Lähes täydellistä

Ihan mahtava päivä. 15 astetta pakkasta ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Rastapoika oli yötä, sen vierestä on aina ihana herätä <3. Eilen katteltiin Brokeback uudestaa ja kokkailtiin tortilloja ja juotiin vähän punkkua. Parhautta.
Ihmiset varmaan katto mua vähän kieroon kun kävelin äsken tuolla pakkasessa hirmuinen virne naamalla. Kävin kaupassa ja oli vaan niin superihana ilma ja loistofiilis että tempasin siinä sitten varmaan kilsan lenkin ylimäärästä kauppakassin kanssa. Mikäs siinä, loistomusaa Zenistä, tarpeeks vaatetta, aurinko kasvoilla ja lumi jalkojen alla. Tuli vaan semmonen fiilis että god I love life. (Ja samaan aikaan, god I'm manic-depressive ;)). Mie vaan tunnen kaiken niin hurjan vahvasti, jos menee hyvin on ihan täydellisen huippua ja mahtavaa, jos on kurjaa niin sitte rämmitään niin syvällä ettei mitään jakoja, niinkun ehkä ootte saattanu huomata ;). Minkäs teet, tällä hetkellä kaikki on hyvin ja elämä hymyilee.
Ja illalla vielä töihin, sekin tuntuu kivalta, eilen oli hurjan kiva työpäivä ja tänään pitkästä aikaa lauantai-iltavuoro, joissa on aina äksöniä eli kiirettä pitää mutta kiireessä on mun koti.

Ihanaa viikonloppua kaikille lukija-palleroille, mie tykkään teistä, Rastapojasta, kavereista, maailmasta ja jopa itsestäni. <3

Pelkoa, kivuutta ja muuta

..en ole jättämässä lukijakuntaani toki ;). En edes tiennyt että mua kukaan jaksaa lueskella, kun lähinnä itseterapeuttisiin tarkotuksiin tämä blogi on aikoinaan luotu ja sitä tarkotusta se vieläkin palvelee.

Rastapojan kanssa on kivaa. Sen verta kivaa että vähän pelottaa. Eihän sitä sais ajatella pessimistisesti että tämä loppuu kuitenkin lyhyeen, mutta silti se aina välillä mieleen juolahtaa. No, eipä sitä voi muuta kun katsoa mihin tässä päästään vai päästäänkö mihinkään, pääasia kuitenkin että voidaan puhua asioista ja peloista ja kaikesta.

Toinen vitutuksen ja pelon aihe tällä hetkellä on alakerran naapuri ja kotipsykologi. Bestis. Jonka kanssa on taas välit jostain syystä ihan vitun tulehtunu. Hitto että on vaikeata kun on niin läheinen että kaikki mitä se tekee tai sanoo vaikuttaa. Ja nyt se ei taas kuulemma pysty luottamaan muhun asioiden takia mitä sanoin sille sillon kun oltiin molemmat paskana yhtä aikaa. Haluaisin vaan olla sille semmonen ystävä mikä se mun päässä ainakin on mulle, ja tuntuu vitun pahalta kun se sulkeutuu omiin maailmoihinsa, sanoo haluavansa olla yksin ja että se ei voi luottaa muhun niin että puhuis mulle pahasta olostaan. Kun se voisi. Kun en ikinä vois ees ajatella tekeväni tai sanovani tahallani mitään semmosta mikä sitä satuttais. Millä korjaat jotain sellasta mitä et oikeen ees pysty käsittämään? Mie nimittäin todella tarviin sitä ihmistä mun ystäväksi, se osaa kuunnella ja ratkoa mun asioita vaan olemalla paikalla. En tiedä oisinko ees tässä bloggaamassa jos se ei ois ollu olemassa syksyllä kun oli hirveintä ja vaikeinta. Jos se menee, menee mun koko turvaverkko. Ja mie haluaisin olla sille myös se turvaverkko, ja luulinkin jo olevani kun taas tultiin samaan tilanteeseen ku joskus ennen: se ei voi luottaa muhun, oon tehny jotain tai sanonu jotain tai vaan ollu jotenkin väärin. Kammo ja ärsytys ja vitutus.

Viehän se toki iloa tuosta rastapoikasysteemistäkin tämmöinen ystävän kanssa hankaloiminen. Ja käytiin tänään exän kanssa katsomassa Vares 2. Leffa oli ihan viihdyttävä ja sen jälkeinen kahvittelukin sillon kun puhuttiin jostain tyhjänpäiväsyyksistä, mutta oikeasti kamalaa edelleen nähdä miten sitä meinaa alkaa itkettää ja miten se on rikki. Ääh ja voih :(.

