nestehukka ja lämpöhalvaus varmasti olivat suurimpia syitä ihmisten sairastumiseen, vesi kun maksoi festarialueella yhden drinkkilipun (n. 1,2 euroa) per säälittävä pikkukuppi, ja alueelle ei saanut tuoda omia pulloja. Suurta ihmetystä kyllä herätti moinen käytäntö, eikä varmasti ihan laillistakaan ollut pistää noin sikahintaa ihmisen perus hengissäsäilymisvälineelle eli vedelle. No, meitä ei kuitenkaan tarvinnut vielä tiputukseen, vaikka Antti aika lähellä kävikin, täristen kylmästä peiton alla 30 asteen helteessä. Sipsipussi ja energiajuomat kuitenkin elvyttivät miehen, loppujen lopuksi.
Iltabändeistä ensimmäisenä näimme siis Within temptationssin, joka kyllä yritti kaikkensa komealla lavashowllaan, mutta joka silti jätti kylmäksi biisien osalta (kyllä Nightwish tekee kaiken paremmin, osa 1). Megadethin ja Dillinger Escape Planin kuuntelun välillä tapahtui porukan hajaantuminen, osan diggaillessa toista, ja allekirjoittaneen luikkiessa jo hyvissä ajoin päivystysasemiin illan kohokohtaa System of a Downia varten. Ja voi mikä kohokohta se olikaan, elämää suurempi kiekka! Upeaa, mahtavaa, aaltoja, suitsutusta! Ensimmäisen biisin aikana tapahtuneen henkiinjäämiskamppailun seurauksena ajauduin vähän laidemmalle, ja sen jälkeen fiksusti piilouduin aina isoimman miehen taakse, jos satuin joutumaan moshpitin laidalle (sitä en kyllä ymmärrä: miten ihmiset voi muka "nauttia" keikasta sillä tavalla, että hakkaavat ja juoksevat ja törmäilevät toisiinsa apinan raivolla, aiheuttaen kaaosta ja vaaratilanteita ja varsinkin suurta vitutusta meille tavan pulliaisille joille riittäisi ihan hyvin se keikan katseleminen, thank you very much, ilman että pitää kokoajan pitää silmällä ympäristöään, että mistä shoottaa seuraavaksi päälle joku hullu natsinnäköinen kaljupää verenkiilto silmissään...). Mahtavan keikan kyllä vetivät, ei voi muuta sanoa, ja ilmeisesti tulevalta Hypnotizer-levyltä soitetut pari biisiä eivät nekään kyllä jättäneet ketään kylmäksi. Mahtava illan päätös siis, ja kun muut vielä jäivät katsomaan Nevermorea, minä luikin autolle, ja nukkumaan.
La 25.6
Juhannuspäivä, yay! Lähes yhtä hirvittävän läkähdyttävää kuin perjantainakin, mutta ei ihan. Aamu alkoi aamusuihkulla (sermien välistä miesten puolelle luikkien, kun eivät olleen prkl suihkut auki kun niitä tarvittiin), ja puoli kahdentoista maissa bändien merkeissä Soilworkilla, joka veti ihan napakan setin, vaikkakin äänentoisto oli aikalailla yhtä hanurista kuin niillä aina: laulu ei kuulu mihinkään massiivisten rumpu- ja kitaravallien takaa. Mutta ihan kiva ensimmäinen bändi. Tässä vaiheessa aamulla porukka oli jo tehnyt merkillisen huomauksen Belgialaisesta halpakaljasta: se ei nouse päähän! Ei Aldista kannettu Karsquelli (tai Bischofshofen, kuten sitä jossain vaiheessa alettiin kutsua), eikä itse festarialueelle myyty Maes (eli Mäski). Kummastutti porukkaa tällainen suuresti, mutta emme antaneet sen kuitenkaan toki festarimielialaamme latistaa.
