Ääh kun ärsyttää

Se niistä tyttöjen pikkujouluista taas. Piti mennä Becksuun ja Jussin ja Kaisan piti tulla kans. No, Jussi sano olevansa tulossa kipeeks, eli ei halunnu lähtee. Jansku ei ees juonu mitään, joten ei ollu mitenkään erityisissä bilefiiliksissä. Ja noihin muihinhan ei voi koskaan missään baariinlähtöhommissa luottaa, aina vaan kuunnellaan Tori Amosta jossain ringissä ja sitten ei ne haluakaan lähtä enää mihinkään. Figures.

Että eipä sitten menty mihinkään. Ihan turhaan kultsilta käytin sen hienoa venäläistä vodkaa. Tuli ihan tylsä humala, taas vaan vituttaa ja masentaa asiat. Mulle varmaan lukkiutuu kohta naamalle tämmönen peruskyrpiintynyt ja ahistunut ilme. Taas tuli ilmi tämä yks asia mikä mua ottaa ihan eniten päähän ihmisissä: se, että ei mennä ja tehä jos ollaan sovittu. Fine, Jussin ymmärrän, mutta Janskun kanssakin piti lähtä baariin...no, oishan se varmaan lähteny jos oisin itte ollu kympillä menossa, mutta innostu nyt ite sitten tuommosten ähnääjien keskellä. Mukavia ihmisiähän ne, ja rakkaita, mutta nyt vaan taas kävi ärsyttämään. Ja piti pelata sitä iankaikkista Trivial pursuittia. Kuka sitä oikeesti enää jaksaa veivata?? En ymmärrä. Mutta ehkä se vika on taaskin minussa, ei saisi ärsyttää.

Mutta silti ärsyttää...syytän tätä paskailmaa. Oikeesti, joulukuu on ja sataa vettä ulkona. Ja jäätä ja paskasia lumenrippeitä ja hiekkaa ja mutaa ja pimeää. Ei jälkeäkään siitä säästä mikä nyt pitäs olla, vähintään 10 astetta pakkasta ja hirmuisia kasoja lunta, niinkun oli vielä 2 viikkoa sitten. Jos tämä on nyt tätä kasvihuoneilmiötä niin alan kohta joksikin aktivistiksi. Minun jouluahan ei mitkään GeorheBushin päästöt pilaa, perkele! Ole tässä sitten iloinen ja touhottava. Olin vielä 2 viikkoa sitten. Tuntuu että kaikki oli hyvin 2 viikkoa sitten. Siltä yhdeltä sentään tuli mailia, sanoi että haluaa jutella uuden vuoden jälkeen. Fine. Siinäkin asiassa kaikki ärsyttää, vaikka samalla onkin niin pirunmoinen ikävä sitä ihmistä. No, pitää katsoa sitten uuden vuoden jälkeen. Mutta mietelause pätee: en vittu enää matele.

Ärsyyntyneisiin tunnelmiin päätämme tämän ärsyttävän postin. Huomenna sentään pääsee ratsastamaan kiukku-Mortilla jota ärsyttää varmasti vähintään yhtä paljon, ilmeestä päätellen ;)

Joulua edeltävää elämää

Kaikki tuntuu olevan vähän poissa tasapainosta. En tiedä, onko tämä olo nyt kyllä sen oudompi kuin mitä yleensäkään, mutta kokoajan jotenkin odottaa jotain. Mitähän se nyt olisi? Ehkä sitä, että saataisiin välit selviteltyä sen yhden kanssa, joka ei vieläkään puhu mulle. (Mulla on vieläkin sen Godspeed You Black Emperorin levy lainassa, mitenkähän/milloinkahan sen saisi palautettua...)

Ehkä sitä, että saisin jotenkin potkaistua itseäni persuksille että aloittaisin sen kirotun teknisen viestinnän esseen..Se essee jotenkin rassaa kaikkista eniten. Minkälaiset ihmiset laittaa jonkun esseen palautuspäiväksi 31.12, varsinkin tällaiselle pakko-motivaatioihmiselle, joka ei varmasti tee mitään ennenkuin on jo kiire. Ennusta jo kuinka välipäivinä itkua tuhertaen yritän jotain kyhätä kasaan. Mutta ihan oikeasti, miksi se aloittaminen on aina niin pirun vaikeeta? No, nyt otan itseäni niskasta kiinni ja aloitan lukemaan edes tuota yhtä kirjaa jota pitäisi katsella esseetä varten. Tai sitten en...kun joulusiivouskin pitäisi tehdä. Oh joy.