Että tuntuupa taas vaihteeksi pahalta. Kyllähän sitä voisi tietenkin vaan tuudittautua siihen kivuuteen mitä rastapojan kanssa on, mutta totuushan on että ei tuommosista jutuista koskaan tiedä miten ne päättyy, enkä halua ikinä semmosta tilannetta että huomaan yhtäkkiä, sitten jos/kun tuo loppuu, että mulla ei ookkaan ympärillä enää yhtään ystävää kun oon laiminlyöny niitä suhteen edistämisen takia. Tuossa alakerran naapurin hommassa on kyllä toki muutakin nähtävästi vialla kuin vaan se etten oo ehtiny sitä näkemään...huoh. Haluaisin vaan niin saada sen kanssa taas välit kuntoon vaan en tiedä miten jos se ei ees halua nähdä mua. On se vaan niin vaikeaa tämä muitten ihmisten kanssa eläminen.

Noniin, tulihan sitä valitustakin taas kehiin, rakkaat lukijat joita ilmeisesti on jopa pari. Ja for the record, olen tosi yllättynyt siitä, ettei kukaan oo (vielä) teistä tuominnut tuota mun uutta suhteenpoikasta sen varjolla että pitäisi nyt opetella sitä yksinolemista. Thanks for that.

Ihan friikkiä

Elämä on outo. Niin outo että ei ole mitään järkeä. Ensin se heittää kaks kuukautta niin hulluna paskaa niskaan että meinaa hukkua ja sitten päättää mennä ihan toiseen äärilaitaan.
Irkkikaverista on kehkeytynyt uusi hahmo meikän näytelmään, Rastapoika. Ollaan ihan friikisti samoilla linjoilla asioista ja mielipiteistä. Sen seurassa viihtyy ihan hurjan hyvin. Ja silläkin on samansuuntaiset fiilikset. Voi ihqutus.
Kumpikaan ei kyllä suunnitellu missään vaiheessa että meistä jotain tämmöstä ihmetystä kehkeytyisi, vaan niinpä vaan kävi. Minkäs teet.

Ne harvat jotka tätä blogia lukee on varmaan huomannu että en useinkaan paljon postaile silloin kun menee hyvin. Se on syynä lähiaikojen hiljaisuuteen. Kun menee hyvin ja elämä hymyilee niin tykkään pitää sen hyvän fiiliksen omana, vaalia sitä enkä jakaa kenenkään kanssa. Nyt uskaltauduin vihdoin aiheesta blogaamaan. Tiedän tiedän, tulihan tuossa oltua sitä mieltä ennen Rastapoikaa että nyt ollaan sitten yksin. Mutta mikä minä oon sanomaan ei jos elämä nakkelee tuommosia helmiä syliin. Luultavasti kuitenkin loppupeleissä katuisin huomattavasti enemmän semmosia hyvältä tuntuvia asioita joihin en ois lähteny sen takia että pessimisti sisällä sanoo ettei tästä voi mitään tulla tai sen takia että pelottaa.

Että ihquillaanpa nyt sitten taas. Hitto että on kivaa. Hiljaa (toivottavasti) hyvä tulee, hurjan hyvä olo kun ei ole semmonen fiilis että ois kiire johonkin tai paniikki jostain ihmissuhdeasiasta
. Katsellaan mitä tästä tulee ja pidetään hauskaa siinä samalla <3

Sushia ja loistavaa seuraa

Olipas kyllä hurjan mukava ilta uuden ystävän kanssa. Kateltiin leffoja ja kokattiin sushia. Ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ei ahdista tällä hetkellä mikään oikeestaan, kiva olo :). Tuo on kyllä semmoinen tyyppi mihin voisi aikas helposti ihastua sitten kun tässä pääsee tolpilleen ja itsensä kanssa sinuksi, mutta mun tuurillahan sitten tuollakin on jo taas joku tytsä... ;). No, that is life, nautitaanpas vaan nyt uudesta ystävyydestä ilman sen kummempia planeja. Nyt alakerran naapurille jätskille <3

Jäi sanomatta

Vielä mainittakoon: vähän ihana asua tämmösessä kämpässä missä voi liota kuumassa suihkussa vaikka tunnin eikä mee viemäri/suihkukaapin putki tukkoon. Luksus <3

Lisää ruusuja PSOASille: tänään täytin netissä vikailmotuslomakkeen jossa valitin että keittiön tiskipöydän yläpuoleiseen loisteputkeen ei tule valoa vaikka vaihdoin putken. Kesti n. puoli tuntia ja ovikelloa soitteli korjausukko sinisine työhousuineen joka toi uuden lampun ("Minäpä nyt jätän tämän tänne kun en jaksa enää poiskaan viedä") ja korjasi vian (vaihtoi jonkun ihmesysteemin sieltä lampun kannasta) n. 5 minuutissa. Mittauttipa vielä lohjenneen päällysmuovinkin ja sanoi tuovansa siihen uuden tilalle. Sitä ei tosin tapahtunut vielä tänään, mutta melkoisen nopeaa toimintaa kyllä PSOASilla, rispekt!

