Back to yläaste!

Tänään vietin taas kaksi tuntia koulussa. Oli kemiaa ja äikää. Olen kyllä jo nyt auskultoinnin eka viikolla että kaikki opetus on helmiä sioille: me vähän päälle parikymppiset osattaisiin arvostaa moisia helmiopettajia ja kaikkea sitä tietomäärää mitä siellä joka päivä niitten kiittämättömien kakaroiden päähän yritetään takoa. Meillä tämän ikäisillä jäisi ehkä oppi vähäksi aikaa päähänkin, nyt ainakin tuntuu siltä, että kaikenmaailman tietoa osaa arvostaa paljon enemmän kuin sillon yläasteella/lukiossa. Ei sillon ollut tunnin jälkeen sellainen olo että hei, vähänkö oli siistiä opiskella noita ionisidoksia, tai lukea tuota novellia äikän tunnilla! Tänään oli, ja on vieläkin. Tyhjentäisivät sen koulun noista muksuista ja antaisivat meidän auskujen tulla tunneille opiskelemaan. Me kyllä viitattaisiinkin, ihan varmasu! ;)

Nojoo, menipä taas.

Ei sillä, ihan herttaisia muksuja on 8c:n lapsosetkin, ja kiva on varmasti päästä kokeilemaan omia siipiään opettajana, mutta jessus että sitä oli unohtanut miten hauskaa koulussa on! Tai ehkä siellä ei ollutkaan noin hauskaa silloin kun siellä oli pakko käydä. Niinhän se on, että aina jos jotain saa tehä vapaaehtoisena, se on paljon kivempaa kuin pakkohommat. Mutta huomenna taas kouluun, onpi elämänkatsomustietoa, mitähän sekin sitten tarkoittaa... Huomennapa se selviää. Ja ensi viikolla, ta-daa, vihdoinkin enkuntunti! Iih...

Ratsastusmussutusta

Nyt jos ei hevosteluhommat kiinnosta niin voipi lopettaa lukemisen tähän.

Täytyy vähän mussuttaa taas ratsastuksen vaikeudesta. Voi herraisä että se onkin vaikiAA! Viime viikolla olin Pihkalassa leirillä jolla on niin perinteinen opettaja kun voipi olla, ja tänään sitten Koivikolla tunnilla. Mintti onpi meidän opettaja, ja silläkin kyllä tyyli on jatkuvassa muutoksessa. Nyt seurataa ilmeisesti vähän kenraali Carden suuntaa, ja kysymyksiä taas kyllä riittäisi niin paljon kuin vain ehtisi kysymään... Ensinnäkin what's up with the suoristautuminen? Ok, ymmärrän että ryhdissä pitää olla että heppa on ryhdissä, mutta kun ei saisi ollenkaan pidättää muuten kuin istunnalla, suoristautumalla väliltä napa-rintakehä, ja ilmeisesti pitäisi samalla vetää vähän niinkun "häntää koipien väliin". Ja tämä tehdä uloshengityksen aikana. Nyt kuitenkin näyttäisi olevan ongelmana se, että ok, hevonen hidastaa askellajiaan tämän homman aikana, mutta ei kuitenkaan ainakaan helposti siirry hitaampaan askellajiin. Pitäisikö sitten maailman tappiin asti jäädä suoristautumaan sinne satulaan, vai eikö sillä ohjalla saa yhtään ottaa? Miten se heppa voi ymmärtää siirtyä hitaampaan askellajiin jos käden pitää myödätä liikettä koko ajan? Menee vähän yli hilseen... No, jospa se tästä.

Toinen juttu on sitten ympyrällä pyörimisen jalo taito. Kysyinkin Mintiltä, että mitä pitää tehdä jos heppa punkee lapa edellä ympyrää menemään ja kaatuu sisälle, silloin pitäisi taas ojentautua (tai suoristautua, whatever), ja sitten epäsuoralla sisäohjalla ohjata etupäätä ulommas. Ok, nyt siis saa taas käyttää epäsuoraa ohjaa, hetken aikaa sitten vielä piti sisäpohkeella epätoivosesti yrittää pukkia hevosta pois sieltä lapa edellä kaatumisesta... Fine, epäsuora ohjahan kelpaa mulle loistavasti. Toinen kysymys ympyrään liittyen, jota en ehtinyt kysyä vielä, että mitäs sitten jos heppa puskee ns. ulkopohjetta vasten ja yrittää suurentaa ympyrää? Saakos sitten käyttää epäsuoraa ulko-ohjaa, vai mikäs kikkakolmonen sitten otetaan käyttöön?