Soilworkin jälkeen läksimmekin heti takaisin leirintäalueelle, pyhänä tarkoituksena saada grillailtua ennen illan hyviä bändejä. Grillailuhan onnistuikin, vaikka ilmeisesti grillauskielto oli edelleen voimassa, mutta meitä ei tullut kukaan hätyyttelemään. Struitsvogelipihvejä maisteltiin ja ihmeteltiin (nyt vasta tosiaan huomaten, että eihän tämä mitään nautaa ollutkaan), possuvartaita paisteltiin (namismaiskis paitsi hiton suolaista), ja viinikin virtasi, ja porukka pääsi jopa ensimmäistä kertaa sitten Eindhovenin best-forgotten session jälkeen pikkuiseen nousuhumalaan. Heroguestia pelattiin ja hauskaa oli.
Alueelle lähdettiin puoli ysiksi Sireniaa kuuntelemaan, ja matkallapa pikkuhumala jo häipyikin Karsquellin kirouksen hoitaessa hommansa, ja loppuilta pältsäiltiin taas ihan selvin päin sitten. Outoa, mutta minkäs teet. Sirenia olikin ihan mukava uusi tuttavuus, jokseenkaan lavashow ei juuri hätkäyttänyt: eukko kekkaloi ja lauloi ehkä 2 sanaa per biisi, ja n. 60% musiikista tuli taustanauhalta, mukaanlukien kuorokohtaukset, mitä eukko olisi ihan hyvin voinut vetää. Vaan ei niin ei. Sirenian taustanauhashown jälkeen soitteli Slayer päälavalla, allekirjoittanutta ei juuri innostanut, vaan ajauidin passipaikalle ykköstelttaan In Flamesia odottelemaan jo hyvissä ajoin. Flamessihanh vetäisikin varsin mukavan setin, ja vaikkakin hengenlähtö oli moshpittien raivotessa lähellä taas muutamaan kertaan, sain loppukeikan ajan olla kuitenkin kohtuu rauhassa ja kohtuu hyvillä paikoilla. Kiitos Flamesin pojille vaan setistä kovasti :) Ainoaksi ongelmaksi meinasi muodostua huono housuvalinta: Berhskan hopparihtavat leveät reisitaskuhousut meinasit tippua kokoajan hulluna hyppiessäni. Mutjoo, pikkuvikoja, kick-ass keikka oli kumminkin.
Flamesin jälkeen soitteli enää pääbändi Slipknot joka ei kiinnostanut sitten vähemmässäkään määrin, joten luikimme kultsin kanssa takaisin autolle ja valmistautumaan huomiseen päivään. Hereillä pitivät kuitenkin leirintäalueen kollektiiviset "hooree"-huudot, joista vasta jälkeenpäin saimme tietää, että ovat Belgian festareiden perinne, joka on saanut alkunsa jonkun ukon löydettyä naisensa toisen ukon kimpussa, kuuluttaen koko camping-alueelle miten "hooree" eli huora eukko on. No, korvatulpat auttoivat lopulta taas, ja unikin tuli.
Su 26.6
Viimeinen päivä, nyyhk! Aamu starttasi tiukalla Heroguestailulla, ja saimme myös todistaa Belgian jännittävää mini-trombia: yhtäkkiä tuli ihan kaamea tuulenpuuska muuten tuulettomalta taivaalta, ja se repäisi meidän markisiin metallikannakkeineen irti..Että semmosta tuulta. Ihmettely oli kyllä kova, mutta ei auttanut itku markkinoilta, markiisinpalaset jätetiin Graspopin henkilökunnalle tuliaisiksi, ja kelailtiin markiisi mahdollisimman tiukasti takaisin ylös ja toivottiin että se pitäisi Saksan moottoriteilläkin eikä aiheuttaisi enää enempää sydämentykytyksiä...