Mutta lauantaina mennään tyttöjen ja Jussin kanssa Becksuun tyttöjen pikkujoulun jälkeen, toivottavasti on ees kivaa. Menenpä nyt yrittämään tehdä jotain hyödyllistä, jos vaikka edes sais vähän siivottua, jos ei sitä esseetä...huoh.

Juhlan huipennus

No voihan helvetti mitkä bileet oli eilen. Perjantain bileet meni ihan ok, tosin se yks ei puhunu mulle mitään koko illan aikana, ja eilen olin valmistautunu, että en ota siitä itseeni, että olkoon hiljaa jos haluaa olla.
No, jossain vaiheessa kuitenkin keitti yli. En yleensäkään kovin hyvin ota tuollaista kohtelua jos en tunne ansaitseeni sitä, ja vielä jos se ihminen on tärkeä mulle. Menin sitten sanomaan sille, kun J puhui sen kanssa, että musta ois ihan tosi kivaa, että se vois selvittää sen jutun niinkun mun kanssa kahdestaan naamakkain, eikä välikäsien kautta. Sitten alkokin itkettää ihan vitusti ja piti paeta parvekkeelle, minne toinen J sitten tuli lohduttamaan. Vittu että mie kihisin. Jotenkin oli semmonen olo, että se tekee ton ihan tahallaan, että se nauttii siitä kun näkee miten mä kärsin, ja what kind of a friend does that? That's sick! NOjoo, päästiin samaan tilaan vielä istumaan, mutta kohta oli taas lähtö lähellä kun muut oli vessassa jotain hommimassa niin menin vielä sanomaan, että voitaisko me nyt tämä selvittää, kun ei kellään ole kivaa tämmösissä bileissä. Se vaan sano, että ei ole vielä valmis juttelemaan tästä asiasta. Voi helvetti mitä käytöstä. Sitten ehdinkin jo pihalle asti, mutta tuli liian kylmä kun pitkikset jäi ylös, etten voinutkaan lähtee, ja tytöt tuli mun perään mua hakemaan. Loppuilta sitten istuskeltiin vaan, en puhunu sille eikä se mulle, ja sitten lähin kotiin.
Että olipas mukavaa tämmöinen taas. Mä oikeasti en ole sellanen ihminen joka tykkää järjestää kohtauksia bileissä, päin vastoin, minä oon yleensä se, jota vituttaa kun bileet menee pilalle muitten kohtausten takia, ja joka yrittää pitää kulissi-kivaa tunnelmaa yllä sitten. Otti niin päästä, että piti mennä tommoseen tuo. Ihan vaan jonkun väärinkäsityksen takia. Mutta ilmeisesti sitä nyt ollaan niin kovasti napit vastakkain, että ei voi mitään. Nyt sitten annetaan asian olla ja odotellaan...

Romuna eilen

Oli se sittenkin suuttunut mulle. Pitihän se arvata. J kerto mulle siitä, ja sitten meni shoppailureissukin vähän vituiksi kun mä vaan mietiskelin asiaa, ja Jtä väsytti. Salilla kävin kuitenkin spinningissä, oli joku Helsingin Elielin salin ohjaaja vetämässä, oli ihan hauskaa. Matkalla kotiin mietin sitten mitä sanoisin sille. Koitin tosiaan laittaa viestiä ja soittaa, ei vastausta. Laitoin sitten sille mailia, jossa selvitin asiaa. Kumminkin oli ihan paska olo koko illan, onneks sain VPn kans sitten juteltua, ja tuli parempi fiilis.

Otti oikeasti päähän. Tänään on Jn synttärit, saas nähdä mitä käy. Postailen ehkä niistä kemuista myöhemmin...fingers crossed!

Ainiin, lupauduin viemään lapsukaiset (ponipoppoot) sunnuntaina maastoon, kun muut ei ehdi. Comboon ei sitten pääse, mutta pitihän sitä tehdä kaverille palvelus.