Nyt siis kuuman suihkun ja sarvikuonokannun käytön jälkeen nukkumayrityksiä. Toivottavasti paremmalla onnella kuin eilen, ainakin vähemmällä angstin määrällä :)

Alas ja ylös

Eilisen luhistelun jälkeen taas parempi päivä. Mietin tuossa, että onkohan tuommoisten pohjamutaraapasujen jälkeen oikeasti-oikeasti parempi olo, vai meneekö keho vaan jonkunlaiseen shokkitilaan ettei tunne oikeen mitään? Beats me, mutta ihan kiva kun vaihteeksi taas tekee mieli tehä muuta kuin itkeä. Tiskasin ja hain sitä saikkua, kurkku kaamean kipeä ja kuumettakin vähän, vaikka ei mulla koskaan paljoa. Eipä antanu hoitsu sunnuntaille asti, tämän päivän vain ja huomisen, mutta katselee sitten su onko olo parempi vai hakeeko vielä senkin päivän sitten. Ens viikolla onkin vapaata perjantaihin asti, saapi parannella kunnolla.
Tämän päivän hyvyysasioista mainittakoon uusi irkkiystävyys tyypin kanssa joka myös eroillut ja kipuillut, oikeasti vaikuttaa semmoselta tyypiltä (ja ihan itsekin sanoi niin) että koska on itse kokenut samat, niin haluaa kuunnella, tukea ja olla kaverina. Huomenna hänen kanssa sushin laittelua ja leffailtaa luvassa. Ihan kaveritasolla vaan, ei luvassa minkäänlaista draamaa. Hyvä niin, en tartte semmosta nyt kyllä enää yhtään. Mutta ei kannata nähtävästi olla nyt ihan hulluna vaan yksinkään kun sillon vaan nähtävästi tapahtuu tuommosia reiluja downfalleja niinku eilen. Totuttelee taas tähän arkeen ystävien avulla. Lisäilee yksinäisyysannoksia sitten sen mukaan miltä tuntuu ettei luhistuisi enää.
Myös olin taas b-rapun naapurilla kattelemassa ozia ja sekopäistä animesarjaa josta ei vielä kuudennenkaan jakson jälkeen ole oikeen kärryillä. Vaan hauskaa oli, kehittelimmä mm. ensi joulun hittituotteen, laulavan punaisen dildon, vilkkuvalolla. Varma menekki ;). Ja syötyä on tullut taas enemmän kuin tarpeeks...huoh. Oispa lyhyt tämä tauti niin pääsis taas salille.

Huomatkaa, ei yhtään valitusta koko viestissä! Rasti seinään ja hyvää yötä. Ja hienoa että on ystäviä jotka välittää <3.

Eikä ei ei ei taas

Nyt on aika kaikkien pikku kommentoijien astua kehiin ja sanoa: sanoinhan, I told you so. Vissiin olikin taas liian hyvää ollakseen totta tuo hetkellinen hyvä olo. Huijasi itseään, niinhän sitä jo kommentoitiin. Hitto kun olis osannu huijata vähän pidempään.

Nyt sitten taas itketään. Väsyttää ihan vitusti vaan ei uskalla mennä sänkyyn kun pelottaa ettei uni tulekaan vaan tulee ajatukset. Ne kaikki samat vanhat jotka on täällä jo sataan kertaan raavittu esiin ja käännelty ympäri. Tämä ei oikeasti lopu ikinä. Miten pystyin olemaan niin tyhmä että otin vastaan sen mitä se vanha kaveri auliisti antoi. Miksen pystynyt tunnustamaan että olen rikki, kiitos ei, haluan parantua rauhassa. En halua mitään vanhojen muistelua, en uusia tunteita. Koska niitähän siitä tuli. Ja tuntui ihan helvetin hyvältä. Voi vittu sentään.

Nyt on vielä kaiken lisäksi flunssa nähtävästi tulossa. Just kun oli niin huippua käydä jumpassa toissapäivänä. Tekisi mieli huutaa mutta tiedän ettei kukaan kuule. Nyt ymmärrän miltä sellaisista ihmisistä tuntuu jotka ottaa itseltään hengen, kun on niin onneton ja väsynyt ja toivoton olo että oikeasti tuntuu siltä ettei tästä tule mitään. Ja kun vielä tietää että huomenna pitäisi mennä töihin. Ja ylihuomenna. Ja sunnuntaina. Ja ei ees voi kirjoittaa kunnolla kun silmät on niin sumeina kyynelistä, niin miten vitussa tässä johonkin töihin menet, varsinkaan flunssassa. Huomenna aamulla voisi olla vaikka kuumetta niin saisi soittaa saikkua.