Ekaa bändiä mentiin katsomaan vasta neljän maissa, kun Ynkkä soitteli päälavalla. Sekään ei sektoria Vellu-Antti-kultsi-minä kiinnostanut juurikaan, joten painuille metallimarketille levybongailulle. Ja olihan taas levyjen mekka, huhhui! Vellu löysi 2 levyä, Antti yhden, kultsi taisi laittaa 2 plus Dark Tranquillityn DVD:n, ja itse ostin Sirenian, ja Ancientin Mad Grandiose Bloodfiendsin. Päivä kuluikin aika näpäkästi shoppailun merkeissä, kunnes mentiin sitten asemoitumaan Dark Tranquillityn keikkaa varten. Ja olihan taas hyvä keikka, voivoi. Yleisö oli vähän fleguaania, mutta silti kyllä DT:n pojat saivat lietsottua ihan hyvää huudatusta aika-ajoin. Seuraavaksi ameeboimmekin sitten kuuntelemaan toista DT:tä, elikkä Dream Theateria, jotka kanssa vetivät hirviän hyvän keikan, vaikkakaan eivät soittaneet mitään Scenes from a Memorylta...buaa. Mutta Pull Me Under tuli kumminkin, yay. Saatiin siitä jopa vähän huonoäänistä videopätkään.. Kyllä ne melkeen sen yhtä hyvin vetää ku meiän bändi ;). Illan päätti sitten klassikkokeikka eli Iron Maiden, jotka soitteloivat biisejä vain neljältä ekalta levyltää, lempparilevy Fear of the Dark jäi siis kuulematta. Mutta olihan kunnon show taas vaihteeksi tupla-Edeineen ja Brucen + bändin maanisine riehumisineen. Illan kruunasi vielä makea ilotulitus, joskin se oli vähän lattea verrattuna siihen, että kaikki odotti jotain huippua yllätysbändiä Graspopin 10-vuotisuuden kunniaksi...Mutta ilotulitukseen oli tyytyminen, ja kauhean ryysiksen saattelemana laahauduimme viimeistä kertaa alueelta autolle.
Ma 27.6
Aamulla heräsimme, ja siivoilimme. Matkaan lähdettiin jossain yhdentoista tienoilla, eli ihan hyvissä ajoin. Fixi loikkasi taas juoksuhiekan lävitse kuin ketterä hirvi konsanaan, ja pääsimme pörryyttelemään kohti Brysseliä. Sinne pääsimmekin ilman kummempia koettelemuksia (markiisi pysyi ylhäällä), ja viskasimme Rikun vauhdissa Brysselin lentokentälle. Sittenpä olikin aika taas jännittävän keskustarallin kera Idefixin, the mahtavan ja ketterän miniauton, ja pienen hienpukkaamisen jälkeen löysimme kuin löysimmekin parkkipaikan, ja lähdimme ihmettelemään Brysseliä päiväksi. Metrolla hurruutimme keskustaan, käppäilimme päivän ympäriinsä, ja tuomisiksi - toki - paljon suklaata ja kilisevät puuhapussit paikallisesta "Beer Templestä", minäkin jo olueen tottuneena kasasin mellevän pullokassin mukaan matkalle -eihän niitä erikoisoluita voi vastustaa: on kirsikkaa, hunajaa, banaania, omenaa, Juudasta, Saatanaa, vaaleanpunaisin norsuin koristeltua Delirium Tremenssiä...you name it!. Tulimme, näimme ja ostimme, siis. Ja kannoimme kilisevät tuliaisemme autolle, ja starttasimme kohti uusia seikkailuja, aikomuksena ajella Utrechtin leirintäalueelle yöksi...