Voi turhuuden kuninkuus

Nyt se yksi on sitten ilmeisesti vittuuntunu mulle jostain. Oh joy. Eipä tänään puhunu yhtäkään sanaa oma-aloitteisesti, ja muutenkin kohteli kuin ilmaa. I feel so special again. Onneks muut oli sentään normaaleita. Mutta perkele, en kyllä aio enää mennä itteäni alentamaan ja kysymään että oonko tehny jotain että herra käyttäytyy taas tuollalailla? Olkoon, muhikoon liemissään. Fine.

Lumipyry

Ulkona sataa lunta ihan homona. Yritin aamulla päästä kampaajalle pyörällä ja jopa onnistuin, mutta takaisinpäin olikin sitten ihan eri asia. Mikähän laki siinäkin on, että aina ne minun puoleiset jalkakäytävät on auraamatta ja toinen puoli katua on aurattu? Huoh. Taidan mennä töihin ihan suosiolla kävellen, sen verran alkoi jo ottaa päähän tuo pyörällä hangessa horjuilu.

Mutta tukka on hieno nyt, kiitos kampaajalle. Eikä ollu edes ihan törkeen hintasta, 64 euroo pitkien hiusten moniväri ja leikkaus. Kyllä tuohon aina pari kertaa vuodessa on varaa, muu aika pitää sitten vaan kärvistellä kun on niin pirun laiska ettei jaksa itte hiuksiaan värjätä. Pitäs varmaan leikata semmonen kettutyttösiili niin sais ite tehtyäki sille jotain. Nyt on aina värit pitkin kylppärin seiniä ja lattioita enemmän kun hiuksia, ja tulee raitoja vaikka ei haluaiskaan ;). No, pitää vaan porhoilla ja käyä kampaajalla aina sillon tällön.

Kahvikin oli loppu. Sen ainoan kerran taas vuodessa kun olisin halunnut keittää kahvia kotona, niin sitä ei ole. Saakeli. Olis ollu kiva pipareiden kanssa juoda kahvia. Mutta eipä sitten väkisin. Voisi lähteä kahvilaan kaupungilla ennenkun menee töihin, mutta yksinään on niin säälittävää käydä kahvilla. Vaikka muuten olisikin hyvä päivä, niin viimeistään silloin iskee masennus jos pitää yksin mennä shoppailemaan tai kahville. Ei sellasia aktiviteetteja ole yksin tehtäväksi luotu. Onneks torstaille saatiin vihdoin Janskun kans suunniteltua shoppailuiltapäivä :)

Vähän jänskättää ne Janskun synttärit perjantaina. Millähän tuulella se yksi mielialamuuttuja on? No, sittenpähän sen näkee. Turha kai silläkään etukäteen ressata, eipähän tällä kertaa oo kuitenkaan bileet sen tuulesta kiinni. Olkoon tulematta jos ei innosta. Me bailataan Janskun kanssa kuin viimestä päivää kuitenkin...toivottavasti ;)

Eikai muuta. Kerään rohkeutta lähteäkseni taas uhmaamaan tuota lumituiskua. Onneksi ei sentään ole paljoa pakkasta, sehän tästä vielä puuttuis.

Tämä on ihan vitun ava.

En tiedä. Tänään on taas jotenkin niin hyödytön olo. Aamulla oli vielä ihan kivaa, ei krapulaa eikä mitään, kultsi oli ihanan söpöinen sekaisine hiuksineen ja unisen lämmin. Olisi tehnyt mieli jäädä vain kylkeen kyhnäämään...
Lähdin kuitenkin opistolle. Piti mennä Jussin, Miian ja Tonin kanssa syömään. Odoteltiin Tonin kanssa muita, turhaan. Soitin sitten Jussille, oli kuulemma vasta huomannut mitä kello oli, ja oli vasta lähössä kävelemään kämpiltä. Blaah. Ei sitten keksinyt aiemmin ilmoittaa.

Mua ärsyttää suuresti tuommoiset asiat ihmisissä, että sovitaan jotain, ja sitten ei viitsitä perua/ilmottaa, että myöhästyy.