Sitten vielä laukasta: Mintin mielestä nykyään laukassa pitäisi tehdä käsillä pientä ympyrää laukantahtiin, joka menisi niinkun alhaalta ylös-taakse-takaisin alas. Eli niinkun liikkeen suuntaa vastaanko? Eihän siinä ole mitään järkeä, Craig Stevenssinkin opeissa on tehty aina puolipidäte noin liikkeen suuntaa vastaan, ja sillä on nostava, hidastava ja lopulta peruuttava vaikutus. Liikkeen suuntaan mennessähän pitäisi käden tehdä sitä ympyrää laukassa liikkeen suuntaan, eikös se olisi vain loogista? Stevenssillähän myös esim. raviin siirtyminen tehdään ensin kooten puolipidätteillä (taaksepäin pyöriviä ympyröitä), ja sitten "antamalla", eli pyöräyttämällä ympyrää vähän eteenpäin, jolloin heppa lähtisi raviin. Ja laukkaan sama juttu, sisäkädellä ensin taakseympyrää ja sitten eteen, jolloin nousee myötälaukka. Ok, laukkajuttua ei moni hevonen ällää jos sitä ei ole sillä tehty (vaikka Tapsa älläsikin silloin muutama vuosi sitten kurssilla, se oli meleko maagista), mutta ravijutun useimmat hoksaa helposti. Pitääkin yrittää muistaa kysyä ensi tunnilla tästä käsiympyröiden suunnasta.

Noniin, taas ollaan tilanteessa että on enemmän taitoa kuin kysymyksiä, mutta yhteen kysymykseen sain melekos briljantin vastauksen: päivittelin Mintille, miten on vaikeaa olla klassisen ja perinteisen tyylin välimaastossa, kun ei oikeen kumpaakaan tyyliä osaa. Mintti totesi, että perinteinenhän on niinkun klassiseen lisättäisiin raajojen liikkeet, ja vastaavasti klassisessa tapahtuu lähes samat asiat, mutta ilman raajojen paineita ja eri tehtäviä (paitsi onhan tietysti siinäkin tehtäviä, mutta ei niin että jollain voltillakin pitäisi joka käden ja jalan tehdä eri asiaa eri kohdassa). Eli klassisessa tyylissä pohkeetkin on tavallaan siellä istunnassa ja keskipisteessä. Melko cool ajatus :)

Jäänpäs näitä siis taas märehtimään...ensi viikkoon.

Levotonta ja outoa

Jalka naputtaa ja katse harhailee. Nyt on vähän kummallinen olo. Ei oikein tiedä mitä odottaisi tulevalta parilta viikolta, syksyltä, loppuvuodelta. Vähän niinkuin juureton fiilis. Ehkä tämä johtuu vielä post-Pihkala -masennuksesta (tulin leiriltä eilen), tai sitten siitä, että mikään ei ole oikein vielä alkanut. Ei Oulu-hommat (voi Jeesuksen äiti että siitä hommasta ei tule muuta kuin sanomista ja sanomattakin selvää kaaosta), ei auskultointi (ottaa suuresti päähän kun missaa kaikkia tärkeitä juttua noitten pilipali-Ouluhommien takia.

Kaisa-kaverikin on poissa ja Janskuli ilmeisesti vielä Kemissä, ei ole sielunystävää (naispuolista) paikalla. Heidiliinin luona kävin sentään tänään jännäämässä MM-pituushyppyä josta suureksi pessimistin ihmetykseksi irtosi pronssinen mitali komialle Evilän Tonpalle. Oli mukava Heidin kanssa päästä pitkästä aikaa jutskaamaan, vaikka ei juteltukaan mitään erikoista. Senkin kanssa pitää yrittää pitää lähempää yhteyttä nyt kun se taas on kuvioissa Enkku-ajan jälkeen.