Ti 28.6
...mutta toisin kävi. Ajoon meni liian kauan, ja muutenkin alkoi kotiinmenoaikataulu jo kolkutella ovelle, joten ajelimme sitten läpi Hollannin Groningenin lähistölle parkkipaikalle, ja yövyimme siellä. Aamulla matka jatkui Saksaan Oldenburgiin, jossa teimme päiväpällistelystopin. Kaupunki oli varsin mukava, sellainen ei-liian-iso mutta kuitenkaan ei mikään tuppukylä, ja siellä kävimme kaljaostoksilla jälleen (ylläri ylläri), nettikahvilassa metsästämässä Hampurista hyvää leirintäaluetta, harhailimme väärään suuntaan ja kysyimme natiivilta neuvoa (ällistyttävän ystävällistä sakkia), ja päädyimme lopulta takaisin autolle kannettuamme kalja- ja ruokakassejamme joitamia ylimääräisiä kilometrejä. No, ruuat saatiin kylmään, ja osa porukasta meni vielä Aldiin hakemaan vettä ja kuuluisia Riverin sporttijuomia, ja matka saattoi jatkua....vai saatoiko? Idefixi oli eri mieltä: laturissa oli jooku häikkä, eikä sen valo sammunut, kun auto käynnistettiin. This means siis, että laturi ei ladannut akkua. Sydämet hieman kurkkua kohti siirtyneenä sammutimme, lisäsimme öljyä (jota menikin aika lailla), ja koetimme taas. Ja tadaa: toimii! Helpotuksen huokauksien saattelemana polkaisimme auton liikkeelle, ja suuntasimme kohti Hampurin leirintäaluetta, Schnelsen-Noordia, jonne saavuimmekin ihan kohtuu-ajoissa. Hirveän mukavan oloinen paikka jälleen kerran, totesimme, ja grillailun ja Heroquestituksen jälkeen porukka päätti ampaista vielä Hampurin yöhön tutkimaan Reperbahnin antimia...
Antimet todettiin hieman köyhiksi näin tiistai-iltana, joten palailimme kotia kohtia parin tuopposen ja syliinkaadetun huijaus-kolmevolttisen Smirnoff Icen jälkeen Hertzblut-nimisessä baarissa (ainut ei-tissibaari jonka löysimme). Yöbussilla kesti tunnin ajella leirintäalueelle, mutta urheasti pidin silmäni auki, ja toistelin mielessäni mantraa: "Dornröschenweg, Dornröschenweg"...Löytyihän se oikea pysäkki sitten (suuri kiitos ja aamen Saksalaisille jotka ovat keksineet busseihinsa laittaa taulut, joissa lukee seuraava pysäkki!), ja nukkumaankin päästiin kolmen tienoilla. Toim.huom: Saksassa on ihan SIKAKYLMÄ yöllä, verrattuna näihin meitä seuranneisiin 25-30 asteen helteisiin...brrh!
Ke 29.6
Roima retkueemme suuntasi vielä Hampurin cityyn täksi päiväksi. Kapunkia ihmeteltiin lähinnä keskustan shoppailukatujen merkeissä, kun tarkempaan suunnistukseen ei aikaa ollut. Kaupungista löytyi kivat limenväriset kenkätossut, Pimkiestä jänskä paita, ja poikien hengellisestä taivaasta eli Saturn-elektroniikkakaupasta VP:lle hienot uudet kuulokkeet. Kävimme taas netticafettamassa ja haistelemassa Köpiksen leirintäaluemahdollisuuksia, ja mukavan ja lämpimän päivän jälkeen palailimme tyytyväisinä autolle, ja starttasimme kohti seuraavaa etappia, joka olisi ilmeisesti (yllättäen) kaljastoppi joko pienemmässä Oldenburgissa tai Puttgardenissa, josta lautta takaisin Tanskaan lähtee. Ajelua siis riitti iltayölle, ja päädyimme Oldenburgiin (taas kerran, kiva pikkukylä tämäkin) kirjaston pihalle parkkiin, ja tuuletimme onnistunutta kaljanhaisteluretkeä (Spar löytyi) menemällä paikalliseen pubiin (niin saksalaista, niin saksalaista) kuuden desin äijätuopeille, vaikkakaan allekirjoittanut ei mitään nauttinut mahan möyristellessä vielä pikkuteiden aiheuttamaa matkapahoinvointia. Päädyimme tulokseen, että Oldenburg Good, ja Antin viihdyttäessä meitä parin tuopin humalallaan, menimme takaisin autolle ja nukkumaan.