Ja sitten se eilinen sen yhden käytös, kun oli niin innoissaan ensin lähdössä sinne ryyppäämään, ja sitten yhtäkkiä käänsikin kelkkansa ja alko vaan vänisemään. Vittu että otti päästä, minä olin just perunu ratsastuksen että saisin viettää aikaa niitten kanssa, ja sitten kehtaa alkaa äpisemään kun just olin kysyny että no onnistuuhan tämä nyt varmasti, että en turhaan peru tuntia. No, mentiinhän me sitten toki Jussille, ja kivaa oli, juteltiin kaikkee niinku eilisessä postissa sanoin, mutta silti oli vähän tunnelma pilalla.

En pidä tunnelmanpilaajista.

Ja yöksi pitää mennä taas töihin. Vittu että kiinnostaa. Nojoo, saahan siitä rahaa, ja varmaan onkin ihan jees taas olla siellä sit ku sinne pääsee, mutta siltikään ei kiinnostaisi. Ei masispäivinä saisi joutua menemään töihin, kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus jäädä makaamaan sohvalle kultsin kainaloon, jos tuntuu, että sitä nyt tarvitsee. Vaan ei vissiin aikuisilla ole. Kun aikuisilla on kaikenlaisia tylsiä velvollisuuksia ja god knows what else. Ei tee mieli tehdä mitään vaan on silti pakko. Ihan perseestä tämmöinen.

Ja arvatenkin ne huomisetkin absinttibileet peruuntuu kun se yksi taas keksii ettei haluakaan mitään bileitä, vaikka se eilen oli vielä niistäkin innoissaan, paitsi sitten illalla, kun sano, että voitas perua. Ahdistaa tuommoinen mielialanvaihtelu jolle ei näy olevan mitään syytä, sitten se vaan sulkeutuu kuoreensa eikä sen kanssa sitten enää voi oikeen jutella, en osaa kaivella sitä sieltä kuorestaan esille. Sitten vaan tekee mieli alkaa huutaa. Ja sehän ei ole koskaan kovin hyvä asia. Liian vaikeita ihmisiä. En minä osaa mitään. Lähdenpä muualle valittamaan.

Kavereita/ystäviä

Missasin juuri ratsatustunnin kavereitten takia. Taisi olla ensimmäinen kerta. Tuntuu kummalta.
Oltiin Jussin ja Tonin kanssa vähän kaljottelemassa, ja Miiakin tuli mukaan. Jutskattiin kaikkee tosi hämärää, kuten seksistä, fetisseistä ja muuta. Oli jotenkin virkistävää jutella pitkästä aikaa jonku ihan kaverinkin kanssa noista asioista, eikä vain kultsin kanssa.

Sitten kuitenkin piti heittäytyä runolliseksi päiväkirjaan, kopioinpa siis tännekin:

Sä olet yhtä outo kuin ennen.

Tuntuu kummalta
Niinkuin saisi kaiken
yhtä aikaa kun
sen kadottaisi.

Voi tietenkin johtua
sun mielialan
muutoksista
joita sattuu saman lailla
kuin 2 vuotta sitten
vaikka sä oot nykyään
paljon iloisemman
onnellisemman
kokonaisemman
angstittomamman
oloinen.
Ehkä et siltikään ole.

Mutta,
miksi mun tekee aina
mieli huutaa ääneen
tai lyödä sua
kun sä hyvän vaiheen jälkeen
vajoat taas johonkin
ihme vitun syövereihin.

Ei millään enää jaksaisi
sua enää pelastaa.
Etkä sä haluakaan mitään pelastusta
-minulta.
Muiden kanssa sä suunnittelet
bileitä nykyään.
Muiden ansiosta sä oot
paljon onnellisempi.
Miksi ei koskaan minun,
vaikka olen niin
vitun paljon yrittänyt?
Ja kai ne Englannin aikoina
jokseenkin auttokin,
minun jutut.
Vaan sillon ei ollutkaan vielä
näitä uusia kavereita.
Pikku kerubeja.

Mulla on sua ikävä.
Mikset enää puhu mulle
niin kuin silloin
mailitse.
Ei vissiin ole tarvetta,
tai ei enää onnistu
kun olen livenäkin paikalla.

Vai onko sillä enää
mitää väliä?