Kuitenkin, on omituinen olo. Tauti on vielä päällä niin ei pääse purkamaan energioita aerobicciin. Huomenna sentään pääsee tuttuihin kuvioille Saaralle ja ratsastamaan, sentään jotain on se. Ratsastuksestakin voisi valittaa vaan eipä ehkä jaksa, onhan tuosta jo avauduttu. Samalla voisi avautua siitä, miten haluttaisi vaihtaa työpaikkaa vaan on liian laiska luopumaan Hesen porukasta ja eduista mitä noin pitkästä työsuhteesta saa (kesälomat, ikälisät). Jos tekisivätkin musta Hesellä päällikön tai edes kouluttaisivat paistoon niin en kyllä lähtisi, mutta nyt tuntuu jotenkin taas taskulämpimältä tuo homma, vaikka tänään olikin oikein hauskaa olla töissä. Jospa kuitenkin jatkan, vaikka seinän takana houkuttelisi Amarillo. En tiedä mikä ihme mua siinä ravintolatyössä viehättää, jotenkin vaan tuntuu että se voisi olla aika hauskaa. Eihän se varmaan ehkä olisi, mutta sitäkin pitäisi koklata ennenkuin tietäisi. Ehkä, ehkä en.

Levottomuutta.

Pihkalaan, lallallaa!

Huomenna sinne sitten pääsee piiiitkästä aika oikeen koko viikoksi. Pihkalaan siis. Luvassa ratsastelua, lököilyä, täyden palvelun ruokahuolto, kavereiden loistavaa seuraa ja tietysti hevosten :) Flunssa on vielä mutta olo ihan jees, Satuliini tulee tänne meille jo tänään, saapi täällä kihertää tämän illan ja huomenna sitten eikun matkaan hopeat! Vähän jänskättää kyllä, että minkäslaista sakkia sinne sennuleirille on tulossa, mutta huomennahan tuo selviää. On kyllä ehkä maailman ihaninta lähtä!

Sitten Pihkiksen jälkeen alkaakin jo työt...blah. Ja auskultointiki alkais, vaan eihän sinne ehdi vielä kun pitää niissä kaupungin hommissa olla.

Mutta ei se midi. Nyt mahtuu päähän vain rään lisäksi Pihkalaaaaa! :)

Qstockin ylistystä ja kurkkukipua

Olihan hienot festarit kyllä taas, Oulun oma Qstock. Ehdoton kohokohta oli tietenkin Stam1nan keikka, jonne meninkin jonottamaan jo 45 min. ennen keikan alkua, ja kyllä kannatti, pääsin ihan eturivin tuntumaan, kakkosriviin. Kuulemma ei ollut päässyt sisälle paviljonkiin missä keikka pidettiin enää 15 min. ennen keikan alkua...että hyvä että tuli mentyä aikasin! Vähän meinasi ahdistaa yksi känniääliö joka roikku ja puski kokoajan kolmosrivistä päälle, mutta hengissä selvittiin...

Sain sen Stamppa-paidankin valmiiksi sopivasti, ei siitä etuosan painatuksesta tullut kovin hyvä kun niillä ei tosiaan ollut oransseja irtokirjaimia, ja fonttiki oli sellanen ihme länkkärisysteemi, mutta lukipahan kuitenkin punasella Kadonneet kolme sanaa, ja selässä tuskalla ja vaivalla ommellut Vihaan sinua ihminen. Ja kannatti tehhä paita: vähänkö meinasin pyörtyä kun ehkä maailman ihanin rokkarimies (no joo, teini-ihastusta taas... ;)) Pexi eli Stampan kitaristi tuli jututtaan mua siitä paidasta, kyseli että mistä oon saanu ja kehu että hieno on, voisi ripata paita-mallistoon...Miehän olin tietenkin ihan samaa mieltä, mikäs sen hienompaa olisi. Mutta meinasi kyllä mennä jalat alta, huhhuh..Vielä ilman paitaa oli siinä metrin päässä...argh. No, tähtihetkiä pitää elämässä olla.

Ja nyt niistä tähtihetkistä sitten maksetaan: flunssa on tulollaan, kurkku on kipiä. Ja töihin pitäs mennä. Hirviä c-vitamiinin napsiminen on käynnissä, ja pitää käydä ostaan lisää Finrexiniä apteekista... Tänään ois iltavuoro, huomenna päivä, ja perjantaina vielä yö...gaah. Ja sitten sunnuntaina pitäs jaksaa lähtä Pihkalaan. Jospa tästä siihen mennessä selviäisi, siellä en kyllä aio sairastaa... Ja sen jälkeen heti alkaa ne Oulun kaupungin hommat. Että ei ois paljon aikaa sairastella, jospa tämä tällä ankaralla douppauksella menisi ohitse nopiaa...