To 30.6
Aamulla varhain yritimme startata autolla Sparia kohti, mutta Fixi kuitenkin päätti taas yllättää, ja laturin valo palaa porskutteli vaikka kuinka pumppasimme autoon kierroksia. Siispä jätimme Fixin vielä parkkiin, ja lähdimme kaljaostoksille jalkaisin. Mukavan pikkukahvilan kautta tosin, jossa nautimme namit aamiaisviinerit ja aamujuomaa (kahvia/kaakaota). Kaljatkin saatiin, vaikkakaan kauppa ei ollut ihan niin hyvä kuin eilen ikkunaostostelun jälkeen luulimme, ja kassit kilisten (alkaa jo tulla tavaksi) käppäsimme takaisin Fixille. Lähdimme sitten ajelemaan hieman varovaisin mielin, akun riittävyyttä haistellen (thank god for the vara-akku!), ja totesimme, että laturi saattaa pelittää hieman, (valo oli himmeä ja välillä ei palanut ollenkaan), mutta kuitenkaan ei kannattaisi riskejä ottaa. Päätös siis tuli mennä Köpiksen leirintäalueelle, ainakin päiväksi, akkuja lataamaan. Sehän sopi allekirjoittaneelle enemmän kuin hyvin: taas saisi uuden kaupungin nuuskittavaksi! Fixin nokka siis kohti lauttaa, lautalle (käynnisty nyt vielä...käynnistyi!), parille tankkaukselle auto käynnissä (Dieselikonehan ei iske kipinää, tää on ihan turvallista...), ja lopulta Köpikseen saakka. Löysimme haistelemamme City Campingin loistavien joskin vähän epäuskoisten suunnistusheittojen myötä, ja saavuimme luonnonkauniille asfalttikentälle siirrettävine vessa- ja suihukoppeineen. Oh joy. No, leirintäalueen ukko oli senkin edestä mukava ("Remember to visit Christiania, you can boy hash and other nice things from there"), ja jätimme Fixin akkuineen latautumaan, lähtiessämme itse tutkimaan kaupungin syövereitä.
Huippumukavaksi kaupungiksi tuomitsimme myös Köpiksen, ja pienien erimielisyyksien jälkeen päätimme jäädä leirintäalueelle yöksikin, että voisimme vielä huomenna tallailla Köpiksen katuja. Ilma oli jälleen suorastaan mahtavan helteinen, ja tallailu mukavaa. Suureksi ilokseni huomasin, että täällähän myydään ihan kaupassa Smirnoff Twistedejä joita ei Suomessa saa edes baareista juurikaan, ja kävinkin hankkimassa pari matkalla tuonne maailmankuuluun hippikommuuniin, Christianiaan. Poijaatkin kävivät taas yllättäen kaljaostoksilla (75 cl pulloja, ja voi mitkä virneet naamalla!). Christianiaa ihmeteltiin nurtsilla istuen ja juomia särpien, ja oli kyllä vallan jännittävä paikka: ihme kommuuni kapeine kujineen ja värikkäinen taloineen, ja varmasti olisi sitä hasaa irronnut torikauppiailta jos vain olisi kysynyt. Päätimme kuitenkin pitäytyä ihan alkomahoolilinjalla... Illalla sitten takaisinkäppäsy, leirintäalueen maksu, ja ah niin ihana suihku! Täälläkin meinasi ihmisillä (Antilla) nousta alkoholi päähän aika mukavasti, ja hiprakka-Heroguestituksen jälkeen nukkumaan mentiin kuka aiemmin (minä), ja kuka myöhemmin (ne muut).
Pe 1.7
Heinäkuun ensimmäistä helteistä päivää vietettiin taas tallaillen Köpiksessä, ensiksi käytiin naapurissamme olevalla Fisketorvetilla (hirmuiso ostoskeskus) syöppäämässä aamupalaa, ja ostamassa loistavaksi myöhemmin osoittautuva Munchkin-peli. Akut jätettiin vielä päiväksi latinkiin, ja käppästiin kaupungilla (minä ja kultsi), ja osa möllötti autolla kaljasaalistamme järjestellen (kilttejä poikia meillä). Vähän vaatetta tarttui mukaan täältäkin, ja jätimme jäähyväiset Köpikselle jossain kuuden tienoilla, ja suuntasimme Fixin nokan kohti Ruotsin maata. Leirintäalueukko neuvoi, että kantsii mennä mielummin Helsingöristä Ruotsin Helsingborgiin lautalla kuin tempaista Juutinrauman sillan yli, joten näinpä teimme, ja pääsimme siis vielä yhtä lauttaa katselemaan. Fixi käynnistyi kiltisti vielä lautalta lähtiessämmekin (yay), ja lähdimme hurruuttelemaan pitkin Ruotsin maata, joka tuntui taas varsin loputtomalta näin etelästä katsoen. Pääsimme kuitenkin Jönköpingiin...