Minä en jaksa. En todellakaan pysty tähän. Ja kaikesta saa syyttää vaan itseään, itse on valinnut ensin yksin jäämisen, sitten tämän saatanan säädön josta ei todellakaan seurannut ihan yhtään mitään hyvää. Melkein jopa toivon että se ihminen ei olis koskaan mun elämään uudelleen tullutkaan, että ois pysynyt siellä aivojen pimeässä huoneessa missä se oli 5 vuotta. Melkein, jos se ei taas olisi niin tärkeä kuin silloin ennen. Mitä minä tällä elämälläni oikeen teen? Miten tässä tilassa pystyy järjestämään mitään vuosijuhlia? Miten käymään töissä, miten jotain seminaaria edes ajattelemaan? Tiedän, alakerran kotipsykologi sanoisi ettei pitäisikään ajatella mitään semmoisia nyt, ei ahdistaa itseään enempään. Meinasi tulla jo itku ja hengenahdistus siitäkin kun pyysin taas seminaarille lisäaikaa päivällä.

Miksi miksi miksi minä teen näin elämälläni, miksi ei pysty olemaan asiat hyvin. Voisiko palata vanhaan, sekin ahdistus ja tyytymättömyys oli niin pientä tämän täydellisen, totaalisen, luhistumisen tunteen alla. Oikeasti, edes silloin kun viimeksi marisin aiheesta ei ollut näin rikki, ehkä. Tai sitten sen vaan on unohtanut.

Voisipa unohtaa tämänkin. Voisipa nukkua. Voisipa olla heräämättä enää.

Pahaksi/hyväksi

Olipas taas vanha ystävä yötä. Ja nyt kun se lähti niin taas kauhea yksinäisyysahdistus. Tämä on kyllä mulle samalla niin hyväksi ja pahaksi, sillä on toinen tytsä kiikarissa kenen kans se haluais suhteen, joten tämä yökyläily loppuu varmaankin aika lyhyeen. Pitäis oppia nauttimaan tästä semmosena kun tämä on, ilman mitään tunteiluja, pelkkänä läheisyytenä. Vaan silti on aina yksin aamulla ihan kamala olo. Toisaalta on hyväksi että oppii tuommoista läheisyyden ja tunteiden yhdistämisen säätelyä, toisaalta vaan tuntuu niin pirun kivalta sillon kun se on täällä että on helvetin hankalaa saada aivojaan sen asian ympärille että ei, se ei ole minun ihminen, ja tämä ei tule jatkumaan näin.

Voi saatana. Onneksi on töitä loppviikko. Ja sitten tulee kotipsykologi/bestis takaisin reissustaan. Mie niiiin tarvitsen sitä.

Lisäys eiliseen

Ainiin,

eilisen iloisuus- ja hauskuusaktiviteettina erosin myös yön pimeinä tunteina kirkosta. Suosittelen lämpimästi kaikille asiaa miettineille.

Vilken färg har själen?

Päivänä paskan päivän jälkeen olo on...parempi. Ehkä 12 tuntia unta auttoi, ehkä sen teki joku muu. Ehkä vaan ei oo enää tarkotus mun mennä noille pohjamutareiteille (toivottavasti ei!). Tänään siis ollut uusi päivä joka kului kohtuullisen rattoisasti katsomalla varsin hyvän Equilibrium-leffan, jutellessa irkissä uuden tuttavuuden kanssa, odotellessa ftp:ltä valuvia leffoja, ja illalla käymällä b-rappunaapurin (kuulostaa aina yhtä perverssiltä) luona telkkarikylässä ja syömässä liikaa. Kylmää rinkiä tuli taas katseltua urakalla ja parannettua vähän maailmaakin siinä sivussa.

Tänään on taas ollut enemmän asioiden tasalla. Osannut ottaa maailman sellaisena kuin se on surkuttelematta itseään liikaa. Toisaalta on taas nyt illalla haikea olo, Kentin Pärlor valui juuri muulilta ja nyt sitä tässä repeatilla kuunnellessa ja Aukealle muutama yö kirjoitetun runon laiteltuani on taas jotenkin...katkeransuloinen olo. Mitä ikinä huomenna tapahtuu, se on vasta huomenna ja eilinen on eilen, nyt on välitila. Väliaika. Kuka tarjoaisi kahvia ja pullaa?

Menis nukkumaan ja katselisi taas huomenna uusien silmien kautta. Parempaa uutta vuotta 2007. Toivottavasti, ei se ainakaan kovin helposti voi paskempi olla kuin 2006.