La 2.7
...jaGävlen lähelle, jolloin akku taas lasahti puoli viiden aikaan, ja piti mennä huoltsikalle kyselemään autohuollon perään. Yksi huoltaja löytyikin, ja ajelimme sitten Valboon Däck och Bilakutenin pihalle odottelemaan luvattua huoltajaa, ja nukuimme kahdeksaan asti. Huoltajaa ei näkynyt kyllä vielä puoli ysiltäkään, joten soitin ja kysyin, ja olivathan ne sieltä tulossa. Lopulta paikan pihalle ajelikin pariskunta, jolle sitten yritimme parhaan mukaan ontuvaa auto-englantiamme solkottaen selittää, mikä oli vikana. Asiat lähtivät rullaamaan suorastaan loistavaan suuntaan, kun nainen hetken päästä kysäisi, että hei, oletteko suomesta, puhutaanko suomea? Ja mehän puhuttiin, selvisi, että naisen vanhemmat oli suomalaisia. Onni onnettomuudessa siis, kauhean ystävällinen nainen ja yrmympi ruotsia puhuva miehensä keittelivät meille kahvit, ja lainasi laturiaan (pikalaturi eli snabbladdare oli mennyt rikki, joten tavalliseen oli tyytyminen), ja suostui hädin tuskin ottamaan 500 kruunun maksua, jonka tarjosimme ystävällisyydestä ja laturin lainasta (kuulemma ottavat yleensä 1000 kruunua että edes tulevat paikalle näin lauantaina). Kiittelimme kovasti, ja läksimme Valbon isoon ostoskeskuseen pörräämään päiväksi, ja odottelemaan akkujen latautumista.
Keskus olikin vallan mukava, ja sieltä löytyi Ikea (hylly vessaan, viinilasit + muuta pikkusälää), Hööks (kuolattavat ihania nahkasaappaita, kalliita vain), ja muitakin nastoja kauppoja. Tutkittuamme paikkaa tarpeeksi starttasimme takaisin autolle, joskin Valbon pizzerian kautta, josta poijaat saivat ällistyttävän täytemäärän sisältävät kebabpizzat. Nurtsilla chillailuksihan se sitten meni, ja autolle päästyämme vetelimme vielä parin tunnin Munchkin-setit, ennenkuin uskalsimme irrotella akut sähköpiuhoista, ja starttailla auton nokan pohjois-Ruotsia ja Suomea kohti. Yö siinä sitten ajeltiinkin taasen.
Su 3.7
Sunnuntain puolelle meni siis kotiinpaluumme, mutta enemmittä kommelluksitta kahden aikoihin päivällä Idefixin oli vihdoin Oulussa! Purkauduimme Vellun luokse, jossa vielä suoritettiin viimeinen akunvaihto (eei, nyt meni vilkut, ja bensa- ja lämpömittari valahtaa...aja äkkiä sinne pihalle, kohta sammuu!), kaljojen jättö, ja Tonin kautta sitten vihdoin kotiin Tarkka-ampujankadulle. Muu retkue (paitsi Ouluun jäänyt Toni) jatkoivat vielä kohti Paltamoa ja Fixin viimeistä leposijaa (tällä erää), mutta minä jäin jo kotiin chillaamaan.
Mahtava reissu, kiitoksia ja anteeksi kaikille, ehkä ensi vuonna uudestaan (vielä yhdellä lisäakulla, por favor....)!
